En oikein enää tiedä mitä tehdä, olen vain yksinkertaisesti turtunut ja kyllästynyt tähän suhteeseen. Pakko purkautua jonnekkin, mies kun ei enää mitään ymmärrä/kuule.
Ensinnäkin mies on todella laiska ja saamaton. Makaa sohvalla tai istuu tietokoneella, perseensä nostaa juuri ja juuri jääkaapille. Töiden jälkeen ei jaksa tehdä mitään, edes kauppaan ei lähde (eikä tee todellakaan mitään fyysistä työtä).
Odottaa, että minä hoidan kodin siivouksineen, pyykkeineen ja tiskeineen. Olenhan sen tehnyt itse ennenkin, kun vielä asuin yksin, mutta nyt on vähän eri asia. Mies sotkee kuin sika, jättää astiat, pyykit ja roskat minne sattuu, ei välitä oikeastaan mistään mitään. Ja minun pitäisi hänenkin paskansa siivota. argh.
Ruokaa ei laita koskaan, mutta syö kyllä senkin edestä. Maitopurkki kun tyhjenee, ei osaa hakea uutta vaan kauppareissutkin ovat minun harteillani.
Inhottavinta on se, että se kehtaa vielä valittaakin, jos olen ostanut hänen mielestään väärän merkkistä tai muuten pahaa ruokaa tms.
Seksi ei suju. Mies on alkanut jollain tavalla jopa ällöttää. Ehkä se ainainen sohvan pohjalla makaaminen ja laiskuus vaikuttaa siihen, ettei hän ole kauhean himoittava. Seksissä hommat hoidetaan nopeasti, päämääränä että lauetaan, mutta mitään muuta siihen ei sisälly, asennot ei vaihdu, ei mitään. Mies ei jaksa mitään ylimääräistä, haluaa kyllä jatkuvasti persettä ja sitä ja tätä, mutta mitään se ei ole valmis antamaan itse.
Tuo koskee koko suhdetta, hän osaa ottaa vastaan muttei antaa mitään takaisin. Jos hän joskus on tehnyt jonkun kohteliaan, kivan eleen, olen kuullut siitä monta viikkoa. esim. tiskasi astiat tai hieroi hartioita. Tuntuu että olisin kokoajan kiitollisuudenvelassa tällaisesta.
Joskus kun olen esim. siivoamisesta sanonut, hän on sanonut että se on sinun hommasi. En tiedä, miten tosissaan, kun en osaa enää erottaa hänen vitsejään vakavasta puheesta. No ei siinä mitään, voisin siivota kyllä niinkuin ennenkin, mutta se voisi hoitaa edes omat hommansa ja helpottaa minun hommia, kun ei sotke kuin pikkulapsi!
Meillä ei oikein ole enää edes puhuttavaa, mua nyppii mies kokoajan. En ole koskaan ollut nalkuttava tai ärsyttävä emäntä, mutta nykyään musta on tulossa sellainen. En jaksa olla enää kiva, en jaksa antaa arvostusta kun sitä ei tule toiseltakaan, enkä puhuisi edes rakkaudesta.
Olen muuttunut suhteen aikana itsekin niin, että pienet asiat ärsyttää. en ole koskaan tuntenut oloani näin huonosti kohdelluksi suhteessa. Inhoan sitä, että muutun itsekin joksikin mitä en halua olla, koska tämä suhde on vaan kaikkiaan niin rasittava, hermoja vievä, vaikea...
Kannattaisiko mun ottaa ero, jotta pystyisin taas hengittämään ja olemaan oma itseni? Vai latelenko miehelle asiat jotka vituttaa (olen itseasiassa puhunutkin, hän ei vaan ymmärtänyt vaan käänsi kaiken minun syyksi. ei kestä kritiikkiä hän).
En voi muuttaa toista ihmistä, joten kannattaako enää olla suhteessa joka vie voimia eikä anna niitä?=
mulla olisi "jonossa" muitakin (kuulostipa muuten tyhmältä!:), ja olenkin alkanut miettimään että antaisinko miehelle kenkää, koska tiedän olevan niitäkin jotka osaa arvostaa ja ymmärtää ja niin edelleen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
.
Sano sille, että jos tilanne ei muutu, niin lähdet lätkimään. Anna jokin aika, esim kuukausi aikaa muuttua, tai suhde loppuu. Ei tuollaista miestä tarvitse sietää. Mitä iloa sulle siitä on? On jonossa muita miehiä tai ei, nin eikös yksinkin ole parempi kuin huonon kumppanin kanssa?
jos nyt vielä pienikään osa susta haluaa yrittää ton miehen kanssa niin keskustele ja anna viimeinen mahdollisuus muuttua. vaikuttaa kyllä siltä että olet kurkkua myöten täynnä kyseistä miestä. elät vain kerran, muista ajatella myös itseäsi ja omaa parastasi. miehesi ei sitä ainakaan tunnu ajattelevan.
Itse en jaksaisi kyseisenlaista miestä, ymmärrän tunteesi. Hänelle sopii sellainen naishahmo joka saa paljon tyydytystä ollessaan varaäitinä ja kyökkipiikana.
Sitten on naisia jotka ovat aktiivisia ja tarvitsevat aktiivisen miehen voidakseen elää tasapainoista ja tyydyttävää elämää.
Tuttavapiirissä on paljon näitä, aktiivinen nainen - passiivinen mies - pariskuntia, jotka eivät sovi yhteen mutta nainen ei uskalla lähteä suhteesta.
Jos mies on tuollainen nyt, hän tulee olemaan aina. Saattaa erolla uhatessa muuttua vähäksi aikaa mutta muutos ei pidä jos se ei lähde miehestä.
Mieti mitä haluat mieheltä ja uskalla vaatia kumppanilta tiettyjä kriteerejä, siten löydät itsellesi sopivimman kumppanin. Hänen kanssaan olet jatkuvassa epätasapainossa koska hän ei osaa vastata tarpeisiisi etkä koe tyydyttävää suhdetta hänen kanssaan.
Jospa joku parisuhdeterapia, lyhytkin? Voisi vinkata terpalle, että puhu siitä, että avioliitto vaatii myös työtä, sekä antaa paljon käytännön vinkkejä ja harjoituksia. Mulla itsellä on juuri se, että jos suhdejutut kiinnostaisi ja sen oikean löytäisi, niin ei kuitenkaan ole jaksamista ym. resursseja, joten ei edes rupeaisi. Pitää tuntea itsensä ja olla realisti.
erään naisen vastaus miehelle toisella palstalla. Miehellä oli samantapainen ongelma vaimonsa kanssa.
"Vai ettei vaimo ymmärrä. Eli ette ole keskustelleet. Puhuminen ei ole keskustelua.
Niin, sulla on joitain vaihtoehtoja... Joko opettelet keskustelemaan, lähdet lätkimään tai menette pariterapiaan selvittämään sotkunne jollei kahdenkeskisestä keskustelusta synny mitään. Tai sitten jatkat valittamista. "
Että näin.
Lopeta siivoaminen ja kaupassakäynti. Hanki aikaavievä harrastus jonka takia et ehdi siivoamaan, tai älä ole ruoka-aikaan kotona kokkaamassa vaan esim. kampaajalla/kaverien luona/jumpassa jne. Kyllä hän kauppaan lähtee kun nälkä tulee.