Pettäjäkö?

Seurustelin nykyisen poikaystäväni kanssa n. 9kk, kunnes masennukseni ajoi meidät erilleen ja ilmoitin haluavani keskittyä itseeni, olla sinkkuna ja mahdollisesti palata asiaan joskus myöhemmin. En vain jaksanut keskittyä parisuhteeseemme, joka sekin oli kaukosuhde. Halusin vain hetken hengähtää ja pohtia jatkoa myöhemmin.

Kuukauden päästä tapasimme jälleen avoimin mielin ja päätimme koittaa jatkaa suhdettamme. Mies sanoikin "Oon rakastanut sua koko ajan, en oo missään vaiheessa päästänyt susta irti, en oo kattonu muuhun suuntaan". Vatsassani alkoi vääntää, sillä olin edellisenä kuukautena maannut toisen miehen kanssa. Mieheni oli todennäköisesti ajatellut minun keskittyneen puhtaasti viimeisiin tentteihini ja töihini kuluneen kuukauden ajan, ja oli päättänyt ettei sitä aikaa voinut kutsua "sinkkuudeksi".

Nyt naurattaa että mitähän tässä pitäisi ajatella :D Kyseinen yhden yön juttu oli täysi kokeilu; en ole ennen semmoisia harjoittanut enkä uskonut että ne olisi minun juttu - eikä olekaan. En nauttinut tapahtuneesta, mutten myöskään kadu sitä. Se oli minulle vain kokeilu.

Olen kuitenkin aina vannonut, että jos joskus petän lupaan välittömästi kertoa kumppanille tapahtuneesta. Pitäisikö tästä kertoa? Mieheni vakuutti minutkin, että kulunutta kuukautta ei voinut kutsua sinkkuajaksi, sillä keskustelimme usein mesen välityksessä kuulumisista ja olimme muutenkin yhteydessä ja hyvissä väleissä. Näin jälkeenpäin ajatellen esitin eropäätökseni turhan varovaisesti ja täten myös epäselvästi, ja se hävettää. Olen omassa päässäni päättänyt olla kertomatta, sillä se aiheuttaisi turhaa mielipahaa. Teenkö väärin?
1275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Et tee. Tekisin itse vastaavassa tilanteessa juuri noin eli en kertoisi.
Monet selkeästi parisuhteessakin olevat jättävät kertomatta, jos on hairahtunut
tuollaiseen merkityksettömään yhden yön juttuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poppies87 kirjoitti:

Seurustelin nykyisen poikaystäväni kanssa n. 9kk, kunnes masennukseni ajoi meidät erilleen ja ilmoitin haluavani keskittyä itseeni, olla sinkkuna ja mahdollisesti palata asiaan joskus myöhemmin. En vain jaksanut keskittyä parisuhteeseemme, joka sekin oli kaukosuhde. Halusin vain hetken hengähtää ja pohtia jatkoa myöhemmin.

Kuukauden päästä tapasimme jälleen avoimin mielin ja päätimme koittaa jatkaa suhdettamme. Mies sanoikin "Oon rakastanut sua koko ajan, en oo missään vaiheessa päästänyt susta irti, en oo kattonu muuhun suuntaan". Vatsassani alkoi vääntää, sillä olin edellisenä kuukautena maannut toisen miehen kanssa. Mieheni oli todennäköisesti ajatellut minun keskittyneen puhtaasti viimeisiin tentteihini ja töihini kuluneen kuukauden ajan, ja oli päättänyt ettei sitä aikaa voinut kutsua "sinkkuudeksi".

Nyt naurattaa että mitähän tässä pitäisi ajatella :D Kyseinen yhden yön juttu oli täysi kokeilu; en ole ennen semmoisia harjoittanut enkä uskonut että ne olisi minun juttu - eikä olekaan. En nauttinut tapahtuneesta, mutten myöskään kadu sitä. Se oli minulle vain kokeilu.

Olen kuitenkin aina vannonut, että jos joskus petän lupaan välittömästi kertoa kumppanille tapahtuneesta. Pitäisikö tästä kertoa? Mieheni vakuutti minutkin, että kulunutta kuukautta ei voinut kutsua sinkkuajaksi, sillä keskustelimme usein mesen välityksessä kuulumisista ja olimme muutenkin yhteydessä ja hyvissä väleissä. Näin jälkeenpäin ajatellen esitin eropäätökseni turhan varovaisesti ja täten myös epäselvästi, ja se hävettää. Olen omassa päässäni päättänyt olla kertomatta, sillä se aiheuttaisi turhaa mielipahaa. Teenkö väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu