Kirjoitin tämän vastauksena toiseen keskusteluun, mutta halusin tehdä siitä omansa.
Vaimostani on tullut ajansaatossa pelkkä asuinkumppani. En juuri puhu hänelle asioistani, läheisyys ei ole harrastuksemme ja seksiä ehkä joka toinen kuukausi. Sekin on mielikuvitoksetonta, pimeässä ja mielestäni hän ei edes kunnolla halua koskettaa minua ja intohimon mukanaan tuoma suutelu ja toisen vartalon arvostaminen mielestäni puuttuu.
Emme ole edes ns. parhaita kavereita. Tuntuu, että en ehdi edes ovesta, kun hän alkaa kertomaan omasta päivästään tms. ja minä olen vain paikalla olevat korvat ja minun tekemisilläni ei ole väliä. En enää halua häntä juurikaan ja menemisensäkin alkavat olla yhdentekeviä.
Olemme olleet yhdessä kohta 11 vuotta ja meillä on kaksi pientä lasta.
Seurustelin muutaman kuukauden työtuttavani kanssa, vaikka vaimolle sanoin tuttavani järjestäneen minulle tyhjänä olevan asunnon toisesta kaupungista. Vaimolle sanoin meneväni ajattelemaan asioita vaikka todellisuudessa olin tämän työtuttavani kanssa viettämässä upeita yhteisiä hetkiä. Puolet viikosta olin kotona lastenhoidollisista syistä ja muuten hänen luonaan.
Viihdyn kotonani ja talomme on pihoineen jotain mitä olen aina halunnut, arki sujuu, emme tappele koskaan ja rakastan lapsieni seuraa suunnattomasti. Kuitenkin olen jäänyt kaipaamaan tätä työtoveriani, joka edelleen haluaisi minut luokseen. Hänen kanssaan koin jälleen mitä on parisuhde, keskusteleminen ja erotiikassa koin asioita, joita en tähän mennessä ole kokenut enkä nykyisessä suhteessa tule koskaan kokemaankaan. Koin olevani rakastettu ja haluttu.
Olen täysin tuskissani: mitä teen??
Toisen naisen luona koin oloni hieman tyhjäksi, koska en ollut lasteni kanssa. Kotonani kaipaan parisuhdetta. Olo on tyhjä.
Olen palannut taas kotiin ja vaimoni jatkaa niinkuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Mieleni tekisi jäädä pettämisestä kiinni, jos vaikka se siirtäisi päätöksenteon hänelle tai toivoisin vaimoni kyllästyvän minuun, sillä nähtävästi muuten jään kotiini pohtien mitä olisi voinut olla. Tällä hetkellä työtoverini ei ole halua pitää minuun ýhteyttä, sillä hänen ajatusmaailmansa toimii kaikki tai ei mitään periaatteella. Tämä vain lisää tuskaani.
Kunnollisena kristittynä kasvatan lapseni ja tingin omista mielihaluistani vai toteanko, että täällä eletään vain kerran?
Vaimostani on tullut ajansaatossa pelkkä asuinkumppani. En juuri puhu hänelle asioistani, läheisyys ei ole harrastuksemme ja seksiä ehkä joka toinen kuukausi. Sekin on mielikuvitoksetonta, pimeässä ja mielestäni hän ei edes kunnolla halua koskettaa minua ja intohimon mukanaan tuoma suutelu ja toisen vartalon arvostaminen mielestäni puuttuu.
Emme ole edes ns. parhaita kavereita. Tuntuu, että en ehdi edes ovesta, kun hän alkaa kertomaan omasta päivästään tms. ja minä olen vain paikalla olevat korvat ja minun tekemisilläni ei ole väliä. En enää halua häntä juurikaan ja menemisensäkin alkavat olla yhdentekeviä.
Olemme olleet yhdessä kohta 11 vuotta ja meillä on kaksi pientä lasta.
Seurustelin muutaman kuukauden työtuttavani kanssa, vaikka vaimolle sanoin tuttavani järjestäneen minulle tyhjänä olevan asunnon toisesta kaupungista. Vaimolle sanoin meneväni ajattelemaan asioita vaikka todellisuudessa olin tämän työtuttavani kanssa viettämässä upeita yhteisiä hetkiä. Puolet viikosta olin kotona lastenhoidollisista syistä ja muuten hänen luonaan.
Viihdyn kotonani ja talomme on pihoineen jotain mitä olen aina halunnut, arki sujuu, emme tappele koskaan ja rakastan lapsieni seuraa suunnattomasti. Kuitenkin olen jäänyt kaipaamaan tätä työtoveriani, joka edelleen haluaisi minut luokseen. Hänen kanssaan koin jälleen mitä on parisuhde, keskusteleminen ja erotiikassa koin asioita, joita en tähän mennessä ole kokenut enkä nykyisessä suhteessa tule koskaan kokemaankaan. Koin olevani rakastettu ja haluttu.
Olen täysin tuskissani: mitä teen??
Toisen naisen luona koin oloni hieman tyhjäksi, koska en ollut lasteni kanssa. Kotonani kaipaan parisuhdetta. Olo on tyhjä.
Olen palannut taas kotiin ja vaimoni jatkaa niinkuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Mieleni tekisi jäädä pettämisestä kiinni, jos vaikka se siirtäisi päätöksenteon hänelle tai toivoisin vaimoni kyllästyvän minuun, sillä nähtävästi muuten jään kotiini pohtien mitä olisi voinut olla. Tällä hetkellä työtoverini ei ole halua pitää minuun ýhteyttä, sillä hänen ajatusmaailmansa toimii kaikki tai ei mitään periaatteella. Tämä vain lisää tuskaani.
Kunnollisena kristittynä kasvatan lapseni ja tingin omista mielihaluistani vai toteanko, että täällä eletään vain kerran?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Fiksun kuuloinen kirjoitus. Jos oot mielestäsi tehnyt parhaasi, puhunut ja yrittänyt jo pidemmän aikaa
ja edelleen tuntuu, etteivät asiat muutu paremmiksi, niin anna palaa toisen naisen kanssa. Ei kukaan
halua elää vuodesta toiseen, saatika elämän loppuun, huonossa parisuhteessa.
Lapsetkin vaistoavat huonon ilmapiirin kotona.
Tai jos ensin, ehdottelet vaimollesi enemmän, alat vaan harrastaa seksiä enemmän, teet ensin kaikkea, mutta ennen kaikkea, sanot suoraan, että mielestäsi liittonne on kriisissä ja sinä yksin. Haluaisit myös keskustella omista ajatuksistasi (ja kerrot niitä), haluaist halua ja seksiä ja että te voisitte keksiä nyt niitä kivoja juttuja. Voithan hyvin siirtää saamasi opin seksissä ja erotiikassa nyt kotiin.
Väistelet vastuuta, kuten tässä että toivot vaimon tekevän ratkaisun koska sinulla ei siihen riitä kantti. Ei kai se ole suhteenne yleinen tila? (Ja ei tarvitse siis meille muille välttämättä kertoa, mutta mieti tarkkaan.) Käyttäydytkö sinä niin, siihenkö suhteenne on ajautunut, näinkö se aina menee? Sinä nynnyilet ja vaimo touhuaa. Sinä olet hiljaa etkä vaan itse puhu etkä kerro, ja vaimosi pitää yllä puhetta: ehkä hänkin alkaa jo olla kyllästynyt. Ehkä hän luulee sinun olevan hiljainen. Kyllä minä odottaisin mieheni kertovan kuulumisiaan ilman tenttaamistakin?
Uskalsit uuden naisen kanssa: oletteko jo niin rutinoituneita ja kaavoihin kangistuneita, ettette uskalla enää kokeilla tai etkö sinä uskalla puhua seksistä? Osaatko puhua seksistä, siis ilman uhkailuja, vaatimuksia ja painostamista, ihan vaan seksinä, toiveina, haaveina, suoraan ja rehellisesti?
Tietääkö vaimosi ylipäätään missä mennään ja oletko sinä ollut aktiivisesti kertomassa? Oletko tehnyt aktiivisesti avioliittonne eteen mitä?
Nämä ovat kysymyksiä mitä kannattaa miettiä.
On työkaveriltasi oikein, etenkin itseään kohtaan, ettei suostu aisan kannattelijaksi ja huvipuistoksi, kun sinulla on tylsää. Sinä haluat lapset ja perheen, -ja hänenkö pitäisi roikkua varatussa ja jäädä ilman? Joko eroat tai panostat. Mutta onko sinusta siihen?
Työkaverisi ei olisi saanut kun viihdyttäjän roolin: arjen pyörittäminen muodostuu samaksi silti, ei se huuma säily eikä kaikki tule kuitenkaan itsestään. Toisaalta, hän ei olisi saanut kuin jalkavaimon osan, ja missä se hänen tukensa ja turvansa, perheensä ja miehensä olisi ollut: sidottuna toiseen ja siinäkin löysässä hirressä, kun ei osaa päättää.
Jospa kunnon kristittynä alkaisit kantamaan todellista vastuuta ja puhumaan vaan, alkaisit ottamaan asioita haltuusi. Ehkä olisi hyvä kertoa kaikki, istua vaimon kanssa pöytään ja kertoa kaipuusta, suhteesta ja kaikesta. Olla valmis päättämään, mitä haluaa. Jos vaimo antaa mahdollisuuden niin yrittää täysillä. Jos ei, niin myöntää virheensä ja miettiä hetki, ehkä aloittaa uudelleen. Sillä ei se liitto kariudu vain toisen takia, kyllä siinä on kaksi. Voisit todella todeta, että kerran täällä vaan eletään, ja alkaa toimimaan, olemaan rehellinen, ottamaan yritystä peliin, ja vastuuta itsellesi, puhua itse ja oma-aloitteisesti, järjestää seksiin uutta, pyytää jotain mitä haluat, tehdä toisellekin enemmän ja mielikuvituksekkaammin hyvää, mitäpä jos sinäkin alkaisit valita arvosi ja aatteesi?
Olisi korkea aika.
Jos et mieti noita asioita, teet minkä ratkaisun vain, tulet toistamaan samat virheet todennäköisesti seuraavan kanssa, ja taas olet samassa pisteessä. Joten mieti. Tsemppiä ja onnea ratkaisujen tekemiseen!
Kiitos vastauksistanne, lisää ajateltavaa.
Olen puhunut vaimolle, olen yrittänyt, mutta jotenkin hän ei vain tunnu ymmärtävän. Luulisi siinä vaiheessa, kun mies kertoo muuttavansa muualle ja kertovansa ajatuksistaan edes alkavan yrittää jotain mutta ei.
Tunnistan paljon itseäni jälkimmäisestä tekstistä. Osin nynnyilenkin, mutta vaimo ei kylläkään touhua.
En ole kertonut kaikkea, enkä kaikesta ole puhunutkaan. Mielestäni olen joistain asioista puhunutkin ja yrittänyt tuoda esille, mutta vastaanotto on jotenkin puutteellinen. Olen puhunut suoraan, olen kertonut mitä kaipaan, mutta toinen jatkaa kuin keskusteluja ei olisi käyty. Itse hän ei tuo mitään esille, touhottaa vain omia asioitaan. Makuuhuoneessa minä olen aloitteellisempi, touhukkaampi ja kekseliäämpi, mutta jossain vaiheessa tulee se tunne, että toista ei kiinnosta ja minulle tulee tunne, että olkoon.
Kolmannen osapuolen aseman ymmärrän ja hyväksyn. Hänen haluamisensa siirtyä eteenpäin aiheuttaa minulle painetta tehdä jotain. En voi häneltä muuta edes vaatiakaan. Hän on kaunis ja koulutettu ja tiedän, että kysyntää on. Siksi en haluaisi nukkua onneni ohi.
Huomaan jo oman käytöksenikin muuttuneen, mutta hän kai ei? Mielestäni tuon hyvän toimeentulon perheelle, olen hyvä isä lapsilleni ja se kaikki kai riittää hänelle?
Oma mukavuudenhalu pitää kotona, joka on kohta maksettu ja uudessa suhteessa kaikki menisi uusiksi. Toisaalta, uusi suhteeni tuntuu tuntevan minut jo paremmin monessa suhteessa ja on kiinnostunut minusta monella eri tavalla, toisin kuin vaimoni. Lapsettomana olisin ratkaisuni jo tehnyt, maallinen mammona on yhä enemmän sivuseikka. Kuitenkin, jokainen hetki poissa kasvavien ja kehittyvien lapsieni luota on tuskaa.
Ei kai tässä kukaan voikaan auttaa. Kunhan järjestelen omia ajatuksiani.
Mieti tarkkaan. Viekö himosi vieraaseen naiseen sinut pois lastesi luota? Mieti, miltä heistä tuntuu, kun ei enää ole isää. Rakastat heitä varmasti suunnattomasti. Ratkaisusi vaikuttaa sekä sinun että lastesi loppuelämään. Mieri, mikä on tärkeintä. En halua syyllistää, vaan korostan ajattelun tärkeyttä.
Oletteko yrittäneet vaimosi kanssa kaiken mahdollisen suhteen korjaamiseksi? Oletteko puhuneet kaikesta paljon? Et kai vain pakene ongelmiasi?
"Mieti, miltä heistä tuntuu, kun ei enää ole isää." Miten niin ei ole isää? Eihän se isä kuolemassa ole. Eiköhän lastenkin kannalta ole parempi olla kaksi kotia ja iloiset vanhemmat kuin yksi koti ja jäätävä ilmapiiri?
"Kunnollisena kristittynä "
et oo vissiinkään vilkassu niitä kymmentä käskyä vai mitä ohjeita ne nyt olikaan.
täytyy sanoa, että ennen omaa kommenttiani tullut on jokseekin oikeassa. kunnon kristitty ja rikoit aika lailla käskyjä. Mutta tunnut tosiaankin viisaalta, ja uskon että sinulla on vaikeaa ! En aijo kirjoittaa pitkää viestiä, sillä minulle tuli '' vastaus '' HETI mieleen kun tämän luin. Heti huomenna otat asian puheeksi vaimosi kanssa. Sanot mistä kiikastaa ja mikä on mielestäsi ongelma. Sinun ei tosiaankaan tarvitse enää yrittää vaimosi kanssa uudestaan sihdetta jos et koe sitä tarpeelliseksi, sillä en usko että se tuosta enää elvyyntyy. Olen pahoillani ,mutta suosittelen avioeroa. Jos hoidatte asian viisaasti, voitte pysyä hyvinkin vaimosi kanssa väleissä ja nähdä lapsiasi milloin haluat ! Ei kannata tehdä tästä liian vaikeaa. En myöskään sinuna keroisi vaimollesi tästä suhteesta mikä sinulla on ollut työtoveriin. Muista, että sinulla on vain yksi elämä. sinun tulisi nauttia siitä, ja tehdä sitä mistä pidät !
Eli siis selkeällä suomella; jätä vaimo.
Tsemppiä tositosi paljon ! toivon että teet oikean ratkaisun (:
alussa suhde tuntuu niin ihanalta,että ihan taivaan ja maan välillä lentää!
Se on normaalia,että myöhemmin vähän rauhoitutaan.
Eihän se suhdetta paranna,jos olet pettänyt vaimoasi.Aluksi outouden viehätystä ja taas tuntuu
mukavalta.
Entäs muutaman vuoden päästä,sama toistuu,enää ei ole sitä uutuuden viehätystä.
Luulen,että kehityksesi on jäänyt murrosikäisen tasolle.Aina uutta,mikään ei kauaa miellytä.
Parempi olisi ollut,ettet ikinä olisi naimisiin mennyt,etkä ainakaan lapsia hommannut,
jollei ole mitään vastuuntuntoa silloin on parempi elää täysin yksin.!
Oletteko keskustelleet ja jutelleet kaikista asiosta .Työpäivät on pitkiä ja raskaita usein.
Voisit kysyä häneltä,kuinka päivä meni,silloin hänkin tuntisi,että välität!
Ei toiselta voi vain vaatia,kyllä itsenkin tulee osoittaa kiintymystä,ja rakkautta!
aloittaa suhteenne uudelleen ottamalla lapsille kaitsija yhdeksi päiväksi ja yöksi,ikäänkuin menisitte ensi
treffeille.
Pieni matka naapurimaahan,jossa tilattuna hyvä hotelli.
Siellä uusi mahdollisuus uudelleen tutustua siihen ainoaan rakkaaseen,jonka kanssa halusi elää
elämänsä loppuun saakka,saada lapsia hänen kanssaan ja nyt nähdä heidän kasvavan.
Eikö elämä ole ihanaa!
Älä hukkaa tätä mahdollisuutta,muuten olet onneton.