Olen työvoimakoulutuksessa, naisena miesvaltaisella kurssilla. Siellä on useita perheenisiä, jotka saattavat jossain illanvietossa ottaa oluen pari ja sitten menevät nukkumaan. Ns. rilluttelijoita on kaksi, sitten muutama jotka käyvät viihteellä tyyliin kerran kuudessa viikossa ja loput ehkä pari kertaa vuodessa, kaksi on täysin raittiita.
Nyt olen ollut työharjoittelussa duunarivaltaisessa yhteisössä. Yleisimmät puheenaiheet on viina, olut, viikonloppukännit ja v***u. Pomoa myöten, ainoastaan sihteeri (nainen) ja yksi naispuolinen pomo ovat vähän siivompia. Ei ole muuten ainuttakaan taukoa, että ei juominen olisi puheenaiheena. Kun itse kerroin olevani raitis, kysyttiin, oletko uskovainen. En varsinaisesti, vaikkakin kristillisestä kodista, mutta koskaan ei ole ollut mielenkiintoa päihteisiin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
että töitä voisi saada juomatta? nimenomaan juomisella luodaan työsuhteet ja palkka on suoraan verrannollinen siihen miten hyvää läppää saat heitettyä juomisesta. suomi kun on juoppojen ja alkoholistinistien luvattu maa. ps. kannattaa unohtaa työllistymismahdollisuudet siellä harjoittelupaikassasi.
taidat olla täysin oikeassa. Puolisoni jonkun verran, tosin kohtuudella, ottaa olutta. Hänet pyysi yksi työpaikkaa vaihtanut ex-työkaveri ja pomoksi ylennyt kanssaan oluselle. Olusella puolisolleni tarjottiin mahdollisuutta uuteen työhön.
Valtion virastossa olen ollut työllistämistuella, siellä oli useita raittiitakin ihmisiä. Yhdessä oli uskovainen pomo ja pikkujoulut olivat kauniit, hengellistä laulua ja hyvä ruoka, kotikalja vahvin juoma. Tosin ruokaosuus piti maksaa itse. Tuolla virastossa työsuhdettani yritettiinkin jatkaa, mutta rahoitusta ei saatu.
Minua vain ärsyttää, kun juopot työläiset syyttävät työttömiä juopoiksi, tajuamatta omaa alkoholiongelmaansa.
Toivottavasti huuhaa-hengellisissä bailuissanne ei ollut montaa pedofiilipappia mukana. Lisäksi me juomme omia rahoja, työtön juo toisten rahoja.
"työtön juo toisten rahoja"
Kerro lisää juomatavoistasi! Maistuuko Sinol myös?
Annapa puhua, minäkin olen miesvaltaisella alalla ja annan puhua, ei ole omaa juomattomuutta koskaan selitellä kenellekkään eikä kukaan ole edes kysynyt että juonko vai en. Mutta kyllä miesvaltaisilla aloilla on paremmat taukopuheet kuin naisvaltaisilla, olen ollut sielläkin, eikä kukaan saisi minua sinne takaisin.