Onko kukaan narsistin kanssa elävä tai joka on elänyt suhteessa narsistin kanssa kokenut itse olevansa mustasukkainen vaikkei ennen ole ollut lainkaan mustasukkainen? johtuuko sellainen reaktio siitä että valehtelu oli arkipäivää, vaikka "kiinni" hän ei jäännytkään kuin valehtelusta.
narsismi
nyt jo eronnut
111008
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä on kokemusta asiasta. Minut tehtiin väen väkisin mustasukkaiseksi pirttihirmuksi. Ei saanu soittaa ja kysyä, missä mies on menossa vaan siitäkin jo suututtiin. Olin kuulemma liian epäileväinen ja utelin turhia. Enhän ollut hänen äiti, ei minun tarvinnut tietää missä hän on, mitä tekee tai kenen kanssa. En ollut aiemmin ollenkaan mustasukkainen ja luotin mieheeni. Myöhemmin olen saanut tietää, että hän on liikuskellu toisen naisen kanssa.
Kaverillani ei ole diagnoosia, mutta "narsistien tuki ry:n" sivuilta löysin miltei täydellisen kuvauksen hänestä. Hän on toki oma persoonansa ja ihminen elää ihan ikiomaa elämäänsä jostain tieteellisistä termeistä huolimatta. Olen saanut niskaani kovan mustasukkaisuussyytöksen ja sitä on käytetty tekosyynä minun loukkaamiselleni. En suhtaudu siihen vakavasti. Hän ei pystyisi kirjoittamaan neljäsosasivua kuvausta mustasukkaisuudesta. Ainakin minun "mustasukkaisuuteni" piti sisällään kauhistusta ja oikeutettua loukkaantumista hänen toiminnastaan, joka oli loukkaavaa. Hän alkoi kesken meidän onnellisen rakkautemme lääppimään toisia naisia julkisilla paikoilla, vaikka minä olin paikalla. En halua mainettani pilattavan. Jokaisella on oikeus pitää kiinni maineestaan. Mielestäni on olemassa tervettä mustasukkaisuutta joka perustuu hyvään itsetuntoon ja itsensä suojelemisoikeuteen. Kai narsisti on juuri sellainen yllättävä käyttäytymiseltään. Se on vähän ikävää ja aiheuttaa pahaa miltä kumppanissa. Etsin itselleni tilaa elämässä ja pidän kiini omista ystävistä ja harrastuksista. Uudetkin ovat tervetulleita. Jos "narsisti" ei kestä, ongelma on sitten hänen.
Ennen en ollut pahemmin mustasukkainen ihminen. Tai ainakin koin olevani hyvin luottavainen miestäni kohtaan. Mutta nyt olen seurustellut kyseisen miehen kanssa kohta puoli vuotta joista viimeiset 2 kk samassa asunnossa (=miehen nimissä). Äskenkin kysyin häneltä tahtooko hän soittaa minulle myöhemmin illalla (en ole tänään menossa yöksi kotiin työhön liittyvistä syistä) kun hän on itse kuulemma viettämässä iltaa ystäviensä kanssa niin takaisin tulee vihaisesti kommentteja "et ole mun mutsi", "valvot koko ajan mun tekemisiä: 'missä oot, kenen kaa yms'" jotka mielestäni on ihan normaaleita kysymyksiä, koska en kysy niitä mitenkään tivaavaan äänensävyyn tai mitään siihen suuntaan. Näin on ruvennut käymään melkein joka kerta kun mies lähtee ulos kavereidensa kanssa. En saisi tietää mitään hänen tekemisistään, koska en ole hänen mutsinsa. Mies itse kyllä on överimustasukkainen ja kyselee kaiken minun tekemisistä (vastaan aina rehellisesti mitä teen yms, koska en tee mitään sellaista mitä ei voisi kertoa). Lisäksi hän syyttelee ja on 100% varma että petän häntä aina kun tilaisuus on. Jos kaupassa menee "liian kauan" tulee kyselyitä että "ketäs olit taas panemassa?". Lisäksi hän haukkuu minua aivan suoraan läskiksi (olen laihtunut nyt melkein 20kg ja edelleen olen lihava hänen mielestään vaikka olen täysin normaalipainoinen), olen tyhmä, saamaton, laiska, selkärangaton jnejne. Lista voisi vain jatkua. Minä teen kaikki kotityöt. Siivoan, tiskaan, vien roskat, käyn kaupassa (paitsi jos vain hänellä on rahaa tilillä, koska hän ei voi luottaa korttiaan minulle - tyhjentäisin kuulemma tilin) ja pyykkään molempien pyykit. Hän ei tee suoraan sanottuna YHTÄÄN MITÄÄN. Silti en kuulemma siivoa tarpeeksi ja koti on aina paskasen näkönen. En tosiaan ole itsekään siivous ihmisiä enkä jaksa joka päivä siivota, mutta yritän kuitenkin pitää kämpän suhtkoht siistinä ettei tule sanomista. Olen ruvennut miettimään onko mieheni narsisti? Jos riitelemme, minun tulee olla hiljaa tai hän on heittämässä minua ulos (tosiaan hänen kämppä, joten minulla ei ole sanottavaa). Olen liian tyhmä keskustellakseni hänen kanssaan edes parisuhteeseen liittyvistä asioista. Minkä henkilökohtaisesti koen hyvin tärkeäksi osaksi parisuhdetta - keskustelu. En tosiaan ole hyvä missään. En siis tasan missään hänen mielestään, mutta hän itse on täydellinen ja osaa kaiken (ja jos ei osaa tai ei tiedä asiasta ja on väärässä jollain tavoin niin sillä ei ole merkitystä ja voidaan siirtyä toiseen aiheeseen hieman vittuuntuneella asenteella).
Rakastan miestäni ja haluan enemmän kuin mitään muuta, että suhteemme toimisi. Että hän voisi luottaa minuun, ei haukkuisi minua , arvostaisi ja että hän osaisi pyytää anteeksi jos on tehnyt jotain mikä minua loukkaa. Pyydän anteeksi häneltä melkeenkin joka päivä jostain. Pienistäkin asioista, mutta jos hän haukkuu minut lyttyyn, heittää vaikka minua märällä rätillä tai jotain, niin anteeksipyyntöä ei koskaan tule. Ei ikinä. Itsetuntoni on laskenut huimasti viimeisen puolen vuoden aikana. Onneksi omistan sentään ystäviä kelle voin keskustella asiasta (he kaikki ovat sitä mieltä että hän on narsisti ja että itse eivät kestäisi moista miestä), mutta kyllä se hetki hetkeltä vie minua alaspäin jos joka päivä saa huomauttelua jostain.. :(
Olen lukenut narsistin ominaisuuksia ja piirteitä netistä. Yleensä listasta jää vain muutama kohta mitkä ei ns. "osu" jos kohtia on melkein 50 kpl. En tahtoisi millään kuitenkaan uskoa mieheni olevan narsisti. Kaikki keskustelupalstoillakin narsistipuolison "kokeneet" sanovat vain että tulisi pyrkiä pois heti suhteesta.
Hän on minulle melkein koko maailmani, mutta minä en hänelle. Tulisiko vain lähteä jos en kerta kelpaa vaikka yrittäisin mitä?
Jos elät sairaan narskun kanssa sairastut itsekin pidemmän päälle... ota tyttö jalat alle kun vielä siihen kykenet.
Narsismi on sairaus johon ei ole hoitoa ( eivät itse koe sitä tarvitsevansa) ja siitä ei koskaan parane vaan oireet vain pahenevat. Tutustu kirjallisuuteen.
Miksi odotat edes epärealistisesti minkään asteista rehellisyyttä, narsistinen henkilö ei siihen kykene
tai niin se itse ainakin luulee. Elin narsistin kanssa ja sairastuin itse. Nyt tosin aurinko jo hymyilee :).
Hän oli valehteleva, vahingoniloinen, syyllistävä, pettävä, negatiivinen, epäkunnioittava ja kaikkea inhottavaa. Silti häntä olisi pitänyt ylistää hymyssä suin. Aikansa sitä jaksoi, mutta lopulta jäi kiinni törkeämmän luokan pettämisestä, joten sain repäistyä itseni irti moisesta.
ette tunnista narsistia vaikka olette sellaisen kanssa elänyt. Suomessa psykologienkin on vaikea tunnistaa narsisteja niin saati sitten tavikset niitä tunnistaa. Ja nämä Narsistin Tukiryhmä sivustot ja naisten lehtien jutut on trendiä että nykyään niitä vilisee joka puolella näitä narsisteja? Missä ne oli 80-90 luvulla? Eikö silloin ollut? Liekö että kun lehdissä aletaan kirjoittamaan niin ihmiset alkaa "tunnistaa" niitä jokaisessa ihmisessä.
Vittu te olette aivottomia
Kyllä niitä narsisteja oli "jo" tuolloin 1980-90 luvullakin täällä joukossamme ihan yhtälailla, kuin nytkin. Tässä on vain käynyt niin kuin syövän tms sairauden tutkimuksen kanssa, että nyt tuo sairaus on saatu tunnistettua, sille nimi ja narsistien sortamat ihmiset alkavat pikkuhiljaa uskaltaa puhua asiasta. Kun huomaavat, etteivät olekaan asian kanssa yksin (kuten narsisti on heidän antanut ymmärtää).
Itse elin 22 vuotta, eli tuolta -80 luvun alkupuolelta asti narsistin kanssa. Ymmärtämättä asiaa.
Vasta 3 v sitten sain asialle nimen, ahdistukselleni ja exäni käytökselle selityksen.
Minä en lehdistä tms diagnoosia sairaudelle löytänyt, vaan alan ammattilaisilta käydessäni heille puhumassa lopulta pahaa oloani. En ollut ikinä ennen edes kuullut moista sanaa, kuin narsismi, narsisti.
Tuo "diagnoosi" helpotti minua itseäni suunnaatomasti, lopulta joku sanoi, etten ollut hullu ja syyllinen kaikkeen tapahtuneeseen. Vasta asialle nimen saatuani, osasin edes lähteä tietoa hakemaan ja vasta sen jälkeen edes näin lehdissä aiheesta kirjoituksia. Tekstejä, jotka ovat, kuin omasta elämästäni sairaan exäni kanssa. Avioero oli pelastukseni.
En ole koskaan ollut mustasukkainen. En tiedä oliko exäni oikeasti narsisti. Hän oli itsekäs, kiusasi ja alisti minua. Loppuaikoina hän oli myös lievästi väkivaltainen minua kohtaan kun en mielistellyt häntä 24/7. Miehen mielestä olin mielisairas, jos kommentoin jotain.
Miehen mielestä on itsestään selvää että hän saa sanoa ja tehdä mitä huvittaa ja minun piti aina totella. Mies sai kiukku- ja raivokohtauksia, jos asiat eivät menneet hänen haluamallaan tavalla. Seksiä olisi pitänyt olla aina. Mies sai raivarin jos kieltäydyin seksistä. Hän aina sanoi menevänsä muualle seksiä hakemaan eikä asia kiinnostanut minua mitenkään. Olin iloinen jos sain olla rauhassa.
Vanhempieni mieliksi en eronnut miehestä. Kukaan ei olisi uskonut mitään joten en ole asiasta kertonut. Täällä kerron, jos tarinastani olisi jollekin apua. Äitini on edelleen sitä mieltä, että olen pilannut hänen elämänsä eroamalla. Häpeää niin kovasti kun olen epäonnistunut. Enää en jaksa siitäkään asiasta välittää. Nyt pidän itseäni arvossa.
Nyt olen eronnut enkä ole koskaan ollut näin onnellinen. Elämä hymyilee.
Mieheni suuttuu aina kun hänen kanssaan yritän meidän ongelmista puhua ja väkivaltaisuutta (henkistä ja fyysistä) seuraavana päivänä on niin ystävällisiä että oikein sokeri suusta valuu.. Minä otan eron, mikä on oikea tapa jättää kun keskustelusta ilman riehumisia ei tule mitään?
Kuulostaa tutulta tämäkin (kommentoin jo yhteen edellisistä viesteistä). Nykyinen mieheni on itsekäs eikä huomio minua oikein koskaan, haukkuu, kiusaa, alistaa. Hän saa tehdä asioita mitä minä en saa. Hän huutaa minulle ja jos minä sanon mitään vastaan, edes puolustan itseäni olen lentämässä ulos asunnostamme.
Hän on kertonut olevansa tottunut joka päiväiseen seksiin edellisten kumppaneidensa kanssa. Minulle hän antaa n. kerran viikossa. Hän tekee aina aloitteen, jos minä sen teen, en saa koskaan. Olen kuulemma liian huono sängyssä, liian lihava (=olen normaalipainoinen, painoindeksi 21) sekä olen ällöttävä ja epäonnistunut ihmisenä, koska minulla on ollut yksi yhdenillanjuttu sinkkuna (hänellä varmastikin useita, kertoilee ainakin niistä mieluusti). Nämä asiat ns. verottavat seksin määrää. Hän ei kuulemma halua minua ja tästä syystä uhkailee aina lähtevänsä muihin naisiin.
siihenkin löytyy keino, ei muta kun pihalle vaan. Yksikään ukko ei huuda eikä nimittele minua, kun tajusin antaa kenkää vaan persuksille ja lopetin säälimisen.