Miten ihmeessä pystyn puhumaan suhteessa minua mieltä painavista asioista jos vastapuoli usein ajattelee että "taas tuo valittaa"? yritän ottaa asiat hienovaraisesti esille mutta tuloksena on monesti vastasyytöksiä yms.. että no sinäkin teet näin ja näin. välillä tulee tunne, että en viitsi ahdistaa toista valittamisella, mutta itseni sisään asioita patoamalla ahdistus vain kasvaa.. En viitsisi suhdetta "valittamalla" pilata mutta haluaisin asioista keskustella...
Vaikea puhua asioista?
CC
6493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eipä valitettavasti vastausta täältä. Sama juttu tosin ihmetyttää. En useinkaan kyllä yritä edes ottaa puheeksi vaikeita asioita, mutta kun yritän, niin vastaus on vähättelevä ja keskustelu loppuu kuin seinään. Mikähän lienee parisuhteen menestymisen mahdollisuus jos koskaan ei voi puhua mistään vakavammin?
Aina on syytä myös analysoida hieman sitä oman mielen ahdistumisherkkyyttä, koska se on usein ihmisillä erilainen ja eri syistä. Yksi saattaa ahdistua pienimmästäkin vastoinkäymisestä kun taas suhteen toinen osapuoli ei ehkä ole tottunut ihan vähästä ääneen valittamaan joten negatiivisista fiiliksistä keskusteleminen ei ole hänelle ihan helppo juttu.
Jos toinen on huomannut, että sä "pahoitat mielesi" tai "vedät herneen nenään" tms. hänen mielestään ihan mitättömistäkin asioista, niin luonnollisestikin hän sen siten myös ilmaisee. Tai jos hänellä itsellä on elämässään muitakin stressin aiheuttajia, ei hänellä ehkä riitä energiaa alkaa "halkoa hiuksia" joka toinen päivä kotirintamallakin.
Voi myös olla, että kumppani tuntee itsensä riittämättömäksi ratkaisemaan niitä ongelmia joita sä nostat pöydälle, joten seurauksena on torjuminen.
Fiksu vastaus kyllä... enpä taida olla asiaa noin miettinytkään! ittellä vaan vaikee pitää asioita sisällä ja vaan unohtaa ne! aiemmin kun oon sitä koittanut niin joskus ne kaikki asiat räjähtää sieltä sitten kerralla...
kuin voi vain olla. silti se sanoo et hyvä puoleni on se kun kerron ääneen asioista jotka painaa, ettei jää patomaan, mut taas se kun kerron niistä erittäin hienovaraisesti, jopa kysyen et saako tietystä asiasta kertoa tai kysyä, vastaa kyllä ja hyväkin. kun kerron asiani, alkaa hirvee riita et taas on jotain ja aina tappelua. Se sen tappelun aloittaa enkä minä, eikä ikään mitään olisi jos vain saisi rauhassa keskustella asioista tai ylipäätään kertoisi itse kun jotain on vialla. Siks en uskalla enään mitään sanoa tai kysyä, minkä arvelen siitä vetävän jollain ihmeellä pultit vaikka mitään syytä ei olisi. Ennen tätä naista olin erittäin jyrkkä kaikessa ja niin omat mielipiteeni omaava ym hankala käsiteltävä, mut nykyään on toisin. Ei tässä mitään enään uskalla sanoa kun tuntuu et ero tulee heti. Tosin olis kai hyväkin jos niin kävisi. Sais olla oma ittensä taas vaihteeks. Huumori puolikin kärsiny tästä kun ottaa nekin itteensä vaik ei liity millään tapaa siihen. Siis mikä ihme naisia vaivaa?? Taitaa pikemminki mennä kertomus tuonne naisten logiikka osastolle, haha :D Se miks en ole lähteny jo käpälämäkeen. Sattuu vain oleen ylikaunis nainen jota on joka päivä niin kiva katella ja muuten luonne on oikeen hyvä, just mulle passeli. Mut tää...
En muuten tullut tuota itekään ajatelleeksi koskaan. Tiedän sillä olevan omia aika pahastikin stressin aiheuttajia ja muita ongelmia. Tosin yritän juuri niissä asioissa häntä tukeakin parhaani mukaan. Silti pitäis omalla kumppanilla olla oikeus myös puhua omista asioista ja kumppanin pitäis olla niistä edes vähän kiinnostunut tietämään. Ei suhde voi perustua siihen et kaikki pyörii vain toisen ympärillä ja niitä vain ratkotaan. Toinen huomioon myös. Suhde voi kaatua juuri siihen ja se voi olla kummallekin liian ylimääräinen stressi lisää..
Haluatko tietää kummassa on ongelma vai mitä? Ongelma on aina molemmissa. Ja siinä parisuhteessa. Pitäisi keskustelu asioista suhteellistaa ja ymmärtää sen toisen kantakin, ennen kuin voi esittää vaatimuksia.
Jos kuitenkin jotain yleistävää sanois...
Jos sua vaivaa jokin, niin silloin ongelma on sinussa. Jos toinen ei vaikka siivoa ja sille sopii hiukan paskasempikin ympäristö, niin silloinhan sä odotat että se toinen tekisi sulle mieliksi ja siivoais tai suoris sotkunsa. Eikö niin? No... Koska kuitenkin parisuhteessa on molempien etu, että molemmat viihtyy jollain tasolla, niin pitää suunnitella jokin kultainen keskitie niissä vaikeissa asioissa. Jos olis toi siivoaminen, niin voisi sopia, että suorii jälkensä vaikkapa tunnin kuluessa ja sit sitoutuu siihen. Tai mikä nyt on molemmille ok. Sit siivouksiin jokin järki riippuen kummankin tilanteista... Onko toinen työtön ja toinen töissä ja mikä kummallekin käy.
Kuulostaa aika helpolle, mutta pitäis olla keskusteluyhteys ja kyky keskustella, eikä tosiaan valittaa. Valittamiseen ei oikeastaan voi muuta kuin väittää vastaan. Keskusteluun taas molemmilla pitää olla halu. Muutoinhan keskustelu onkin toisen esitelmä tai luento. Keskusteluun pitäisi varata aika sillai, että kumpikin haluaa keskustella asioista ja siitä mille toisesta tuntuu ja mihin haluaisi muutoksia.
No... Voisit kysyä siltä toiselta, että haluaako tämä että suhteella on tulevaisuutta. Sen jälkeen sanoa, että meidän pitäisi keskustella muutamista asioista sillai, että kumpikin haluaa keskustella asioista. Ja sitten pitäisi saada tajuamaan se, että jos nyt "voittaa" jonkun keskustelun tai väittelyn, niin lopulta häviää koko suhteen kun sua alkaa vituttaa riittävästi. Silloin pitkällä aikavälillä se väittelyn voittaminen lisää nalkutuksen määrää potenssiin kaksi. Ja tavoitteena olisi päästä suhteen voittoon. Se saattaa vaatia jotain ekstraa molemmilta, mutta sitten pitää miettiä mikä on hyvästä.
Mutta se keskusteleminen ei sitten saa tarkoittaa sitäkään, että sä olet kaiken valtias ja toinen tottelee kaikessa mitä satut vaan keksimään. Että sulla ois jokin kuva millaista parisuhteen pitäisi olla ja sitten ollaan sitä tai ei mitään. Tässä on nyt sit kyse myös parin valinnastakin kyse. Jos ei onnistu neuvottelu ja keskustelu niin mikä ihmeen syy koko parisuhteeseen teillä oli? Panettiko? No ei sen takia pitäis mihinkään suhteeseen alkaa. Monet pitää vakipanoja, mutta ei seurustele niiden kaa. Noh, ehkä teillä kuitee on tunnesidos, mutta ette osaa vaan käytännön asioista neuvotella. Sen pitäis olla se helpompi osa-alue. Kuitenkin kyse on vain tietystä määrästä duunia.
Keskustelutaidon opettelu on kyllä avain asia jos ette sitä opi, niin turha on koko suhde. Ette silloin osaa keskustella mistään kasvatuksestakaan ettekä paljon muustakaan. Vanhempien pitää olla yhteinen rintama kasvatuksessa, joten älkää ihmeessä ainakaan lisääntykö ennen kuin osaatte keskustella.