Aloin keräillä tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Tiedän, vain mummot, ulkomaalaiset, deekut ym. "toiseutta" edustavat tekevät niin, mutta en voi sille mitään: touhu on hyvin tyydyttävää. Olenhan itsekin "toinen", vaikkakin tavalla jota ei virallisesti tahdota tunnustaa. (Ja nyt päässäni alkoi soida Juha Vainion "Eräänlainen sotaveteraani".)
Kyse ei ole siitä, että sillä saisi merkitsevästi rahaa. Asun paikassa, jossa euronkin edestä kerääminen vaatii viikonloppua ja tuntikausien työtä. Motiivini on puhtaasti psykologinen: noin hankitut sentit ovat edelleen, 30 ikävuoden rajapyykin jo uhkaavasti lähestyessä, ainoita, joista voin sanoa ansainneeni ne itse. Kaikki muu on almuina ja armosta saatuja: vaikka peräkammarinasukkina ahkeroinkin kotona - huolehdin ulkotöistä ja esimerkiksi nyt keväällä purin pitkän pätkän lahonnutta seinälaudoitusta ja rakensin uuden tilalle - katson tällä oikeuttamani elätyksen ja taskurahojen olevan kuitenkin enemmän armosta vanhemmilta saatuja. Ansaitsemisen logiikkaa vastaan puhuu esimerkiksi se ajatusleikki, ettei heillä olisi pokkaa heittää minua ulos, jos vaikka masentuisin enkä siten pystyisi taksvärkkäilemään "omaa osaani".
Hupaisinta on, että mitä vähäpätöisempiä yksilön haaveet ovat, sen mahdottomammilta ne tuntuvat toteuttaa. Minulle riittäisi hyvin, että saisin jonkin samantekevän puoliorjatyöpaikan, jonka palkalla saisi maksettua noin 20 neliön asunnon jostakin kaupungin laidalta (pitää olla metsää lähellä, että voi lenkkeillä) ja lisäksi jäisi jokunen satanen kuussa ylellisyystarvikkeisiin, kuten ruokaan ja vaatteisiin. En käy missään eikä mikään kuitenkaan tunnu miltään, joten en tarvitsisi mitään ylimääräistä. Minun ei myöskään tarvitsisi miellyttää ketään voittaakseni itselleni ystävyyttä ja rakkautta, joten voisin elää juuri niin askeettisesti ja näkymättömästi kuin itse haluan. Tällaisetkin haaveet näyttävät silti olevan kaltaiselleni aivan liioiteltuja ja siten vailla oikeutusta.
Jotkut palstalla kehtaavat vieläkin väittää, etteivät muut kuin ATM:t harrasta tasoluokituksia. Heidän silmissään vaikutan edellä kertomieni asioiden valossa varmaankin kiinnostavalta ja tavoittelun arvoiselta persoonalta! Tai ehkä olisin muuten potentiaalinen, mutta tekstiäni luettaessa "kemiat vain eivät kohdanneet".
Kyse ei ole siitä, että sillä saisi merkitsevästi rahaa. Asun paikassa, jossa euronkin edestä kerääminen vaatii viikonloppua ja tuntikausien työtä. Motiivini on puhtaasti psykologinen: noin hankitut sentit ovat edelleen, 30 ikävuoden rajapyykin jo uhkaavasti lähestyessä, ainoita, joista voin sanoa ansainneeni ne itse. Kaikki muu on almuina ja armosta saatuja: vaikka peräkammarinasukkina ahkeroinkin kotona - huolehdin ulkotöistä ja esimerkiksi nyt keväällä purin pitkän pätkän lahonnutta seinälaudoitusta ja rakensin uuden tilalle - katson tällä oikeuttamani elätyksen ja taskurahojen olevan kuitenkin enemmän armosta vanhemmilta saatuja. Ansaitsemisen logiikkaa vastaan puhuu esimerkiksi se ajatusleikki, ettei heillä olisi pokkaa heittää minua ulos, jos vaikka masentuisin enkä siten pystyisi taksvärkkäilemään "omaa osaani".
Hupaisinta on, että mitä vähäpätöisempiä yksilön haaveet ovat, sen mahdottomammilta ne tuntuvat toteuttaa. Minulle riittäisi hyvin, että saisin jonkin samantekevän puoliorjatyöpaikan, jonka palkalla saisi maksettua noin 20 neliön asunnon jostakin kaupungin laidalta (pitää olla metsää lähellä, että voi lenkkeillä) ja lisäksi jäisi jokunen satanen kuussa ylellisyystarvikkeisiin, kuten ruokaan ja vaatteisiin. En käy missään eikä mikään kuitenkaan tunnu miltään, joten en tarvitsisi mitään ylimääräistä. Minun ei myöskään tarvitsisi miellyttää ketään voittaakseni itselleni ystävyyttä ja rakkautta, joten voisin elää juuri niin askeettisesti ja näkymättömästi kuin itse haluan. Tällaisetkin haaveet näyttävät silti olevan kaltaiselleni aivan liioiteltuja ja siten vailla oikeutusta.
Jotkut palstalla kehtaavat vieläkin väittää, etteivät muut kuin ATM:t harrasta tasoluokituksia. Heidän silmissään vaikutan edellä kertomieni asioiden valossa varmaankin kiinnostavalta ja tavoittelun arvoiselta persoonalta! Tai ehkä olisin muuten potentiaalinen, mutta tekstiäni luettaessa "kemiat vain eivät kohdanneet".
Vastaukset 6
Vanhimmat
kerran riittää puoliorjatyöpaikka ja asunto lähiöstä, niin miksi siellä vanhempien nurkissa vielä majailet? Keskon varastolle pääsi ainakin jokin aika sitten kuulemma suurin piirtein kävelemällä sisään. Varastomiehen paikkoja on pääkaupunkiseudulla muuallakin aina auki. Ahtaajien paikkoja ei ilmoiteta edes netissä mutta tutut pienyrittäjät hakevat niillä hommilla välillä voita leivän päälle (eikä ole ihan pieni palkka!).
Aikaa tällä opiskelutahdilla jäisi kyllä osa-aikaiseen työntekoon, mutta opiskelukaupunkini ei ole lähelläkään pääkaupunkiseutua. Toiseksi ilman ystäviä ja minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja minulla ei ole pienintäkään aavistusta näistä "kuulemma"-paikoista, vaan olen täysin sen tiedon varassa, mikä julkisesti ilmoitetaan. Maailma pyörii suhteilla. Elämäni ei myöskään käytännössä muutu miksikään yksin asuessani, minkä sivarin aikana sain kokea. Ainoa saavutettava etu olisi abstrakti tunne siitä, että voi selvitä omillaan.
Lisäksi isäni on sanonut suoraan minulle, että olen ainoa syy miksi hän on edes elossa, ja hän on luvannut myös, että saan asua kotona valmistumiseeni asti. Hän pitäisi sitä petoksellisena, jos ainoa hänelle lojaalisuutta teeskentelevä läheinen muuttaisi pois kotoa muutaman kilometrin päähän.
Ei hassumpaa, vaikka paljon rahaa ei tulekaan jemmaan. Mielestäni jokainen elämään otettava uusi "juttu" saattaa olla hyvä asia, vaikka se kuulostaisikin vähäpätöiseltä. Jos on kaavoihinsa kangistunut, alkaa päässä helposti pyöriä pimeitä ajatuksia.
Sain äskettäin työttömyysjakson jälkeen uuden työpaikan. Vaikka se ei tosiaan mikään unelmahomma olekaan, laittaa se ainakin veren kiertämään, mistä saan hyvän olon. Ja lisäksi vähenää ikävää riippuvuuden tunnetta muista.
No kyllä Joensuutakin töitä saa. Itse tein opiskelujen ohessa ilta- ja viikonlopputöitä. Ja hyvin oli tarjolla sellaista yksinäistä puurtamista varastoissa ja kaupan takahuoneissa. Kukaan ei varmasti tule kotoa hakemaan, niin kuin ei muissakaan asioissa, joten vaatii tietysti pientä viitseliäisyyttä mennä kysymään töitä.
Ja ihan hyvin onnisti vaikka itse muutin neljän sadan kilometrin päästä. Eli ei ollut "kuulemma" paikkoja tai suhteita minulla.
...opiskelukaupunkiani palstalle. Tästä pitäisi varmaankin huolestua. (Eipä silti, jopa henkilöllisyyteni olisi ehkä palstalle antamieni tietojen perusteella selvitettävissä käyttämällä mm. Googlea ja korvia, mutta kukaan tuskin siihen sentään viitsisi ryhtyä.)
Joskus kyllä tuntuu että haluatkin "paljastua". Mitä väliä kenenkään kasteessa annetulla nimellä loppujen lopuksi on?