Erosimme vähän aikaa sitten - mies lähti kun oli ollut jo useamman vuoden tyytymätön kuulemma suhteeseen. Sovussa piti erota ja lasten etua ajatella ensisijaisesti, mutta nyt mies ei tavatessa (pakko nähdä lasten vaihdossa) edes katso päin saati tervehdi, eikä olla missään kommunikointiyhteydessä. Lasten kanssa viettää minimiajan mikä mahdollista (mutta viettää kuitenkin, mutta tasan omilla ehdoillaan, ei lasten). Eroa ei olla käsitelty pikaisen poismuuton jälkeen ollenkaan. Minusta aika outoa. Yritän olla sovussa, ajattelen lasten ja isän suhdetta, jo oman jaksamisenikin vuoksi (tukiverkot puuttuvat). Niin että tulee tunne että hän sittenkin vihaa minua. Eihän sen tietysti ongelma pitäisi olla, mutta kun omasta mielestäni avioliiton kaatuminen johtui meistä molemmista, ei vain minusta, ja ehkä jopa enemmän hänestä. MInä yritän ajatella hänestä positiivisesti, mutta vaikuttaa siltä kuin hän mieluummin teeskentelisi ettei minua olisikaan - vaikka luulisi että olisi kiitollinen siitä kuinka yritän painottaa lapsille isän roolia ja yritän olla tosi ystävällinenkin tavatessa.
Onko tuo edes aikuisen käytöstä häneltä? Olettaisi hänen voivan nyt iloisesti ja onnellisesti tervehtiä, kun kaikki on niinkuin hän halusi - sai rahat ja vapauden ja suht pienen vastuun jälkikasvusta?
Onko tuo edes aikuisen käytöstä häneltä? Olettaisi hänen voivan nyt iloisesti ja onnellisesti tervehtiä, kun kaikki on niinkuin hän halusi - sai rahat ja vapauden ja suht pienen vastuun jälkikasvusta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
tarjoa sille syömistä seuraavan kerran kun tapaatte.
hah :-) onko tuo ironinen kommentti. Olen nimittäin sitäkin harkinnut - mun mielestä olisi ihan "aikuisten" käytöstä pystyä esim juomaan kahvit saman pöydän ääressä keskustellen niitä näitä - siis vaikka teeskennellen lasten vuoksi - ja mun ei tarttisi edes teeskennellä, pystyisin hyvin tarjoamaan ne torttukahvit ja vaikka kolmen lajin päivällisen, ihan vain sen vuoksi, että välit eivät olisi tulehtuneet ! :-)
sillä onhan hän mun lasteni isä, herraparatkoon ! ! senkin vuoksi tosi tärkeä ihmissuhde eron jälkeenkin !
ekana tulee hänen käytöksensä vuoksi mieleen, että taisi sittenkin olla uusi emäntä hänellä jo katsottuna valmiiksi kun eropäätöksensä sinulle kertoi.
Usein syyllisen olon omaava ei kehtaa katsoa silmiin. Ja se, että pelkästään omilla ehdoillaan on lasten kanssa vihjaisi siihen, että se aika menee johonkin paljon mukavampaan...
miksi ihmeessä mies vihoittelisi jos toisen syliin on karannut? pikemminkin toisinpäin.
niin, hankala tilanne. Etenkin kun tuntuu että miehen uusi elämä on korvannut täysin entisen - eli yhtäkkiä minä ja lapset ollaan vähän niinkuin "tarveharkintaisia", minulle ei enää mitään tarvetta (siis ei tietenkään vaimona mutta edes lasten äitinä voisi kunnioittaa...) ja lapsien kanssa yhteyksissä vain silloin kun on sovittu - eli tosi vähän (minimipakko...).
Minä toivoisin tietysti hölmönä että voitaisiin olla vielä ystäviä - kai sitä nyt vielä tärkeitä voisi toisilleen olla lasten vanhempina vaikkei enää parisuhteessa olisi !!! ? Siis jonkinlainen kunnioitus...
Minähän tietysti pari viikkoa roikuin ja vollotin perään - mutta sitten olen kasannut itseni ja ajatellut pärjääväni, pakkohan se on. Häneltä ei minkäänlaisia tuntemuksia erosta ole näkynyt - ei edes lasten vuoksi - ja kaikkein kamalinta on, etteivät lapsetkaan ole häntä kyselleet, vaikka luulin näin tapahtuvan.
Myönnän, en olisi kuvitellut että koskaan erottaisiin - vaikka itse sen moneen otteeseen esiin toinkin, sen vuoksi että olisin saanut jotain muutosta tähän suhteeseen. No, muutos tuli - ja rankin sellainen.
Kun itselläni ei ole paikkakunnalla mitään muuta kuin lapset, työ ja tuo ex, niin olisi mukava exän kanssa olla sen verran väleissä, että voisin kunnioittaa itseäni.
Kunnioittaa voit itseäsi jokatapauksessa, muistathan sen:).
Luulen että voi kuulua myös eron jälkeisiin tunnemyllerryksiin tuo miehesi käytös. Meillä ero oli minun toiveestani ja eroa seuraavat kuukaudet mies ei kyennyt olemaan lapsen kanssa: ikävöi tätä niin paljon. Ja kun taas tapasimme, hän keskittyi vaan minuun ja lapsi jäi taustalle. Vaikka lapsi olisi ollut yksinään mieheni seurana, mies innostui heti soittelemaan perääni. Ajattelin, että se kuului siihen shokkitilaan, joka hänelle yksinmuutosta tuli, ja toivoin että se menisi ohi. Yritin panostaa huomioimalla lastani omalta puoleltani niin paljon kuin jaksoin.
Kun miehelläni em. lopulta on alkanut hellittää, lapsi on alkanut pikkuhiljaa viihtyä isänsä luona ja minä huomaan haluavani olla vain yksin. Tämäkin varmaan menee ohi. Toivoisin, että lapsi voisi olla paljon isänsä luona, tosin vieläkin ratkaisematta moni käytännön asia, joilla helpottaisi sitä, että lapsen elämä pysyisi mahdollisimman helppona ja yksinkertaisena kahdesta kodista huolimatta.
Voisiko olla että lapsesi eivät ehkä halua puhua erosta koska kokevat sen ehkä häiritsevän sinua tai miestäsi? Yritä tuoda heille esiin, että erosta saa jutella kanssasi jos he haluavat ja olet heitä varten, heidän tukenaan. Tsemppiä teille kaikille!
No meillä ei tosiaan mene noin. Meillä ei sellasta rehellistä face-to-face- kommunikaatiota oikein ole enää, ja erosta ei tosiaan analyysimielessä olla puhuttu ollenkaan, eikä myöskään tuotu ilmi mitenkään että oltaisiin "sovussa" enää ollenkaan, asia vain on vaiettu kuoliaaksi, ja välillä tuntuu että mies haluaa vaieta minutkin kuoliaaksi - aivan kuin voisi kuvitella ettei minua enää olekaan. Paitsi että eleillä ja tietyillä kommenteilla saan vaikutelman, että hän vielä jotenkin "vihaisi" minua. Mutta olenhan minä, vaikka olisin ollut kuinka kurja tyyppi liiton aikana (ei hänkään helpoimmasta päästä ollut) , niin nyt yritän olla hyvä ex ja sentään kannan päävastuun jälkikasvusta. Ehkäpä liiton loppuvaiheet olivat sitten vain niin kurjat molemmille - mutta miksi ihmeessä tässä tilanteessa sitten enää vihoitella - luulisi että hän voisi tervehtiä ilman katkeruutta, kun hän kuitenkin pääsi tästä aika kivasti "kuiville" ja mulle jäi kyllä se raskaampi taakka taloudellisen vastuun ja lasten kanssa.