vituttaa!

Okei. ollaan tunnettu sen 4kk ja alettiin seurusteleen noin 1kk sitten. On ollut paljon riitoja, varsinkin kännissä aina. Kuitenkin ollaan saatu aina sovittua riidat ja usein jopa unohdetaan kumpikin mistä se alkoi. Kuitenkin liittyy mustasukkaisuuteen useimmiten molemminpuolin. Mut se miks itsellä tulee haastettua riitaa, johtuu sen existä joita sillä on ja varsinkin eräs tai ehkä toinenkin. en tiedä onko sama tyyppi kyseessä, mut on eräs josta se ei halua puhua juuri mitään. sanoo et on tärkeä ihminen ja oli rakastunut siihen ennen minua, mut mies jätti sen. Taitaapa muuten olla sama mies kyseessä, noh. Se oli haikaillut sen miehen perään jonku aikaa kunnes mut tapas. meillä meni alku oikein hyvin kunnes huomasin sen olevan usein ihan hiljaa eikä suostunut kertoon mikä mieltä painaa. Käperty aina itseensä eikä kuunnellut juuri mitään mitä läppää tai muuta keskustelun aihetta heitin sille. Joskus saattoi sanoa jotain tuosta miehestä, sekä kerto aina muista mihistä jotka iskee sitä. Niillekään se ei uskaltanu sanoa suoraan ettei kiinnosta, voitko lopettaa ton yrittämisen. Tosin myöhemmin se itse ehdotti mulle sit et haluaa seurustella parin riidan jälkeen. Myöhemmin sanoi et julkaistaa fb seurustelevamme, ei kuitenkaan kenen kanssa, vieläkään. kukaan ei tiedä ellei livenä olla nähty. Noh, juuri salailujen takia sekä itseensä sulkeutumisen vuoksi aloin usein kyseleen et miks tekee näin. Teki muuten tänään saman homman ja muutenkin kun juttelemme esim viestein. tulee aina jotain tyyliin oot rakas ym. tai hyvää yötä kulta ym. Nyt vain kyseli et mitä haluan tulevaisuudelta. vastasin. kysyin mitä se. ei mitään. sano vain et aika paljon samaa. Yhtäkkiä sanoo et menee nukkumaan ja öitä. Tottakai hokasin et mikähän nyt on pieles. Sanoi et suoraan sanottuna yks sen ex jonka perään oli ennen tapaamistamme haikaillu, soitti jälleen kännis ja halus palata yhteen. ja sen jälkeen öitä. kysyin et vieläkö haluaa palata takas sen luo, varsinki jos kysyis sitä selvinpäin kerrankin. Sanoi "en usko. Mitä meni jättämään hänet. Hyvää yötä rakas
5464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä vituttaa, nimittäin tuo kappalejaon puuttuminen.

Äänestä

Pari vaihtoehtoahan tuohon vaan on.

JOS ITE OLET TODELLA KOUKUSSA tähän muijaan, niin kattele aikasi, jos tilanne muuttuis. Se ei suostu avautumaan, eli anna aikaa selvitellä omassa päässään. Jos tuota nyt tuntuu vaan jatkuvan niin eihän sun auta kun tehdä se mitä se ei suostu tekemään ja yrittämään viimesen keinon, eli avautumaan. Kerrot justiinsa mitä tänne kirjoitit, eli miltä susta tuntuu mokoma käytös.

JOS HETI HALUAT TILANTEESTA EROON, niin kerro ensin miltä tuntuu, jos ei reaktiota suuntaan tai toiseeen, niin sano suoraan, että kokeilisitte olla erossa hertken ja muija saa selvittää päänsä ihan itekseen ennenkuin yrittääkään edes kenenkään kanssa mitään suhteita.

Omalla kohdalla tuo eron jälkeinen yksinrauhoittuminen on kohtalaisen tärkeä. Ainoastaan heikot ja läheisriippuvaiset eivät voi olla ollenkaan yksin.

Ei ole oikein olla toisen ihmisen kanssa ns. parisuhteessa, jos ei ite ole tasan varma, että siinä tahtoo olla.

Äänestä

sellanen juttu ett ekaks tota ei jaksanu lukee ja tokaks, jos ootte kuukauden seukannu ja elämä on noin vaikeeta niin d'ah, eiks kantsis eroo ja ettii joku toinen?

Äänestä
  • kappalejako pls...tl;dr sry

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunutkos? kirjoitti:

Okei. ollaan tunnettu sen 4kk ja alettiin seurusteleen noin 1kk sitten. On ollut paljon riitoja, varsinkin kännissä aina. Kuitenkin ollaan saatu aina sovittua riidat ja usein jopa unohdetaan kumpikin mistä se alkoi. Kuitenkin liittyy mustasukkaisuuteen useimmiten molemminpuolin. Mut se miks itsellä tulee haastettua riitaa, johtuu sen existä joita sillä on ja varsinkin eräs tai ehkä toinenkin. en tiedä onko sama tyyppi kyseessä, mut on eräs josta se ei halua puhua juuri mitään. sanoo et on tärkeä ihminen ja oli rakastunut siihen ennen minua, mut mies jätti sen. Taitaapa muuten olla sama mies kyseessä, noh. Se oli haikaillut sen miehen perään jonku aikaa kunnes mut tapas. meillä meni alku oikein hyvin kunnes huomasin sen olevan usein ihan hiljaa eikä suostunut kertoon mikä mieltä painaa. Käperty aina itseensä eikä kuunnellut juuri mitään mitä läppää tai muuta keskustelun aihetta heitin sille. Joskus saattoi sanoa jotain tuosta miehestä, sekä kerto aina muista mihistä jotka iskee sitä. Niillekään se ei uskaltanu sanoa suoraan ettei kiinnosta, voitko lopettaa ton yrittämisen. Tosin myöhemmin se itse ehdotti mulle sit et haluaa seurustella parin riidan jälkeen. Myöhemmin sanoi et julkaistaa fb seurustelevamme, ei kuitenkaan kenen kanssa, vieläkään. kukaan ei tiedä ellei livenä olla nähty. Noh, juuri salailujen takia sekä itseensä sulkeutumisen vuoksi aloin usein kyseleen et miks tekee näin. Teki muuten tänään saman homman ja muutenkin kun juttelemme esim viestein. tulee aina jotain tyyliin oot rakas ym. tai hyvää yötä kulta ym. Nyt vain kyseli et mitä haluan tulevaisuudelta. vastasin. kysyin mitä se. ei mitään. sano vain et aika paljon samaa. Yhtäkkiä sanoo et menee nukkumaan ja öitä. Tottakai hokasin et mikähän nyt on pieles. Sanoi et suoraan sanottuna yks sen ex jonka perään oli ennen tapaamistamme haikaillu, soitti jälleen kännis ja halus palata yhteen. ja sen jälkeen öitä. kysyin et vieläkö haluaa palata takas sen luo, varsinki jos kysyis sitä selvinpäin kerrankin. Sanoi "en usko. Mitä meni jättämään hänet. Hyvää yötä rakas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu