Olen seurustellut yhen jätkän kaa 4 kertaa.. Aina on menny poikki jonkun jutun takia!!! Se on ollu mun vika joka kerta.. Mie en vaan pysty seurustelemaan ku mulla rupee ahistamaan!! En oikein tiedä mikä siinä ahistaa!! ´Melkein aina ku se soitti mulle ja sano tulevansa käymään, ni mun oli ihan pakko valehdella sille ja sanoo et en mie oo kotona vaikka oikeesti istuin huoneessani kuuntelemassa musaa!!!Tai sitten ku se halus seksiä ni mie sanoin et hei oota mie käväsen vessassa ni oikeesti mie jäin äitin kaa juttelemaan.. Mulla oli aina noita teko syitä... Sitten siihen vaan kyllästy ja oli parempi lopettaa suhde!!! Sitten sitä on yritetty uudestaan ja uudestaan.. Luulin aina että mie oon muuttunu että kyllä tää juttu nyt onnistuu!! Mut ei... Kyllä sekin varmaan huomasi jossain vaiheessa et mie vaan välttelin sitä... Viimeksi seurustelin sen jätkän kaa noin 2 kuukautta sitten.. Mie laitoin poikki ja sanoin sille jätkälle et ei tää meidän juttu tuu onnistumaan.. Et oltais vaan ystäviä ei muuta!!! Noh siitä päivästä lähtien me ollaan vaan oltu ystävii!!! Vaikka mulla onkin tunteita vielä sitä kohtaan aivan älyttömästi ni mulle riittää sekin että saan pitää hänet ystävänä kuin poistaa kokonaan elämästäni... Onks muilla vastaavanlaisia tapauksia???
moips!!!
R.W.S
1210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No, kai se on hyvä että laitoitte poikki. Olin itse saman kaltaisessa asemassa kuin tuo sinun entinen poikaystäväsi.
Voin sanoa, että ainakin itse huomasin että tyttö vältteli minua toisinaan, ja itse kun olen niin huomion ja hellyydenkipeä ihminen, voin sanoa että se välttely satutti minua aivan kamalasti! Mutta ne onnelliset hetket, joita tosiaan oli kuitenkin aika harvoin, olivat niin hyviä ja kauniita, että minua olisi saanut kiduttaa vielä tuplasti ja tuplasti pahemmin ennen kuin olisin itse halunnut katkaista asiaa.
Ymmärrän sen välttelyn ja suhteen katkaisun, sillä eihän sellaiseen pidä ryhtyä mihin ei ole itse valmis - ihmettelen kuitenkin sitä, että miksi hän lähti sitten hommaan mukaan alun perinkään... sattuu vieläkin aika tavalla, vaikka siitä on jo jokin tovi vierähtänyt. Toivon hänelle kaikkea hyvää, häneen tutustuminen oli ja on yksi parhaista ja kauneimmista ja kipeimmistä asioista elämässäni.