"
Ruokastrategia tavoittelee ruuantuotannon kaksinkertaistamista
18.6.2010
Kansallisessa ruokastrategiassa esitetään tavoitteeksi, että Suomen ruuantuotannon arvo kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä.
Strategiassa esitetään myös muun muassa, että terveellisen ruoan syömiseen kannustettaisiin arvonlisäveron alentamisella. Suomalaiset eivät syö tarpeeksi esimerkiksi kasviksia, hedelmiä ja marjoja.
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK uskoo, että tavoitteen edellyttämä neljän prosentin vuotuinen kasvu on mahdollinen. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että Suomessa huolehditaan maataloustuotannon riittävästä kannattavuudesta ja muista perusedellytyksistä, elintarvikealan tutkimus- ja tuotekehityksestä sekä markkinointiosaamisesta.
”Väestö maapallolla kasvaa ja samalla kasvaa ruoan tarve. Kotimainen ruoantuotanto on tulevaisuuden ruokaturvan kannalta entistäkin tärkeämpää. Suomen vahvuuksia kansainvälisessä kilpailussa ovat vahva osaaminen sekä runsaat ja puhtaat maaperä- ja vesivarat”, sanoo MTK:n puheenjohtaja ja kansallista ruokastrategiaa pohtineen työryhmän jäsen Juha Marttila.
Esitys tulevaisuuden ruokatarpeista luovutettiin maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk.) tänään."
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/06/fi_FI/ruokastrategia_tavoittelee_ruoantuotannon_kaksinkertaistamista/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.