Mitä väärää on tehdä itsemurha?
Monesti luen, että sukulaiset ja muut läheiset jäävät kaipaamaan. Lisäksi itsemurhan tekijä aiheuttaa turhaa vaivaa omaisilleen.
Mietin omaa tilannettani hieman. Kärsin henkisestä pahoinvoinnista lähes tulkoon aina. En ole koskaan ollut oikeasti kovin onnellinen ja ne harvat onnen hetket ovat yleensä olleet sitä, että on saannut paljon rahaa. En tiedä mitä menetettävää minulle oikeastaan on elämässäni.
Kerrompa teille mitä minulla on. Minulla on vain isovanhemmat, vanhemmat ja sisko. Heistä kukaan ei osoita minulle mitään välittämisen merkkejä ja tuntuvat elämässäni kovin etäiseltä. Yleensä tilanteet joissa saan kokea sosiaalisia tilanteita heidän kanssaan on jatkuva nalkuttaminen ja haukkuminen. Lisäksi he kaikki häpeävät minua. Minua ei esimerkiksi huolita mukaan minnekkään mukaan. Heidän huolehtimen on myös sellaista painostavaa ja ylitse ampuvaa. Minun ei anneta tehdä sitä taikka tätä, ja minua pidetään kuin lapsena vaikka olen jo 19-vuotias!!
Mitä tulee omaan elämääni muuten...
Se on kuin tyhjä kaivo josta koitan saada vettä päivittäin janooni. Eli elämästäni puuttuu onnellisuus jota koitan päivittäin löytää, ilman tuloksia kuitenkin. Tiedän melkeimpä, että jos minulla olisi kavereita joita kiinnostaisi elämäni niin olisin jo astetta onnellisempi enkä hautoisi itsemurhaa päivittäin useita tunteja vuorokaudessa. Jostain syystä minulla niitä ei kuitenkaan ole ollenkaan. EI yhtäkään ja elän vain yksin tyhjiössäni. Enkä edes kaipaisi montaa kaveria. Minulle riittäisi pelkästään tyttöystävä jonka kanssa viettää aikaa.
Minut on kuitenkin luotu äärettömän ujoksi ja pelokkaaksi enkä koskaan sen vuoksi pysty saamaan ketään. Edes 3 promillen humala tilassa en osaa keskustella naisen kanssa vapautuneesti ja järkeviä. Fakta on se, että elän yksinään vielä 50 vuotiaana jos nyt elän vielä silloin. Luonnetta on mahdoton muuttaa ja jos siihen ei edes auta päihteet niin... Kärsin ilmeisesti sos fobiasta ja lääkäri määräsi siihen psykoosi lääkettä. Vittu se lääke auttanut yhtään, kauheat sivuoireet vain.
Joku varmasti luulee, että olen hyvä menestyjä koulussa, koska ei ole kavereita häiritsemässä opintoja.
Haha haha... Olen täysi paska koulussa. Menestykseni on ala-arvoista vaikka kuinka yrittäisin lukea. Oppimisvaikeudet ovat ongelmani, en pysty keskittymään asioihin. Joten tuleeko minusta koskaan yhtään mitään? Ei tule. Eivätkä vanhempani tietenkään kannusta minua opiskelemaan vaan käskevät lopettamaan ne. Jokainen ymmärtää tekstini luettua miksi äidinkielen numeroni on 5 lukiossa. Virheitä tulee likaa enkä vain huomaa niitä. Edes tarkistaessa. Ilmeisesti kärsin ADD:stä.
Ymmärtääkö kukaan miksi haluaisin tehdä itsemurhan? Kuka oikeasti jaksaisi elää ilman ystäviä tai kavereita? Kuka oikeasti kestää elää sellaistan ihmisten kanssa jotka eivät oikeasti välitä? Kuka kestäisi luonnettani eli ei uskalla edes kaupan kassalla päivää sanoa. Ja jos uskaltaa puhuakkin niin keskustelu katkeaa alle 5min sisään, jonka jälkeen yritän saada huomion laukomalla vitsejä jotka eivät naurata ketään ja luovat minusta omituisen kuvan? Ja kaikkein pahinta tässä on se, etten koskaan ole ollut lainkaan onnellinen. Koen elämäni pelkästään Jumalan rangaistuksena pahoista teoista. En tiedä mistä, mutta koko ajan minulla on tunne, että Jumala haluaa rangaista minua. Miksi elämäni muuten olisi tälläistä?
Lopuksi haluan todeta, että omasta mielestäni olen oikeutettu itsemurhaan. Tulkoot sukulaiset onnettomiksi ja niin pois päin. Sen he ovat ansainneet vittu vieköön. Miksi minun pitäisi kärsiä elämääni ujona ja yksinäisenä? Ja jos yhtään rakastan vanhempiani niin mitä sitten on, kun he ovat kuolleet ja jään yksin tänne? Olisin köyhä työtön paskakasa jota kukaan ei kaipaa, joten täältä tullaan hirttoköysi.
Monesti luen, että sukulaiset ja muut läheiset jäävät kaipaamaan. Lisäksi itsemurhan tekijä aiheuttaa turhaa vaivaa omaisilleen.
Mietin omaa tilannettani hieman. Kärsin henkisestä pahoinvoinnista lähes tulkoon aina. En ole koskaan ollut oikeasti kovin onnellinen ja ne harvat onnen hetket ovat yleensä olleet sitä, että on saannut paljon rahaa. En tiedä mitä menetettävää minulle oikeastaan on elämässäni.
Kerrompa teille mitä minulla on. Minulla on vain isovanhemmat, vanhemmat ja sisko. Heistä kukaan ei osoita minulle mitään välittämisen merkkejä ja tuntuvat elämässäni kovin etäiseltä. Yleensä tilanteet joissa saan kokea sosiaalisia tilanteita heidän kanssaan on jatkuva nalkuttaminen ja haukkuminen. Lisäksi he kaikki häpeävät minua. Minua ei esimerkiksi huolita mukaan minnekkään mukaan. Heidän huolehtimen on myös sellaista painostavaa ja ylitse ampuvaa. Minun ei anneta tehdä sitä taikka tätä, ja minua pidetään kuin lapsena vaikka olen jo 19-vuotias!!
Mitä tulee omaan elämääni muuten...
Se on kuin tyhjä kaivo josta koitan saada vettä päivittäin janooni. Eli elämästäni puuttuu onnellisuus jota koitan päivittäin löytää, ilman tuloksia kuitenkin. Tiedän melkeimpä, että jos minulla olisi kavereita joita kiinnostaisi elämäni niin olisin jo astetta onnellisempi enkä hautoisi itsemurhaa päivittäin useita tunteja vuorokaudessa. Jostain syystä minulla niitä ei kuitenkaan ole ollenkaan. EI yhtäkään ja elän vain yksin tyhjiössäni. Enkä edes kaipaisi montaa kaveria. Minulle riittäisi pelkästään tyttöystävä jonka kanssa viettää aikaa.
Minut on kuitenkin luotu äärettömän ujoksi ja pelokkaaksi enkä koskaan sen vuoksi pysty saamaan ketään. Edes 3 promillen humala tilassa en osaa keskustella naisen kanssa vapautuneesti ja järkeviä. Fakta on se, että elän yksinään vielä 50 vuotiaana jos nyt elän vielä silloin. Luonnetta on mahdoton muuttaa ja jos siihen ei edes auta päihteet niin... Kärsin ilmeisesti sos fobiasta ja lääkäri määräsi siihen psykoosi lääkettä. Vittu se lääke auttanut yhtään, kauheat sivuoireet vain.
Joku varmasti luulee, että olen hyvä menestyjä koulussa, koska ei ole kavereita häiritsemässä opintoja.
Haha haha... Olen täysi paska koulussa. Menestykseni on ala-arvoista vaikka kuinka yrittäisin lukea. Oppimisvaikeudet ovat ongelmani, en pysty keskittymään asioihin. Joten tuleeko minusta koskaan yhtään mitään? Ei tule. Eivätkä vanhempani tietenkään kannusta minua opiskelemaan vaan käskevät lopettamaan ne. Jokainen ymmärtää tekstini luettua miksi äidinkielen numeroni on 5 lukiossa. Virheitä tulee likaa enkä vain huomaa niitä. Edes tarkistaessa. Ilmeisesti kärsin ADD:stä.
Ymmärtääkö kukaan miksi haluaisin tehdä itsemurhan? Kuka oikeasti jaksaisi elää ilman ystäviä tai kavereita? Kuka oikeasti kestää elää sellaistan ihmisten kanssa jotka eivät oikeasti välitä? Kuka kestäisi luonnettani eli ei uskalla edes kaupan kassalla päivää sanoa. Ja jos uskaltaa puhuakkin niin keskustelu katkeaa alle 5min sisään, jonka jälkeen yritän saada huomion laukomalla vitsejä jotka eivät naurata ketään ja luovat minusta omituisen kuvan? Ja kaikkein pahinta tässä on se, etten koskaan ole ollut lainkaan onnellinen. Koen elämäni pelkästään Jumalan rangaistuksena pahoista teoista. En tiedä mistä, mutta koko ajan minulla on tunne, että Jumala haluaa rangaista minua. Miksi elämäni muuten olisi tälläistä?
Lopuksi haluan todeta, että omasta mielestäni olen oikeutettu itsemurhaan. Tulkoot sukulaiset onnettomiksi ja niin pois päin. Sen he ovat ansainneet vittu vieköön. Miksi minun pitäisi kärsiä elämääni ujona ja yksinäisenä? Ja jos yhtään rakastan vanhempiani niin mitä sitten on, kun he ovat kuolleet ja jään yksin tänne? Olisin köyhä työtön paskakasa jota kukaan ei kaipaa, joten täältä tullaan hirttoköysi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
älä mieti mitä he menettävät, vaan mitä SINÄ menetät
nimittäin kaiken saavutettavan
On sentään vanhemmat ja isovanhemmat. Itse en tiedä edes isäni nimeä, ukkini kuoli kun olin 4 vuotias ja mummollani on paha altzhaimer. Olet sentään 19 ja ei ole terveys täysin perseellään. Ja kai sinulla on harrastuksiakin, jos ei ole juurikaan hanki harrastus niin saat kavereita ja muutenkin olisi tekemistä.
Itsemurhaan on ihmisellä oikeus, mutta ei kannata tehdä, jollei tee kuolemaa tai ole pysyvästi vakavasti sairas.
"Itsemurhaan on ihmisellä oikeus, mutta ei kannata tehdä, jollei tee kuolemaa tai ole pysyvästi vakavasti sairas."
Olen eri mieltä. Kaikkia itsemurhaa suosivia synnynnäisiä vikoja ei luokitella sairauksiksi. Se ei silti tarkoita, etteikö itseään kannattaisi tappaa, mikäli nämä viat estävät siedettävän elämän elämisen. Jos elämä on paskaa ilman toivoa paremmasta, niin on varsin typerää jatkaa sitä. Ikävä kyllä ihminen on typerä olento, joten moni joutuu kärsimään tarpeettoman pitkään ennen kuin vaadittava rohkeus löytyy.
mä haluan tehdeä itse murhan haluan hirttää itteni kun mulla ei ole mikään kivaa tyttö ystävä jätti mut ja ei oo kavereita mua on kiusattu pari kertaa haluan jäädä auton alle tia junan alle voin hukuttaa itseni mä en kestä enää elämää olen kyllästynyt morjestelemaan kavereille suku laisille kukaan ei välitä minusta yhtään
Vedäs ittes Joonas jo siihen kiikkuun vähän nopeammin, kyllä näistä itkuvirsistä saa ja pitää tehdä pilaa, mutta huumori joka ei naurata korkeintaan ärsyttää. Pienellä vaivalla tuosta voisi saada ihan hauskan jutun, etsit vaan näitä palstan suurimpia kliseitä ja sitten kärjistät niitä entisestään. Paras juttu on sellainen, josta ei pysty sanomaan onko se lähetetty tosissaan vain vitsinä.
Tai ehkä tarkoituksesi on jouduttaa palstalaisten pähkäilyjä niin paskoilla jutuilla, että niitä paetaan vaikka hautaan?
niin ei hassunpaa kun olen siinä samassa jamassa aina mietin teenkö itselle pahaa vain en jos mulla on kaveri puute niin miten minä kavereita saan kun itse en tiedä pitääkö mennä ulos hakemaan niitä sitä täytyy joskus koittaa mut mua masentaa kun oon yksin eikä paljon kavereita mulla oo olen vaan vittu maine ihmine joka ei tulee pärjäämään elämässä haluan niin nopeasti kuolla voisin vaikka hirttää itseni tai mitä mä teen kun jos mua masentaa osaako joku sanoa miten niitä ystäviä saa
"...vaan mitä SINÄ menetät
nimittäin kaiken saavutettavan"
Itsemurhaa hautova ei tunne kykenevänsä saavuttamaan enää mitään. Joten voisitko kertoa miten 'lohdutuksesi' tai uhkauksesi vaikuttaisi itsemurhaa hautovaan?
Olen itse hautonut itsemurhaa monta kertaa kumminkin tekemättä sitä, koska olen pelkuri - selkärangaton paska, joka ei kykene lopettamaan tätä olemassaolon jatkuvaa kärsimystä.
Minä en menettäisi mitään ja useat tahot hyötyisivät. Työnantajani saisi tilalleni jonkun oikeasti pätevän työntekijän, jota mielenterveysongelmat eivät rampauttaisi säännöllisesti parin viikon ajaksi. Poikaystäväni saisi jonkun paremman henkilön eikä tällaista elämässään epäonnistunutta fyysisesti vastenmielistä mielisairasta paskaa.
Mielenterveysongelmani rampauttavat minut vähät väliä enkä tämän takia pysty esim. opiskelemaan. Olen käynyt monta kertaa työterveyshuollossa ja sieltä saan kuulla aina samat lauseet: "Noh, voivoi. Koetas nyt pärjätä ja yritä ajatella positiivisesti. Kyllä se aurinko aina aamulla nousee."
Ehkä pitäisi vahingoittaa itseänsä tai muita ennenkuin tässä valtiossa saisi apua ongelmiinsa.
voi ku joillai on mukava pelleillä tämmösellä palstalla.
kuinka nopeasti hirttääminen käy minulta haluan tappaa itseni kun mulla ei enää kavereita eikä oo tyttö ystävä ei opiskelu paikkaa ei työ paikkaa ei mitään olen ollut paimiossa suljetulla osatolla olin siellä neljä viikkoa toukokuun ja kesäkuun ajan taina rautaoja lähetti lähetteen sinne suljetulle osatolle nyt elokuussa uudestaan sinne paimioon suljetulle osatolle hoitaja pistää ovet luukkoon illalla ja aamulla ovet aukee ja ruokaa tulee aikas vähän tarjolla on perunamuussia ja leipää vettä aamulla puuroa kahvi lääkeitä masennus ja rauhoitetava lääkettä on mulla näitä lääkeitä mä syön kotona ja suljetulla osatolla sepram aamulla 1 tabletti ja ilta lääke on risperidon ratiopharm taina rautaoja määräsi mulle lääkeet mun lääkäri on taina rautaoja varsinais-suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä taina rautaoja neurologian erikoislääkäri
Päällimmäiseksi jäi mieleen että Sinua vaivaa riittämättömyyden tunne. Et kelpaa vanhemmillesi, sukulaisillesi, eli ei ole myöskään mitään mahdollisuutta että kelpaisit kenellekään kumppaniksi.
Olet epäsosiaalinen, arka, etkä usko tulevaisuuteen. Uskot olevasi tyhmä, sinulla ei ole motivaatiota opiskella, ja surkuttelet sitä kun et koskaan tule kelpaamaan kenellekään töihin.
Fine, tapa itsesi, ei sinua kukaan kaipaa.
Muttamutta.. No, koulumenestyksestäsi kerroit vähän. Kirjoituksestasi päätellen osaat kirjoittaa. Jopa hyvin. ADD voi olla vaivana muutoin tuon keskittymishomman kanssa, siihenkin saa diagnoosin, lääkityksen ja itsehoitoakin voi kokeilla. Tuskin mikään ylitsepääsemätön ongelma. Mitä vanhempiisi tulee, niin älä kuuntele heitä, tuollaista ei tarvitse kuunnella.
Sosiaalinen rajoittuneisuus oli (ja on kieltämättä edelleenkin, ei onneksi ehtinyt aivan fobiaksi asti) osa omaa elämäänikin. Oli päiviä, jolloin en yksinkertaisesti uskaltanut käydä kaupassa, varsinkin isoissa kun tuntui että kaikki, aivan kaikki vain katsovat minua arvostelevasti nenänvarttaan pitkin ja kuiskuttelevat selkäni takana. Sain kuitenkin pakotettua itseni olikohan Prismaan (saattoi olla cittarikin, epäoleellista) ja hirveän tärinän ja hikoilun säestämänä pudotin kolikot pitkin kassaa. En ole ihan varma mikä päässäni klikkasi, mutta sanoin nuorelle kassaneidille sitten että "anteeksi, mulla vähän jännittää nämä sosiaaliset hommat" tai jotain sellaista, ja yllätyin kun neiti sanoi että niin monesti häntäkin, kun on uudessa paikassa asioimassa, mutta kyllä se siitä! Toinen yllätys oli että kukaan asiakkaista ei oikeastaan kiinnittänyt tähän maailmankaatavaan episodiin mitään huomiota.
Silloin hoksasin että helvetti, koska kukaan ei minua tunne, niin miksipä kukaan minulle selkäni takana nauraisi. Epäsosiaalinen olen edelleen, mutta suurimmat pelot jäivät sitten pois kun opin hyväksymään asian.
Vaivaantuneet hiljaisuudetkin ovat nykyään lähes huvittavia, kun saattaa melkein kuulla ihmisten aivojen raksutuksen kun he eivät keksi mitään sanottavaa.. Siinäkin tilanteessa voi vähän keventää sanomalla vaikka että "onpa epämukavaa. Mistähän tämä homma oikein johtuu?". Väkisin ei tosiaan kannata mitään sketsiä heittää, mutta tuntuu mukavalta heittää jotain niin sitten. Pari ihmistä, jotka tuntevat minut paremmin, ovat jopa sanoneet että seurassani on mukavaa olla hiljaa. Ei tarvitse mitään smalltalkkia yrittää vääntää.. Mukava niinkin.=)
Et kertonut harrastuksistasi tai uskonnollisuudesta. No jumalan mainitsit tuossa myös, lisäksi kerroit olevasi "luotu ujoksi ja pelokkaaksi". Et ole. Olet kasvanut ujoksi ja pelokkaaksi. Voit myös kasvaa niistä ulos, et ehkä kokonaan, mutta osittain ainakin.
On varmasti aloja jotka sinua kiinnostavat. Opiskele niitä, opiskelun kautta löytyy todennäköisesti kavereitakin, ehkä jopa ystäväksi asti. Vaikka minäkin olen epäsosiaalinen, olen onnistunut saamaan itselleni ainakin yhden oikean ystävän, ja siitä ystävyydestä pidän kiinni. Kavereita tulee ja menee, tosin humalassa olen nykyään ehkä liiankin sosiaalinen.
Koita päästä tuosta ajatuksesta, että sinua rangaistaan jostain.. Loppujen lopuksi sinä itse olet ainoa, joka sinua rankaisee, ja ne rangaistukset ovat usein kohtuuttomia. Itse en jumaluuksiin usko, mutta jos Jumala on olemassa, minulla tulee aikanaan olemaan hänelle muutamia osuvia kysymyksiä.. Eikä vastaukseksi tule kelpaamaan "tutkimattomia ovat..".
Viimeiseksi vielä tuo yksi kirjoituksesi johtava teema; kosto. Haluat kostaa käytännössä kaikille sen, että elämäsi on mitä on. Jos kukaan ei välitä sinusta, niin kosto menee ikäänkuin hukkaan, eikö vain.. Haluaisit näyttää kaikille että sinusta on johonkin, että sinä pärjäät. Se on luonnollista, ihminen on sosiaalinen eläin, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mutta älä elä heille. Elä itsellesi, sinä olet se, joka omassa päässäsi asuu.
Ja kun joskus opit tulemaan toimeen itsesi kanssa, niin muidenkin on helpompi tulla toimeen sinun kanssasi. Tämä lähinne siihen parisuhdepuoleen, "että pystyisi rakastamaan ketään, on osattava rakastaa itseään ensin.", eikä tämä nyt sitten ole mikään kehoitus narsismiin vaan ylipäätään jotakuinkin terveeseen itsetuntoon.
Jos joku ei arvosta sinua, ei sinunkaan tarvitse arvostaa häntä. Sinä itse tiedät, mitä osaat ja päätät, mitä voit oppia. Eikä kaikessa voi menestyä, virheet ovat joskus jopa arvokkaampia kuin onnistumiset. Jos joku tulee nauramaan epäonnistumisellesi, voit sanoa oppineesi ainakin yhden asian miten tätä ei kannata tehdä.
En itsekään mikään erityisen menestynyt yksilö ole, tällä hetkellä eronnut, työtön, masennuskesä alkaa olla takana ja jotain pitäisi alkaa tekemään. Olen yli kolmekymppinen, mutta aloittajan viesti toi flashbackejä omasta menneisyydestäni.
Kuolemaan kannattaa tutustua, ja miksipä ei, jos se kerran muutenkin mielessä pyörii. Käy hautausmaalla yksin, katsele päivämääriä, nimiä, mieti millaista heidän elämänsä ovat olleet. Kaikki meistä kuolevat kuitenkin, oli menetettävää tai ei, joku saattaa päättää päivänkin itse. Pahin (ja ainoa asia, tietyssä mielessä), mitä voi tapahtua, on kuolema, ja se tapahtuu väistämättä.
Ei siinä ainakaan mitään menetä, jos vilkaisee vielä yhden nurkan taakse että mitä se elämä seuraavaksi eteen heittää.