Kriisi

Lyhyesti : Mies karkasi ilman lupia viihteelle,(odotti että minä ja lapset nukahdamme)tuli kotiin pari tuntia sitten,esitin kysymyksen miksi piti taas lähteä?-ei vastannut,joten läppäsin avokkaalla kaksi kertaa.Minua suoraan sanottuna aika paljon otti päähän kun heräsin yöllä enkä löytänyt miestä mistään.

Kävi päälle,kuristi,löi 2 kertaa,haukkui hulluksi jne.

Tilanteen taustat: Miehellä jonkun sortin alkoholiongelma, on sovittu aina uudelleen ja uudelleen ettei näitä karkaamisia tapahdu,Nyt ollut varmaan vuoden tauko karkailusta, ja oluen ottokin pysynyt normirajoissa. Kotona pieniä alle koulu-ikäisiä lapsia.

Ilmoitti minulle, mihin minä häntä yöllä tarvitsen? Johon itse vastasin ettei sillä yöllä väliä, mutta kuka piru jaksaa kattella sohvalla makoilevaa krapulaista seuraavanpäivän ja selitellä pienille lapsille et ollaan hiljaa, isillä on pää pipi.
Itseäni raivostuttaa, oikeastaan oksettaa kuunnella tuota humalaisen kuorsaamista, katsella niitä känniläisen silmiä, ja koko tupa haisee juopuneelle.

Itse käytän todella vähän alkoholia, en siis ollut alkoholin vaikutuksen alaisena kun läppäsin.

Hän väittää että minä olen aloittanut koko sopan sillä HÄN vain olisi tullut rauhassa kotiin mutta minä olen aloittanut vittuilun.Mitään episodia ei kuulemma olisi syntynyt jos en olisi ollut vastassa kun hän suvaitsi kotiutua. Onko nyt niin, että otin tuossa nyt sitten ottaani ihan omasta syystä?? Eli en olisi saanut reagoida hänen reissuistaan mitenkään??Ja kun olen itse aika päättäväinen luonne, niin mielestäni jos on luvattu ettei tälläista karkailua tapahdu, niin sitä ei tapahdu.Ja myönnän että olin aika päättäväinen kun marssin vastaan ja sihahdin että missä sitä ollaan oltu ja miksi.

Niin tässä on vitutuskäyrä vielä senverta korkeella, että olinko minä itse siis syypää tuohon tapahtuma sarjaan?Nyt just tuntuu siltä että lähden sen tavarat pakkaamaan ja tämä liitto loppu justiisa nyt.Huusi ja mellasti minulle vaikka olin jo lasten kanssa sängyssä, väänsi kättä niin paljon että itkuhan siinä tuli ja vanhin lapsista herää katsomaan että mitä tapahtuu, kun isi vääntää äidin kättä ja uhkaa tappavansa.

Tiedän sen että kuhan tosta tokenee, niin alkaa se jumalaton anteeksi pyyntöjen sarja, ei enää ei koskaan jne. Mutta silti aina käy näin.

Mutta edelleen mietityttää että olenko minä vain liian säpäkkä tuomaan mielipiteeni hänelle julki ja hän minusta johtuen provosoituu niin että käy kiinni.

Eli pitäiskö minun vain katsoa läpi sormien?niin pärjättäskö me sitten loppuelämä? Mutta kun minä en niin lapanen ole että vaan silittelisin päätä että voivoi, kävit sitten taas, alappa nukkumaan, niin kyllä minä hoidan elukat ja lapset.Mielestäni sovituista asioista pidetään kiinni, varsinkin kun tiedossa on ettei alkoholin voimaa isäntä kykene vastustamaan
1402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei kuulu yhteenkään perheeseen ja ei kuulosta hyvältä että miehesi tekee noin. Sinä ja lapset olette vaarassa epästabiilin miehen takia. Kannattaa mennä perheterapiaan ja saada miehesi AA-klinikalle, muuten epäilen että suhde ei jatku.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-ihmetys- kirjoitti:

Lyhyesti : Mies karkasi ilman lupia viihteelle,(odotti että minä ja lapset nukahdamme)tuli kotiin pari tuntia sitten,esitin kysymyksen miksi piti taas lähteä?-ei vastannut,joten läppäsin avokkaalla kaksi kertaa.Minua suoraan sanottuna aika paljon otti päähän kun heräsin yöllä enkä löytänyt miestä mistään.

Kävi päälle,kuristi,löi 2 kertaa,haukkui hulluksi jne.

Tilanteen taustat: Miehellä jonkun sortin alkoholiongelma, on sovittu aina uudelleen ja uudelleen ettei näitä karkaamisia tapahdu,Nyt ollut varmaan vuoden tauko karkailusta, ja oluen ottokin pysynyt normirajoissa. Kotona pieniä alle koulu-ikäisiä lapsia.

Ilmoitti minulle, mihin minä häntä yöllä tarvitsen? Johon itse vastasin ettei sillä yöllä väliä, mutta kuka piru jaksaa kattella sohvalla makoilevaa krapulaista seuraavanpäivän ja selitellä pienille lapsille et ollaan hiljaa, isillä on pää pipi.
Itseäni raivostuttaa, oikeastaan oksettaa kuunnella tuota humalaisen kuorsaamista, katsella niitä känniläisen silmiä, ja koko tupa haisee juopuneelle.

Itse käytän todella vähän alkoholia, en siis ollut alkoholin vaikutuksen alaisena kun läppäsin.

Hän väittää että minä olen aloittanut koko sopan sillä HÄN vain olisi tullut rauhassa kotiin mutta minä olen aloittanut vittuilun.Mitään episodia ei kuulemma olisi syntynyt jos en olisi ollut vastassa kun hän suvaitsi kotiutua. Onko nyt niin, että otin tuossa nyt sitten ottaani ihan omasta syystä?? Eli en olisi saanut reagoida hänen reissuistaan mitenkään??Ja kun olen itse aika päättäväinen luonne, niin mielestäni jos on luvattu ettei tälläista karkailua tapahdu, niin sitä ei tapahdu.Ja myönnän että olin aika päättäväinen kun marssin vastaan ja sihahdin että missä sitä ollaan oltu ja miksi.

Niin tässä on vitutuskäyrä vielä senverta korkeella, että olinko minä itse siis syypää tuohon tapahtuma sarjaan?Nyt just tuntuu siltä että lähden sen tavarat pakkaamaan ja tämä liitto loppu justiisa nyt.Huusi ja mellasti minulle vaikka olin jo lasten kanssa sängyssä, väänsi kättä niin paljon että itkuhan siinä tuli ja vanhin lapsista herää katsomaan että mitä tapahtuu, kun isi vääntää äidin kättä ja uhkaa tappavansa.

Tiedän sen että kuhan tosta tokenee, niin alkaa se jumalaton anteeksi pyyntöjen sarja, ei enää ei koskaan jne. Mutta silti aina käy näin.

Mutta edelleen mietityttää että olenko minä vain liian säpäkkä tuomaan mielipiteeni hänelle julki ja hän minusta johtuen provosoituu niin että käy kiinni.

Eli pitäiskö minun vain katsoa läpi sormien?niin pärjättäskö me sitten loppuelämä? Mutta kun minä en niin lapanen ole että vaan silittelisin päätä että voivoi, kävit sitten taas, alappa nukkumaan, niin kyllä minä hoidan elukat ja lapset.Mielestäni sovituista asioista pidetään kiinni, varsinkin kun tiedossa on ettei alkoholin voimaa isäntä kykene vastustamaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu