http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2210558
"Samalla kun siivoustyö Meksikonlahden rannoilla jatkuu kuumeisena, Louisianan osavaltion lainsäätäjät ovat ehdottaneet katastrofiin uutta lähestymistapaa - rukoilua.
Osavaltion senaattorit julistivat sunnuntain päiväksi, jolloin asukkaat voivat pyytää Jumalan apua öljykatastrofin ratkaisemisessa, kertoo CNN.
-Tähän mennessä kuolevaisten yritykset ratkaista kriisi eivät ole tehonneet, osavaltion senaatin senaattori Robert Adley sanoi lausunnossa.
Rukouspäivästä äänestettiin yksimielisesti.-Nyt on selvästi aika ihmeelle, Adley jatkoi.
Senaatin päätöslauselmassa pyydetään kaikkia ihmisiä kaikkialla rukoilemaan, jotta "tämä ympäristökatastrofi päättyisi ja kulttuurimme ja elantomme ei tuhoutuisi"."
Naurettavaa, tällä varmaan jotenkin onnistutaan asiassa. Ja kun mitään apua ei yläilmoista tulekaan, niin selityksenä on että jumalaa ei juuri nyt sattunut huvittamaan, tai että hän ei halua puuttua ihmisten ongelmiin.
Eikö siellä Amerikassa oikeasti osata nyt päättää mitään järkevää. Kohta siellä porukka käyttää aikaansa enemmän rukoilemiseen kuin vahinkojen korjaamiseen.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Seuraavaksi varmaan antavat jumalalleen uhrilahjoja. En ymmärrä, miksi jotkut ihmiset voivat olla noin sekaisin.
että ne on typeriä!
Hädän hetkellä teitä koitellaan, ehkä tulee vielä tännekkin, katsotaan sitten kuinka typeriä löytyy täältä.
Satuhahmoille juttelusta nyt ei vain hädän hetkellä ole mitään konkreettista hyötyä.
No se on se kuviteltu Ziizöz joka saa ne sekaisin.
Ps. pitäisköhän rekisteröityä..
Keksitkin jo ihan hyvän nimimerkin.
Rekisteröidytty on. Nimimerkkinihän tulee yhden lempibändini nimen lyhenteestä ja loppuosa on yhden levyn nimi.
ajattelin vaan tuota toista sanaa. Ziizöz.
Sehän olis ollu aika hieno myös.
helpommin muistettava.
Jos jumala kaikessa viisaudessaan harkitsi, että tällainen öljykatastrofi oli tarpeellinen, niin älkää te uskovaiset puuttuko asiaan rukoilemalla. Luottakaa vaan omnipotentin jumalanne aivoituksiin.
Onko yksikään uskova pysähtynyt ajattelemaan sitä, että rukoilu on erittäin vahva epäluottamuksen osoitus omaa jumalaansa tai jumaliansa kohtaan.
Rukoilu osoittaa sen, että uskova ei luota jumalansa ymmärryskykyyn ja tietoon siitä, mikä uskovalle milloinkin on parasta. Pitää olla melkoisen yksinkertainen ja tietämätön jumala, jos uskovan pitää itse rukoilemalla kertoa jumalalleen mitä on milloinkin vailla. Ei sellainen jumala ole rukoilun väärti.
Jäljelle jää vain viimeinen konsti, eli rukoilu. Pelkään tosin, ettei Lousianan päättäjien rukouskutsu ja rukoukset auta (vaikka tod. näk. miljooooonia rukouksia). Olisiko sitten syynä jumaliensa kovakorvaisuus, vai rukousten hajautuminen useille jumalille. Siellä ameriikoissa on ymmärtääkseni useita eri uskontoja ja kaikilla oma jumalansa. Ainakin :Adventistit, Anabaptistit (hutteriitit, mennoniitat ja amishit), Anglikaanit, Baptistit, Helluntailaiset, Hugenotit, Luterilaiset, Metodistit, Pelastusarmeija, Reformoidut (kalvinismi), katolisia, mormoneja, muita kristittyjä, juutalaisia, buddhalaisia, jne jne. Kova lie trafiikki rukousrintamalla.