Onko suomessa nykysin VASAMMAN puolinen liikenne?

Nykysin monet ihmisennäköset henkilöt kulkee sitkeästi tien vasenta puolta vaikka suomi kuuluukin oikeanpuolen liikennöinti maihin. Nämä "vasemmiston" tyypit ei pahemmin väistä vaan vetävät väkisin väärällä puolen katua. Tavallinen "oikeiston" kulkia joutuu skippaamaan vasemmalle toisten eteen ja takas omalle puolen katua. Varsin tomppeleita tyyppejä. Yleensä en väistä vaan kävelen kylmästi päin, kun olen iso ja pikku tomppelit joko väistää tai kaatuu. Tänään oli pakko poiketa vasemmalle, kun pari naista tuli vankkureilla viereikkäin ilman mientä edelettä väistää. Miksi ihmiset on muuttuneet JUNTEIKSI.
1154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onneksi et asu Salossa. Siellä nimittäin ihmiset jumiutuvat liukuportaisiin levittäen kätensä kaiteille, ettei kukaan vahingossakaan pääsisi ohi. Siis niissä Salon ainoissa liukuportaissa. Odotan vaan päivää, jolloin tulee sähkökatko. Sitten varmaan palokunta joutuu pelastamaan liukuportaisiin jääneet ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskellä kirjoitti:

Nykysin monet ihmisennäköset henkilöt kulkee sitkeästi tien vasenta puolta vaikka suomi kuuluukin oikeanpuolen liikennöinti maihin. Nämä "vasemmiston" tyypit ei pahemmin väistä vaan vetävät väkisin väärällä puolen katua. Tavallinen "oikeiston" kulkia joutuu skippaamaan vasemmalle toisten eteen ja takas omalle puolen katua. Varsin tomppeleita tyyppejä. Yleensä en väistä vaan kävelen kylmästi päin, kun olen iso ja pikku tomppelit joko väistää tai kaatuu. Tänään oli pakko poiketa vasemmalle, kun pari naista tuli vankkureilla viereikkäin ilman mientä edelettä väistää. Miksi ihmiset on muuttuneet JUNTEIKSI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu