Hjeronymos-hoito

Onko kukaan käynyt kyseisessä kasvohoidossa? Hyödyt tai haitat? Mulla todella rasvainen iho, alkaa näin kolmissakymmenissä jo hiukan ärsyttää vaikka kai siitä iloinen vain pitäisi olla kun on niin nuorekas ettei finnitkään lähde. Joka tapauksessa ajattelin koettaa hjeronymosta vaikkei sekään tietenkään mikään ratkaisu ongelmaan ole, mutta onko siitä ylipäänsä edes mitään hetkellistä hyötyä?
2325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siis, hoidon jälkeen iho tuntuu/näyttää raikkaalta. Mutta jonkin ajan kuluttua iholle ilmaantuu isoja kuivia läiskiä (riippuu tietysti kuinka epäpuhdas iso) Itse olin aivan järkyttynyt, siinä pysytiin neljän seinän sisällä ainakin pari päivää!! Kosmetologi sanoin, ettei niitä saa nyppiä, mutta itse ainakin nypin. Ei sellaisella naamalla voinu olla, eikä meikkikään niitä peittänyt!! Toiste en hoitoon enää mene! Oletko ehtinyt käydä jo kenties?

Äänestä
  • itse olen 16 vuotias ja olen käynyt hoidossa nyt 2 kertaa, kolmas vielä edessä. Ensimmäisen kerran jälkeen kuivaa tuli vain nenän pieliin, mutta tuloksilla ei voinut hehkutella. Toisen kerran jälkeen olin jo paljon tyytyväisempi, ei tullut yhtään kuivia länttejäkään, ja tuntuu ettei enää ole iho niin rasvainen kuin aiemmin. Itse hoito siellä kosmetologilla kirvelyttää kauheasti, mutta oma kosmetologini ainakin tekee sen niin, että levittää "sitä kirvelevää ainetta" pienelle osalle kerralleen ja sen jälkeen tulee heti rauhoittava aine. Kauneuden eteen pitää kärsiä toisinaan ;P
    Ostin myös kotiin tuotteita, joten ne edistävät hoitoa.
    Hoito ei ehkä sovellu kaikille, mutta itse olen tällä hetkellä tyytyväinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anna kirjoitti:

Onko kukaan käynyt kyseisessä kasvohoidossa? Hyödyt tai haitat? Mulla todella rasvainen iho, alkaa näin kolmissakymmenissä jo hiukan ärsyttää vaikka kai siitä iloinen vain pitäisi olla kun on niin nuorekas ettei finnitkään lähde. Joka tapauksessa ajattelin koettaa hjeronymosta vaikkei sekään tietenkään mikään ratkaisu ongelmaan ole, mutta onko siitä ylipäänsä edes mitään hetkellistä hyötyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu