olla apua, Meksikonlahden öljy-katastrofin torjunnassa.
Venäläiset MIR sukellusveneet on rakennettu Suomessa, vaikkakin toimittaja ei pitänyt sitä tarpeellisena kertoa. Toimittaja ei varmasti tiennyt, että CIA pystyi uhkauksillaan lopettamaan, koko suomalaisen sukellusvene teollisuuden, koska se oli aikoinaan maailan huipputekniikkaa. Nyt nuo kielletyt sukellusveneet olisivat valmiita auttamaan USA: tyhmiä.
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä Baikaljärvellä alkavat jälleen venäläisten Mir-1 ja Mir-2 sukelluslaitteiden sukellukset. Kaikkiaan niitä aiotaan tehdä 60. Kyseessä on jo kolmas kausi, kun Mirit työskentelevät kuuluisalla järvellä. Tämän tutkimusretkikunnan työn aikana sen osanottajat aikovat hahmotella tilannetta Meksikon lahdella. Retkikunnan järjestäjä Artur Tshilingarov kertoi, että he ovat pohtineet, millä tavalla voidaan tehdä ratkaisuja, jotka sopisivat yhteen Meksikonlahden tilanteen kanssa. Pyrimme kehittämän teknologioita, joiden avulla voitaisiin auttaa öljyvuotojen tukkimisessa.
Ajatuksen Mir-sukelluslaitteiden käyttämisestä Meksikonlahden öljyvuodon tukkimisen avustamisessa, esitti kuuluisa amerikkalainen elokuvaohjaaja James Cameron, joka käytti Titanic elokuvansa tekemisessä venäläisiä syväsukelluslaitteita apuna. Hän tuntee hyvin niiden ainutlaatuiset ominaisuudet, kertoi Mir-2 laitteen komentaja Jevgeni Tshernjajev.
Mirit ovat pienoissukellusveneitä, jotka voivat sukeltaa 6000 metrin syvyyteen ja niissä voi työskennellä kolme ihmistä. Maailmassa on ainoastaan neljä laitetta, jotka voivat sukeltaa kuuden kilometrin syvyyteen. Venäjällä on niistä kaksi, ne voivat täyttää veden alla ainutlaatuisia tehtäviä, koska ne ovat varustettu kahdella tehokkaalla robottikädellä. Monien vuosien aikana ne ovat työskennelleet useilla paikoilla Tyynellä valtamerellä ja Atlantin valtamerellä. Vuonna 2007 ne laskeutuivat Pohjoisnavan alueella 4 300 metrin syvyyteen.
Jotta sukelluslaitteita voitaisiin käyttää Meksikonlahdella, öljyvuotojen tukkimiseen, tarvitaan virallista pyyntöä, jota toistaiseksi ei ole tullut ja toiseksi tarvitaan huolellisia valmisteluita. Operaatiota varten on muodostettava myös erikoisryhmä. Siinä on oltava mukana öljyalueen asiantuntijoita, jotta voitaisiin valmistaa erikoislaitteet öljyvuodon tukahduttamiseksi ja joita Mirit pystyisivät käyttämään. Mir-sukelluslaitteiden kuljettaminen on myös vaikea tehtävä. Kaikesta huolimatta Baikalinjärven retkikuntaan osallistuvat ovat valmiit auttamaan USA:n rannikolla tapahtuneen ekologisen onnettomuuden seuraamusten raivaamisessa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
vieläkin huippuluokkaa. Onkohan maailma taantunut 70-80 luvulle, kun ei osata enään keksiä uutta.
Ihmiskunta alkaa taantua. Aivot surkastuvat ja mahat kasvavat.
http://www.youtube.com/watch?v=I7bykDF3Fiw