Olemme keski-iäinen pariskunta, joka on seurustellut vuoden. Jo alusta alkaen meillä on ollut riitoja, joissa minä olen ollut syytettynä joko ajan käytön vaatimusten ja huomioimattumuuden takia (hänellä ei aikaa eikä halua huomioida minun toivomallani tavalla). Mies (yli neljäkymppinen) suuttuessa käyttää aseenaan mykkäkoulua, ei vastaa puhelimeen tai sovintoyrityksiin. Vasta sitten kun minä itken ja anelen tulee häneltä jotain vastakaikua, ja sekin vasta monen odottelun kuluttua. Selitykseksi olen saani "vittuuntumisen", ei pysty, ei halua keskustella ennen kuin itse haluaa.
Minä puolestaan koen tälläisen toisen pomputteluksi ja hallintayritykseksi. Vaikka pyydän/tarjoan/anelen sovintoa, en saa häneltä mitään vastakaikua kuin ehkä päivien kuluttua.
Toinen ongelma on se, ettei hän halua ymmärtää pahaa mieltäni esim. silloin kun hän ei huomioi minua. Esim. nakkikioskilla hän tilaa vain itselleen ja lapsilleen jättäen minut täysin ulkopuoliseksi olennoksi. Kun sanon asiasta, hänen mielipiteensä on se, että olen lapsellinen ja että aikuisen ihmisen tulee osata sanoa jos haluaa jotakin ja kertoo minun olevan lapsellinen ja leikkivän prinsessaa. Itse koen tilanteen minua väheksyväksi ja että hän antaa lapsilleen mallin ettei minua (tai ketään naista, hänellä on toinen tyttö ja toine poika) tarvitse huomioida.
Samoin kaikki asiat, jotka koen negatiivisiksi johtuen hänen käyttäymisestään johtavat siihen, että puran mieltäni ja saan hyökkäyksen niskaani. Ei väliä miten rationaalisesti yritän selittää tunnetilojani ja elettyä elämääni, jotka voivat vaikuttaa niihin, Niin joka kerta syntyy riita siksi, että olen naama väärällään tai loukkaantunut.
Itse koen, että minulla ei ole tilaa eikä mahdollisuutta olla oma herkkä itseni. Näen kuitenkin vaivaa ja olen opetellut selittämään parhaani mukaan, mistä tunnetilani johtuvat. Mutta ei, joka kerta minua syytelläänn syyttämisestä, johon sitten saan hyökkäyksen vastineeksi. Itsestäni tuntuu, että tulee aina tuplasti turpiin.
Olen niin kaulaa myöten tässä suhteessa, ettei objektiivisuus enää pelaa, varsinkin toisen syöttäessä "faktaa", että olen vaikea ja prisessamainen ihminen.
Kommenttejanne puoleen ja toiseen toivoen.
Leona
Minä puolestaan koen tälläisen toisen pomputteluksi ja hallintayritykseksi. Vaikka pyydän/tarjoan/anelen sovintoa, en saa häneltä mitään vastakaikua kuin ehkä päivien kuluttua.
Toinen ongelma on se, ettei hän halua ymmärtää pahaa mieltäni esim. silloin kun hän ei huomioi minua. Esim. nakkikioskilla hän tilaa vain itselleen ja lapsilleen jättäen minut täysin ulkopuoliseksi olennoksi. Kun sanon asiasta, hänen mielipiteensä on se, että olen lapsellinen ja että aikuisen ihmisen tulee osata sanoa jos haluaa jotakin ja kertoo minun olevan lapsellinen ja leikkivän prinsessaa. Itse koen tilanteen minua väheksyväksi ja että hän antaa lapsilleen mallin ettei minua (tai ketään naista, hänellä on toinen tyttö ja toine poika) tarvitse huomioida.
Samoin kaikki asiat, jotka koen negatiivisiksi johtuen hänen käyttäymisestään johtavat siihen, että puran mieltäni ja saan hyökkäyksen niskaani. Ei väliä miten rationaalisesti yritän selittää tunnetilojani ja elettyä elämääni, jotka voivat vaikuttaa niihin, Niin joka kerta syntyy riita siksi, että olen naama väärällään tai loukkaantunut.
Itse koen, että minulla ei ole tilaa eikä mahdollisuutta olla oma herkkä itseni. Näen kuitenkin vaivaa ja olen opetellut selittämään parhaani mukaan, mistä tunnetilani johtuvat. Mutta ei, joka kerta minua syytelläänn syyttämisestä, johon sitten saan hyökkäyksen vastineeksi. Itsestäni tuntuu, että tulee aina tuplasti turpiin.
Olen niin kaulaa myöten tässä suhteessa, ettei objektiivisuus enää pelaa, varsinkin toisen syöttäessä "faktaa", että olen vaikea ja prisessamainen ihminen.
Kommenttejanne puoleen ja toiseen toivoen.
Leona
Vastaukset 1
Vanhimmat
tavannut ihmisen jonka opit on suoli24:lta. kuten tuo haukkuminen prinsessamaiseksi on tätä suoli24 puhetta. Kysy mieheltäsi haluaako se puhaltaa samaan hiileen vaiko näkeekö sinut kokoajan vihollisena.