Moniko palstan mies on joskus ahdistellut jollain tavalla naista/naisia? Minun on suureksi häpeäkseni/nautinnokseni myönnettävä, että parivuotta sitten lukioaikoina taisin ylittää ahdistelun rajan erään hyvin vittumaisen teinitytön kanssa jonka kaveriin minulla oli jonkinlainen ihastus. En siis oikeastaan välittänyt tästä vittumaisesta tytöstä juuri mitään ennenkuin hän alkoi nimitellä minua, haistatella minulle ja suorastaan kaataa kaikkia lähentymisyrityksiäni tätä ihastustani kohtaan. Sitten jossain vaiheessa kyllästyin tuohon yksipuoliseen vittuilun kuuntelemiseen ja aloin antaa takaisin. Tämän vittumaisen tytön äänensävy alkoi parin päivän sisällä muuttua kun muutin käytöstäni ja eleitäni. Sain hänet sitten eräästä nimeltämainitsemattomasta asiasta tavallaan "niskaotteeseen" ja hieman kiristelinkin häntä asialla. En siis pakottanut häntä tekemään mitään tai muutakaan, mutta annoin hänen ymmärtää asian olevan hyvin selvä sekä minulle, että hänelle. Sitten ei mennyt kauaakaan kun hän uhkaili minua jo poliiseilla :DDDDDDDD
Tuossa vaiheessa itselläni oli jo sellainen olo, että nyt olen mennyt jo omien rajojenikin yli huomaamattani ja minua hävetti. Toisaalta mietin niitä asioita mitä hän minulle sanoi ja jatkoin vielä hetken ilonpitoani, mutta hän alkoi jo vältellä ja pakoilla minua siihen malliin että en oikeastaan törmännyt häneen moneen viikkoon.
Minussa oli kuitenkin sen verran miestä, että pyysin käytöstäni anteeksi tältä vittumaiselta tytöltä. Kannan vieläkin salaa kaunaa tuota vittumaista tyttöä kohtaan ja hänen todellakin kannattaa varoa sanomisiaan minulle. Kylmä tosiasia on se, että olisin milloin tahansa valmis ahdistelemaan häntä vielä lisääkin. Onhan hän tätänykyä jo käytetty nainen ja taisi olla jo muuten parivuotta sittenkin.
Tuosta minun ihastuksestani sen verran, että siitä ei loppujen lopuksi sitten tullut mitään (monien juttujen yhteissumma, vanhemmat, lievä ikäero jne.). Parasta tässä on kuitenkin se, että ajoittain näen häntä edelleen. Vaikka hänkin hieman nimitteli minua (mielestäni enemmän leikillään) niin en kuitenkaan koskaan nähnyt hänen katseessaan tai kasvoissaan mitään sellaista inhottavaa niinkuin tuolla sen kaverilla. Ihastuksellani on edelleen minua kohtaan aina sellainen seksikäs ja leikkisä katse ja häntä jopa ajoittain kiinnostaa minun tekemiseni jos juttuihin on uskomista.
Parasta tässä on se, että hänellä ei vieläkään ole poikaystävää ja hän on edelleen neitsyt. Hän on oikea tavoittelemisen arvoinen neitsytprinsessa. Hän saattaa vieläkin olla alitajunnassani jopa päällimmäinen syy siihen miksi en ihastu ja hyväksy toisten miesten käyttämiä naisia.
Tuossa vaiheessa itselläni oli jo sellainen olo, että nyt olen mennyt jo omien rajojenikin yli huomaamattani ja minua hävetti. Toisaalta mietin niitä asioita mitä hän minulle sanoi ja jatkoin vielä hetken ilonpitoani, mutta hän alkoi jo vältellä ja pakoilla minua siihen malliin että en oikeastaan törmännyt häneen moneen viikkoon.
Minussa oli kuitenkin sen verran miestä, että pyysin käytöstäni anteeksi tältä vittumaiselta tytöltä. Kannan vieläkin salaa kaunaa tuota vittumaista tyttöä kohtaan ja hänen todellakin kannattaa varoa sanomisiaan minulle. Kylmä tosiasia on se, että olisin milloin tahansa valmis ahdistelemaan häntä vielä lisääkin. Onhan hän tätänykyä jo käytetty nainen ja taisi olla jo muuten parivuotta sittenkin.
Tuosta minun ihastuksestani sen verran, että siitä ei loppujen lopuksi sitten tullut mitään (monien juttujen yhteissumma, vanhemmat, lievä ikäero jne.). Parasta tässä on kuitenkin se, että ajoittain näen häntä edelleen. Vaikka hänkin hieman nimitteli minua (mielestäni enemmän leikillään) niin en kuitenkaan koskaan nähnyt hänen katseessaan tai kasvoissaan mitään sellaista inhottavaa niinkuin tuolla sen kaverilla. Ihastuksellani on edelleen minua kohtaan aina sellainen seksikäs ja leikkisä katse ja häntä jopa ajoittain kiinnostaa minun tekemiseni jos juttuihin on uskomista.
Parasta tässä on se, että hänellä ei vieläkään ole poikaystävää ja hän on edelleen neitsyt. Hän on oikea tavoittelemisen arvoinen neitsytprinsessa. Hän saattaa vieläkin olla alitajunnassani jopa päällimmäinen syy siihen miksi en ihastu ja hyväksy toisten miesten käyttämiä naisia.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Äitiiiiiii. Nyyyyyhhhhh. Missä mun neitsyt????
Minäpä tiedän missä se on ja olen usein hyvin, hyvin masentunut jos en näe häntä pitkiin aikoihin. Hän on juuri sellainen nainen, joka jättää miehet itkemään peräänsä eikä mikään palstan tavisjakorasia. Hänessä ja superneitsyessä on paljon samaa.
Sun äitis on ihan samallainen horo kun muutkin. Onhan se antanut jollekin koska sinäkin olet olemassa. Jokos se muuten heitti sinut kotoa kun vaan loisit siellä? Vai oliko se armon aika syksyyn?
Äitissä on sellaisia narttumaisia piirteitä olematta kuitenkaan narttu. Kaipa se äiti on antanut isälle kun minä synnyin. Syksyyn oli se armonaika.
Olet ahdistellut kerran(vai useammin jos itse et sitä edes tiedosta) en ihmettele jos olet yksin. itse tein juuri rikosilmoituksen ahdistelijasta johon tutustuin kurssilla, lähinnä puhelinhäirinnästä kyse, ei ne atmt vaan tajua kun niille sanoo ei. Ei ihme ettei pojilla flaksi käy.
No onko poliisit mahtanut mitään?
ahdistelu on loppunut. Ilmeisesti ei tarvitse mennä oikeuteen asti. En vielä tiedä vaadinko korvauksia tapahtuneesta, jos vielä häiriötä ilmenee,mieleni muuttuu varmasti. Nyt haluan vain olla rauhassa kaikenmaailman atmiehiltä sun muilta häiriköiltä.
Hyvä että senkin ukon tiedot jäävät nyt poliisille jos sattuu häiriköimään tulevaisuudessa muitakin naisia.
Vaikea sanoa mitä tapauksessasi on tapahtunut, mutta mies on luultavasti ahdistellut sinua ihan aiheesta mikä on taas ollut sinulle ihan oikein. Ihmissuhteet ja tunteet on kuitenkin sellainen asia minkä kanssa ei pidä leikkiä.
Vaikka olisi mitä tunteita toisia ei saa ahdistella. Mutta mitäpä sinä siitä ymmärtäisit, provoamassa kun vini täällä olet(toivon mukaan). No, elämä koulaa, voi olla että sinäkin muutat mieltäsi jos poliisitäti/setä soittaa sinulle aiheen tiimoilta.
Sitä ei kukaan muu tiedä kuin sinä ja se mies mitä siellä on tapahtunut ja mitä siellä on sanottu toisille. Aina pitää muistaa antaa takaisin samanlaista kohtelua mitä itse saa. Kaikkea paskaa ei todellakaan ole tarkoitettu sulatettavaksi kun sen voi aina heittää takaisinkin.
Mutta koulussa/kurssilla/töissä on pakko käydä ja naisella oikeus saada olla näissä paikoissa rauhassa(kuten missä tahansa). Kyseinen mies ei ole koskaan käynyt luonani enkä ole ollut hänen kanssaan kahdenkesken missään. Annoin todella ymmärtää etten ole kiinnostunut hänestä noin muuten kuin kurssikaverina ja kurssikaverin kanssa on PAKKO tehdä töitä/opiskella sen ajan mitä siellä nyt oltiin. That´s it, mutta eipä mene kaikille kaaliin.
Naisten kannattaa todella pysyä kaukana kaikenmaailman reppanoista, niistä saa yllättävän sitkeän riesan itselleen kun alkavat päässään kuvitella kaikenlaista. Sosiaalinen vuorovaikutus ja peruskohteliaisuus kun eivät ole mitään seksuaalisia signaaleita, vaan jokapäiväisiä toimintoja.
Nojoo, tämä tästä, takaisin töihin.
sinä ansaitsit sen ahdistelemasi tytön vittuilun? Mitä teit hänelle?
Voi sen niinkin toki pyöräyttää mielessään. Aluksi senkin kanssa meni ihan hyvin. Sitten se sai vain jumalattoman raivokohtauksen kun tiedustelin, että onko hänen kaverillaan (eli ihastuksellani) poikaystävää. Parka luuli, että olin ihastunut häneen.
mies saa skitsahtaa ja alkaa sekopäiseksi stalkkeriksi jos nainen ei olekaan kiinnostunut, mutta nainen ei saa?
Siis omg.
kun lukee pelkän aloituksen. Näinhän tää näillä palstoilla menee. Mies on upea, ylevä olento jopa ahdistellessaan ja nainen demoni, kaiken syypää vaikka ahdisteltuna.
Yksinjäämiseen on syy, eikä se ole vastakkainen sukupuoli. Kuka nyt haluaa hullun kanssa suhteeseen, kyllä niistä usein jo päältä näkee missä mättää vaikkei ne itse sitä näe. Ei ne välttämättä ees tajua ahdistelevansa, se on normaalia kanssakäymistä. Sitten ihmetellään miks se nainen ei mua haluakkaan vaikka se hymyili nätisti ja juttelikin muutaman kerran.
Omituista epäjohdonmukaisuutta. Jos nainen on ilkeä, se on naisen vika mutta jos mies on ilkeä niin sekin on naisen vika.
Pistä bodomia pienemmälle kun sulla pyörii tuo mieli nyt väkkärää. Tottakai minä saan alkaa sekopäiseksi jos toinen osapuoli aloittaa ensin.
nainen, jolle mies alkaa ei saa. Ei saa edes ilmoittaa poliisille koska on "ansainnut" käytöksen?
Kuuntelen muuten Cannibal Corpsea.
Voi saahan sitä poliisille soitella. Siitä vain!
Aika hyvä levynkansi kannibaalilla:
http://kjobben.files.wordpress.com/2008/12/the_wretched_spawn.jpg
se on niin näillä plastoillakin nähty!
"Voi saahan sitä poliisille soitella. Siitä vain!"
Entä saako nainen olla muuten vittumainen ja ilkeä takaisin? Melko kaksinaismoralistista jos ei.
"Aika hyvä levynkansi kannibaalilla:
http://kjobben.files.wordpress.com/2008/12/the_wretched_spawn.jpg"
Aika uus levy, tykkään enemmän vanhemmasta tuotannosta ko. bändin kohdalta. Sinänsä ei pöllömpi "comeback".
"Entä saako nainen olla muuten vittumainen ja ilkeä takaisin? Melko kaksinaismoralistista jos ei."
Saa toki! Sitten ei vain pidä ihmetellä sitä, että miten on tultu siihen pisteeseen että saa olla soittamassa taas niitä poliiseja. Ihan vapaasti jokainen saa olla minkälainen vain kenelle tahansa ja soitella vaikka kansalliskaartille jos alkaa omasta käytöksestä johtuen muiden ihmisten vihamielinen käytös pelottaa.
No just. Eli siis päästään taas tähän: jos nainen on ilkeä, se on naisen syy ja jos mies on ilkeä, se on naisen syy.
Asia tuli harvinaisen selväksi.
Jos sä lukisit vähemmän rivien välistä niin sä huomaisit lieviä puutteita väittämässäsi.
et ihan suoraan ilmaisisi ensin että olet ahdistellut koska nainen oli vittumianen ja sitten toteasi ahdistelun uhrille että kaikki saavat aina sellaista käytöstä mitä ansaitsevat, niin ehkä en ajattelisi noin. Mutta tällainen vaikutelma noista kahdesta lauseesta syntyy.
Johdonmukaisuuden nimissä olet joko itse ansainnut kohtelun ja toiminut väärin kostaessasi ahdistelemalla tai sitten ihminen voi saada paskaa niskaansa syyttä, vaikka ahdistelijan. Itse uskon jälkimmäiseen paitsi jos joku tuntuu oikein vetämään puoleensa ahdistelijoita tai vittumaista käytöstä niin sitten kannattaa kyllä tarkastaa omaa käytöstä.
Enpä ole ketään ahdistellut.
Äläpä valehtele.
En ole ahdistellut ketään millään tavalla. Minua on kyllä ahdisteltu mm. seksuaalisesti. Kerran 8. luokalla tyttö kähmi takapuoltani, ja viime vuonna vanha akka kähmi takapuoltani kaupassa. Puolisen tusinaa vuotta sitten yökerhossa tuli tyttö eteeni kiehnäämään takapuoltaan minua vasten oudosti kehoaan väännellen.
Kai ilmoitit asiasta poliisille. Miehellä on oikeus seksuaaliseen koskemattomuuteen. Telkien taa mokomat pervot.