En tule varsinaisesti kiusatuksi töissä, mutta pari vanhempaa tyyppiä kokee, että olen aivan toivoton tapaus. Kun päädyimme samaan yksikköön, kamppailin työuupumuksen kanssa, ja he muodostivat kuvan minusta siltä pohjalta, että olin silloin hermostunut, stressaantunut ja huonomuistinen, ja tein joitakin virheitä työssäni. En tosin mitään mullistavaa, mutta riittävästi kielteisen mielikuvan aikaansaamiseksi.
Olen onneksi saanut työuupumuksen kuriin ja kykenen taas kunnolla työntekoon, mutta se mikä jäi, oli näiden ihmisten kielteinen näkemys minusta. Heidän alentuva puheensa ja sanaton viestintänsä (katseet, äänensävyt jne) on hermostuttavia, mistä johtuen heidän kanssaan työskentely on hankalaa ja tulee helposti yliyrittämistä ja epävarmuutta minulta ja molemminpuoleisia väärinkäsityksiä. He myöskin raivostuttavasti säännöstelevät minulle päätyvää tietoa, josta olisi olennaisesti hyötyä, että tehtävät saataisiin kunnialla päätökseen. Ehkä siksi, että ajattelevat, etten kuitenkaan osaisi sitä järkevästi hyödyntää? Välillä he saavat minut pitämään itseäni aivan säälittävänä typeryksenä, vaikka muuten ja muiden työpaikan ihmisten kanssa yhteistyö onnistuu hyvin eikä ongelmia työtehtävien läpiviemisessä ole.
En tiedä mitä tehdä, kun näitä ongelmia ilmenee. En voi ottaa heidän käytöstään suoraan puheeksi. He ovat sen luonteisia, että kieltäisivät, että käyttäytyvät näin ja sen jälkeen alkaisi senpuoleinen supatus ja selän takana arvostelu (jota tosin arvelen olevan jo nyt), että tekee itselleen vain karhunpalveluksen. Muut töissä arvostavat heitä ja kaikille muille he ovatkin tosi mukavia ja kohtelevat tasavertaisina. Nyt kuitenkin olen sellainen mukautuva lammas, joka vain nielee kaiken valittamatta ja kärsii itsekseen.
Olen onneksi saanut työuupumuksen kuriin ja kykenen taas kunnolla työntekoon, mutta se mikä jäi, oli näiden ihmisten kielteinen näkemys minusta. Heidän alentuva puheensa ja sanaton viestintänsä (katseet, äänensävyt jne) on hermostuttavia, mistä johtuen heidän kanssaan työskentely on hankalaa ja tulee helposti yliyrittämistä ja epävarmuutta minulta ja molemminpuoleisia väärinkäsityksiä. He myöskin raivostuttavasti säännöstelevät minulle päätyvää tietoa, josta olisi olennaisesti hyötyä, että tehtävät saataisiin kunnialla päätökseen. Ehkä siksi, että ajattelevat, etten kuitenkaan osaisi sitä järkevästi hyödyntää? Välillä he saavat minut pitämään itseäni aivan säälittävänä typeryksenä, vaikka muuten ja muiden työpaikan ihmisten kanssa yhteistyö onnistuu hyvin eikä ongelmia työtehtävien läpiviemisessä ole.
En tiedä mitä tehdä, kun näitä ongelmia ilmenee. En voi ottaa heidän käytöstään suoraan puheeksi. He ovat sen luonteisia, että kieltäisivät, että käyttäytyvät näin ja sen jälkeen alkaisi senpuoleinen supatus ja selän takana arvostelu (jota tosin arvelen olevan jo nyt), että tekee itselleen vain karhunpalveluksen. Muut töissä arvostavat heitä ja kaikille muille he ovatkin tosi mukavia ja kohtelevat tasavertaisina. Nyt kuitenkin olen sellainen mukautuva lammas, joka vain nielee kaiken valittamatta ja kärsii itsekseen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vika ei tosiaan ole sinussa, vaan näissä kiusaajissa. Jos olisin sinä, niin kysyisin suoraan, että "mikä mättää?". Kieltävät varmaankin asian, mutta sinulla on OIKEUS tehdä työtäsi asiallisesti kohdeltuna.
Itse olen kiertävässä työssä sijaisena, ja siksi olen törmännyt vastaavaan. Itse päätin sen, että se on nollatoleranssi minun kohdallani. Eli suun olen aukaissut heti, kun veetuilua olen havainnut.
Kirjaa kaikki päivämäärineen ylös, näin sinulla on kättä pidempää vastaisen varalle.
Oli kuin olisit kirjoittanut minusta. Sain juuri pari päivää sitten esim. kuulla, että minulta on jäänyt lista töitä tekemättä ja asiaa voimistettiin puhumalla monikossa. En viitsinyt joka kohtaa korjata ja kommentoida, koska kiukkuni ja vi**uuntumiseni näihin henkilöihin ja heidän sanomisiinsa olisi pahasti sillä kertaa paljastunut. Tilannettani ja asioiden puheeksi ottamista huonontaa vielä se, etten voi ottaa puheeksi esim. aikaisempia työpaikkakiusaamistilanteita, koska virallisesti en niistä tiedä. Enkä oikeastaan jaksa asiasta enää kummemmin heidän kanssaan jauhaa, koska:
Tämän viimeisimmän tapahtuneen jälkeen tein päätöksen, että irtisanoudun. Täytyy vain ensin varmistaa, että asia sujuu omalta kannaltani siten esimerkiksi kertyneiden lomien ja palkan suhteen, etten häviä siinä mitään. Itsevarmuuden tunteen muuttuminen epävarmuuden tunteeksi saa tällä erää siihen työpaikkan riittää :)
Hei,
Kiitos neuvoista, mutta oma tilanteeni on hieman toisenlainen. En haluaisi lähteä työpaikasta, vaan ainoastaan saada nämä pari ihmistä tajuamaan, etten olen mikään aivokääpiö, vaan he voivat puhua minulle aivan normaalisti ja olla esim. tulkitsematta sanomisiani kuin olisin tarkoittanut jotain aivan idioottimaista. Haluaisin pysytä lopettamaan pingottamisen heidän läsnäollessaan, en haastaa riitaa. Muiden ihmisten kanssa työpaikalla tulen loistavasti toimeen.
Näinhän se useimmiten on, että yrittää jaksaa uskoa muutokseen kun töistään pitää ja itsekin voisin siinä tilanteessa niin ajatella.
Mutta en pidä näistä töistä niin paljon, että jaksaisin sitä vähättelyä yms sietää. Alunperin tulin tähän työpaikkaan lähteneeksi, koska minua kysyttiin sinne. No, ei olisi pitänyt lähteä, mutta onneksi alallani ei työttömäksi pääse eli tiesin tämänkin tosiasian edellisestä työpaikastani lähtiessäni. Ja kun olen selvittänyt sen, etten menetä etuuksia (lomat ja palkat) irtisanoutuessani ja uusi työpaikka on plakkarissa, toimitan irtisanoutumisilmoituksen esimiehen pöydälle.
Jos olisin jatkamassa eli pitäisin näistä nykyisistä töistäni, ottaisin esim työnohjauksen puheeksi esimiehen kanssa ja/tai sitten käynnit työpaikkapsykologin luona. Työnohjausta esim joka toinen viikko ja niissä puhuttaisiin juuri töihin liittyvistä ohjauksista ja psykologin luona sitten luonnetta vahvistavista keinoista, joiden tavoitteena on näyttää näille ikäville tyypeille, että olen loistava työntekijä työssäni. :) Työnohjausta on saatavissa myös ryhmätyönohjauksena, jossa asiaa tai tätä ilmiötä voisi myös yhteisesti käsitellä. Helppoa se ei tule olemaan, mutta asianmukaisen tuen saaminen on tärkeää, jotta jaksaa.
Nyt olen ollut uudessa työpaikassa miltei kolmen kuukauden ajan ja huomaan sellaisen asian, jota en ollut ajatellut aikaisemmin. Eli huomaan muistelevani kiusaamistani edelleen (katkerana) ja pelkään sen vaikuttavan nykyiseen työhöni, josta siis pidän ja jossa en ole kokenut kiusaamista kenenkään taholta. Nyt en voi vain enää hakea apua tähän, mikä sinänsä on surullinen juttu, koska en halua menettää työkykyäni jonkun vanhan työasian tai oikeastaan vanhan työpaikkakiusaamisen vuoksi :(
Toivoisin saavani vinkkejä tähän pulmaani!
PS. Nurinkurista tilanteessa on se, että kun lomien jälkeen vanhassa työsuhteessani ihmiset palailivat töihin, ilmoitti paikan ylin hallinto, että pomoille tarvitaan koulutusta juuri työhyvinvointiin liittyvissä asoissa. Minultahan oli jo kesäkuussa tivattu "virallisessa palaverissa" (palaverista piti tulla kirjallinen muistio, mutta sitä ei koskaan tullut ainakaan minulle tiedoksi...), että "oliko asia työpaikkakiusaamista, oliko???" Kukaan ei, en edes minä, tajunnut kääntää kysymystä siten, että "kiusasivatko kiusaajat minua?" Minun piti yksin arvioida heidän käytöstään, jonka olin jo kokenut ongelmaksi!
itse olen yrittäny kaikkea mahdollista media ei noteeraa.se on mielestäni jo kuiusaamista tässä vaiheessa kun on monta vuotta yrittänyt,työpaikka kiusaaminen jatkuu vertaistukiyhdistyksesskin,ni outoa on"Älä välitä " ja voi että tomet on vähäisiä kukaan ei kerkeä eikä viitsi olla tiukka.olen aina epäilyttävä itse.
Hei
Täällä toinen huonomuistinen, Aina välillä joudun vähätellyksi työkavereiden toimesta. Aina ne samat tyypit. Itsekkin mietin että miten ottaisin asian puheeksi.
En pidä tilanteesta ,ehkä siksi että tiedän itsekkin että asiassa on pieni tosi.
Hukkansin hiljattain mokkulan muistitikun joka sitten löytyi. Mokkula ei. Tänään koulutuksessa laitoin avain nipun roikkumaan edessä istujan tuolin selkänojaan ,olin jo lähdössä kun työkaveri huikkas perään ,Hei sun avaimet (sun perään kyllä saa kattoa. toinen näsäviisas sitten kysleli että onhan puhelin nyt mukana. Ja virnisteli siinä. Sanoi että äläs viisastele olin kyllä pian huomannut että avaimet jäi ja olisin vaan palannut takaisin