Skitsofrenia ja masennus ajavat nuoret suomalaiset eläkkeelle
MTV3- Cyrila Cibulka, Lotta Stenroos
Jopa puolet nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveysongelmista. Kansaneläkelaitoksen mukaan alle 35-vuotiaista jo yli 20 000 saa työkyvyttömyyseläkettä.
Sanomalehti Karjalaisen keräämien tietojen mukaan mielenterveysongelmat ovat nuorilla aikuisilla ylivoimaisesti yleisin eläköitymisen syy.
Mielenterveyden keskusliiton kuntoutuspäällikkö Maija Nykoppin mukaan yleisimpiä eläköitymiseen johtavia mielenterveysongelmia ovat skitsofrenia ja masennus. Nykopp kertoo, että eläkkeelle saatetaan siirtää liiankin helposti.
- Esimerkiksi ihan vakava skitsofrenia alkaa usein nuorella iällä ja siinäkin sitten aika helposti määritetään kokonaan työkyvyttömäksi ja eläkkeelle. Varmaan näissä nuorissa, jotka nyt ovat työkyvyttömyyseläkkeellä, varmaan olisi mahdollisuuksia oikealla kuntoutuksella palata työelämään.
Huumeiden aiheuttamat mielenterveysongelmat lisääntymässä
Tulevaisuutta ajatellen Nykopp pelkää lisääntyvää huumeiden käytöstä johtuvia mielenterveyden ongelmia.
- Huumeiden käytön seurauksena on lisääntyvässä määrin tällaisia vakavia mielen sairauksia ja mielenterveysongelmia, joita ihan huumeet aiheuttaa.
Kuntoutuspäällikkö Nykopp peräänkuuluttaa nuorten mielenterveysongelmissa ennalta ehkäisevää kuntoutusta ja avohoitoa.
- Se että näin paljon nuoria on työkyvyttömänä mielenterveyssyistä on osittain kiinni myös puutteellisesta avohoidosta ja pitkäkestoisesta kuntoutuksen suunnittelusta ja sen puuttumisesta.
Nykopp kertoo, että nuorten mielenterveysongelmat eivät välttämättä ole lisääntyneet, vaan niitä on alettu tiedostaa entistä enemmän.
___________________________________
Tuo on ilmeisesti yksi tapa päästä loisimaan, epäpätevien psykiatrien avulla.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Paljonko vaikuttaa roskaruoka ja makeisten lisäaineet sekä energiajuomat joissa on paljon haitallisia aineita. Useat tutkijat ovat sitä mieltä että ruokavalio aiheuttaa tuon ilmiön länsimaissa. Englannissa aggressiivisia ja holtittomia lapsia on saatu parannettua pelkällä ruokavaliolla.
Prosessoitu ruoka ja virvoitusjuomat lisäaineineen sisältävät paljon kaikkea sontaa jonka vaikutuksia aivoihin vasta aletaan ymmärtämään.
Nyt alkaa olla ensimmäiset sukupolvet jotka ovat syöneet vain lisäaineilla kyllästettyjä ruokia ja tässä seuraus. Katsokaas sitten kun tämä energiajuomasukupolvi alkaa sekoilemaan, lanttu pimenee isolta osalta.
Ravinto ja nautintoaineet on yksi selkeä syy. Toinen on elämänrytmin puuttuminen. Eli pelataan
netissä aamuun, nukutaan miten sattuu. Kolmas on liikunnan puute, fysiikka ei kestä käytännössä
mitään,pinna palaa pikkuasioista. Neljäs on masentava tulevaisuus,työttömyys tai pilkkapalkattu
aputyö. Rakenna siitä elämä.
No se nyt on viimeinen niitti , että sellaiset "varttihullut" siis hieman rajoitteiset laitetaan eälkkeelle kun heidät aivan hyvin voitaisiin laittaa terapeuttisiin töihin. Hoitamaan puistoja , kuljettamaan jotain kärryjä vanhustetaloihin ym. Niin hukkaan heitettyä tuhlausta makuuttaa lähiöissä eläkkeellä kun hyvin voisivat jotain tehdäkin.
eläkää vastoin kaikkia JUmalan antamia elämän ohjeita, niin näette mitä tapahtuu! Kuka ihmistä voi muu varjhella törmäyksestä"pirun" kanssa jos ei JUmalan sana!?
Ihmiset luulevat voivansa syrjäyttä Jumalan ikuiset säädökset omilla naurettavilla ohjeillaan...tässä on tulos!
Avoliitto...abortti..homo/lesbo suhteiden hyväksyminen...vanhemoien ihmisten halveksiminen...yleinen tapojen turmaltuminen....nuorten rivo kielenkäyttö ....tää loputont on kertomaa...luettelo vain laajenee
päivä päivältä!
Ei voi toivottaa hyvää matkaa vaikka haluaisikin....hedelmistään puu tunnetaan vielä tänäänkin!
Jumalan sana lupaa kuitenki masentuneen hengen tilalle YLISTYKSEN VAIPAN! Tänäänkin voi vapaasti valita....elämän tai kuoleman!
ja erinlainen !
Eksytys ekumeniaan, evlut lahoon, ateismiin, fundamenttalistiseen ateismiin, noituuteen, okkultismiin on ollut monien masentuneiden kohtalo jo pikkulapsesta alkaen. Saatanaa palvovat esivallallan jumalattomat hallitsija pistää ihmisten kannettaviksi vaikeesti kannettavia taakkoja mutta eivät itse koske niihin sormellakaan. Näin he hajoittaa ihmiset hengisesti ja fyysisesti ja nyt jotkut psykopaatti narsistit tekee tuonlaisia aloitus keskusteluja ja sinäkin kristittynä siis uskovana mielistelet jumalattomia hallituspuolueita ja fasisteja. Enemmin pitää kuunella Jumalaa kuin jumalatonta hallitsijaa.
(esim; Mooses, Loot, Daniel, David, Yeshua, opetuslaset, alku-srk, marttyyrit ja pyhät eilen ja tänään.
http://www.stefanus.fi
http://www.marttyrikirkonystavat.fi
http://ihmisoikeus.blogspot.com/
Ei täällä Jumala ole kaikille kristityille siis uskoville ole luvannut samanlaista elämäkohtaloa, jos sinä ylistät voi jossain talossa olla surua, vainoa ja sortoa eduskunnan ja yrittäjien jumalattomien päätösten johdosta (ef.6:9).
Suomen vainotut kristityt - Finnish persecution Christian | Facebook
http://www.facebook.com/group.php?v=wall&ref=share&gid=369311148074
Kelan mukaan yli 400.000 käytää mielialalääkkeitä ja tämä luku on kasvamaan päin, kiitos vaan jumalattomien hallitus puolueiden (kok, kesk, rkp, sdp, vihr) päätösten viimeisten 25 vuoden aikana.
Kokoomus homo puolueen sopisi lukea room.1:18-32, neh.5, mal.3:5, psl.82, jes.58, mat.25:25-46, jaak.2:14-18 jne....
Voi voi hallitsijaa joka pidättää kaiken viljan itsellään !
TEE JA TEHKÄÄ PARANNUS KYLMÄ SYDÄMMESYYTESI JOHDOSTA JA PYYDÄ YESHUAA LUOMAAN PUHTAAN SYDÄMMEN SINULLE ANTAMAAN NÄKEVÄT SILMÄT JA KUULEVAT KORVAT !
jumala viitsinyt edes aakkosia opettaa, vaikka pirullisen julistamisinnon antoi. vituttaa kun vajakit saarnaa. pakko oli erota kirkosta. tuppaat pahemmin kuin jehovat ovella.
Nuoret hakeutuvat eläkkeelle jotta voisivat harjoittaa yrittämistä ja hakea töitä ja tehdä töitä rauahassa byrokratialta. Ihmiset ovat kurkkuaan myöten täynnä julkista sektoria.
Miustaks hyö puhhuut? Miul ei hermo kestä tehä töitä, siks mie oon eläkkeel. Kato tumma ja kuohuva veri...
Nuoriso on jäännyt juhlapuhe ja vaalikamppanja tasolle. Pieni ylityöllistetty politiikkopelleryhmä
hoitaa ensin omat raha ja uravalinnat ja katsoo sitten,, hitto nuohan on jo keski-ikäsiä renttuja,
hitot heistä, somppuja lisää.
se on nykyään Suomessa kun ei ole enää vahva krisyinusko. Demooniset voimat tule ihmiseen ja sitten siellä on monta persoona oman lisäxi ! Joopa joo olis voinut arvata etukäteen mihin tä maailma muuttuxi muuttuu näin Nooan aikoja eläettäessä. ja hukkuneita on jo paljon aivan niinkuin juhannuxella...
Ihmisten sietokyky rajallinen ja erinlainen !
Eksytys ekumeniaan, evlut lahoon, ateismiin, fundamenttalistiseen ateismiin, noituuteen, okkultismiin on ollut monien masentuneiden kohtalo jo pikkulapsesta alkaen. Saatanaa palvovat esivallallan jumalattomat hallitsija pistää ihmisten kannettaviksi vaikeesti kannettavia taakkoja mutta eivät itse koske niihin sormellakaan. Näin he hajoittaa ihmiset hengisesti ja fyysisesti ja nyt jotkut psykopaatti narsistit tekee tuonlaisia aloitus keskusteluja ja sinäkin kristittynä siis uskovana mielistelet jumalattomia hallituspuolueita ja fasisteja. Enemmin pitää kuunella Jumalaa kuin jumalatonta hallitsijaa.
(esim; Mooses, Loot, Daniel, David, Yeshua, opetuslaset, alku-srk, marttyyrit ja pyhät eilen ja tänään.
http://www.stefanus.fi
http://www.marttyrikirkonystavat.fi
http://ihmisoikeus.blogspot.com/
Ei täällä Jumala ole kaikille kristityille siis uskoville ole luvannut samanlaista elämäkohtaloa, jos sinä ylistät voi jossain talossa olla surua, vainoa ja sortoa eduskunnan ja yrittäjien jumalattomien päätösten johdosta (ef.6:9).
Suomen vainotut kristityt - Finnish persecution Christian | Facebook
http://www.facebook.com/group.php?v=wall&ref=share&gid=369311148074
Kelan mukaan yli 400.000 käytää mielialalääkkeitä ja tämä luku on kasvamaan päin, kiitos vaan jumalattomien hallitus puolueiden (kok, kesk, rkp, sdp, vihr) päätösten viimeisten 25 vuoden aikana.
Kokoomus homo puolueen sopisi lukea room.1:18-32, neh.5, mal.3:5, psl.82, jes.58, mat.25:25-46, jaak.2:14-18 jne....
Voi voi hallitsijaa joka pidättää kaiken viljan itsellään !
TEE JA TEHKÄÄ PARANNUS KYLMÄ SYDÄMMESYYTESI JOHDOSTA JA PYYDÄ YESHUAA LUOMAAN PUHTAAN SYDÄMMEN SINULLE ANTAMAAN NÄKEVÄT SILMÄT JA KUULEVAT KORVAT !
Laiskuus on ainoa syy ,muut väkisinkeksittyjä tekosyitä.
sohvalla makaamisesta, se menis töihin.
Pakko on paras opettaja.
paskanjauhamista ja valehtelua.
laiskuuttaan ei kokopäivätyöhön.
retyt654 36u 6u 6 46 e rfh etry 5 twh tu w
Ihan jees juttu !