Poliisi joutui piirittämään kerrostaloa Espoon Karakalliossa keskiviikkoiltana. Tilanne laukesi kolmen henkilön kiinniottoon, kertoo poliisi.
Kaikki alkoi, kun poliisi meni hoitamaan taloon virkatehtävää. Asunnon oven avasi mies käsiaseen tai jonkin aseen näköisen kanssa, jolloin poliisipartio perääntyi ja kutsui paikalle lisää yksiköitä.
Lopulta poliisi otti asunnosta kiinni kolme henkilöä. Poliisin mukaan yksi heistä jouduttiin taltuttamaan etälamauttimella. Kiinniotetut vietiin Espoon poliisiasemalle.
Asunnosta löydettiin erilaisia astaloita eli aseina käytettäviä esineitä, joita ei ole valmistettu aseiksi.
Piiritys Karakalliontiellä alkoi noin kello 16, ja se oli ohi pari tuntia myöhemmin. Tapausta tutkitaan kahtena virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
Poliisi ei kertonut asiasta enempää keskiviikkona.

Vastaukset 4
Vanhimmat
>>Asunnosta löydettiin erilaisia astaloita eli aseina käytettäviä esineitä, joita ei ole valmistettu aseiksi.>>
eli isot pahat miehet olivat piilottaneet kaulimen keittiön laatikkoon ilmeisesti.
"Poliisi pieretti kerrostaloa"
http://images.art.com/images/PRODUCTS/large/10007000/10007350.jpg
http://1.bp.blogspot.com/_KgIqQvYUs3I/SvCDlGb2i-I/AAAAAAAATwI/pRtdONZTJmo/s400/fire fart.gif
http://engrishfunny.files.wordpress.com/2009/02/engrish-funny-stop-fart.jpg
laisesta pierusta tarkemmin ottaen oli kyse?