tyttöystävä petti

terve.
Itsellä on mielenkiintoinen juttu kerrottavana.
Oon 19 vuotias nuori mies.Aloin seurustelemaan vuotta nuoremman tytön kans, noin puoli vuotta sitten. Otin itse suhteen alussa tyttöön yhteyttä.Tyttö oli jo ennestään minulle tuttu. Kuitenkin, pidettiin yhteyttä tiiviisti, ja pikkuhiljaa alko välille syntyä semmosta kipinää. No, sen jälkeen on monta kertaa tavattu, ja vietetty aikaa yhessä. Oltiin kahdestaan onnellisia. Kumpikin uskalsi avautua toisille, pystyttiin puhumaan toisillemme, eli voi sanoa, että tuntui kyllä hyvältä suhteelta.Ostin lahjojakin tytölleni, joka tietysti oli aivan innoissaan.
Tyttöystäväni asui silloin vuokra asunnossa, jonka naapurissa yllätäen asui veljeni. Veljeni ei tiennyt koko aikana, että seurustelen naapurin tytön kanssa. Nyt kuitenkin pari viikkoa sitten, kun kävin veljeni luona, tuli tämä seurustelu asia sitten puheeksi ja ilmi. Mutta sitten, tuli pettymys.Veljeni sanoi, että valehtelen, koska tytön luona on jo kauan kulkenut joku mies. Luulin, että velipoeka pilailee, mutta veljeni tuntee vielä sen miehen. olin aivan järkyttynyt, kun sain tietää, että tyttöystäväni luona kulkee toinen mies.
Viikko sitten puhuin asiat selväksi tyttöystäväni kanssa. No tottakai, tyttöni keksi vaikka mitä selityksiä ja valheita, mutta en ollut mitenkään raivona. Saimme kuitenkin asiat jollakin lailla sovittua, mutta sen jälkeen tuntuu, että se meidän kipinä on hiipunut.
Tässä vain kerron, että miksi, miksi joku voi tedä toiselle näinkin pahasti?
Sydän särkyy totisesti näin
2696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Saimme kuitenkin asiat jollakin lailla sovittua, mutta sen jälkeen tuntuu, että se meidän kipinä onhiipunut."

Ei hyvää päivää sinua, ei tuommoisia asioita sovita! Tuossa kohtaa ei hierota sovintoa, vaan sanotaan että "painu helvettiin mun elämästä" ja korkeintaan lyödään turpaan!

Mutta kyllä vähän epäselvältä tuo sun selitys kuulostaa, koska miten veljes ei muka tiennyt teidän seurustelusta, vaikka asuu naapurissa, ettekö te koskaan olleet yhdessä? Ei mikään nettichätti ole seurustelua, vaan kyllä siihen kuuluu olennaisena osana seksi.

Äänestä

" No, sen jälkeen on monta kertaa tavattu, ja vietetty aikaa yhessä".

Kuulostaa siltä, että hän ei tiedä seurustelevansa sinun kanssa. Korkeintaan tapailevansa sinua. Onko hän sanonut, että sinä olet hänen ainoa poikaystävänsä ja että hän oikeasti haluaa olla vain sinun kanssa? Selvitähän tämä nyt alkuun. Ei kukaan nimittäin petä noin alkuvaiheessa jos on tosissaan.

Ehkä tyttö tunsi painostusta puoleltasi, oli epävarma tunteistaan ja vaan myöntyi. Tyypillistä tuossa iässä kun ei oikein tiedä itsekään mitä haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joopi... kirjoitti:

terve.
Itsellä on mielenkiintoinen juttu kerrottavana.
Oon 19 vuotias nuori mies.Aloin seurustelemaan vuotta nuoremman tytön kans, noin puoli vuotta sitten. Otin itse suhteen alussa tyttöön yhteyttä.Tyttö oli jo ennestään minulle tuttu. Kuitenkin, pidettiin yhteyttä tiiviisti, ja pikkuhiljaa alko välille syntyä semmosta kipinää. No, sen jälkeen on monta kertaa tavattu, ja vietetty aikaa yhessä. Oltiin kahdestaan onnellisia. Kumpikin uskalsi avautua toisille, pystyttiin puhumaan toisillemme, eli voi sanoa, että tuntui kyllä hyvältä suhteelta.Ostin lahjojakin tytölleni, joka tietysti oli aivan innoissaan.
Tyttöystäväni asui silloin vuokra asunnossa, jonka naapurissa yllätäen asui veljeni. Veljeni ei tiennyt koko aikana, että seurustelen naapurin tytön kanssa. Nyt kuitenkin pari viikkoa sitten, kun kävin veljeni luona, tuli tämä seurustelu asia sitten puheeksi ja ilmi. Mutta sitten, tuli pettymys.Veljeni sanoi, että valehtelen, koska tytön luona on jo kauan kulkenut joku mies. Luulin, että velipoeka pilailee, mutta veljeni tuntee vielä sen miehen. olin aivan järkyttynyt, kun sain tietää, että tyttöystäväni luona kulkee toinen mies.
Viikko sitten puhuin asiat selväksi tyttöystäväni kanssa. No tottakai, tyttöni keksi vaikka mitä selityksiä ja valheita, mutta en ollut mitenkään raivona. Saimme kuitenkin asiat jollakin lailla sovittua, mutta sen jälkeen tuntuu, että se meidän kipinä on hiipunut.
Tässä vain kerron, että miksi, miksi joku voi tedä toiselle näinkin pahasti?
Sydän särkyy totisesti näin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu