TAPASIMME TOSIAAN 24sen

Kököttävät kuin muka-lämmin veriset profiiliensa
takana, luulevat olevansa ties mitä sen vuoksi että eivät
enää juo niin paljon kuin aiemmin
tai ovat tuoreita sinkkuja (vaikka profiili on viisi vuotta vanha).

Kehuvat olevansa rehellisiä vaikka valehtelevat niin koulutuksen, iän
kuin painonkin. Siviilisäädystä nyt puhumattakaan. Ai niin: paino on
arka asia, ja kun sukset nyt on ristissä äijän kans ollu jo pitemmän aikaa).

Ovat niin mulkun tarpeessa, että sitä saadakseen pitää jauhaa paskaa
ja valehdella minkä kerkiää.
Ovat muka tosissaan ja kirjottavat meiliä väärällä nimellä ja antavat prepaid-
numeronsa. Siihen kun sitten soittaa numeronäytönestolla, niin alkaa
kauhia valitus, kun "mulla ei nyt oo vieläkään sitä sun numeroo".
Ja jos hiukan itse piruuttaan muuttaa kertomusta, niin ottavat ihan
perkeleesti itseensä. Miehille kyllä puhutaan paskaa. yhhh.

On kuulemma näköä ja muotoa vaikka muille jakaa.. no joo. Jätetään
mainitsematta ettei nyt ihan kaikkea mitä äiti on sanonut tarvitse
ottaa kirjaimellisesti.

Eivät ole tiukkapipoisia ym, mutta kun miehellä ei saa olla sitä painoa
kiloakaan liikaa, isokalu olis suotava ja seksiä tarvis saada kolmesti päivässä. Kait herra
tykkää halailusta ja suukottelusta..
Onhan se tietty ymmärrettävää että jos saa vähemmän kuin kolmesti
päivässä, nin ei siitä tuu ko kiukkuseks.

Maailamankuva on vielä viisikymppisenä ko teinillä, ja sen huomaa. Muustakin
kuin vaatteista ja jutuista.
Et kyl naisilla kin on parantamista joka tyttö jonka olen tavannut on ollu kuitenkin lievästi ylipainoinen ja proffa valehtelee 10-15kg,

Ja se profiili kuva onkin jokaisella auttamattoman vanha vähintään 3 vuotta..
6622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuule, ihan kiva että olet käyttänyt tekstiäni ja muunnellut sitä. :D
Et keksinyt itse kirjoitettavaa?... Eikös tuota kutsuta plagioinniksi.

Äänestä


  • Horoperse kirjoitti:

    Feministi akka ,,buhbuhbhbhbhbhbhahahahahahahaha suksi vittuun ja plagioi kätees.hahahahahahaha

    Totuus tekee näköjään kipeää.

    Äänestä

Miehet on...noh sikoja. Kyllähän ne osaa mielistellä ja keikaroida mutta sitten kun pitäisi oikeasti olla sitä miestä niin aletaan vetää jotain pullamössö poika roolia...oihvoih... olisimpa syntynyt 60 vuotta aikaisemmin...sillon miehet oli miehiä. '


thihi :)

Äänestä
  • Joo, miehet kuvittelevat olevansa enemmän kuin ovat. Kovassa kurssissa on nainen joka pönkittää tuota luuloa...
    Olisinpa syntynyt 500 vuotta myöhemmin :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Treffien kautta. kirjoitti:

Kököttävät kuin muka-lämmin veriset profiiliensa
takana, luulevat olevansa ties mitä sen vuoksi että eivät
enää juo niin paljon kuin aiemmin
tai ovat tuoreita sinkkuja (vaikka profiili on viisi vuotta vanha).

Kehuvat olevansa rehellisiä vaikka valehtelevat niin koulutuksen, iän
kuin painonkin. Siviilisäädystä nyt puhumattakaan. Ai niin: paino on
arka asia, ja kun sukset nyt on ristissä äijän kans ollu jo pitemmän aikaa).

Ovat niin mulkun tarpeessa, että sitä saadakseen pitää jauhaa paskaa
ja valehdella minkä kerkiää.
Ovat muka tosissaan ja kirjottavat meiliä väärällä nimellä ja antavat prepaid-
numeronsa. Siihen kun sitten soittaa numeronäytönestolla, niin alkaa
kauhia valitus, kun "mulla ei nyt oo vieläkään sitä sun numeroo".
Ja jos hiukan itse piruuttaan muuttaa kertomusta, niin ottavat ihan
perkeleesti itseensä. Miehille kyllä puhutaan paskaa. yhhh.

On kuulemma näköä ja muotoa vaikka muille jakaa.. no joo. Jätetään
mainitsematta ettei nyt ihan kaikkea mitä äiti on sanonut tarvitse
ottaa kirjaimellisesti.

Eivät ole tiukkapipoisia ym, mutta kun miehellä ei saa olla sitä painoa
kiloakaan liikaa, isokalu olis suotava ja seksiä tarvis saada kolmesti päivässä. Kait herra
tykkää halailusta ja suukottelusta..
Onhan se tietty ymmärrettävää että jos saa vähemmän kuin kolmesti
päivässä, nin ei siitä tuu ko kiukkuseks.

Maailamankuva on vielä viisikymppisenä ko teinillä, ja sen huomaa. Muustakin
kuin vaatteista ja jutuista.
Et kyl naisilla kin on parantamista joka tyttö jonka olen tavannut on ollu kuitenkin lievästi ylipainoinen ja proffa valehtelee 10-15kg,

Ja se profiili kuva onkin jokaisella auttamattoman vanha vähintään 3 vuotta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu