Anopin kanssa ei ollut mitaan ongelmia ennen kuin muutin mieheni kanssa samaan asuntoon ja saimme ensimmaisen lapsemme. Siita alkoi neuvojen tuputus (ja neuvot ei oikeestikaan ole edes mitaan jarkevia neuvoja vaan jostain ihan tuulesta(?) temmattuja). Millon pitais olla viemassa 8kk lasta laakariin kun ei ole viela hampaita tullut, ihan varmasti ne nyt kasvavat vaaraan suuntaan! Millon pitais olla ostamassa 4kk vauvalle elokuvia, koska "han tykkaa varmasti katsoa kovasti telkkaria"! Tahan ei toki auttanut selitykset siita etta en halua pienen lapseni istuvan telkkarin aaressa samoin kuin hanen perheensa 24/7.
Anoppi tulee meille kylailemaan verukkeella "haluan nahda lapsenlastani pitkasta aikaa", ja tanne paastyaan istuu sohvalla (k-18) elokuvia katsellen, aanet taysilla tottakai. Joudun usein pakenemaan vauvan kanssa kodistamme tata metelia pihalle! Ei auta pyytaa vaihtaa elokuvat edes lapsille sopivaan materiaaliin, vaan sitten han "lahtee tasta kotiin kun ei jaksa mitaan piirrettyja alkaa kattomaan". Millainen mummo oikeasti tekee nain!?
Anoppi usein tullessaan on niin kova aaninen ja ankeaa vauvan kasvoille lassyttamaan, etta tama saikahtaa ja alkaa itkea. No, normaali ihminen tasta tuntisi pahaa oloa, mutta anoppi nauraa rakattaa paalle koska onhan vissiin hyvin hauskaa etta "se saikahti minua HAHAHAHA". Okei?
Minun syntymapaivillani anoppi tuli kylaan kakku kainalossa. Olin juuri lahdossa vauvan kanssa kavelylle ja vauva istui vaunuissa toppavaatteet paallansa suoraa kurkkua huutaen, vasyksissaan. Sanoin kayvani kavelylenkin, painelin pihalle ja samantien mieheni tuli ulos minua hakemaan takaisin koska "aiti haluaa laulaa sulle paljon onnea ja sytyttaa kakkuun kynttiloita". No niin sitten piti huutava lapsi jattaa ovelle vaunuihin jotta kavin sisalla ja anoppi sai laulaa laulunsa ( ei tietysti riittanyt perinteiset paljon onnea, vaan piti laulaa useampi laulu) ja mina puhaltelin kynttiloita hampaita kiristellen. No tamakaan ei riittanyt vaan piti sitten leikata kakku koska "synttarisankarin se on tehtava, olen tammoinen perinteiden ihminen etta kaikki pitaa tehda tietyn kaavan mukaan". No sitten leikeltiin kakkua ja pitihan se viela syodakkin. Talla aikaa lapsi oli nukahtanut vaunuihin. Anoppi paatti lahtea kotiin kun kakunsyonnit oli hoidettu, ovella mennessaan kavi tietysti viela tokkimassa lapsen hereille. Ei ollut ainut kerta kun tata herattamista on tapahtunut, vaan lahinna joka kerta kun vauva sattuu olemaan nukkumassa, tottakai sita pitaa kayda tokkimassa ja lassyttamassa pain nukkuvaa naamaa.
Naita tarinoita olisi loputtomiin.. Viimeisin oli toissayona kun poikansa unohti hanen syntymapaivana soittaa ja toivottaa paljon onnea. No, puhelin soi puoli 12 yolla ja hirveat saarnathan siita seurasi, oli ihan raivoissaan!?
Minun keskenmenoani kommentoi "No te nyt ette enempaa lapsia ois nyt tarvinukkaan!"
En jaksa ymmartaa miksi mieheni ja hanen siskonsa aina kun jaksan valittaa anopista vaittavat etta han on aina vaan minua ja perhettani kohtaan niin mukava, miksi MINA aina jaksan valittaa hanen tekosistaan?! Olenko mina nyt sitten ihan metsassa naitten ajatusteni kanssa?
Anoppi tulee meille kylailemaan verukkeella "haluan nahda lapsenlastani pitkasta aikaa", ja tanne paastyaan istuu sohvalla (k-18) elokuvia katsellen, aanet taysilla tottakai. Joudun usein pakenemaan vauvan kanssa kodistamme tata metelia pihalle! Ei auta pyytaa vaihtaa elokuvat edes lapsille sopivaan materiaaliin, vaan sitten han "lahtee tasta kotiin kun ei jaksa mitaan piirrettyja alkaa kattomaan". Millainen mummo oikeasti tekee nain!?
Anoppi usein tullessaan on niin kova aaninen ja ankeaa vauvan kasvoille lassyttamaan, etta tama saikahtaa ja alkaa itkea. No, normaali ihminen tasta tuntisi pahaa oloa, mutta anoppi nauraa rakattaa paalle koska onhan vissiin hyvin hauskaa etta "se saikahti minua HAHAHAHA". Okei?
Minun syntymapaivillani anoppi tuli kylaan kakku kainalossa. Olin juuri lahdossa vauvan kanssa kavelylle ja vauva istui vaunuissa toppavaatteet paallansa suoraa kurkkua huutaen, vasyksissaan. Sanoin kayvani kavelylenkin, painelin pihalle ja samantien mieheni tuli ulos minua hakemaan takaisin koska "aiti haluaa laulaa sulle paljon onnea ja sytyttaa kakkuun kynttiloita". No niin sitten piti huutava lapsi jattaa ovelle vaunuihin jotta kavin sisalla ja anoppi sai laulaa laulunsa ( ei tietysti riittanyt perinteiset paljon onnea, vaan piti laulaa useampi laulu) ja mina puhaltelin kynttiloita hampaita kiristellen. No tamakaan ei riittanyt vaan piti sitten leikata kakku koska "synttarisankarin se on tehtava, olen tammoinen perinteiden ihminen etta kaikki pitaa tehda tietyn kaavan mukaan". No sitten leikeltiin kakkua ja pitihan se viela syodakkin. Talla aikaa lapsi oli nukahtanut vaunuihin. Anoppi paatti lahtea kotiin kun kakunsyonnit oli hoidettu, ovella mennessaan kavi tietysti viela tokkimassa lapsen hereille. Ei ollut ainut kerta kun tata herattamista on tapahtunut, vaan lahinna joka kerta kun vauva sattuu olemaan nukkumassa, tottakai sita pitaa kayda tokkimassa ja lassyttamassa pain nukkuvaa naamaa.
Naita tarinoita olisi loputtomiin.. Viimeisin oli toissayona kun poikansa unohti hanen syntymapaivana soittaa ja toivottaa paljon onnea. No, puhelin soi puoli 12 yolla ja hirveat saarnathan siita seurasi, oli ihan raivoissaan!?
Minun keskenmenoani kommentoi "No te nyt ette enempaa lapsia ois nyt tarvinukkaan!"
En jaksa ymmartaa miksi mieheni ja hanen siskonsa aina kun jaksan valittaa anopista vaittavat etta han on aina vaan minua ja perhettani kohtaan niin mukava, miksi MINA aina jaksan valittaa hanen tekosistaan?! Olenko mina nyt sitten ihan metsassa naitten ajatusteni kanssa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Viestisi kertoo, että anoppisi on henkisesti sairas.
yksinkertaisesti typerä moukka, jonka puheista ei kannata välittää yhtään mitään. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hänen oma sukunsa on niin tottunut anopin typeryyteen, ettei edes huomaa sitä.