Olen parikymmppinen tyttö, joka luuli 1,5 vuotta sitten löytäneensä elämänsä miehen. Alkuaika oli niin ihanaa, mutta nyt elämä on pelkkää arjen pyörittämistä, minulle. Poikaystäväni on työtön ja minä käyn 3-vuoro työssä. Kun tulen töistä kotiin, niin asunto on edelleen samassa kunnossa missä oli töihin lähtiessäni.. (Poikaystäväni on työtön, koska kokee yhteiskunnan ihmistä musertavana eikä halua olla kenenkään pompotettavana.)
Hän ei tee mitään omasta tahdostaan tai edes yllättääkseen minut. Kaikesta siivoomisesta, ruuanlaitosta, kaupassakäynnistä ym saa aina olla sanomassa. Ja kun se sanominen auttaisi, vaan ei. Kun hän ei edes kuuntele minua! Joudun noin viisi kertaa toistamaan hänen nimeään, jotta hän kääntäisi katseensa pois tietokoneen ruudusta ja kuuntelisi, mitä minulla on sanottavaa. Tuntuu, että mieheni elämässä ei ole muuta kuin tietokone ja ulkoiluharrastuksensa.. Hän pyytää usein minua mukaansa harrastukseensa, mutta ei ymmärrä kun en jaksa lähteä tehtyäni juuri 8:n tunnin työpäivän!
Monesti mietin, että mitä olen tehnyt väärin ansaitakseni tämän. Minä tuon rahan taloomme ja töistä tullessani minun pitäisi vielä siivota ja laittaa ruokaa, koska mies ei jaksa, kun on juuri tullut harrastuksistaan kotiin. Sitten minä tietysti suutun ja alotan tuon ainaisen valituksen siitä, että tunnen olevani piika! Tätä hän ei milloinkaan kuuntele tai jos vahingossa kuuntelee, ei edes vastaa väittääkseen olevani väärässä tai puolustaakseen itseään, niinkuin minä ainakin tekisin! Hän vain vastaa, että minun tulisi jäädä pois töistä niin en olisi aina niin vihainen ja huonolla päällä! Kukas sen rahan sitten taloon toisi, koska hänhän ei halua kapitalismin uhriksi!??
Eikä ongelmamme jää pelkästään arjen pyörittämiseen... Nyt kun on kerran kesä, tahtoisin myös tehdä hänen kanssaan jotain kivaa. Yritän järjestää kaikenlaista menoa, mutta se on raskasta. Ensin käyn töissä, tulen kotiin, siivoan ja laitan ruokaa... kirjotan kauppalapun koluten kaikki kaapit läpi, mitä puuttuu, koska miehelläni ei ole hajuakaan, mitä kaupasta tarvitsee tuoda.. sitten yritän vielä järjestää jotain kivaa puuhaa vapaapäivikseni.. huhhuh. Mielestäni aika paljon yhdelle ihmiselle. Niin ja huolehdin siis myös laskujen maksusta, koska hän ei osaa.
Olen monesti hänelle sanonut, että asioiden on syytä muuttua ja että parisuhteessa 2 ihmistä jakaa päivittäiset velvollisuudet. ja muutkin asiat. Mutta ei, silti minusta tuntuu, että minulla olisi 5-vuotias poika eikä minua vuotta vanhempi poikaystävä. Minä en ole valmis yh-äidiksi! Haluaisin että minulla olisi vastuuntuntoinen ja huomaavainen mies, joka ottaisi minut ja tarpeeni huomioon. Voiko poikaystäväni muuttua vai olisiko helpompaa elää yksin? Mitä mieltä olette, onko samanlaisia kokemuksia. En kuitenkaan halua liian helposti luovuttaa, sillä rakastan häntä ja parisuhteen eteen pitää tehdä töitä.
Hän ei tee mitään omasta tahdostaan tai edes yllättääkseen minut. Kaikesta siivoomisesta, ruuanlaitosta, kaupassakäynnistä ym saa aina olla sanomassa. Ja kun se sanominen auttaisi, vaan ei. Kun hän ei edes kuuntele minua! Joudun noin viisi kertaa toistamaan hänen nimeään, jotta hän kääntäisi katseensa pois tietokoneen ruudusta ja kuuntelisi, mitä minulla on sanottavaa. Tuntuu, että mieheni elämässä ei ole muuta kuin tietokone ja ulkoiluharrastuksensa.. Hän pyytää usein minua mukaansa harrastukseensa, mutta ei ymmärrä kun en jaksa lähteä tehtyäni juuri 8:n tunnin työpäivän!
Monesti mietin, että mitä olen tehnyt väärin ansaitakseni tämän. Minä tuon rahan taloomme ja töistä tullessani minun pitäisi vielä siivota ja laittaa ruokaa, koska mies ei jaksa, kun on juuri tullut harrastuksistaan kotiin. Sitten minä tietysti suutun ja alotan tuon ainaisen valituksen siitä, että tunnen olevani piika! Tätä hän ei milloinkaan kuuntele tai jos vahingossa kuuntelee, ei edes vastaa väittääkseen olevani väärässä tai puolustaakseen itseään, niinkuin minä ainakin tekisin! Hän vain vastaa, että minun tulisi jäädä pois töistä niin en olisi aina niin vihainen ja huonolla päällä! Kukas sen rahan sitten taloon toisi, koska hänhän ei halua kapitalismin uhriksi!??
Eikä ongelmamme jää pelkästään arjen pyörittämiseen... Nyt kun on kerran kesä, tahtoisin myös tehdä hänen kanssaan jotain kivaa. Yritän järjestää kaikenlaista menoa, mutta se on raskasta. Ensin käyn töissä, tulen kotiin, siivoan ja laitan ruokaa... kirjotan kauppalapun koluten kaikki kaapit läpi, mitä puuttuu, koska miehelläni ei ole hajuakaan, mitä kaupasta tarvitsee tuoda.. sitten yritän vielä järjestää jotain kivaa puuhaa vapaapäivikseni.. huhhuh. Mielestäni aika paljon yhdelle ihmiselle. Niin ja huolehdin siis myös laskujen maksusta, koska hän ei osaa.
Olen monesti hänelle sanonut, että asioiden on syytä muuttua ja että parisuhteessa 2 ihmistä jakaa päivittäiset velvollisuudet. ja muutkin asiat. Mutta ei, silti minusta tuntuu, että minulla olisi 5-vuotias poika eikä minua vuotta vanhempi poikaystävä. Minä en ole valmis yh-äidiksi! Haluaisin että minulla olisi vastuuntuntoinen ja huomaavainen mies, joka ottaisi minut ja tarpeeni huomioon. Voiko poikaystäväni muuttua vai olisiko helpompaa elää yksin? Mitä mieltä olette, onko samanlaisia kokemuksia. En kuitenkaan halua liian helposti luovuttaa, sillä rakastan häntä ja parisuhteen eteen pitää tehdä töitä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Poikaystäväsi kuulostaa melkoiselta siivelläeläjältä. Älä ihmeessä rupeä hänen elättäjäkseen enää enempää vaan pistä kamppeet kasaan ja lähde pois! Teidän parisuhde ei ole ollenkaan tasapuolinen, kyllä molempien pitää hoitaa oma osuutensa, jos toinen on työtön, niin sitten tekee enemmän kotihommia. Nainen älä suostu tuollaiseen, sinähän olet jo tämän pojan ÄITI!! Tee ruoka vain itsellesi, älä osta hänelle kaupasta mitään. Passaaminen ja paapominen vain passivoivat häntä enemmän, eikä tilanne muutu miksikään. Ja tuollainen "kapitalismin uhri"-puhe on ihan paskaa, yleensä sellaiset ihmiset ovat vain saamattomia vässyköitä jotka ovat jo kotona tottuneet siihen että muut kantavat rahan ja ruuan pöytään, mutta itse ei tarvi laittaa tikkua ristiin. Jos kaikki lopettaisivat työt niin eihän siitä mitään tulisi. Poikaystäväsi ei tule koskaan muuttumaan ja ainakaan sitä ei kannata odotella. Parempia miehiä löytyy kyllä!
Teet todella valtavan virheen ruokkiessasi täysin tervettä ja uppolaiskaa nuorta miestä! Tiedätko, on niin esim.paljon vanhuksia jotka eivät enää kykene tyoelämään. Saadessaan sinun huolenpitosi ja rahasi, olisivat kaikki ikionnellisia (sinä ja he).
Onkohan sinun päässä muutamat ruuvit kovin loystyneet vai kokonaan pudonneet kun sinä haluat elättää tuota miestä?! Mainitsin jo vanhukset, on myoskin vähävaraisia perheitä joissa on todellisia vastoinkäymisiä ja sairautta, auta heitä!
Mikäli sinä jatkat täydellä järjellä, lukijoille täysin tuntemattomasta ja vääristyneestä syystä, tuon laiskan ja terveen ihmisen elättämistä, on vaikeaa ymmärtää miksi sinä tulet sitten tänne valittamaan.
Normaalilla älykkyysosamäärällä varustettu nainen EI toimi noin tyhmästi ja epäkunnioittavasti itseään kohtaan!
helvettiä :D
Nyt mennään paatoksella!!!
Haluatko elämältäsi jotain? Omaa asuntoa tms.? tuollaisen kanssa sitä ei varmasti tule.
jooh ei tulis kyllä kuuloonkaan täällä meillä.
minä tuon leivän taloon, vaimo pitää sen pystyssä ja hoitaa huollon. tilannetta tarkastellaan uudelleen heti kun vaimolla on töitä, siihen asti sen työtä on piikominen.
"En kuitenkaan halua liian helposti luovuttaa, sillä rakastan häntä ja parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. "
no tuo ei ole sun ongelmas, vaan se, ettei miehesi halua tehdä töitä, ei paklkatöitä eikä parisuhteen eteen.
musertavat yhteiskunta...pah. onneton luuseri, sanon minä.
Erillään asuessa sinun ei tarvitsisi huolehtia kuin omista ruuista, pyykeistä ja sotkuista. Sinun olisi helpompi suunnitella kotityöt, kun poikaystäväsi ei olisi syömässä ja sotkemassa, asiat olisi tehty tai tekemättä sen mukaan miten olet ne viimeksi jättänyt ja jääkaapissa olisi samat ruuat kuin sillon kun viimeksi katsoit.
Poikaystäväsi joutuisi opettelemaan itsestään huolehtimista ja huomaisi ettet ole ihan itsestäänselvyys vaan, että myös parisuhteen hoitamiseksi pitää tehdä töitä. Erillään asuessa kun tapaamiset pitäisi sopia erikseen, niin saisit myös ehkä enemmän oikeaa huomiota. Nyt yhdessä asuessanne voitte olla enemmän samassa tilassa, mutta ei kuulosta siltä, että olisitte kuitenkaan paljoa toistenne seurassa. Jos jäisit pois töistä ja saisitte olla yhä enemmän samassa tilassa niin auttaisiko se kuitenkaan siihen, että poikaystäväsi ei kuuntele ja huomaa sinua?
Voi kuitenkin olla, että poikaystävä tilanteen edullisuuden kärsiessä tulee surullisen näköisenä ilmoittamaan, ettei enää tunne mitään aloittajaa kohtaan. Anteeksi asiattomuus. Olen katkera ja oma kuokkakin kävi pellossa.
Mitä työtä miehesi tekee parisuhteenne eteen? Kuulostaa siltä, että ei mitään. Kauanko hän on ollut työttömänä? Hakeeko hän töitä? Onko hänellä mitään tulevaisuudensuunnitelmia? Mitä hän aikoo tehdä ja missä olla viiden vuoden päästä? Aika erikoinen asenne ihmisellä, jos työelämä ei kiinnosta. Mistä hän saa rahaa? Vai maksatko sinä teillä kaiken?
Miehesi kuulostaa täysin passivoituneelta, ja hän voi olla myös masentunut. Masennus vaatii hoitoa, lääkitystä ja terapiaa tai ainakin jonkinlaista keskusteluapua. Pitäisikö sinun ehdottaa hänelle lääkäriin menemistä? Voisitko puhua asiasta miehesi vanhemmille?
Itse en kyllä tuollaista tilannetta kauan jaksaisi. On eri asia, jos toinen tosissaan yrittää työllistyä mutta ei vain saa työtä. Toisaalta siivousta ym. hanttihommaa nyt luulisi kenen tahansa aina saavan. Eli jos miehesi katsoo, ettei hänen tarvitse tehdä töitä kotona eikä kodin ulkopuolella, niin mitä järkeä on olla hänen kanssaan? Mitä saat tuollaisesta suhteesta?
Kun itse olin muutaman kuukauden työttömänä, huolehdin meillä kaikista kotihommista. Siivosin, pesin pyykit, kävin kaupassa ja tein ruokaa. En olisi voinut kuvitellakaan, että teetän miehellä vielä kotityöt sen lisäksi, että hän tuo leivän pöytään. Siksi en itsekään katsoisi viikkoakaan toisen loisimista ja kattoon syljeskelyä.
eteen todella täytyy tehdä töitä ja näyttäisikin siltä, että sinä olet jo aika lailla niitä tehnytkin.
Varmaankin tiesit jo kun aloit kirjoittaa, että kaikki vastaajat tulevat olemaan sitä mieltä, että tilanne on aivan kohtuuton. Etsitkö varmistusta asiallesi tai oikeutusta tunteillesi? On ihan itsestäänselvää, että tilanteenne ei ole mitenkään hyvällä mallilla.
Kapitalismi on asia erikseen, mutta kyllä miehesi pitää olla aika itsekäs, jos katsoo päivästä toiseen sinun raatamistasi ja syö sinun kotiin kantamiasi ja kokkaamiasi pöperöitä eväänsä lotkauttamatta. Jos hän ihan oikeasti on sitä mieltä, että sinunkin pitäisi lopettaa työt ja teidän pitäisi heittäytyä kituuttamaan yhteiskunnan tuilla, teillä on epäilemättä aika erilaiset arvomaailmat. Olette hirveän nuoria ja koko elämä on edessä, sehän on selvää. Minkälainen elämä siitä tulee, jos raahaat perässäsi henkisesti keskenkasvuista miestä, joka ei millään tavalla jaa sinun tulevaisuudensuunnitelmiasi ja mitä haluat elämältä? Eihän sitä hyvä tule.
Isoin ongelma sattaa sinun kannaltasi olla se, että et enää hetken päästä pysty kunnioittamaan miestä aikuisena tasa-arvoisena ihmisenä. Ei se ole ihmekään. Et pysty enää nytkään, koska sinusta tuntuu, että olet 5-vuotiaan pojan äiti. Eikö ole inhotavaa? Ja tällaisen kanssa sitten pitäisi sunnitella tulevaisutta ja pitää yllä seksielämää jne. Sehän on mahdotonta.
Mies on pettänyt toiveesi ja odotuksesi joista sinun on vaikea päästää irti, koska olet kuitenkin sitoutunut ja mielessä on vielä se rakkauden muisto tai halu siihen. En sano että poikaystäväsi ei voi muuttua, jokainen voi muuttua jos vain itse haluaa. Taikasanat ovatkin nämä, ihmisen pitää itse haluta muuttua, millään muulla ehdolla hän ei sitä tee. Sinuna laitoisin aika äkkiä kortit pöytään ja ilmoittaisin, että elämäntilanteestanne pitää keskustella vakavasti ja asioiden on muututtava, jos mies haluaa vielä pelastaa suhteenne. Jos vastakaikua ei löytyisi, hakisin saman tien oman kämpän ja kantaisin tavarani ulos. Jos mies ei tähänkään herää, asiaa ei voi auttaa.
Mieti elämääsi, haluatko tasavertaisen kumppanin, josta on sinulle apua, iloa, jaatte yhteiset tavoitteet, viihdytte yhdessä ja teette asioita jne? Saat sellaisen varmasti, jos vain haluat. Älä hukkaa nuoruuttasi yrittäen pakottaa jotain vastentahtoista ihmistä tekemään mitä hän ei halua.
Kiitos tästä viestistä. Itselläni on melko samanlainen tilanne kuin aloittajalla, oikeastaan ainut ero on se, että mies asuu virallisesti avoliitossa kanssani, mutta käytännössä ei. Hänellä on siis edelleen kaikki tavarat ja oma huone vanhempiensa luona, mitään tavaroita ei ole tuonut yhteiseen asuntoomme. Tälläkin hetkellä hän todennäköisesti asuu vanhemmistaan erossa vain sen toivossa, että saa Kelalta työttymyystukea ja asumislisää. Minä maksan vuokrat, vedet, sähköt ja laskut, joten hänhän on tässä ainut, joka hyötyy. Kadun edelleen sitä päivää, kun menimme vuokraamaan yhteisen asunnon. Silloin mies halusi aidosti muuttaa kanssani yhteen ja olisi valmis puolittamaan kaiken. Toisin kävi, kun yhtäkkiä ei halunnutkaan.
Jos olisin eri elämäntilanteessa ja lukisin ylläolevan tekstin, niin en uskoisi, että se on minun kirjoittamani. Ei kukaan itseään kunnioittava ihminen elätä aikuista miestä, joka elää kuin loinen. Mutta se on niin totta, että vaikka mies on pettänyt toiveet ja odotukset, niin ei silti osaa päästää irti. Päivä päivältä mennään kuitenkin parempaan suuntaan ja teen eroa jo sisälläni, joten uskon, että sitten kun päivä koittaa ja saan tarpeekseni, niin olen jo nopeasti takaisin jaloillani ja elämässäni kiinni.
sinulle, ota oma elämä haltuusi ja ole sinäkin terveellä tavalla itsekäs. Ehkä mies ymmärtää missä mennään kun laitat toiminnalle rajat etkä suostu olemaan jalkarättinä. Ehkä ei, mutta onko menetys silloin oikesti kovinkaan suuri? Sinun täytyy vain toipua omista tunteistasi, pettymyksestä, ehkä epäonnistumisen tunteesta ja häpeästäkin. Löydät uusia unelmia ja uusia ihmissuhteita, myös juuri sen sinulle parhaan ja oikean!
Hyvää kesää ja pidä huolta itsestäsi. :)
kun joskus saat sen asunnon, niin olet jo varmasti kypsä lähtemään. Avomiehesi voi muuttaa takaisin äidin luokse.
Et voi muuttaa poikaystävääsi pientäkään hitusta. Voit vain muuttaa itseäsi.
hän ei tule muuttumaan. Nähtävästi teillä on aivan erilaiset arvot jolloin en kyllä itse pysyisi tuollaisessa suhteessa.. Valintasi on omasi, pysy hänen luonaan ja sopeudu "äidin" rooliin tai jatka omaa elämääsi ja omat arvosi jakavan ihmisen etsimistä. Valinta on SINUN, kuulostaa ettet ole hänen kanssaan kovin onnellinen etkä saa minkäänlaista arvostusta nykyisessä parisuhteessasi.. Kaikissa ihmisissä on omat hyvät ja huonot puolensa, kysymys kuuluukin kumpia hänessä mielestäsi on enemmän? Siihen voit perustaa ratkaisusi..
hankkiudut moisesta loisesta eroon, sen parempi sinulle. Maailma on täynnä HYVIÄ miehiä eikä tuollaisia maailman pompotuksesta muka kärsiviä laiskajaakkoja.