en nyt tiedä onko tämä oikea palsta, mutta tuntui oikeemmalta laittaa tää tänne kuin masennus-palstalle, kun haluaisin saada vähän miehennäkökulmaa asiaani.
ollaan siis eksäni kanssa oltu pian neljä vuotta. seurusteltiin reilu vuosi, josta loppuaika oli viikoittaista tappelua, olin aika katkera miehelleni siitä miten oli alussa yrittänyt muuttaa minua, ja turhautuminen purkautui huutamisena ja hakkaamisena. tappelimme aika paljon. hän jätti minut ja muutama kuukausi oltiinkin "pelkkiä kavereita", oltiin siis sängyssä melkein joka kerta kun nähtiin, mutta paljoa muuta ei suhteeseemme mahtunut. kuitenkin rakastuin häneen uudestaan ja aloin toivoa yhteenpalaamista, vaikka välimme olivatkin vielä tulehtuneet. olin tuolloin aika maanisessa vaiheessa enkä muista ajasta paljoakaan, ainoat hetket kun osasin rauhoittua oli mieheni seurassa.
viime talvena (melkein kaksi vuotta erosta) halusin muuttaa hänen luokseen. näimme muutaman kerran viikossa, ja ilman häntä olin ihan hukassa. olen siis masentunut ja muitakin diagnooseja löytyy, persoonallisuuteni ei ole ihan kunnossa. tuskin olisin elossa ilman miestäni, on aikoja kun hän on ainoa syy hengittää ja pysyä järjissä. hän on pysynyt vierelläni kaikista vaikeuksista ja ongelmistani huolimatta, luulen hänen antaneen anteeksi vanhat tappelut, itse en ole aikoihin jaksanut kantaa kaunaa menneistä. arvostan ja kunnioitan häntä ihmisenä ja olen kiitollinen siitä, ettei hän ole lähtenyt kävelemään. mutta hän saa pettyä minuun jatkuvasti. en ole henkisesti (enkä ulkoisestikaan) siinä kunnossa, että voisin nähdä häntä päivittäin. näemme noin kaksi kertaa viikossa, joskus useammin, joskus on viikon tauko. seksiin minulla ei oikeastaan ole mielenkiintoa, harrastamme seksiä ehkä kerran viikossa tai kahdessa, en oikein edes mieti asiaa. hän haluaisi useammin, ja se ahdistaa vaikkei hän sitä vaadi. haluaisimme molemmat nähdä useammin, mutten vain kykene siihen.
olen viime aikoina alkanut toivoa tosissani, että hän etsisi itselleen uuden naisen. jonkun kivan ja kauniin, jonka kanssa olisi mahdollisuus hyvään ja tasapainoiseen suhteeseen ja onnelliseen tulevaisuuteen, minkä hän ansaitsee, mutta mitä minä en voi hänelle antaa. olen alkanut tuntea, että psyykeeni lähenee totaalista konkurssia, menneistä tiedän, että sekoan ennemmin tai myöhemmin ja saatan satuttaa itseäni, enkä haluaisi mieheni olevan silloin näin kiinni minussa kuin nyt on. hän toki pitää minut maanpinnalla, mutta tuntuu, että hän vain jarruttaa väistämätöntä. tulen satuttamaan itseni tosi pahasti, jos hän aloittaa uuden suhteen (muuta mahdollisuutta suhteemme päättymiselle ei ole näkyvissä, sillä rakastamme toisiamme ja olemme aika kiinnikasvaneita), mutta parempi niin, kuin että sekoamisellani satuttaisin myös häntä.
tämä ei ole mitään itsesäälissä kieriskelyä, en vain halua satuttaa enää rakkaintani henkisillä ongelmillani. olen hänen vuokseen yrittänyt pyristellä terveeksi, mutta enää nykyään normaalin esittäminen vie voimat moneksi päiväksi. en kykene suhteeseen ja olen yrittänyt selittää sitä hänelle, mutta aina kun minulla on parempi päivä, hän kuvittelee kaiken olevan hyvin ja jatkuvan sellaisena. tiedän menettäväni jotain harvinaisen hyvää jos menetän hänet, mutta miten saisin hänet tajuamaan, etten voi antaa hänelle sitä mitä hän tarvitsee? tuntuu, että hän vain odottaa parempaa aikaa, enkä usko sitä enää tulevan.
mikä saa miehen jaksamaan naista, jolla viiraa päässä?
ollaan siis eksäni kanssa oltu pian neljä vuotta. seurusteltiin reilu vuosi, josta loppuaika oli viikoittaista tappelua, olin aika katkera miehelleni siitä miten oli alussa yrittänyt muuttaa minua, ja turhautuminen purkautui huutamisena ja hakkaamisena. tappelimme aika paljon. hän jätti minut ja muutama kuukausi oltiinkin "pelkkiä kavereita", oltiin siis sängyssä melkein joka kerta kun nähtiin, mutta paljoa muuta ei suhteeseemme mahtunut. kuitenkin rakastuin häneen uudestaan ja aloin toivoa yhteenpalaamista, vaikka välimme olivatkin vielä tulehtuneet. olin tuolloin aika maanisessa vaiheessa enkä muista ajasta paljoakaan, ainoat hetket kun osasin rauhoittua oli mieheni seurassa.
viime talvena (melkein kaksi vuotta erosta) halusin muuttaa hänen luokseen. näimme muutaman kerran viikossa, ja ilman häntä olin ihan hukassa. olen siis masentunut ja muitakin diagnooseja löytyy, persoonallisuuteni ei ole ihan kunnossa. tuskin olisin elossa ilman miestäni, on aikoja kun hän on ainoa syy hengittää ja pysyä järjissä. hän on pysynyt vierelläni kaikista vaikeuksista ja ongelmistani huolimatta, luulen hänen antaneen anteeksi vanhat tappelut, itse en ole aikoihin jaksanut kantaa kaunaa menneistä. arvostan ja kunnioitan häntä ihmisenä ja olen kiitollinen siitä, ettei hän ole lähtenyt kävelemään. mutta hän saa pettyä minuun jatkuvasti. en ole henkisesti (enkä ulkoisestikaan) siinä kunnossa, että voisin nähdä häntä päivittäin. näemme noin kaksi kertaa viikossa, joskus useammin, joskus on viikon tauko. seksiin minulla ei oikeastaan ole mielenkiintoa, harrastamme seksiä ehkä kerran viikossa tai kahdessa, en oikein edes mieti asiaa. hän haluaisi useammin, ja se ahdistaa vaikkei hän sitä vaadi. haluaisimme molemmat nähdä useammin, mutten vain kykene siihen.
olen viime aikoina alkanut toivoa tosissani, että hän etsisi itselleen uuden naisen. jonkun kivan ja kauniin, jonka kanssa olisi mahdollisuus hyvään ja tasapainoiseen suhteeseen ja onnelliseen tulevaisuuteen, minkä hän ansaitsee, mutta mitä minä en voi hänelle antaa. olen alkanut tuntea, että psyykeeni lähenee totaalista konkurssia, menneistä tiedän, että sekoan ennemmin tai myöhemmin ja saatan satuttaa itseäni, enkä haluaisi mieheni olevan silloin näin kiinni minussa kuin nyt on. hän toki pitää minut maanpinnalla, mutta tuntuu, että hän vain jarruttaa väistämätöntä. tulen satuttamaan itseni tosi pahasti, jos hän aloittaa uuden suhteen (muuta mahdollisuutta suhteemme päättymiselle ei ole näkyvissä, sillä rakastamme toisiamme ja olemme aika kiinnikasvaneita), mutta parempi niin, kuin että sekoamisellani satuttaisin myös häntä.
tämä ei ole mitään itsesäälissä kieriskelyä, en vain halua satuttaa enää rakkaintani henkisillä ongelmillani. olen hänen vuokseen yrittänyt pyristellä terveeksi, mutta enää nykyään normaalin esittäminen vie voimat moneksi päiväksi. en kykene suhteeseen ja olen yrittänyt selittää sitä hänelle, mutta aina kun minulla on parempi päivä, hän kuvittelee kaiken olevan hyvin ja jatkuvan sellaisena. tiedän menettäväni jotain harvinaisen hyvää jos menetän hänet, mutta miten saisin hänet tajuamaan, etten voi antaa hänelle sitä mitä hän tarvitsee? tuntuu, että hän vain odottaa parempaa aikaa, enkä usko sitä enää tulevan.
mikä saa miehen jaksamaan naista, jolla viiraa päässä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tavalla viiraa?
epävakaapersoonallisuushäiriö, itsetuhoa, masennus, ahdistus, peilikuvaongelmia, vähän harhaluuloja. kyllä mieheni hyväksyy nuo piirteet minussa, kun ei niille minkään voi. väkivaltainen en ole ollut vuoteen (siis häntä kohtaan) enkä ole edes haukkunut häntä kuukausiin, riitaakaan en enää haasta. olen siis suht mukava häntä kohtaan, emmekä ole riidelleet sitten viime talven. en vain näe syytä, miksi hän haluaa jatkaa kanssani, kun suhde ei nytkään ole sitä mitä hän (tai minä) haluaa, eikä se sellaiseksi muutu. ulkonäöstäni hän pitää, mutta senkin olen kaikkien ongelmieni lisäksi päästänyt repsahtamaan. ihan kuin se vuosia kestäneessä suhteessa olisikin syy pysyä yhdessä.
mutta oikeasti, miksi te miehet kidutatte itseänne sekopäisten naisten takia?
Sanoa, sillä kaikilla on omat syynsä kaikkiin asioihin.
Mutta sen sijaan suosittelen että lisäät liikuntaa ja syöt enemmän rasvaista kalaa.
Pää on suunniteltu toimimaan toisenlaissa oloissa kuin nykyään ja siksi noita kannattaa kokeilla.
Ja lisäohjeena harhaluuloihin: kirjoitat paperille ne asiat jotka ovat totta ja sitten jos jokin tuntuu menevän listan kanssa ristiin, niin luet sen listan läpi ja päätät asioiden olevan sen mukaisesti (mutta lueta se lista jollakin luotetulla ja pyydä myös lisäkohtia siihen).
Olet hänelle tärkeä. Jos hän on nähnyt sun väkivaltaisuuden ja huonon suhteenne, hän antaa sulle varmasti kaiken anteeksi. Pelkäät varmasti ihan turhia. Sitä varten hän rakastaa, että sun olisi hyvä olla. Se, minkä hän näyttäisi menettävän, on pientä siihen nähden, että hän näkee sut onnellisena. Sen näkeminen korvaa kaiken muun.
Lopetat pesän antamisen niin jo häipyy viivana.
et nainen halus muuttaa miehen pesään.
tutulta ootko kopsannut tän jostain?
en oo kopsannu keltään tutulta:D olisinki....
uskon, että mieheni rakastaa mua, ehkei vaimoehdokkaana tai vastaavana, jollaan tapaa kuitenkin. yrittää puhua mut takaisin maanpinnalle, mut turhan usein ojanpohja kutsuu. liikuntaa harrastan aika vaihtelevasti, mut kalaan en mielellään koske:) kiitti kuitenkin, kun vastasitte.
Hän yrittää uskotella että naisella viiraa vaikka ei viiraakaan.
kun olen koko ajan sanonut, ettei kirpelassa ole edes mitään vikaa, niin asia käännetään noin. Sähän se olet, joka tässä muka toisen sanomana esittää naisella olevan vikaa päässä.
ylempää ja että jos viiraa ja sanoo ettei vikaa ole on sekin epärehellistä.
Dazu etkö sä ymmärrä et miehen pitää olla peili naiselle, hyvässä ja pahassa eikä mikään puuhalandian vääristynyt peili joka vain leikittelee. Olet ilmeisesti sekoittanut kirpelän päätä joten olet anteeksi pyynnön velkaa ja voit vain toivoa että kirpelä antaa anteeksi...
ps. Olet mulle paljon velkaa tästä neuvosta.
paljon tietoa meidän suhteesta... olis joskus kiva kuulla ihan oikeetakin tietoo, eikä vaan noita fantasioita.
mut kato jos on omia ongelmia niin puhu mielummin niist sen Kirpeläs kanssa äläkä psykologisoi sitä vaan jätä se oikeille terapeuteille.
Ps. mä tiedän et sua kiukuttaa kun olen oikeassa mut hey "pure kiukku" Dazu. Sä et vielä ymmärrä et vastuuta ei oteta toisesta vaan itsestä parisuhteessa. Turhan sä tässä nyt hangoittelet vastaan sillä varalla jos Kirpela sattuisi tulemaan mustasukkaiseksi et saa siitä hältä enää pisteitä. :)
lukiopohjalta olevansa maailman oikein terapeutti.
"mikä saa miehen jaksamaan naista, jolla viiraa päässä?"
No oikeestaan en tosiaankaan tiedä, kun on paljon terveitä, kauniita ja älykkäitä naisia ilman tuollaisia mielenterveysongelmia ja he eivät silti saa miestä, kun aina jostain pikkuasioista arvostellaan esim. on liian innokas, on liian tunteellinen jn ejne....
Et ehkä sun mies on vaan niin reppana et se ei muita saa?
Mies on niin köyhä, ettei parempaan naiseen ole varaa.