Pakko kirjoittaa, kun jo pitkän aikaa tämä kytenyt....
En oikein tiedä erotako vai pysyäkö yhdessä.
Minulla ja miehelläni on mennyt jo pidemmän aikaa huonosti. Ei ole mitään läheisyyttä, hyviä välejä tai muuta mikä kuuluisi avioliittoon. Vain niitä huonoja asioita joita kuuluu avioliittoon tuntuu löytyvän jopidemmän ajan varrelta. Minä olen se jonka täytyy vastata kaikesta kun mieheni pelaa Xboxia ja olettaa että kaikki on valmiina.
Menimme naimisiin kaksi vuotta sitten ja meillä on pieni poika.
Silloin kun seurustelimme ja olimme vastanaineet, asiat tuntuivat sujuvan niin kauan kun annoin periksi. Häät ja asuminen olivat mieheni (ja anoppini) "määräyksiä", eli naimisiin ei menty tai yhteen ei muutettu niin kauan kun asunto ja häät olivat mieluisat miehelleni. Anoppini hääräsi ja puuttui näissä kamalasti, mutta hänestä ei kannata tässä yhteydessä alkaa kirjoittamaan, hän lon ukunsa erikseen....
Minä maksoin kaikki ruuat ja muut pienestä palkastani, mieheni maksoin omaa asuntoaan ja kun minulle ei jäänyt mitään säästöön, ihmetteli hän kovaan ääneen että miten ei voi olla mitään säästössä.
Mieheni valehteli paljon menneisyydestään, jätti kertomatta asioita (aika vähäpätöisiä kylläkin) jotka sitten putkahtelivat totuuteen myöhemmin tosi ikävällä tavalla. Tämä on osasyynä miksi en oikein enää luota enkä jaksa olla onnellinen.
Romantiikkaa ei ole oikeastaan ole. Alusta asti minun on täytynyt tehdä noin 80% aloitteista, kun hän haluaa kokea itsensä halutuksi, ja jos hän tekee aloitteen niin se on "mennäänkö halimaan", ei oikeastaan mitään muuta.
Tein kolmivuorotyötä ennen poikamme syntymää, ja kun tulin raskaan päivän jälkeen hän ei ollut edes ehtinyt kauppaan/tekemään pikku askareita vaan pelaamaan Xboxia, ja oli tosi kiva tulla nälkäisenä kun ei ollut mitään muuta kuin lamppu jääkaapissa. Minähän se sitten lähdin omilla rahoillani kauppaan.
Kotityöt ja asioista vastaaminen on aina kuulunut minulle, mutta nyt kun poikamme on syntynyt, niin hänen hoito ja arkipäivän hoitaminen ja kotityöt ovat kaikki minulla. Jos kerran kahdessa-kolmessa kuukaudessa pääsen johonkin, niin sittenkin kun soitan kotiin miten menee, niin hommat on hoitamatta (esim. joku ruokailu tai vaipan vaihto on jäänyt väliin) kun ei vaan ehdi ja on niin raskasta.
Ja jos kerrankin lähden, hän saattaa ovella sanoa että älä käytä paljon rahaa, menkään johonkin halpaan räkälään. Tai juo kaljaa se on halpaa (en edes juo kaljaa).
Nykyään kun olen kotihoidon tuella, joudun anelemaan rahaa ruokaa ja muuta varten. Ei tästä tule mitään, pakko mennä työhön kun ei saa edes rahaa vaikka toisella on pankkitilillä usea satanen/ muutama tonni.
Äskön tuli taas riita mitä syödään kun olin kuulemma niin tyhmä etten ollut ottanut pakkasesta ruokia sulamaan, olisinhan voinut vähän ajatella etukäteen. Hänen ei tietystä ole tarvinnut ajatella mitään, mutta minun olisi.... Riidan päätteksi sain räkäisen nenäliinan vasten kasvoja ja tönäisyn. Minulla paloi hermo ja kävin iskemässä nyrkillä hänen käsivarteensa muutaman kerran. Minua ei aina tarvitse alentaa ja haukkua noin.
Alan olla niin väsynyt tähän tilanteeseen. Minussa on paljon vikaa, en sitä väitä. Mutta minusta tuo mieheni on kyllä niin hankala tapaus: äidin passaama ja kontrolloiva muita kohtaan.
Lisäksi kun olen nyt hoitovapaalla, en saa mennä mökille, vanhempieni luo tai mihinkään mihin voisi kulua rahaa. Joudun vaan situmaan kotosalla. Hän saa kyllä mennä risteilemään ja muualle. Ja jos menen niin siitä kyllä kuulee kun polttaa rahaa sillä tavalla että jopa 10e menee bensaan.
Mitähän minä tekisin... Lähtisinkö vai menisinkö vai tulisinko vai jäisinkö......
Alan oikeasti miettimään jo omaa mielenterveyttäni, olenkohan ihan hullu..... Kukahan tässä on väärässä, ehkä se olen minä tai sitten olen vaan itse niin hankala että olen itse aiheuttanut kaiken tämän.
En oikein tiedä erotako vai pysyäkö yhdessä.
Minulla ja miehelläni on mennyt jo pidemmän aikaa huonosti. Ei ole mitään läheisyyttä, hyviä välejä tai muuta mikä kuuluisi avioliittoon. Vain niitä huonoja asioita joita kuuluu avioliittoon tuntuu löytyvän jopidemmän ajan varrelta. Minä olen se jonka täytyy vastata kaikesta kun mieheni pelaa Xboxia ja olettaa että kaikki on valmiina.
Menimme naimisiin kaksi vuotta sitten ja meillä on pieni poika.
Silloin kun seurustelimme ja olimme vastanaineet, asiat tuntuivat sujuvan niin kauan kun annoin periksi. Häät ja asuminen olivat mieheni (ja anoppini) "määräyksiä", eli naimisiin ei menty tai yhteen ei muutettu niin kauan kun asunto ja häät olivat mieluisat miehelleni. Anoppini hääräsi ja puuttui näissä kamalasti, mutta hänestä ei kannata tässä yhteydessä alkaa kirjoittamaan, hän lon ukunsa erikseen....
Minä maksoin kaikki ruuat ja muut pienestä palkastani, mieheni maksoin omaa asuntoaan ja kun minulle ei jäänyt mitään säästöön, ihmetteli hän kovaan ääneen että miten ei voi olla mitään säästössä.
Mieheni valehteli paljon menneisyydestään, jätti kertomatta asioita (aika vähäpätöisiä kylläkin) jotka sitten putkahtelivat totuuteen myöhemmin tosi ikävällä tavalla. Tämä on osasyynä miksi en oikein enää luota enkä jaksa olla onnellinen.
Romantiikkaa ei ole oikeastaan ole. Alusta asti minun on täytynyt tehdä noin 80% aloitteista, kun hän haluaa kokea itsensä halutuksi, ja jos hän tekee aloitteen niin se on "mennäänkö halimaan", ei oikeastaan mitään muuta.
Tein kolmivuorotyötä ennen poikamme syntymää, ja kun tulin raskaan päivän jälkeen hän ei ollut edes ehtinyt kauppaan/tekemään pikku askareita vaan pelaamaan Xboxia, ja oli tosi kiva tulla nälkäisenä kun ei ollut mitään muuta kuin lamppu jääkaapissa. Minähän se sitten lähdin omilla rahoillani kauppaan.
Kotityöt ja asioista vastaaminen on aina kuulunut minulle, mutta nyt kun poikamme on syntynyt, niin hänen hoito ja arkipäivän hoitaminen ja kotityöt ovat kaikki minulla. Jos kerran kahdessa-kolmessa kuukaudessa pääsen johonkin, niin sittenkin kun soitan kotiin miten menee, niin hommat on hoitamatta (esim. joku ruokailu tai vaipan vaihto on jäänyt väliin) kun ei vaan ehdi ja on niin raskasta.
Ja jos kerrankin lähden, hän saattaa ovella sanoa että älä käytä paljon rahaa, menkään johonkin halpaan räkälään. Tai juo kaljaa se on halpaa (en edes juo kaljaa).
Nykyään kun olen kotihoidon tuella, joudun anelemaan rahaa ruokaa ja muuta varten. Ei tästä tule mitään, pakko mennä työhön kun ei saa edes rahaa vaikka toisella on pankkitilillä usea satanen/ muutama tonni.
Äskön tuli taas riita mitä syödään kun olin kuulemma niin tyhmä etten ollut ottanut pakkasesta ruokia sulamaan, olisinhan voinut vähän ajatella etukäteen. Hänen ei tietystä ole tarvinnut ajatella mitään, mutta minun olisi.... Riidan päätteksi sain räkäisen nenäliinan vasten kasvoja ja tönäisyn. Minulla paloi hermo ja kävin iskemässä nyrkillä hänen käsivarteensa muutaman kerran. Minua ei aina tarvitse alentaa ja haukkua noin.
Alan olla niin väsynyt tähän tilanteeseen. Minussa on paljon vikaa, en sitä väitä. Mutta minusta tuo mieheni on kyllä niin hankala tapaus: äidin passaama ja kontrolloiva muita kohtaan.
Lisäksi kun olen nyt hoitovapaalla, en saa mennä mökille, vanhempieni luo tai mihinkään mihin voisi kulua rahaa. Joudun vaan situmaan kotosalla. Hän saa kyllä mennä risteilemään ja muualle. Ja jos menen niin siitä kyllä kuulee kun polttaa rahaa sillä tavalla että jopa 10e menee bensaan.
Mitähän minä tekisin... Lähtisinkö vai menisinkö vai tulisinko vai jäisinkö......
Alan oikeasti miettimään jo omaa mielenterveyttäni, olenkohan ihan hullu..... Kukahan tässä on väärässä, ehkä se olen minä tai sitten olen vaan itse niin hankala että olen itse aiheuttanut kaiken tämän.
Vastaukset 13
Vanhimmat
aika hankalalta, suhteenne ei varmaankaan ole ihan sillä tolalla kuin sen pitäisi olla.
Ota nyt ainakin aivan ensimmäiseksi sellainen linja, että aikuisena ihmisenä päätät itse itseäsi koskevista asioista. Haluaisit tietysti, että saisit mieheltäsi tukea ja hyväksyntää asioihin, mitä teet ja haluat, mutta jos sitä tukea ja hyväksyntää ei mieheltä tule, älä odota häneltä siunausta sellaisiin asioihin joita aikuisella ihmisellä on lupa ja oikeus tehdä. Mene vanhempiesi luokse, mökille tai kavereillesi jos vain ikinä mistään löydät rahat siihen, se on sinun oikeutesi, ei hän voi sinulta sitä kiistää.
Sinun ei myöskään ole mikään pakko olla kotipiikana miehellesi. Jos ruoanlaittokyvyissäsi ym. on kerran niin paljon vikaa, miehen ei toki ole mikään pakko sinun pöperöitäsi syödä, tehköön omansa. Älä yritä miellyttää äläkä pyytele anteeksi jos ruoka on puoli tuntia myöhässä ym. Lopeta ruoanlaitto miehellesi kokonaan, laitat vain itsellesi ja lapselle. Sano ettei sinulla ole varaa enempään.
Mitään väkivaltaa tai uhkaavaa kätöstä älä siedä vaan laita sille heti stoppi alkuunsa. Älä myöskään itse provosoi väkivaltaa tai käy huitomassa miestä, se ei asioita vie milliäkään parempaan suuntaan, päinvastoin. Jos tuntuu vaikealta kestää tilannetta, lähde vaikka ulos ja ota aikalisä. Jos miehesi uhakailee sinua, tönii ym. jo olet tehnyt asioita muka "väärin" tai hänen tahtonsa vastaisesti, hänellä on iso onglema joka ei myötäilemällä ja miellyttämällä tule koskaan paranemaan. Silloin sinun on mielestäni otettava aikalisä koko suhteesta ja tehtävä miehelle selväksi että näin ei voi jatkua. Apua on saatavilla mutta kaikki eivät siihen apuun suostu ja se onkin yleensä merkki siitä että ihminen ei näe käytöksessään vikaa ja katsoo sen oikeudekseen.
Et ole hullu, miehesi vaikuttaa kirjoituksesi perusteella hallitsevalta ja omavaltaiselta eikä hän halua eikä osaa ottaa sinua ihmisenä huomioon. Parasta olisi keskustella miehen kanssa vakavasti ja kertoa hänelle juuri nämä samat asiat mitä kerroit tässä. Ei riidellen, vaan vakavassa hengessä ja tosissaan. Jos hän ei kuuntele, kirjoita kirje, kyllä miehesi sen lukee.
Pidä kiinni oikeuksistasi äläkä alistu kynnysmatoksi, tuo "minua ei tarvitse haukkua ja alentaa" on hyvä periaate joskaan se ei saa johtaa sinunkaan puoleltasi väkivaltaan. Pidä se periaate mielessä ja toimi sen mukaisesti niin tilanne ei pääse lipsahtamaan siihen, että siedät aina vain enemmän ja enemmän.
Lakkaa ostamasta ruokaa. Syökää lapsen kanssa muualla. Mies saa löytää valon jääkaapista.
Sano sitten että on miehen vuoro käydä kaupassa hakemassa perheelleen ruoat. Mutta sano vasta sitten kun mies 'löytää valon'. Jos mies ei tuosta ymmärrä, niin ei mistään! Pariterapiaan kannatta mennä yhdessä.
Ero on sitten ainut mahdollinen oikea vaihtoehto, jos ei tule valoa. Jos pariterapia on vain sinun asiasi, niin miehesi saakoon erossa xboxinsa.
niin sulle kuuluu sun miehesi tuloista osa, ja sen voi laskea joku toinen. Sun miehen velvollisuus lain mukaan on osallistua perheen (sun ja lapsenkin) kuluihin suhteessa sun ja hänen tulojen erotukseen tai miten se sanotaan. Eli se joka perheessä tienaa enemmän on velvollinen lain mukaan elättämään. Otapa jostain tuo laki selville tai käy jossain oikeusaputoimistossa lasketuttamassa se, mikä sinulle LAIN MUKAAN kuuluu miehesi rahoista ja iske se miehelle nenän eteen, sanot että jos ei ala tukea kuulua niin sä palkkaat siivoajan ja kokin sun miehen rahoilla..
Vanhanaikaisesti sulle kävi aika pahasti, et ottanut kuuleviin korviin miehen todellista luonnetta ja eihän hän ollut sulle rehellinen ennen avioliittoa, joten sulla on ihan tarpeeksi syytä ottaa erokin. Eihän toi ole kun taloudellinen yhteiselämä, mitä teillä on eikä sekään ole oikeudenmukainen. Epäilen että olette aika nuoria, ja johan sinä käytännössä katsoen olet yh, että eipä tuo ero paljon asioita muuttaisi. Jos rakkautta ei ole, niin ei kannata jatkaa. Jos taas rakastat, nii sitten voitte yrittää mennä pariterapiaan, mutta enpä jaksa uskoa että tuollainen k...pää kuin miehes on, tulis koskaan muuttumaan! Herää jo, ja ala elää omaa elämääsi yksin lapsen kanssa. Varaudu sit siihen, että mies ja perhe tulee taistelemaan lapsesta, joten kerää nyt ensin todistusaineistoa puoltamaan hänen huonoutta isäksi ja sun paremmuutta yh-äidiksi..ikävä sanoa, mutta tule kertomaan sit miten sun kävi erossa..
että jos mies maksoi aikanaan omilla rahoillaan omaa asuntoaan niin vaatiko hän sulta vuokraa tai muuta maksua yhteiselämästä? Hänellä ei olisi ollut oikeutta vaatia sulta mitään muuta kun osan yhtiövastikkeesta. Hänen olisi (lain mukaan) kuulunut hoitaa omat asuntomaksunsa yksin, ja maksaa puolet teidän yhteisistä elinkustannuksista. Joten kyllä sua on nyt käytetty rahallisestikin hyväksi jo aika pitkän aikaa..
Koita välttää suuttumasta ja käyttämästä väkivaltaa. Koita kestää, lapsen takia. Mutta älä jää tohon liittoon vaan hanki itselles asunto ja hoida asiat kuntoon yksin. Jos taas haluat jatkaa jostain ihmeen syystä tätä kämppisliittoa, niin kirjota miehelle laskuja tehdyistä kotitöistä. Ota itselles kunnon tuntipalkka, pistä vaikka oma firma pystyyn ja lähetä viralliset laskut ;) Mutta tosiaan, apua on saatavilla, käy kuntasi oikeusaputoimistossa kysymässä mitä sulle lain mukaan kuuluu. Ota mukaan miehen palkkakuitit, kuitit omista tuista, vuokrasta tai miten nyt asuttekaan, lainanmaksuerät, asunnon omistajuuspaperit, kaikki mahdollinen mistä voisi nähdä teidän epäsuhdan talouden suhteen (ja lapsen hoidon..). Apua on saatavilla kyllä!
takia menit yhteen tuollaisen miehen kanssa alunperinkään? Ja vielä lapsen teit heti hänen kanssaan!
Ala nyt arvostamaan itseäsi, ja joko pistät miehesi kuriin (kokemuksesta sanon että tuskin onnistuu, sillä kasvaminen vaatii aikaa) tai sitten lähdet kävelemään lapsen kanssa.
Haluatko, että lapsestanne tulee samanlainen itsekäs paskiainen kuin isänsä? Lapsi ottaa aina vanhemmistaan malliksi sen, jonka elämä on ollut helpompaa. Parin vuoden päästä molemmat ovat sinua pomottamassa.
Kyllä avio- ja avoliittoon kuuluu yhteistalous. On törkeää, ettei miehesi osallistu tulojensa mukaisesti ylläpitämään elämäänne ja asumistanne. Kaikki menemiset, tulemiset sun muut tulisi olla tasapainossa ja tasaisesti jaettuna teidän keskenänne. Jos miehesi ei sitä ymmärrä, mieti kaksi kertaa jatkatko hänen kanssaan.
Elätät jo nyt itsesi ja lapsesi, mikä ihme voisi muuttua huonompaan, jos lähtisit. Minä en sietäsi hetkeäkään tuollaista tilannetta. Sinullahan on kaksi lasta!
jätä se, mies on ilmiselvä narsisiti. Sinun ei ole pakko sietää noin itsekästä käytöstä. Et ole mikään jalkarätti. Mies vaan kohtelee sinua sellaisena. Usko, mies ei muutu miksikään. Kun jätät sen on sinun mahdollista tulevaisuudessa tavata mies joka osaa kohdella sinua kuin ihmistä kohdellaan. Nykyinen ei sitä osaa, eikä tule osaamaankaan. Mieti, haluatko todella sietää tällaista loppuelämäsi.
En enää yhtään ihmettele Suomen avioerotilastoja.
MIKSI te menitte naimisiin?! Senkö takia, kun muutkin menevät? Jo tuon tekstin perusteella voi olettaa, että teillä ei ole ollut mitään pohjaa normaalille parisuhteelle.
Kiitos tosi paljon asiallisista kommenteista.
Olen usein myös itse miettinyt onko mieheni narsisti ja olen pikku hiljaa alkanut tulla siihen tulokseen.
Menin naimisiin mieheni kanssa kun olin rakastunut. Silloin tuntuu olevan sokea monelle huonolle ominaisuudelle. En mennyt koska muut menevät. Menin ihan vapaasta tahdostani. Olin aina ajatellut että en mene naimisiin, mutta mieheni tullessa kuvioon mieli muuttui. Minusta meidän suhde oli minun maailmankuvassa normaali, mutta nyt maailmankuva on laajentunut, ja huomaa ettei se ehkä ollutkaan...
Lapsi oli täysin suunniteltu ja hyvin toivottu (sain kaksi keskenmenoa ennen). En osaa sanoa miksi lapsi oli niin kovasti toivottu, mutta rakkain olento maailmassa hän on minulle. Kaikki kaikessa.
Usein koen juu että olen yksinhuoltaja ja olen jo tehnyt "varasuunnitelmia" mielessäni, eli olen miettinyt miten sitten kun palaan työelämään miten asiat järkkäämme jos( ja kun) olemme kahden pojan kanssa.
Minulle tosiaan kävi paskin vaihtoehto, kun näin kävi. Monesti olen myös itse miettinyt omaa käytöstäni aiheutanko tilanteita, mutta ei tuollaisia kaikkia mitä mieheni tekee voi aina itse aiheuttaa-- osan ehkä osittain.
Koen että paljon olen työtä tehnyt liiton eteen, varmaan ihan liikaa kun alkaa miettimään taaksepäin.
Ihan poikani takiakin olen paljon sietänyt ja koettanut kestää, ettei perhe hajoa heti alkumetreillä. Mutta nyt alkaa tulla sellainen olo että kaikki oljenkorret on käytetty.
Monesti olemme "neuvotelleet" mieheni kanssa näistä asioista mutta silloinkin kun olemme päätyneet johonkin lopputulokseen, on tullut sellainen olo että mieheni myönnyttelee vain ja sanoo muuttuvansa että rauha laskeutuu maahan ja sitten voi pikkuhiljaa lipua omiin vanhoihin tapoihin. Välillä tulee olo että hän ajattelee että kyllä tuo eukko rauhoittuu kun antaa sen tarpeeksi jurputtaa.... Ja sitten voi esittää nöyrää ja kun minä hölmönä uskon ja luulen asioiden muuttuvan niin sitten voidaan palata entiseen.
Minulla on olo etten enää pärjää mieheni kanssa, ja olen sen sanonutkin sen hänelle.
Kiitos tosi paljon asiallisista kommenteista vielä, alan tässä sulattelemaan lisää asioita.
Oikein aurinkoista kesää kaikille, ja kyllä se vielä iloksi muuttuu:)!!!
suosittelen John Gray, Mars ja venus törmäyskurssilla tai Miehet ovat marsista, naiset venuksesta-kirjoja! Niistä on varmasti apua! Sä et oo hankala ja lue vaikka jälkimmäisestä kirjasta luku naiset muistuttavat aaltoja! Törmäyskurssilla kirjas käsitellään miten miehen ja naisen erilaiset aivot ja hormoonit vaikuttaa käyttäymiseen ja oikeastaan on kuin meidät olisi luotu (niinkuin onki) toisiamme varten, mies ja nainen täydentää toisiaan kun vain oppii antamaan toiselle sitä rakkautta mitä toinen tarvii.. esim.kun mies vähättelee naisten ongelmia, niin miehet tukevat toisiaan mutta naiselle tulee siitä vain pahempi olo ja kun mies oppii, että naisen oloa helpottaa kun mies vain myötätuntoisesti kuuntelee niin hän alkaa tehdä niin, koska miehelle on tärkeintä, että nainen on tyytyväinen ja jos ei ole ja on tunne ettei onnistu siinä ei ole motivaatiota ja helposti syytellään toisiaan. Kumpikaan ei vain ole osannut antaa toiselle oikeanlaista rakkautta! Nuota kirjója kun lukee tulee olo, että just näinhän se on, en vain oo ennemmin hoksannu, ne ovat todella silmiä avaavia ja huomaa kuinka helposti kumpikin osapuoli tietämättään ja silti hyvin tarkoituksin antaa vääränlaista huomiota toiselle!
Puhu hänen kanssaan, tarkkaile tilannetta ja jos hän ei muutu ahkerammaksi ja suvaitsevammaksi sen verran että sinä olet onnellinen, lähde. Kyllähän se kirpasee, mutta enemmän kirpasee nuo seuraavat 10 vuotta onnettomassa avioliitossa, jos et eroa.
Kysyt, lähtisitkö vai et. Vastaus: lähde.
Mikään tohtori psykiatri tässä ole, mutta jos toinen sinusta noin vähän välittää kuin kerroit niin silloin on aika nostaa kytkintä ja poistua paikalta.
Jos et poistu paikalta, niin mieti onko loppu-ikäsi kuvailemasi kaltaisessa tilanteessa se miten haluat käyttää elämäsi.