Ahdistaa niin, että näköä haittaa

Lapsia liikaa..? Montako? Parisuhde pelkkää pilaa.. millätapaa?

Tämä menee varmasti hiukan ohi asiasta ja on enemmänkin omaa tilittämistäni, mutta menköön.

Lapsia liikaa? - Miksi hankit olisi tietysti helppo heitto mutta eihän se kai niin yksinkertaista ole. Jokainen jolla on lapsia tietää että välillä menee hermot ja välillä ei jaksa. Se on vain kylmä totuus joka tulee vastaan tasaisin välein.Mutta entäs sitten, kuoleeko siihen. Ei varmasti kuole.

Itselläni "trendikäs" uusioperhe, jossa vaimolla oli lapsia jo entisestä liitostaan. Kun tutustuimme oli tilanne se että hän oli jo päättänyt ettei koskaan enää tee lapsia. Tämä on minusta niin henkilökohtainen asia johon ei kukaan voi muu sanoa mitään. Itselläni ei lapsia ollut ja vaikka olin aina ajatellutkin että joskus niitä haluaisin niin olin henkisesti valmis siihen että ne minulta tämän suhteen myötä jäävät saamatta, koska rakastan vaimoani valtavasti ja välillämme on alusta asti vallinnut sellainen yhteys jollaista en koskaan ole kuvitellut olevan olemassakaan.

Tottakai hänen lapsensa ovat tietyllä tapaa minunkin lapsiani, koska olen vahvasti sitä mieltä että kysymys on hyvin paljon vanhempana olemisesta. Me olemme suhteen alkuvaiheesta asti jo olleet "perhe", jopa siinä määrin että lapsilta välillä lipsahtaa sana "isä" vaikka ovatkin oman isänsä kanssa tekemisissä koko ajan. Minä en kuitenkaan koskaan ole pyrkinyt heidän isäkseen, ennen kaikkea olen pyrkinyt olemaan toinen "vanhemmista".

Lasten tekeminen ja saaminen on monimutkainen asia, niiden kanssa eläminen vielä monimutkaisempaa kun siinä pitäisi kuitenkin elää myös sen kumppanin kanssa.

Koskaan en sanonut että tahtoisin biologisen lapsen vaimoni kanssa, en vihjannut enkä ohjaillut. Pidin ne ajatukset sisälläni, koska ajattelin että vaimoni on tärkeintä ja jos on tarkoitettu ettei minulla ole omaa jälkeläistä niin se sitten on vain niin. Vaimoni kuitenkin oli eri mieltä. Hän hän kertoi että ennen tapaamistamme oli asiassa täysin varma, sterilisaatioon menossa jne. Tavattuamme hänelle oli kuitenkin tullut olo että tahtoo sittenkin lapsen.

Olen miettinyt näitä melkoisen paljon ja tullut siihen tulokseen että muiden puheissa on perää (mitä minulle ovat siis muut kertoneet) että lapsen vain haluaa eikä siihen ole mitään yksiselitteistä syytä. Kai se jotakin alkukantaista suvunjatkamista on, geenien levittämistä. Olemme asiasta puhuneet ja nyt kun meillä on pieni poika olemme sitä mieltä että olisimme katuneet lopun elämäämme jos emme olisi häntä saaneet. Olisimme aina miettineet miltä hän näyttäisi ja millaine hän olisi. Ja hulluinta on se että vaimoni totesi että jos hän olisi muutaman vuoden nuorempi niin hän haluaisi vielä yhden lisää, niin asiat muuttuvat.

Kaikki on siis mitä parhainpäin.
Ei kuitenkaan ilman niitä hankaluuksia.

Meilläkin oli vaimolla raskauden jälkeistä masennusta, nyt hän on niistä kertonut minulle enemmän. Toki ne näin ja koin, ja yritin hänen oloaan parantaa. Mutta ei niitä tuosta vaan hoidella, nappulaa painamalla. Ne ovat vaikeita juttuja. Sitten kun niistä selviää alkaa se jatkuva perään katsominen ja huolehtiminen.

Totuus on se että vaikeaa on usein, usein ollaan todella väsyneitä, on sairastamisia, uhmaikää, murrosikää, poika- ja tyttöhuolia, kaverihuolia, koulu sujuu tai ei suju, kaatumisia, ruhjeita, tappeluita, jatkuvaa naljailua, vastaan väittämistä, syödään tai ei syödä, rahasta ei ymmärretä hittojakaan-se kasvaa puissa, tehdään tyhmyyksiä, saadaan turpaan, annetaan turpaan, pelätään, kiusataan ja tullaan kiusatuiksi. Sitä se on. Aina kun yhden asian selvität on kaksi seuraavaa jonossa. Hetken kun luulet että asiat ovat hyvin niin seuraava ongelma on jo esillä.

Mutta se on vain hyväksyttävä, eikä siihen kuole vaikka välillä siltä tuntuukin. Olen kuullut näitä valituksia "mulla ei ole omaa elämää" joita ihmiset joskus heittelevät melkoisen kepeästi. Minusta tuo kaikki on sitä elämä! Eikä tarvitse mennä elämys leirille kokeilemaan jotta saisi adrenaliinit liikkeelle. Hitto, minä en vaihda kaikkia noita hankaluuksia yhteenkään rantalomaan tai luksuksen täyttämään hetkeen jos samalla menetän kaiken sen muun.

Tuon täydemmin ei voi elää.

Minä olin ennen himo harrastaja, tein tuhat ja yksi asiaa. Omistauduin erilaisille asioille. Olin fanaattinen kuntoilussa ja muissa harrastuksissani. Nyt olen miettinyt oliko siinä kaikessa kysymys ainoastaan siitä että tahdoin tuntea eläväni. Tuntea että minulla ja tekemisilläni on merkitys.

Sen sanon että vaikka kuinka olen väsynyt ja välillä ärtynyt silti en ikimaailmassa luopuisi perheestäni. En kaikesta siitä mitä siltä saan. Se ihmisenä olemisen merkitys on aivan tolkuton joka tulee siitä yhdessä elämisestä. Minulla on vaativa työ, joka palkitsee mutta sitä ei voi verrata millään asteikolla siihen oloon minkä saan kun nuorimmaiseni on oppinut uuden sanan, tai esittelee minulle juoksu taitojaan tai kun tyttö esittelee ylpeänä tekemäänsä piirrustusta. Ne eivät ole edes samalla planeetalla minkään muun asian kanssa.

Tottakai suurin merkitys tässä kaikessa on vaimoni, se mitä hän on. Vaikka hänkin on äreä ja kireä välillä kaiken tämän keskellä, en ole koskaan tuntenut etten voisi luottaa häneen, että hän ei rakastaisi minua. Me näytämme sen keskinäisen tunteemme joka päivä, kaiken tämän hullun myllyn keskellä ja se merkitsee yli kaiken.

Mitään neuvoja ja ohjeita ei minusta elämiseen ole, ei niiden lasten kanssa tai ilman. Ja jos joku niin väittää niin se on sitten vain yksi tapa.

Me otamme välillä arjesta vapaata, viemme lapset mummolaan vaikka vain yhdeksi yöksi. Joskus käymme jossakin, usein olemme vain kahden. Syömme hyvin, juomme hyvin, rakastelemme rauhassa, nautimme siitä että ei tarvitse miettiä sitä voiko sen tehdä keittiön pöydällä ilman yllätetyksi tulemista. Silläkin jaksaa kun tietää että niin voi tehdä.

Kai kaikessa on kysymys tasapainosta ja ennen kaikkea siitä että tietää sen mikä itselle on tärkeää ja siitä että muistaa arvostaa sitä mitä itsellä on.

Minä olen onnellinen ihminen joka päivä jo siitä että minun ei tarvitse miettiä ulosmennessäni hakkaako poliisi minut siksi että olen suomalainen tai siksi että naapurini on sanonut minun kannattavan jotakin puoluetta. Tämäkin voisi olla toisin.

Totta kai meilläkin on unelmia ja haaveita, tavoitteita. Tottakai koko ajan odotamme että lapset kasvavat hiukan jotta joku vaihe menee ohi. Mutta luulen että sitten kun kasvavat niin kaikkea tätä kaipaa, koska sitten he taas eivät ole niin lähellä meitä ja moni hieno asia jää kokematta ja jakamatta.

Nämä kaikki asiat kun vielä muistaisin joka hetki niin johan olisikin hyvä, mutta välillä unohtuvat ja silloin on vaikeampaa. Onneksi ne kuitenkin muistuvat mieleen ja muistutamme niistä toisiamme.

Voimaa kaikille, arvostakaa itseänne ja elämäänne. Eläkää se nyt kun sen voi elää.