Olen ollut saman miehen kanssa reilut 13 v. yhdessä. Olemme naimisissa ja meillä on kaksi lasta. Jo seurusteluaikana totesin ystävättärelleni, että mies ei ole kiinnostunut oraalisista nautinnoista. Hän totesi, että ”vähäänpä” olet tyytyväinen. No, eipä tilanne siitä paremmaksi ole tullut. Olin kiintynyt mieheeni ja halusin lapsia, joten suhde jatkui. Olen ollut masennuksen vuoksi pitkään lääkityksellä. Ja harmittaa myöskin kertynyt ylipaino. Seksuaalisiin haluihin edellä mainituilla seikoilla ei ole ollut merkitystä. Haluja ja tarpeita olisi, mutta saanti ja ylipäänsä muutkaan hellimiset ovat ”kortilla”. Lasten syntymän jälkeen halut ovat vain kasvaneet ja tilanne tuntuu tukalalta. Mieheni on jonkin sortin aseksuaali. Muita naisia ei ole ja terapeutin ehdotuksen homoseksuaalisuudesta hän jyrkästi kiistää. Koen itseni eroottiseksi. Olen näyttävä muodokas nainen, joten tuntuu, että elämä ns. valuu hukkaan. Jos saisin lisää seksiä puolisoltani, olisi elämäni tyydyttävämpää. Lähinnä saan osakseni naureskelua tyyliin ”naisella ei kuulu olla kummoisia haluja”. Muuten menee elämässä aivan kohtuullisesti, mutta tämä jatkuva puute näivettää ja halvaannuttaa. Eikä laihduttaminen tms. auta tähän miehen aseksuaalisuuteen. Mies 40. Kaikkein järkyttävintä on se, että kaltaiselleni hunajapupulle on käynyt kaksi kertaa samalla tavalla: asuinkumppanina vähäisillä tarpeilla varustettu mies. Ja nyt on jo lapset jne., eikä pakoon enää pääse. Seksiä puolipakolla kerran viikkoon, hyvässä lykyssä. Kun lapset katsovat vkl-aamuisin lastenohjelmia joudun patistamaan mieheni hommiin. Mitään aloitteita hän ei ole tehnyt 5 vuoteen.
puutteessa
Honeybob
311690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
vain yksi elämä. Kuulostaa tosi kamalalta tollanen puutteessa eläminen. Itellä ihana nuori uusi aviomies ja rakastellaan tosi paljon. Jos et voi erota, hanki rakastaja, ihan oikeesti.
Minusta pettäminen ei koskaan ratkaise minkään parisuhteen ongelmia. Pettäminen on oire ongelmasta, joka parin tulee hoitaa keskenään.Kenenkään kolmannen ja ulkopuolisen ihmisen sekottaminen avioliittoon ei auta ongelman selvittämisessä.
Jos toinen haluaa 2 kertaa päivässä seksiä ja toinen kerran viikossa ja se vähemmän haluva ei suostu komromissiin eli vaikka joka toinen päivä seksiä ja pari ei halua erota niin eihän sillä enemmän haluvalla ole muuta mahdollisuutta kun hankkia toinen henkilö jotta sain tyydyttävästi seksi ja niin edelleen. Jollekkin puhuminen on ihan tyhjän kanssa jos ei halua tehdä kompromissejä asian kanssa. Skeihän on ihan sammantapainen tarve juin syöminen ja juominen ja niin edelleen.
puutteeseen ei kuole, mutta jos jättää juomatta ja syömättä niin kuolee, siis ei ihan sama tarve...
oletko kantanut oman kortesi kekoon perheen elatuksssa?
ei kai miehesi joudu raatamaan töissä pitkiä päiviä ja kuuntelemaan illalla nalkutusta?
katso peiliin.
>Säälin sinua koska tiedän miltä tuntuu..itse olen mies ja tosiaan juhlapyhinä vaimo suostuu
rakastelemaan,,joten liian harvoin..Meidän pitäisi kohdata salassa..!
Oletko miettinyt omaa rooliasi seksin suhteen. Näetkö vaivaa saada vaimosi haluamaan? Arvostatko häntä naisena ja autat kotitöissä, kehut hänen ulkonäköään ja osaamistaan? Muistatko merkkipäivät? Tuotko kukkia yllättäen? Mikäli mies ignooraa naisen arjessa tai pitää häntä eräänlaisena esineenä omien tarpeidensa tyydyttämiseksi (narsisti) ja sitten lähestyy vaatimustensa kanssa, niin naisen EI tarkoittaa sitä, että en tunne kanssasi sellaista läheisyyttä että voisin kohdata sinut seksin merkeissä. Et käyttäydy kuten rakastavan miehen mielestäni tulisi.
Seksi on intiimiä yhdessä oloa, joka edellyttää kahden ihmisen välisen vuorovaikutuksen toimimista. Toinen kuuntelee, kun toinen kertoo asioita ja päin vastoin. Toinen tukee,kun toinen tarvitsee apua. Tällaisesta luottamuksesta syntyy kunnioitus ja arvostus toista kohtaan. Syntyy halu tuottaa toiselle mielihyvää ja jakaa asioita - myös seksin kokemuksia. Tänä päivänä yksi positiivinen ele voi tuottaa juuri sitä mitä suhteenne kaipaa. Hyvää voi jakaa arjessa - se ei ole keneltäkään pois. Aivan liian paljon kuluu energiaa negaatioiden ylläpitämiseen. Se on varsin surullista. Se ei tuota parisuhteeseen positiivisuutta, jota tarvitaan jotta arjessa jaksamme rinta rinnan.
En näe vaivaa, eikä vaivalla hankittu seksi kiinnostaisikaan. Seksin pitää olla spontaani yhteinen innostuksen aihe.
Jos merkkipäivän unohtaminen vie naiselta seksihalut, parempi olla ilman.
Ilmeisesti ajattelet, että parisuhde on kaupankäyntiä: jos mies tekee vastentahtoisesti naista miellyttäviä asioita, nainenkin tekee vastentahtoisesti miestä miellyttäviä asioita.
Minä sanon, että kumpikin tehköön itseään miellyttäviä asioita. Jos yhdessä on vielä kivempaa kuin yksin, ollaan yhdessä.
..jos seksiä ei ole. Itsekäs ihminen ei osaa mennä toisen asemaan. Ajattelee vain omia nautintojaan ja hyötyään. Mikäli asiat ovat menneet niin pitkälle, ettei seksiä ole ollut pitkiin aikoihin niin molempien tulisi muuttaa toimintaansa. Jos parisuhteessa tuntuu pahalta, jotain on vialla. Omiin tuntemuksiin tulee luottaa - ne ovat meille rehellinen peili siitä missä elämässämme mennään.
On liian helppo ratkaisu aina etsiä vikaa toisesta - sehän estää meitä katsomasta itseämme peiliin. Itsekäs ihminen oikeuttaa kaikki väärätkin tekonsa, mikäli niistä on itselle hyötyä.
Olen samaa mieltä: seksin tulee olla spontaania. Siinä tulee olla iloa ja yllätyksellisyyttä, avoimuutta ja rakkautta toista kohtaan. Halua tehdä toiselle hyvää. Täytyy myös voida sanoa, mikä ei tunnu hyvältä, mitä toivoo ja mistä loukkaantuu. Ellet miehenä kestä sitä, että sinulle ei anneta koska et osaa lämmittää naistasi - tee jotain! Ei nainen ole mikään käyttöesine, joka otetaan käyttöön kun siltä tuntuu. Meillä on omatkin tarpeemme ja toiveemme, unelmamme.
Kaikkea hyvää alkuperäiselle kirjoittajalle.
"Mikäli asiat ovat menneet niin pitkälle, ettei seksiä ole ollut pitkiin aikoihin niin molempien tulisi muuttaa toimintaansa. [...] On liian helppo ratkaisu aina etsiä vikaa toisesta"
Vaikka seksiä ei ole, se ei ole todennäköisesti kenenkään vika, eikä tilannetta välttämättä voi korjata.
Nainen ei ihan oikeasti syty alastoman miehen näkemisestä. Mies syttyy kyllä alastoman naisen näkemisestä.
Kyllä parisuhde voi olla eräänlaista kaupankäyntiäkin. Se että tekee toiselle hyvin ei kuitenkaan pitäisi olla vastenmielistä. Kun välittää toisesta haluaa tehdä hyvää toiselle. Hyvä mies ja rakastaja tietää että nainen vaatii lämmitystä ja se esileikki on jatkuvaa toisen huomioimista pienillä eleillä ja sanoilla. Kun nainen tuntee itsensä haluttavaksi niin hups vaatteet putoavat päältä ihan luonnostaan. Miehillä on tapiumus kuvitella että kun kerran vuodessa kehaisen naista tai ostan jotain suurta niin nainen pysyy kuumana loppuelämän sillä voimalla. Ei oman naisen huomioiminen ja halukkaaksi tekeminen pittäisi olla vaiva vaan ihan velvollisuus. Se on jopa etuoikeus kun on olemassa joku jota lämmitellä.
Matka naisen seksuaalisuuten on seikkailu eikä mikään pakkoruotsi. Ala hyvä mies näkemään naisesi ihanana niin ei tarvitse kärvistellä puutteessa kummankaan. Ei ole olemassa naista joka ei haluaisi seksiä mutta on paljon naisia jotka odottavat että joku herättäisi nukkuvan seksuualisuuden ihan elävässä elämässä eikä vain unissa. Nainen on ilmeisesti antautunut sinulle jossakin kohtaa vain miellyttääkseen sinua odottamatta enempää huomiota sinulta ja sinä olet tämän jälkeen odottanut että näin tapahtuu aina eikä muuta tarvitakkaan. Se on suuri virhe naiselta joka luonnostaan ei siis syty vain siitä että antaa miehelle. Nainen kärsii huomionpuutteesta edelleen.
Nainen voi kuitenkin antaa myös velvollisuudesta. Mies ei saisi silti unohtaa naisen tarpeita jos nainen antaa seksiä ilman kaupankäyntiä. Niin kuitenkin käy helposti. Sitten kun nainen huomaa tämän ja lakkaa antamasta mies ihmettelee kun se spontaanius on kadonnut?
"Nainen ei ihan oikeasti syty alastoman miehen näkemisestä. [...] Kyllä parisuhde voi olla eräänlaista kaupankäyntiäkin"
Autuaita ne, joille tuo meininki käy. Minut se saa lähinnä pahoinvointiseksi.
Siis olen nainen. Muuten ihan ok. Kun tämä asetelma on näin päin, tulisiko vielä ehdotuksia mieleen.
Ellen nyt ihan väärää kuvaa saanut tilanteesta, tässä erittäin mahdollinen selitys:
Puhut miehestäsi aseksuaalina, puhutko hänellekin näin? Terapeutinkin kanssa asiasta puhunut.. sinun toiveesta vai omastaan? Seksiä puolipakolla?
Onko käynyt mielessäkään, että kaikki tuo on tehnyt miehellesi seksistä täyttä työtä, pakollista suoriutumista? Ehkä se on lähtenyt kauan sitten jostain pienestä "haluisin vähän enemmän..." ja nyt olette tuossa tilanteessa. Eipä itseäkään seksi kiinnostaisi tuollaisessa tilanteessa. Miehesi on todennäköisesti kadottanut täysin tunteen miehuudestaan.
Anna hänen olla ihan rauhassa jonkin aikaa, älä edes mainitse seksiä. Toivottavasti tilanne ei ole jo sellainen, että vkl-aamuisin miehesi vain huokaisee ja odottaa sängyssä (lue: "sorvin ääressä")? Anna hänelle usko, että hän on seksin herra, eikä niin että seksi vie häntä. Ole vaikka kiero tarvittaessa. Älä ole yli-innoissasi, kun hän vihdoin haluaa "tyhjentää pussinsa", se loisi vain paineita pitkän tauon jälkeen. Siitä sitten pikkuhiljaa eteenpäin.. älä dominoi; vaikutat melko vahvalta persoonalta.
Tietysti muut ongelmat, kuten miehesi työstressi tai muut aivokemiajutut voi olla ongelma, mutta tuollainen "miehen peruspsykologia" pätee kuitenkin suurimpaan osaan miehistä. Toivottavasti tästä on apua.
Jaksamisia!
(PS. Älä ala huonoksi ihmiseksi ja loukkaa rakkauttanne kolmannen osapuolen avulla, vaikka sellaista joku taisi ehdotellakin...)
Joka helvetin asiasta saatanallinen huuto. Myös lapsille. Onneks löyti paremman miehen koska meiltä hävis läheisyys ja sen myötä seksikin. Mie en halunnu rakastella sellasta joka päivä pahalla tuulella olevaa. Eli on vikaa minussakin.
..vie se kaiken ilon parisuhteesta. Kaikki heti mulle nyt -elämäntyyli on valunut makkareihinkin. Pitää suorittaa ja osata kaikenlaista, jotta seksielämän laatu vastaa ulkopuolisen maailman meille asettamia kriteereitä. Kuitenkin seksi on parhaimmillaan rentouttavaa yhdessä oloa, jossa löytää itsensä ja toisen arjen paineiden keskellä.
Samaa mieltä: pettäminen ei koskaan ole ratkaisu parisuhteen ongelmiin. Se vain pahentaa niitä. Eräs akateeminen mies itki ravintolassa, että meni perhe ja talo yhden viiden minuutin tähden. Pitää itse asua kolmiossa, jossa ei saa edes grillata eikä siellä voi pitää kavereiden kanssa saunailtoja. Entisen elämän rantasauna oli entisen talon pihapiirissä. Niinpä. Oli pettänyt jossain konferenssissa tohtori-vaimoaan ja käry oli käynyt. Kaikki vain viiden minuutin tähden - eikä varmaan ensimmäistä kertaa asialla :o(
Tilanteesi on minullekin tuttu. On kamalaa riutua suhteessa, jossa todellinen läheisyys ei ilmene seksin toteutumana. Luin aikoinani tilanteestani ja yritin analysoida itseäni ja häntä ihmisenä. Kierros meni näin: olen vanha, ruma, läski ym. ja häntä ei siksi haluta. Hänellä on vähän kokemuksia seksistä -ennen minua ei juuri lainkaan. Hän oli yksin pitkään poikamiehenä (38 vuotiaaksi) ja minun piti häntä opettaa. Yritin, mutta hän ei kertakaikkiaan ollut kiinnostunut suuseksistä - ei siitäkään että minä sitä hänelle tein - ei rinnoista, ei takapuolestani, ei mistään joka olisi tuottanut minulle nautintoa. Seksi sinänsä oli konemaista. Sitten ehdotin hänelle, että olisiko syytämennä lääkärille - jos libido siitä nousisi. Se sai hänet suuttumaan. Hänellä on varsin terve seksin nälkä. Ihmettelin, kun sitä en voinut allekirjoittaa. Oli kuin olisimme eri elokuvassa. Sitten kun seitsemän viikon puutteen jälkeen seksiä vonkasin, hän katsoi minua halveksuen ja totesi, että ethän sinä mikään huora ole. Olin ihan pihalla. Itkin ja hän sanoikin siihen että 'eihän tuollaista voi naida'. Lopulta kaikkeen löytyi selitys. Hän oli jäänyt koukkuun jo ennen minua nettiseksiin. Nyt hän työskenteli kotonaan ja vietti tuntikausia verkossa, josta osti myös seksiä ja teki tapaamisia ao. palveluita tuottavien luona, kun minä oli töissä. Löysin tästä todisteita ja hän asian lopulta myönsi. Kysyin onko hän riippuvainen, mutta ei hän myöntänyt. Lähtöäni en kadu koskaan. Olen nyt naimisissa normaalin miehen kanssa, joka on erittäin aktiivinen näissä asioissa. En voi muuta sinulle sanoa kuin että jos et saa miestäsi avautumaan ja pariterapiaan, kulutat loppuelämäsi hukkaan. Seksi on parisuhteen liima -ilman sitä mistään ei tule mitään. Ilman sitä puuttuu läheisyys,joka kuuluu osana rakkauteen. Jaksamista sinulle. Itse en saanut miestäni terapiaan - hänen mielestään kukaan ulkopuolinen ei voi parisuhteessa eläviä auttaa... Tosiasiassa hän pelkäsi jäävänsä kiinni - hän tunsi joutuvansa tuossa tilanteessa syytettyjen penkille.
"kaltaiselleni hunajapupulle " ja "näyttävä muodokas nainen" :-)
joopa joo
Oletko mieheltäsi ottanut suihin useinkin?
Kysy mieheltäsi haluaako nuoleskella ihran sisältä löytyvää haisevaa vakoa.
Vaihdas ammattia tuonne ilotyöläisosastolle!
Mutta erotkaa sitä ebnnen.
Voimia miehellesi
älä liittoasi tuhoa ulkopuolisilla suhteilla, hommaa apuvälineitä, leikkikaluja sänkyyn, opettele yksin ja innosta mies mukaan..
Kokeileppa AP kuiteski ensin sitä reilua painonpudotusta! Monet lihavat kieltävät läskien vaikutusta seksielämään, mutta se on ihan puppua!!
Miehesi ei kehtaa sitä sinulle suoraan myöntää ja itse olet niin tottunut turpeaan ulkomuotoosi, mutta se syy löytyy varmasti juuri läskeistäsi!
Itse laihdutin 20 kiloa ja kuntoilin paikat kiinteiksi ja isäntä ei oo sen jälkeen sorkkiaan irti takapuolestani päästänyt! Sinniä vaan ja sitä mötäskää suuhun nyt puolet vähemmän! Ja kuntoilua joka päivä pari tuntia!!
Olen osallistunut perheen elatukseen (palkka ei juurikaan huonompi kuin miehellä). Enkä nalkuta. Olen herkkä ja hieman taiteellinenkin. Siis nainen, joku luuli mieheksi... Laihdutus olisi hyvä yleisellä tasolla (terveys jne.). Mutta olisihan se masentavaa, jos ei toimisi. Meinaan, eivät halut minua kohtaan 10 vuotta sitten niin mielettömät olleet, kun ei vielä ollut tätä ongelmaa. Lelujakin on, mutta niihinkin mies suhtautuu estoisesti. Kaipa tässä elämä menee näin hamaan hautaan. Terapiaan mies ei suostu. Sitaatti omalta terapeutilta, jo vuosia sitten. Enää ei ole paikkaa missä purkaa tunteitaan.
Kuules hunajapupu!
Lisää seksiä mieheltä, joka jotenkin ehkä jopa pelkää sinua... uskoisin että olet jollain tapaa puutetilasi hänelle näyttänyt. Olet myös aika itsevarma omasta puoleensavetävyydetä... noh, siinä ei sinänsä pahaa, mutta sekin saattaa säikäyttää miesparan.
Jätä se miespolo rauhaan seksipuutoksinesi joksikin aikaan, että tokeentuu koko aseksuaalinen ukko. Tämä aseksuaali on taas jokin uusi muotitermi? Olisko impotenssi kehittynyt miehellesi, kun naisen koko olemus huutaa seksuaalia aamusta hamaan iltaan asti.
Seksi on kiva juttu, mutta muutakin on elämässä. Voit kyllä hienosti "hoitaa" oman seksipuutoksen, hah, siis paineita ei tarvisse kärsiä, et räjähdä vaikka itse itseäsi hoitelisit.
Nyt jätä mies rauhaan ja keskity suhteessasi muuhun henkiseen hellimiseen, arjesta nauttimiseen ja sensellaiseen.
Meillä ihmisillä kun on aivoissa se ylinkuorikerros ylempää ajatteluun, siitäkin voi saada meheviä kiksejä. Alemman kuorikerroksen ns. matelija-aivot on apinasta kärmeseen saakka, siellä se seksuaalisuus muhisee, totta. Mutta emme ole apinoita, emme kärmeitä, meillä on mahdollisuus tehdä elämästä nautinto muillakin alueilla.
Ryhdy hellimään miestäsi henkisellä alueella, niin ehkä siitä kylvöstä voit vielä joskus niittää nannaa hunajapupuisuudellesi.
"Seksi on kiva juttu, mutta muutakin on elämässä."
No, jos seksiä ei ole, ei ole mitään muutakaan.
Henkisyyttä kyllä piisaa. Olen kulttuurin harrastaja. Maslowin hierarkian tason 3 tarpeet eivät vaan kohtaa. Sooloseksiä harrastan tämän lisäksi, 1-5 x/ vk. Korkeamman tason henkistä toimintaa harjoitan koko ajan. Ja Freudia lainatakseni ihminenhän on seksuaalis-aggressiivinen eläimellinen olento. Kyllä seksin puute näivettää ihmisen hyvinvointia. Laaja alue, josta olisi mahdollista saada voimavaroja muuhun elämään, kun asiaa se toinenkin arvostaisi (tarvitsisi).
... mutta ei tärpännyt. Ihminen on seksuaalinen olento, mutta paljon muutakin. Freudin ylikorostava seksuaalinen paatos on todettu jo hiukan vanhanaikaiseksi.
Voihan sitä puskea päätään seinään kuin pässi, törmätä, jos ei ole varaa joustoon... tässäkin seksiasiassa avioliitossaan.
Vaan kun noin psykologinen olet, tajuat varmaan että ei auta vaikka kuinka huutaisit ukkosi täysin vialliseksi, aseksuaaliolennoksi, niin hän ei muutu siitä sen enempää kuin sinä itsekään.
Mitäs tässä muuta neuvoa ole, jos ei kummaltakaan, ei sinulta eikä ukkokullaltasi löydy joustoa, niin kamppeet eroon ja uudet puolisot hakuun.
Ei me tällä palstalla enempään kyetä.
Sinä olet oikeassa, ja ukkosi on väärässä siis viallinen. So what! Auttoiko tämä?
Ei varmaankaan. Sait kuitenkin hyvän mielen, kun kaikki taivastelemme outoa miestä, joka ei ymmärrä naisen eikä varsinkaan hunajapupun päälle.
Kaikesta huolimatta...
hyvää kesää sinulle!
Voisiko miehelläsi olla elimellistä vikaa? Onnistuuko seksi aina, kun hän haluaa?
Ilmeisesti hän ei nyt haluakaan, mutta välillä impotenssi saa tuollaista käytöstä aikaan, että sitten ei halutakaan. Voisiko mies suostua testeihin, joilla selvitettäisiin testosteronitasot?
Seksiin pakottaminen saa suhdettanne enemmän solmuun. Aukeaisiko ne syvällisemmillä keskusteluilla? Mitä kumpikin odottaa avioliitolta, yhdessäololta, läheisyydeltä...
Myös mies kaipaa paijaamista :)
Seksi onnistuu. Miehellä seisoo. Voi kyllä joutua hieromaan yms., mutta pysyy kyllä seisokissa. Oma kykyni saada vaginallista nautintoa parantunut. No, sitten alkanut miehelle tulla haavaumia peniksen varteen. Pe sain kondomin kanssa. Idea kyllä menee, kun nimenomaan siemensyöksy saa aikaan kohtulihasten supistelua. Kyllä voin paijatakin. Taustalla lienevät kylmäkiskoiset lapsuudenkodin mallit. No, näitäkin riittää. Olen huomannut, että miehet katsovat töissä strategisia kohtiani. Salamielisestihän se jopa kiihottaa. Kyllä harmittaa, kun naimisissa olen, ja tarpeet miehen kanssa eivät kohtaa. Ei suostu testosteronitestiin, syö Finasteridia eikä katso tässä olevan ongelmaa. Itseäni olen jo monta vuotta hoidellut, himoja piisaisi. Rakastajaa ei ole ollut kanttia ottaa. Yritin ehdottaa terapiaa, mutta hänellä ei voimavaroja siihen.
No tämän kun luin, niin sanonpa sinulle hunajapupulainen, että yksi mies ei sinulle tule riittämään.
MISTÄÄN ET LÖYDÄ ainakaan Suomesta seksikonemiestä kyltymättömille tarpeillesi.
Sinulla ITSELLÄSI on ongelma. Olet nymfomaani ilmeisesti?
Tarvitset puoli komppaniaa miehiä, ennen kuin olet tyydyttynyt. Hanki useampi, nuori rakastaja.
Älä kiusaa jo nyt liiaksi kiusattua miestäsi, jonka olet jo saattanut aseksuaaliseen tilaan.
En ole nymfomaani. 1930-l peräisin olevan avioliitto-oppaan seksuaalijanalla a-d sijoitan itseni kategoriaan c. Masturboin 1-2 x/ vk. Ennätys 5 x. Onpa saattanut joskus kulua 1-2 vk, että kertoja on 0. Ihanne olisi mies, jonka kanssa yhdyntöjä olisi 3 krt/ vk tai vähemmänkin vaikka, josé olisi vaihtelevampaa... Mutta kun tätä elämää ei kokonaan seksin varaan voi rakentaa. Siispä olen kestänyt. Ja nyt on lapset. Ja himot sen kun yltyneet... Ehkä uskoin ennen lasten syntymää, että mieskin vielä innostuisi. Mutta ei mennyt niin.
Meillä vuos siitä kun viimeksi seksiä. Joku sano ettei siihen kuole, mutta olen toista mieltä. Kyllä se joillekkin saattaa alkaa rassaamaan terveyttä, jopa niinpaljon että aiheutuu kuolema - joko välillisesti tai sitten ei.
Itsellä menee ihan samoin, paitsi että olen mies 45 v. Täytyy sanoa, että meillä syy on minun alkoholismi. Mutta olen siitä toipunut niin paljon kuin alkoholisti voi toipua. Se on kumminkin sairaus, josta ei voi parantua. Vaimo ei sitä ole ainakaan vielä tajunnut. Seksuaalinen elämä on nykyään lähinnä vanhojen yhdyntöjen muistelua ja käteen vetämistä. Voi että kun pääsis vielä joskus hellimään, hyväilemään, puristelemaan vaimon pyöreitä muotoja... En tiedä pääseekö enää koskaan. Toivottavasti.