kertokaas

Kuinka usein laihduttaja saa herkutella(vai saako ollenkaan)? Lihoaako siitä jos syö kerran viikossa esim yhden leivoksen?
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

>

Jos herkuttelu on yksi leivos, niin kerta viikossa ei varmasti ole pahasta. Jos herkuttelu sen sijaan tarkoittaa suklaalevyä ja karkkipussia ynnä hampurilaisateria, niin siinä tapauksessa herkuttelu kerran viikossa on liikaa.

Kaikki tietysti on kiinni siitä, miten syö noina muina päivinä.

Ohje siis olisi jotenkin niin, että kannattaa herkutella (runsasenergisillä tuotteilla) mahdollisimman vähän, mutta kuitenkin kannattaa joskus kun oikein tekee mieli, herkutella. Se nimittäin auttaa siihen, että laihdutuspäätös pitää. Monesti totaalikielto vaan aiheuttaa dieetistä lipeämisen. Kannattanee tehdä esim. niin, että kun tekee mieli suklaata, ajattelee, että huomenna ostan sitten suklaata. No, huomenna voi jo olla sitä mieltä, ettei se mieliteko vielä olekaan niin kova, joten tuota suklaapatukan ostoa voi lykätä vielä joitakin päiviä. Tällä tavoin siitä pienestä herkkuhetkestä nauttii sitten täysin siemauksin kun on monta päivää haaveillut suklaapatukasta - ja mieliteko tulee tyydytettyä. Lisäksi tulee hyvä mieli kun ei ole ahtanut oitis mieliteon havaittuaan levyllistä suklaata naamariin vaan on edelleen laihdutuksensa herra.

Äänestä

Aina saa herkutella, ihan millä tahansa, kunhan ei loppupelissä syö yli kulutuksensa. Useimmista herkuista tulee toisaalta uudelleen nälkä todella nopeasti, mikä ei ole järkevää jos yrittää syödä vähemmän pitkässä juoksussa.

Jos kuitenkin on "pakko herkutella" kannattaa isoimmat kaloripommit syödä heti runsaan liikunnan jälkeen hyvällä omallatunnolla, mutta mielellään vain puolet siitä kalorimäärästä mitä liikunnalla on polttanut. Eli 1000 kcal treenin jälkeen voi herkutella ihan mitä vaan 500 kcal edestä. Mikä ihana tekosyy treenata! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


x x x x kirjoitti:

Kuinka usein laihduttaja saa herkutella(vai saako ollenkaan)? Lihoaako siitä jos syö kerran viikossa esim yhden leivoksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu