Tavattiin miehen kanssa 1v ja n. 1kk sitten. Aluksi kaikki oli ihanaa ja kaunista (niinkun alun huuma aina on). Ihastuminen muuttui rakkaudeksi, tapailu seurusteluksi, muutettiin yhteen joulukuun alussa,
silloinkin vielä meni hetken hyvin, mutta sitten alkoi tulla ongelmia. Mies alkoi pelata tätä surullisen kuuluisaa wowia, mies tykkää pelata harrastuksenaan paljon myös muita pelejä, mutta tämä wowi on vienyt niistä eniten aikaa. Päivämme kuluvat nyt kesälomien alettua aina samalla tavalla, yhteistä tekemistä meillä on oikeastaan vain seksi, saunominen ja silloin tällöin katsellaan jotain tv-ohjelmaa yhdessä. Minä saan tehdä ja viedä miehelle ruuat nenän eteen (hänkin kyllä joskus laittaa bravuuriruokiaan meille, jos peliltään ehtii...)
Olen sanonut hänelle pelaamisesta, mutta ongelmamme ei oikeastaan ole pelaaminen. Ainakaan se ei ole suurin ongelmamme. Viimeisen 3 kk aikana olemme 5-6 pvänä viikosta "riidelleet" jostain; rahasta, yhteisen ajan/tekemisen puutteesta, taloustöistä, mieheni pelaamisesta, minun nalkuttamisestani yms yms. Kuin vanhakin aviopari.
Tänään mieheni serkku (joka tosin ei ole mikään psykologi/terapeutti, mutta silti paljon parisuhteissa kokenut) kävi meillä vieraana, ja keskustelimme yhdessä asioista. Mieheni ja minun ongelmana on hänen mielestään v-tuilu, mieheni ja minä kettuilemme jatkuvasti toisillemme. Serkun mielestä syy on siinä että koska meillä ei ole yhteistä tekemistä, mieheni pelaa, josta minä turhaudun, koska en osaa keksiä meill tekemistä, ja turhautuneisuuttani puran mieheeni kettuilemalla, hän se taas tietenkin vastaa kettuilulla, ja siitä se sitten jatkuu ja jatkuu....
Tällaista ei jaksa enää kovin pitkään. Mutta en tahtoisi erota, eikä kuulemma mieskään.
Olen ihan hajalla ja itkettää kun miettii että muuten ihana suhde päättyisi kettuilun ja riitelyn takia.....
silloinkin vielä meni hetken hyvin, mutta sitten alkoi tulla ongelmia. Mies alkoi pelata tätä surullisen kuuluisaa wowia, mies tykkää pelata harrastuksenaan paljon myös muita pelejä, mutta tämä wowi on vienyt niistä eniten aikaa. Päivämme kuluvat nyt kesälomien alettua aina samalla tavalla, yhteistä tekemistä meillä on oikeastaan vain seksi, saunominen ja silloin tällöin katsellaan jotain tv-ohjelmaa yhdessä. Minä saan tehdä ja viedä miehelle ruuat nenän eteen (hänkin kyllä joskus laittaa bravuuriruokiaan meille, jos peliltään ehtii...)
Olen sanonut hänelle pelaamisesta, mutta ongelmamme ei oikeastaan ole pelaaminen. Ainakaan se ei ole suurin ongelmamme. Viimeisen 3 kk aikana olemme 5-6 pvänä viikosta "riidelleet" jostain; rahasta, yhteisen ajan/tekemisen puutteesta, taloustöistä, mieheni pelaamisesta, minun nalkuttamisestani yms yms. Kuin vanhakin aviopari.
Tänään mieheni serkku (joka tosin ei ole mikään psykologi/terapeutti, mutta silti paljon parisuhteissa kokenut) kävi meillä vieraana, ja keskustelimme yhdessä asioista. Mieheni ja minun ongelmana on hänen mielestään v-tuilu, mieheni ja minä kettuilemme jatkuvasti toisillemme. Serkun mielestä syy on siinä että koska meillä ei ole yhteistä tekemistä, mieheni pelaa, josta minä turhaudun, koska en osaa keksiä meill tekemistä, ja turhautuneisuuttani puran mieheeni kettuilemalla, hän se taas tietenkin vastaa kettuilulla, ja siitä se sitten jatkuu ja jatkuu....
Tällaista ei jaksa enää kovin pitkään. Mutta en tahtoisi erota, eikä kuulemma mieskään.
Olen ihan hajalla ja itkettää kun miettii että muuten ihana suhde päättyisi kettuilun ja riitelyn takia.....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Saadakseen enemmän aikaa harrastukselleen kun "äiti" hoitaa kotityöt. Huolehdi ainakin hyvin ehkäisystä jos et miehestä eroon pääse sillä joutuisit yksin lapsetkin hoitamaan miehesi lisäksi ellet sitten välttämättä halua sellaista. Kaikkien ongelmien lisäksi naiset yleensä vieläpä pamahtaa vahingossa paksuksikin.
Dr. Phil ohjelmassa tuli hyvä esimerkki perheestä jossa mies seurusteli tietokonepelien kanssa kaiken sen ajan mitä hereillä oli. Nainen hoisi yksin kodin ja monta lasta. Silloin pitäisi heittää tietokoneet kodista kaikki kaatopaikalle jos ei niitä osata käyttää kohtuuden rajoissa. Jos kodissa ei ole pelilaitteita ollenkaan niin äijä ei ainakaan pelaa kotona, hän lähtee sitten muualle pelaamaan ettei perheen tarvitse sellaista katsella jos yksi elää kuin hotellissa kyhjöttäen omissa harrastuksissaan, hyväksikäyttöähän tuollainen on.
katso kuinka kauan mies jaksaa pelata ilman että viet hänelle ruuat nenän eteen etc. vietä vaikka viikon ajan todella paljon aikaa ulkona, jossain erillä hänestä. katso että huomaako edes pelaamiseltaan ettet ole maisemissa. kenties tällaisella havahtuisi siihen että parisuhde on arvokkaampi kuin pelaaminen. et voi antaa tällaisen jatkua. mitä siitä tulee jos toinen on riippuvuutensa pauloissa suurimman osan ajasta? elämänne alkaa pyöriä sen aiheuttaman ahdistuksen ja turhautumisen ympärillä.
keskustele miehesi kanssa vakavasti.anna kaksi vaihtoehtoa. joko vähentää pelaamisen johonkin järjelliseen määrään esim kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia tms (tai lopettaa kokonaan, jos pelaaminen aina riistäytyy käsistä) tai sitten lopetatte suhteenne. luulisi että miehesi ymmärtää kun hänen kanssaan asiasta keskustelet, että aito ja rakastava parisuhde on mittaamattoman arvokas ja jokin virtuaalipelimaailma siihen verrattuna on vaan todellisuudesta pakenemista ja etääntymistä. jos hän tämän ymmärtää ja sinua arvostaa ja rakastaa niin luulisi hänen myös oevan valmis lopettamaan pelaamisen vuoksesi, eikö näin? arvostakaa ja rakastakaa toisianne!!
"Saadakseen enemmän aikaa harrastukselleen kun "äiti" hoitaa kotityöt. Huolehdi ainakin hyvin ehkäisystä jos et miehestä eroon pääse sillä joutuisit yksin lapsetkin hoitamaan miehesi lisäksi ellet sitten välttämättä halua sellaista. Kaikkien ongelmien lisäksi naiset yleensä vieläpä pamahtaa vahingossa paksuksikin."
Juu, tuon suhteen ei ole hätä, ehkäisy on kunnossa, ja eipä tota seksiäkään ole niin usein kun ehkä toivoisi.
"hyväksikäyttöähän tuollainen on. katso kuinka kauan mies jaksaa pelata ilman että viet hänelle ruuat nenän eteen etc. vietä vaikka viikon ajan todella paljon aikaa ulkona, jossain erillä hänestä. katso että huomaako edes pelaamiseltaan ettet ole maisemissa. kenties tällaisella havahtuisi siihen että parisuhde on arvokkaampi kuin pelaaminen. et voi antaa tällaisen jatkua. mitä siitä tulee jos toinen on riippuvuutensa pauloissa suurimman osan ajasta? elämänne alkaa pyöriä sen aiheuttaman ahdistuksen ja turhautumisen ympärillä."
Olet oikeassa. Viime viikonloppuna vietin noin vuorokauden erossa hänestä, koska menin käymään vanhemmillani ja hän tuli myölhemmin perässä, annoin hänelle tilaisuuden pelata, ilman minua häiritsemässä ja passaamassa, eipä ollut edes syönyt kunnolla sinä aikana (tietenkään kun ei ole itse peleiltään ehtinyt laittaa mitään), ja oli mukava jo tullut ikävä samana iltana lähtni jälkeen. Viikonlopun oli kiltisti vanhempieni luona, ehkä kerran kysyi että saako käyttää konetta, mutta ei annettu niin asia jäi siihen.
Taustamme ovat sinällään erilaiset, koska hän on kasvanut perheesssä, jossa on toiseksi nuorin sisaruksista, ja saanut aina kaikenmaailman pelit ja vehkeet, minä taas tulen rutiköyhistä oloista, joissa hätinä leivän sai pöytään, olen hyvin hyvin harvoin saanut lapsena iloita minkäänlaisesta pelikonsolista tai tietokoneesta, ja AINA on olleet tiukat rajoitukset että saako konetta käyttää ja kauanko. Tämän vuoksi minusta on kasvanut nainen, joka kyllä tykkää joskus pelailla, mutta minulle se ei todellakaan ole henki ja elämä, joskus voi mennä viikkokin etten pelaa lainkaan. Olen enemmän sitä tyyppiä että surffaan netissä tai teen jotain muuta koneella tai ilman.
"keskustele miehesi kanssa vakavasti.anna kaksi vaihtoehtoa. joko vähentää pelaamisen johonkin järjelliseen määrään esim kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia tms (tai lopettaa kokonaan, jos pelaaminen aina riistäytyy käsistä) tai sitten lopetatte suhteenne. "
Tuohon olen pysrkinyt, hän on oikeastaan hieman vähentänytkin pelaamista, ja kysyy melkeinpä pävittäin että haluanko tehdä yhdessä jotakin, ja jos en halua, hän pelaa. Wowissahan on tämmöisiä raideja muutamia kertoja viikossa, jotka kestävä n. 4 tuntia, jolloin hän on koneen vanki. Tämän hänelle sallin. Yleensä hän päätyy pelaamaan siksikin koska emme keksi yhteistä tekemistä.
"luulisi että miehesi ymmärtää kun hänen kanssaan asiasta keskustelet, että aito ja rakastava parisuhde on mittaamattoman arvokas ja jokin virtuaalipelimaailma siihen verrattuna on vaan todellisuudesta pakenemista ja etääntymistä. jos hän tämän ymmärtää ja sinua arvostaa ja rakastaa niin luulisi hänen myös oevan valmis lopettamaan pelaamisen vuoksesi, eikö näin? "
Olemme keskustelleet asiasta ja miettineet ratkaisuja, mutta mikään niistä ei toteudu, kumpikaan ei saa tehdyksi asian eteen mitään. On niin paha olla ja itkettää kun ajattelee että eikö tässä nyt ole enää mitään tehtävissä. Olen ihan rikki. Rakastan häntä, hän on ihana silloin kun viettää aikaa kanssani, haluaisin tehdä hänen kanssaan enemmän, mutta kun en keksi, jos ehdotan jotain, hänelle ei joko sovi tai hän ei tykkää ehdottamastani puuhasta, tai sit kuuluu vastaus "odotatko 5 minuuttia, mulla on tää ja tää kohta kesken". Olen alkanut miettiä että olenko todellakin niin läheisriippuvainen etten tohdi päästää irti siinä pelossa, ettei hän ottaisi minua enään takaisin, pelkään jättää hänet koska luulen, että tahtoisin kuitenkin vielä tulla takaisin. Hän on kaikin puolin ihana, lämmin, rakastava ja hellä ihminen, paljosta pelaamisestaan huolimatta. Siksi minuun niin sattuukin kun tuota eroamista miettii. Pelkään myös että en löytäisi ketään muuta. Sukulaiseni, ja perheeni, samoin myös hänen perheensä mielestä olemme ihan pari ja kaikki toivovat meidän olevan yhdessä ja menevän joskus ehkä jopa vihille. Tavallaan minäkin sitä haluaisin. Pari ystävätärtäni, joiden kanssa olen asioista jutellut, neuvoivat myös sitä että minun pitäisi ottaa omaa lomaa ja lähteä jonnekin joksikin aikaa. Mietinkin että nyt viikonloppuna olisi siihen hyvä tilaisuus, koska mieheni aikoo mennä serkkunsa kanssa Rammsteinin keikalle, enkä minä pidä heidän musiikistaan, joten silläaikaa minulla olisi saumaa ottaa omaa aikaa ja miettiä asioita. Itkeskelin koko viimeyön kun luin näitä viestiketujakin täällä, missä puhuttiin eron merkeistä. Raastavaa murehtia tätä asiaa kokoajan. Tosin minullahan alkoi juuri kuukautisetkin niin siksikin ylireagoin asioihin, mutta kuitenkin...
Selvennyksiä vielä tuohon alkupweräiseen viestiini siltä varala et ihmiset sais väärinkäsityksii....
Eli mies alkoi pelata wowia noin 2kk sitten, mies tykkää pelata harrastuksenaan paljon myös muita pelejä,MUTTA haluaa omien sanojensakin mukaan enemmän käydä ulkona kuin minä. Minä olen kyllä halukas menemään ulos, mutta silloin jos on hyvä ilma. Ja kyllä mieskin tosiaan joskus kokkaa, ja kyllä tekee kotihommiakin, viimepäivinä vaan vähemmän.
Okei, ongelmanne on siinä että pelaaminen on jännempää kuin sun kanssa television katsominen. Sitähän tuo teidän yhteinen tekemisenne on, salkkareiden katsomista, eikö olekin?
Vai onko teillä muka jotain harrastuksia? Ei ole, joten on aika keksiä niitä.
Koska mies tykkää pelata, niin ehdotan...rumpujen pärinää....TADAAA... lautapelejä!
Me avokin kanssa pelataan kaikenkarvaisia lautapelejä. Koko homma lähti siitä liikkeelle, että yhtenä viikonloppuna oli tosi tylsää ja kaivettiin jostain afrikan tähti esiin. sitä pelailtiin jonkun aikaan ja päätettiin käydä ostamassa toinen lapsuusajan hittipeli, monopoli. jostain sitten satuttiin löytämään suomalaisten lautapelaajien nettisivut ja sieltä peliarvostelut ja innostuttiin yhteistyöpeleistä, eli peleistä joissa ei pelata vastakkain, vaan yhdessä peliä vastaan.
Katso esimerkiksi http://www.lautapeliopas.fi/ josta löytyy paljon peliarvosteluita. Ei muuta kuin valkkaamaan joku sopiva peli, esimerkiksi helposti opittava yhteistyöpeli http://www.lautapeliopas.fi/peliarvostelut/pandemia/
tai korttipeli http://www.lautapeliopas.fi/peliarvostelut/dominion-valtakunta/
(pelit kannattaa tilata jostain sopivasta suomalaisesta nettikaupasta, esimerkiksi fantasiapelit.fi tai lautapelit.fi, ei näitä mistään marketista löydä)
tietenkin jos pelit ei sua kiinnosta ollenkaan, niin ei sitten. veikkaan että miehes olis helppo saada mukaan tuollaiseen kokeiluun. Maksaa muutaman kympin ja uuden hyvän pelin parissa humpsahtaa helposti pari-kolme viikonloppua ihan varkain.
jos pelit kiinnostaa kumpaakin, noita pelejä on niin paljon että aina kun kyllästyy yhteen, voi ostaa toisen (tai vaihdella niitä toisten lautapelaajien kanssa). pitäs kai alkaa itse vaihtelemaan noita, niitä on kertynyt jo vino pino kaappiin.
:P tuo oli tosi hyvä idea, itseasiassa... ollaan se jo toteutettukin, ainakin puoliksi. Mies osti ennen joulua Blockus -strategiapelin, jota on kyllä tullut pelailtua niin viikonloppuisin keskenään, kuin myös yhteisillä reissuilla esim. minun perheeni luona. Eilenkin tuota pelattiin, mutta jotenkin siihenkin alkaa jo kyllästymään, tarttis varmaan lainata kotoa jotain kun siellä noita piisaa...