Tahdon vain kertoa mitä minulle on tapahtunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana, jotka olen viettänyt narsisti miehen kanssa. Silmäni aukesivat vasta tänään, joten tahdon purkaa tuntojani!
Hän kehui minua, hurmasi minut täysin suorasukaisella puhetavallaan ja käytöksellään. Katsoi minua niin haluavasti ja sai pääni aivan pyörryksiin. Olimme teinejä ja asuimme eri kaupungeissa, mutta kauhosuhde toimi (enhän tiennyt mitä poissaollessani tapahtui) ja rakastuin täysin.
Kolmen vuoden jälkeen muutimme yhteen, tässä välissä tiesin hänen jo pettäneen minua kerran.
Armeija aika meni hienosti, kaikki oli hyvin, kunnes mies pääsi armeijasta ja masentui. Hän hajotti paikat kotona ihan yhtäkkiä, humalassa kylläkin. Eikä se jäänyt todellakaan viimeiseksi kerraksi. Säikähdin todella paljon, mutta en voinut jättää häntä, koska hänellä oli ollut niin vaikea lapsuus (äiti kuollut ja isä juoppo) ja muutenkin rakastin häntä niin sydämeni pohjasta.
Muutimme, tulin raskaaksi ja hän katosi. Lähti kahdeksi viikoksi eikä antanut kuulua itsestään mitään. Tein katoamisilmoituksen, itkin ja itkin, pelkäsin yksin ja raskausuutinenkin oli vasta ihan tuore ja olin vasta 21 vuotias. Luulin jotain kamalaa sattuneen. Mies ilmestyi kotiin ja annoin kaiken anteeksi, koska hänellä oli taas vaikeaa aikaa. Sain keskenmenon. Se lähensi meitä ja mies rauhottui, muutimme taas.
Opiskelin, mies kävi töissä ja tulin jälleen raskaaksi, miehen eka kommentti "taas se on raskaana", mutta oli iloinen tai ainakin esitti olevansa..Sai näin minut pidettyä vielä varmemmin otteessaan.
Raskausaikana mies meni miten sattui, välillä katosi viikonloppuna ja muistan miten vain itkin ja itkin ja itkin, toivoin ettei tämä raskaus menisi kesken ja stressi vaikuttaisi pikkuiseen. Mies poltti kannabista yhteisessä kodissamme, on p olttanut aina tähän päivään saakka, vaikka olen miten asiasta riehunut ja huutanut ja puhunut ja tehnyt vaikka mitä. Välillä mies on itku silmässä sanonut "ymmärtävänsä" ja "lopettavansa heti" ja samana päivänä olen saanut kiinni pössyttelemästä suihkussa. Jotenkin päähäni syöpyi pikkuhiljaa ajatus, että ei se nyt niin kamala asia voi olla ja pikäksi aikaa annoin asian vain olla. Minähän asiasta tein aina suuremman mitä se oli ja aina mies vaan kuittasi "ei täs oo mitään pahaa tapahtunu". Joskus vaan sanoi, että hän tekee näin ja piste, vaikka olen yrittänyt sanoa, että hän päättää silloin myös poikansa puolesta, että hänen oman poikansa kodissa säilytetään ja käytetään huumeita...mutta eihän kannabis ole mikään huume, näin se meinasi jo minunkin pään saada käännettyä tuohon ajattelumaailmaan.
Sain tietää, että minulla on sukupuolitauti ja itse en tosiaan ollut vieraissa käynyt, vaikka mies on toki sitäkin epäillyt! Hän sinisilmäisesti on vaan minulle väittänyt, että se ei ole totta eikä ole mitenkään mahdollista. Näin sanoo mies, joka on käynyt ennenkin vieraissa ja kännää joka viikonloppu ja tulee silloin hyvin harvoin yöksi kotiin..Mutta hän epäilee silti minua. Kuitenkaan en ole ulkona käynyt kertaakaan pojan syntymän jälkeen ja siitä on nyt kohta kaksi vuotta. Mies on toki käynyt senkin edestä.
Hän kehui minua, hurmasi minut täysin suorasukaisella puhetavallaan ja käytöksellään. Katsoi minua niin haluavasti ja sai pääni aivan pyörryksiin. Olimme teinejä ja asuimme eri kaupungeissa, mutta kauhosuhde toimi (enhän tiennyt mitä poissaollessani tapahtui) ja rakastuin täysin.
Kolmen vuoden jälkeen muutimme yhteen, tässä välissä tiesin hänen jo pettäneen minua kerran.
Armeija aika meni hienosti, kaikki oli hyvin, kunnes mies pääsi armeijasta ja masentui. Hän hajotti paikat kotona ihan yhtäkkiä, humalassa kylläkin. Eikä se jäänyt todellakaan viimeiseksi kerraksi. Säikähdin todella paljon, mutta en voinut jättää häntä, koska hänellä oli ollut niin vaikea lapsuus (äiti kuollut ja isä juoppo) ja muutenkin rakastin häntä niin sydämeni pohjasta.
Muutimme, tulin raskaaksi ja hän katosi. Lähti kahdeksi viikoksi eikä antanut kuulua itsestään mitään. Tein katoamisilmoituksen, itkin ja itkin, pelkäsin yksin ja raskausuutinenkin oli vasta ihan tuore ja olin vasta 21 vuotias. Luulin jotain kamalaa sattuneen. Mies ilmestyi kotiin ja annoin kaiken anteeksi, koska hänellä oli taas vaikeaa aikaa. Sain keskenmenon. Se lähensi meitä ja mies rauhottui, muutimme taas.
Opiskelin, mies kävi töissä ja tulin jälleen raskaaksi, miehen eka kommentti "taas se on raskaana", mutta oli iloinen tai ainakin esitti olevansa..Sai näin minut pidettyä vielä varmemmin otteessaan.
Raskausaikana mies meni miten sattui, välillä katosi viikonloppuna ja muistan miten vain itkin ja itkin ja itkin, toivoin ettei tämä raskaus menisi kesken ja stressi vaikuttaisi pikkuiseen. Mies poltti kannabista yhteisessä kodissamme, on p olttanut aina tähän päivään saakka, vaikka olen miten asiasta riehunut ja huutanut ja puhunut ja tehnyt vaikka mitä. Välillä mies on itku silmässä sanonut "ymmärtävänsä" ja "lopettavansa heti" ja samana päivänä olen saanut kiinni pössyttelemästä suihkussa. Jotenkin päähäni syöpyi pikkuhiljaa ajatus, että ei se nyt niin kamala asia voi olla ja pikäksi aikaa annoin asian vain olla. Minähän asiasta tein aina suuremman mitä se oli ja aina mies vaan kuittasi "ei täs oo mitään pahaa tapahtunu". Joskus vaan sanoi, että hän tekee näin ja piste, vaikka olen yrittänyt sanoa, että hän päättää silloin myös poikansa puolesta, että hänen oman poikansa kodissa säilytetään ja käytetään huumeita...mutta eihän kannabis ole mikään huume, näin se meinasi jo minunkin pään saada käännettyä tuohon ajattelumaailmaan.
Sain tietää, että minulla on sukupuolitauti ja itse en tosiaan ollut vieraissa käynyt, vaikka mies on toki sitäkin epäillyt! Hän sinisilmäisesti on vaan minulle väittänyt, että se ei ole totta eikä ole mitenkään mahdollista. Näin sanoo mies, joka on käynyt ennenkin vieraissa ja kännää joka viikonloppu ja tulee silloin hyvin harvoin yöksi kotiin..Mutta hän epäilee silti minua. Kuitenkaan en ole ulkona käynyt kertaakaan pojan syntymän jälkeen ja siitä on nyt kohta kaksi vuotta. Mies on toki käynyt senkin edestä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Viikonloppukännien jälkeen mies tulee häntä koipien välissä kopiin itkemään, miten hänen pitäisi olla enemmän meidän kanssa ja toisaalta, jos minä olen ollut poikani kanssa siskoni luona, hän syyttää minua, ettei ehdi viettämään aikaa poikansa kanssa. Itse hän käy monta kertaa viikossa bänditreeneissä ja lisäksi viikonloput viihteellä. Lupaukset ovat aina suuria, mutta harvemmin pitävät ja kun hän ei pidä lupauksiaan ja minä sanona siitä, minä olen se joka vittuilee ja on hänelle ilkeä. Ihan kuin hän itse ei olisi tehnyt mitään väärää.
Olen kokeillut kaikkea pitääkseni tunnelman keveänä kotona:
Laittanut ruokaa valmiiksi, kun mies tulee kotiin, pessyt pyykkiä, siivonnut, polttanut hyvän tuoksuisia kynttilöitä, yrittänyt laittaa kodin kotoisaksi, pestä ja puksata ja olla hymyilevä, mutta ei. Aina asiat ovat niin vitun huonosti ja valittamista kuuluu aamusta iltaan. Sitten, kun minä alan voida pahoin ja sanon miltä minusta tuntuu, aiheutan hänelle vain pahaa oloa ja minun pitää olla hiljaa. Hänellä ei ole koskaan aikaa kuunnella minua, aina on huono hetki "Nyt ei pysty, oikeesti. Puhutaan joku toinen kerta". Mutta kun hänellä on paha olla niin tavarat lentää, oviin tulee reikiä ja huonekalujakin on mennyt rikki :(
Näistä asioista, kun yritän puhua niin tosiaan vaan vittuilen ja tahallaan pahoitan hänen mielensä.
Tässä vielä hänen kieroutuneita ajatuksiaan:
Vanhempani vihaavat häntä, siskoni vihaavat häntä, koko kaupunki tietää enemmän minun asioistani kuin hän, aivopesen poikani siihen, että vain puutalo, autot ja iso piha tuovat onnellisuutta (vertaa suoraan siskoihini ja omaan lapsuuden kotiini), vaihdan hänet kravattikaulaiseen insinööribemarimieheen, hän halveksuu kouluja käyneitä ja menestyneitä ihmisiä, hän sanoo, että raha ei ole se tärkein asia, mutta itse valittaa aina sitä, kun ei ole rahaa ja tarttis saada sitä ja tätä ja tota, kuvittelee minun kuvittelevan ties minkälaisia asioita ja , kun kiellän ettei asia niin ole, hän sanoo "ihan sama mitä väität, mutta mä tiedän, että se on niin"...Siinä vasta murto-osa asioista.
Nyt kun olen tehnyt eropäätöksen ja majaillut vanhempieni luona, mies on aivan seonnut. Välillä itkee, välillä haukkuu, välillä uhkailee, välillä on ihan tyyni. Suurimmaksi osaksi kuitenkin jo pelkään häntä, koska on aika arvaamaton ihminen.
Onneksi, onneksi ja onneksi tajusin nyt lähteä, kun poika on vielä näinkin pieni, eikä tuo sairas ihminen ole päässyt vielä vaikuttamaan hänen mieleensä. Väkivaltakin on lisääntynyt. Kun hermostuin ja heitin tätä rätillä, sain kolme ihan tuntuvaa tönäisyä takaraivoon , vaikkei vielä lyömistä ollutkaan:/
Onko muilla ollut samanlaista? Kertokaa ihan mitä vaan! Ja ihmiset, koittakaa välttää tällaisia tyyppejä ja hankkiutukaa ajoissa eroon!...vaikka itsekin vasta 8 vuoden jälkeen havahduin todellisuuteen, kun oma terveys alkoi pettää..
Kun olen valittanut miehelleni hänen loukkaavista sanoistaan ja teoistaan, hän on monta kertaa todennut: "mut mä en sentään hakkaa sua tai mitään!". Eli mun pitäis kiittää onneani ja olla iloinen, kun mulla on sentään niin ihana mies, joka ei lyö :)
Muuten vaan hajottaa paikkoja, ei arvosta meidän kotia, hajottaa mua henkisesti teoillaan ja sanoillaan. On täysi kiittämätön paska, jota ei kiinnosta vaikka mä oksentaisin pahaa oloani.
Ja sairaushan tuo on, jos ihminen ei ihan yksinkertaisesti omasta mielestään nää siinä mitään pahaa, että on ollu esim. viikonlopun kännäämässä, vaikka olisi luvannut olla kotona ja vielä siinä ohella haukkunut minua ja haukkunut esim. vitun ämmäksi, kun oon yrittänyt saoa, että sen pitäisi olla enemmän meidän kanssa. "minkäs mä sille voin, että mulla on nyt tällasta...", liiankin monta kertaa kuullu ja "te ootte kuitenkin mulle ne kaikkein tärkeimmät!"...Siinä kohtaa on vaikea uskoa, kun peittelee poikaa sänkyyn ja äijää ei näy ja aamulla, kun heräillään pojan kanssa laittamaan aamupalaa ja leikkimään, eikä äijää vieläkään näy...Ollaanko me todella silloin ne tärkeimmät ihmiset?
Voi huokaus...nyt tuli tilitystä, mutta mulla on "vaan" 8 vuoden patoutumat ;)
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut omasta elämästäni vuosia sitten.
Hyvä, että olet havahtunut todellisuuteen. Et voi muuttaa tuollaista ihmistä vaikka seisoisit päälläsi. Olet vastuussa itsestäsi ja pojastasi.
Sinun ei tarvitse kuunnella miehen haukkumista ja uhkailua. Ole hänen kanssaan niin vähän tekemisissä kuin mahdollista. Mieluummin ei ollenkaan. Jos alat kuuntelemaan katteettomia lupauksia muuttumisesta ja paremmasta huomisesta niin hän vetää sinut entistä syvemmälle.
Pysy lujana eropäätöksessäsi ja turvaudu poliisin apuun jos mies häiriköi.
Tuollaisista tyypeistä on uskomattoman vaikea päästä eroon, mutta muista, että sinä määrittelet kuinka sinua saa kohdella ja sinä päätät minkälaisten ihmisten kanssa haluat olla tekemisissä. Mies siivoaa nyt omia jälkiään ja nuolkoon itse haavansa. Hän ei tarvitse sääliä.
Sama touhu on ollut meillä noin 7 vuotta. Siihen mukaan on tullut väkivalta. Ollaan välillä erottu ja aina on saanut minut uskoteltua että on muuttunut mies. Mutta aina hakkaa humalassa, haukkuu h....ksi vaikka olen aina kotona tai kaupassa. Viimeisin kerta oli pahin. Mies kuristi.
Tuolloin luulin että oikesti kuolen.. Nyt suunnittelen salassa muuttoa toiseen kaupunkiin.. Jätetään tällläiset miehet. Ei ne meitä varten ole..
Tosin helppo se näin on sanoa. Aiemminkin olen uskonut miehen muuttuneen.. Koskaan tuskin sitä päivää todellisuudessa en nää. Voimia kaikille jotka elää huonosssa liitossa..
ei tollaset "miehet" tarvitse sääliä yhtään. eikä mitään muutakaan.
tiedän että on uskomattoman vaikea päästä eroon tollasesta miehestä saatika että lopettaisi häiriköinnin. tollaset käyttää kaikki keinot mitä keksivät jotta voisivat edes vähän häiritä. kiksejä saavat kun tietävät että edelleen suostut kuuntelemaan tai noteeraamaan millään tavalla. odottavat kompromisseja ihan missä asiassa tahansa ihan millä tvalla vain. esim! anelevat vielä yhteistä viimeistä seksikertaa!
2vuotta erosta ja vieläkin roikkuu mussa kiinni. mutta en luovuta.
mulla ei ole mitään todisteita jolla voisin mennä poliisille. ei mua kukaan usko. vaikea uskoa itteänsäkin että on joutunut tähän tilanteeseen ja että noinkin paska mies on mut murtanut.
älä ikinä luovuta taistelua.
Itse irtauduin samanlaisesta suhteesta n. 1,5 v sitten... Olin henkisesti niin loppu että suunnittelin itsemurhaa. Mies jatkaa julkista mustamaalaamistani vieläkin, jouduin muuttamaan toiseen kaupunkiin. Eniten sattui se, että yhteiset ystävät menetin lähes kaikki... Puolisen vuotta elämäni oli yhtä helvettiä ja pelkään vieläkin, että rakkaat ihmiset karkavat läheltäni. Hän alisti henkisesti, maksatti minulla laskuja ja kävin jopa ruokakaupassa pyörällä talvellakin, vaikka auto seisoi pihassa. Hänellä oli rahaa vain viikonloppuisin baareihin. Minä en saanut käydä missään. Kaksi naisteniltaa päättyivät niin, että toisella kerralla saapui paikalle ja hajotti paikkoja,toisella kerralla riehui kotona ja sylki kasvoilleni huoritellen. Sen koommin en uskaltanut edes ehdottaa mitään omaa tekemistä. Tämä kaikki päättyi siihen että lastensuojeluviranomaisetkin puuttuivat asiaan. Kuitenkin minä olin se henkisesti sairas, kuulen yhä mitä ihmeellisempiä juttuja hänen suustaan. Milloin olen varastanut heidän perheyrityksensä kassasta rahaa, milloin maksattanut kaiken hänellä. Hänen jättämisensäkin johtui kuulemma siitä, että olin järjestänyt häädön asunnostammekoska olin varastanut vuokrarahat ja tätä en sitten uskaltanut kertoa. Yhteisistä ystävistämme olin kuulemma puhunut pahaa ja levitellyt heidän henk.koht asioitaan ym. Valetta kaikki. Käsittämätöntä on, että eräskin pariskunta asui naapurissamme, varmasti kuuluvat ja näkivät mitä meillä tapahtuu, mutta uskovat hänen tarinoitaan. Silloin tällöin hän ottaa yhteyttä, kun menee huonosti tai on kännissä ja yksinäinen, minä jaksan aina kuunnella. Pyytelen vieläkin jatkuvasti anteeksi, että "minä olin niin paha" ja jätin hänet yms... Joka kerta kun kuulen jotain, kuolen sisältä vähäsen, en uskalla puolustautua. Hän on kylvänyt niin paljon pahaa ja minuun jäi elin-ikäiset arvet. Kerjään,anelen ja rukoilen hänen hyväksyntäänsä vieläkin,, uskottelen itselleni että jos kuitenkin hän lopettaisi kiusaamisen. Viime kuukausina mennytkin hyvin, mutta totuus iski taas silmille kun kävin vanhassa kotikaupungissani. Sama ilkeä katse ja kuin ei olisi tuntenutkaankun sattumalta tapasimme. Ehkäpä valheilta menisi pohja, jos ystävät näkisivät, että välit ok. Loukkaannuin taas ja sydämeen sattuu. Eniten se, että luulen rakastavani häntä vieläkin. Helvetti alkoi vasta sen jälkeen,kun tavarat olivat yhteisessä osositteessa..
Voimia kaikille, jotka saman kokevat... Voimia todella. Kehotan varautumaan siihen, että rauhaa ette saa ja kaikin keinoin tällainen henkilö yrittää viedä sinulta kaiken, ystävät, mielenterveyden, kaiken... Ihmeellistä on, että uhri jää usein yksin, tällaisella henkilöllä on aina ympärillään "hovi", joka on kaikesta samaa mieltä. Fyysisen väkivallan pelosta on aina helpompi ollakkin samaa mieltä...
Parhaimmille ystäville kannattaa kertoa jo ennen eroa koko totuus,mielellään todisteiden kera (laskuja,valokuvia rikkinäisestä kodista ym ym), tällainen henkilö pelkää eniten käytöksensä tulevan julki ja aloittaa likaisen pelinsä sinua vastaan.. Voit yllättyä siitä, että se olit SINÄ joka rikkoi paikkoja, joi, oli mielisairas ym.... Ja ympärillä olevista ihmisistä osa uskoo sen.
Hei Harakka!
Shokki iskee täysin päälle kun silmät aukeaa. Seurustelin 2,5 vuotta narsistimiehen kanssa, jätin hänet alku vuodesta. Onneksi emme asuneet yhdessä eikä ole yhteisiä lapsia. Rakastan häntä ja vihaan häntä. Helvetinmoinen tunnekoukku. Havahduin kaikkeen kun oma järki alkoi pettää täysin ja ystävät sekä läheiset huomasivat muuttuneen käytökseni. Kaikki piti mennä miehen elämän ja tahdon mukaan vaikka hän muuta väitti. Minä olin kaikessa aina väärässä ja hän sai hävetä mukamas minua. Itse hän aina esittää parastakin moraalinvartijaa vaikka käyttäytyy itse aivan päinvastoin.
Hänen piti olla aina paras kaikessa, minä kun satuin porukassa saamaan enemmän huomiota kuin hän, alkoi äijä ilkeäksi ja haukkui minua juopoksi ja mitä ikinä keksikin. Pettämisensä laittoi minun syyksi tietenkin, olinhan jättänyt hänet taas huomiotta. Aina kun meille tuli riitaa hän soitti toisille naisille ja silti kielsi kaiken vaikka puhelutiedot olivat nenän edessä. Vikahan oli siinäkin taas minun, ei ollut oikeutta mennä tarkistamaan puhelinta!! Lopulta sain selville, että tämä patologinen paskanpuhuja, jota kaverit ihailee ja naiset haaveilee, oli parisuhteessa neljän eri naisen kanssa yhtä aikaa. Sain kunnian olla se ykkönen. Voi oksetus!! Eikä narsisti tajua siinä olevan mitään outoa.
Hän on komea, lihaksikas, sporttinen, siisti, itsevarma, huomioonottava (aluksi). Tyhjää täynnä, persoonaton, heikko itsetunto, kykenemätön, kaikki on pelkkää suorittamista ilman tulevaisuuden kuvia. Valehtelee aivan kaikesta. Alkoholisti. Paska.
Varastaa edelleenkin yöuneni vaikka elämäni on ollut paljon antoisampaa nyt ilman häntä, ilman jatkuvaa ahdistusta. Nyt olen taas oma itseni ja ihanaa kun on aikaa ystäville, lapsille, harrastuksille, elämälle. Silti silti silti...voisin melkein vannoa, että jos hän vähänkin kutsuu minua, lankean taas ellen ole rakentanut tarpeeksi vahvaa verkostoa. Kannattaa tukeutua ystäviin ja läheisiin ja todellakin uskoa heidän näkemyksiä, sillä narsisti manipuloi kaikki lähellä olevat. Heillä on oma "hovi" joka kumartaa eikä näe muuta kuin älyttömän reilun kaverin jolla on vain huono säkä muijien kanssa. Ne kun on kaikki mielenvikaisia...
Hengessä mukana ja pidä puolesi, minäkin yritän. Helppoa ei ole.
omaa tarinaa lukenut. Minulla oli suhde vuoden verran narsistiseen mieheen ja tuo sinun kuvaus miehestä
kuvasi juuri "minun" miestäni. Sporttinen, lihaksikas, tumma ja tulinen ja vei heti jalat alta..ensi tapaamisesta lähtien. Minä hölmö uskoin kaikki imartelut ja lemmenluritukset. Mies oli lisäksi uskomaton "sanaseppo" ja sai minut ihan pyörryksiin aluksi. Hän tuntui olevan liian uskomatonta ollakseen totta. Mutta kohta alkoivat minulla herätä epäilyksiä, ettei hänellä olekkaan ihan puhtaat jauhot pussissa. Lukuisat selittämättömät puhelinsoitot jollekkin ihmiselle (arvatenkin ne muut naiset) läsnäollessani. Kunnon selitystä niihin ei tullut, puh. numeron vaihto useasti, selittämättömät tekstiviestit muilta naisilta, yllättävät menot , kun meidän piti tavata jne. Ja kun oli reissussa, hänelle ei voinut soittaa tai hänellä oli puhelin kiinni. Hän sai aina minut kuulostamaan typerältä idiootilta, kun epäilin hänen vehtaavan muuta selkäni takana. Ihan uskomaton puhumaan ja manipuloimaan ihmisiä. Ja kun epäilykseni osuivat sitten loppujen lopuksi kohdilleen, niin hän syytti minua kaikesta!!! Hän valehti ihan helvetisti kaikesta ja oli salannut asioita. Sitten kehtasi kääntää kaikki jutut minua vastaan ja syyttää minun tekevän samaa ja hän itse olisi ollut joku pyhimys!! Tyyppi oli vielä lisäksi sairaanloisen mustasukkainen ja omistushaluinen. ja tuo juuri, että yritti saada minut näyttämään idiootilta muiden silmissä. Muttei kuitenkaan siinä onnistunut. Ainakaan omien ystävieni edessä. Mutta yritti silti sitä. Ja kun ajattelee, että ne muutkin naiset kestivät samaa käytöstä häneltä, samaan aikaan jossain muualla!! Huh huh!
Luojan kiitos pääsin tästä narsistista eroon, mutta en ihan kokonaan. Uhkailee vieläkin ja yrittää pilata maineeni. Onneksi olen jo hyvän matkaa pääsemässä tyypistä eroon ja olen kyllin vahva jo vastustamaan miestä. Enää hän ei hurmaa minua lässytyksillään. Tiedän että on tehnyt sitä samaa kymmenille naisille. Miten sitä tämmösiin narsisteihin törmääkin? Tää oli kyllä mun ensimmäinen ja viim. kerta. Miten helvetissä hän juuri sai minut niin koukkuun?? sitä ei tiiä...mutta toivon kaikille narsistien puolisoille/tyttöystäville voimia kestää ja lähteä sairaasta/alistavasta suhteesta!!
Kerroin oman tarinani palstalle.
Itse seurustelin tämmöisen miehen kanssa 4 vuotta, väkivallan takia menetin lapsen.
Se miten ihminen pitää toisen luonaan puheilla on jotain uskomatonta. Sai minut uskomaan ettei kukaan muu voisi ikinä olla minun kanssani, koska olen niin ruma ja huono ihminen.
Se että hän tosissaan yritti minut tappaa ei silloin tuntunut enää missään, ajattelin sen olevan vain minun elämääni koska hän tulee olemaan ainoa mies minulle.
Nyt siitä on jo 4 vuotta, olen nyt 23-vuotias. Elän onnellista elämää ihanan miehen kanssa ja opiskelen sitä mitä minä haluan.
Itse en hankkinut apua, liian myöhään vasta. Olen 1,5vuotta käynyt psykologilla ja syönyt masennuslääkkeitä, ne auttaa minut jaksamaan tavallisinakin päivinä. Yksin en uskalla olla edes omassa kotonani. Arvet siitä jäi ja joskus painajaisina tapahtumat palaavat mieleeni.
Lueskelen teidän tarinoita ja jäin miettimään oman puolisoni käytöstä. Hän valittaa/huomauttelee minulle päivittäin kaikesta mitä teen. Häntä voisi kutsua miespuoliseksi "nalkuttajaksi". Lapsille hän huutaa mielestäni mitättömistä asioista saaden lapset itkemään. Koen ahdistusta hyvistä päivistä huolimatta. Koen olevani epäonnistunut naisena, äitinä ja vaimona. Hän päivittäin jaksaa muistuttaa, miten hän "elättää meitä ja hoitaa koko talouden". Hän jaksaa muistuttaa todella vanhoista kokemistaan vääryyksistä ja tuntuu purkavan pahaa oloaan muutenkin minuun. Hän ei ole käynyt käsiksi, iskee vaan sanallisesti vyön alle riidassa. Onko miehet muissakin parisuhteessa tällaisia? Valitanko turhasta?
Vuosien piinan jälkeen erosin ja repaisin itseni irti raastavasta parisuhteesta jota kesti 22v. Mieheni ei voinut hyväksyä sitä että minulla oli ystäviä , hän kontrolloi pukeutumistani esim töihin ei voinut laittaa niitä seksikkäämpiä pikkareita kommentti oli heti että kenelle siellä pitää keikistellä , sama juttu jos olisin halunnut laittaa v-aukollista paitaa päälle josta hieman povi näkyi . Aina oli puutetta rahasta mutta hän ei vain löytänyt töitä tai sitten ei halunnutkaan niitä hakea vaan kyttäsi minua ja tekemisiäni. Huomasin että hän kyttäsi myös puhelintani että kuka minulle soittaa tai viestittää. Hän oli joka asiassa ykkönen jos telkkarista tuli jalkapalloa tai muuta urheilua niin oli selvää että muuta ei sinä iltana katsottu. Jossain vaiheessa kun meillä oli 4 lasta mieheni olisi halunnut vielä lisää mutta siihen panin topin ja hän loukkaantui siitä että minulla olikin oma tahto asiassa. Hän huomautteli jos laitoin ripsiväriä että ketäs varten se pitää meikkailla yms. en muutenkaan ole kova meikkaan .Jos hän meni töihin niin hän oli tietysti niin hyvä työntekijä ja kukaan muu ei osannut mitään jne. Käsiksi hän kävi minuun parisuhteemme aikana muutaman kerran ,otti tukasta kiinni tai puriästi niskasta tms. Enemmänkin väkivalta oli sanallista puukotusta pahimmillaan. Minun ei olisi saanut käydä missään ravintoloissa ja jos sinnilläkin menin alkoi armoton tekstiviestittely ja ero uhkaukset tai itsemurha uhkaukset.
Narsistilta juuri vaikuttaa hehän ovat hyvin itsekeskeisiä . Vaikka kipeää tekee tiedän että olen tehnyt oikean päätöksen ,hän on yrittänyt puhua minua takaisin seksistisillä tai hellyyttä pursuvilla viesteillään. Mutta en anna hänelle siihen enää mahdollisuutta enää en anna hänen määräillä elämääni. Juuri tänä aamuna tajusin että selkäni takana on pidetty peliä toisten naisten kanssa ja minua on käytetty hyväksi niin rahallisesti kuin henkisestikin.
Ollaan oltu nytten 1,5vuotta yhdessä. Kaikki on aina minun syytäni. Oli eräs puolenvuoden mittainen episodi ja ongelmia taloudessa yhtenään, jolloin tein kaikkeni (lopetin mm. koulun ja olin enemmän töissä) että ongelmat selviävät. Loppujen lopuksi ei muu auttanut kuin irtisanoa unelmieni asunto ja muuttaa läävään asumaan. Itse yritin kaikkeni ja mies otti kaikki rahat ja lopulta sain vain kuulla että kaikki oli minun syytäni vaikka näitä kyseisiä ongelmia ei olisi tullut jos hän olisi vaivautunut tekemään YHDEN puhelinsoiton varmistaakseen asioita...hän kun sanoi minulle ettei ongelmia tule...
Haukkumista, kontrolloimista, uhkailua yhtenään (mm. jos teen näin tai näin hän katkaisee kynteni täydellisesti tai että "saat nähdä mitä tapahtuu", uhkailee mustamaalaamisella jos jätän hänet).
Pettämistä en usko sitten kirveelläkään mikä onkin ainut hyvä asia suhteessamme ja makkarin puolella sujuu kaikki hyvin.
Haluan pois tästä suhteesta ja kuukaden olinkin poissa mutta palasin, koska uskoin kaiken muuttuvan. Kaikki onkin vain sitä yhtä ja samaa taas. No mikä on lopputulos? Odotan että hän muuttaa pois ja sitten saan oman elämän haltuuni.
Ei kenelläkään ole oikeutta kontrolloida toista ihmistä, hänen sanojaan, pukeutumista, kavereiden näkemistä....tyyliin ketä saa nähdä ja ketä ei missään nimessä koska muutan tulee ero. Jos sanon vastaan jostain asiasta on taas syyttävä sormi että kaverit ovat manipuloineet..
Mehenä olen nähnyt monia Surullisia tarinoita ja mieleltään heikkoja miehiä...mut jotain he osaavat äärimmäisen hyvin kun pystyvät huiputtaa vastakkaistasukupuolta mennen tullen ja uudestaan ainakin suhteen alussa..ja jos ero tulee niin heti on uusi nainen vieressä ja homma näyttää ulkopäin hyvältä...jokin asia narsisteissa vetää teitä naisia...ja vie tunteet järjen eelle...varmaan narsistien "reppana" geeni ja "röyhkeä ehdottelu" mikä vetää puoleensa ja naislla herää hoiva vietti et pakko mun nyt on huolehtia ei se muuten pärjää...mutta olkaa vahvoja ja erotkaa...monella menee paljon paremmin kun ovat eronneet...
voimia kaikille!
Miten vaikeaa onkaan päästä eroon hänestä , hän pommittaa viesteillään minua . Eikä anna rauhaa vaikka olen sitä monesti pyytänyt . Psykologinen taivuttelu on käynnissä väsytys taktiikalla. Narsisti onkin ovela ja osaa parisuhteen alussa teeskennellä unelmiesi miestä ja vasta liian myöhään tajuaa mitä on tapahtunut. Tämän jälkeen voin sanoa ettei seuraavaan parisuhteeseen (jos joskus sellaista edes haluan) mene luottavaisin mielin vaan on aina varuillaan.
kun puhutte vaan miehistä narsistina. Nainen voi myös olla narsisti eikä takuulla jää toiseksi miesnarsistista.
Minä täällä taas. Koko kesä mennyt myllerryksessä...mutta pintani olen pitänyt. Onneksi aina, kun olen meinannut, että jospas nyt kuitenkin yrittäisin vielä ja jospas ne asiat tällä kertaa oikeasti muuttuvat, on mies (tässä tapauksessa onneksi ;)) aina "muistuttanut" miksi olikin elämäni paras päätös erota!
Tänään viimeksi minut on "hajotettu" henkisesti kaksi kertaa...Miten ihminen voi saada puhelimen toisesta päästä toiselle niin järkyttävän olon, että alkaa fyysisesti voimaan pahoin?? :/
Sääliä, uhkailua, kiristystä, syyllistämistä, haukkumista, välinpitämättömyyttä...siinä tämän päivän annos ihmiseltä, joka väittää, että olen hänelle maailman tärkein ihminen...
Esimerkki keskustelusta :
hän: " Sä tiedät, että jos mulla ei oo teitä mä joudun vankilaan!"
minä: "..ja minkä ihmeen takia?"
hän: "No kyllä sä tiedät!"
minä: "Niin mitä minä tiedän?"
hän: "Jos sulla joskus on joku mies, sä tiedät etten mä kestäis sitä ja mä tappaisin sen! Tai ainakin kiduttaisin..."
Tällasia mukavia keskusteluja, jotka hän kuittaa suutuspäisyydellä, kännillä tms. Minun pitäisi niellä kaikki tämä, eikä hän yhtään ymmärrä miksi olen surullinen, vihainen, masentunut tai mitä milloinkin. No kyllä te saman kokeneet ymmärrätte, mistä puhun.
Voimavarat on kyllä huvenneet aika kovasti, mutta onneksi olen huomannut, että olen alkanut löytää itsestäni piirteitä, jotka tämä kusipää, runkkari, paskiainen (anteeksi :)) on minulta saanut näiden vuosien aikana riivittyä. Pinnani on alkanut taas pidentyä ja muullakin tavalla olen vähän heltynyt, hiukan voinut helpottaa siitä paksusta kovasta kuoresta, jonka on suojaksi tehnyt. Onneksi perhe välittää ja on tukena, ilman niitä en tiedä mitä tekisin ♥
Kiitos teille, jotka kirjoittivat omista kokemuksistaan! On hyvä huomata ettei ole yksin, vaikka ei tätä toivoisi kenellekkään ihmiselle. Jaksetaan ja pysytään lujana! :)
Narsisti nainen on varmasti yhtä paha ellei jopa pahempi, tällainen ihminen löytyy ihan läheltä ja kyllä on järkyttävää "peliä"!
Täällä olisi vielä toistaiseksi vapailla markkinoilla oleva patologisesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä komea, sporttinen, tumma ja pitkä MIES. Olen tosiaankin naisten mieleen ja ovat ylistäneet mua hurmaavaksi ja supliikiksi Mieheksi. Minusta voi saada edustusmiehen työmatkoille, sukujuhliin, you name it.. Tietyin vaatimuksin minusta VOI myös saada kumppanin parisuhteeseen. Kosintaan en ole kuitenkaan heti suostumassa.
Ps. Ei haittaa vaikka kärsisit huonosta itsetunnosta.
ikävintä on se jos oma isä on ollut narsisti on huomattavasti 'helpompaa' joutua narsistin koukkuun koska kaikkeen 'pikku mitätöintiin' ja 'pikkuvittuiluun' yms. 'pikkulätkimisiin' on jo tottunut kakarasta asti. On jo taivas jos oma kulta sanoo kohteliaisuuden, kyllä siinä iloitsee ku joku sylikoira jota hiukka silitellään ja nätil äänel puhutaan, iloitsee viikkokausia, kuukausia, vuosia. kaikki paha unohtuu kuin itestään koska eihän mitään koskaan tapahtunu, tai jos tapahtu niin oma syy. paha tyttö. paha vaimo. miespuoles ei mitään vikaa vaikka akal silmä mustenis.paha paha paha...tähän ku tottuu kakarasta asti niin ei siihen apua saa, ku kyseessä on naispuolinen. kyl miehii autetaan jos on ollu vastaavanlainen häijy mutsi
Pääset eroon hänestä parhaiten kun et vastaa viesteihin etkä puhu puhelimessa etkä anna itsestäsi mitään otetta . Aina voi myös hakea lähestymiskieltoa oikeusteitse , älä sääli häntä. Käytä vihaa apunasi ja ajattele aina niitä asioita miksi hänet jätit ,laita ne vaikka paperille muistutukseksi ettet sorru hänen houkutteluun. Vaihda puhelinumeroa ja laita se salaiseksi.
SIKA :(