Vakava kysymys

Keitä harmittaa se että tälläisellä nimettömällä palstalla KESKUSTELLESSA ei voikkaan alleviivata kokemustaan, statustaan, ammattiaan, sukuaan, taloudellista asemaansa, koulutusta tai muutakaan vastaavaa asiaa vaan joutuu ihan oikeasti keskustelun itsensä kautta toimimaan ja kohtaamaan asiat ns. tajuamalla mistä on kyse ja kykenemällä vastaamaan siihen jollain järkeenkäyvällä tavalla?

"Jos olet niin hieno ja taitava että olet omilla ansioillasi pystynyt saavuttamaan Yleisen Paremmuuden Ihmisenä - niin tokihan sekin yhdellä anonyymillä nettipalstalla ilmenee jo ihan keskustelutasollakin. Jotkut kusipäät vaan aina ei tajua että 'Minä' Olen Todistetusti Muita Parempi ja minua usein harmittaa kun en voi sitä osoittaa mitenkään jolloin on syytä osoittaa että he (yleisesti) eivät ole päteviä keskustelemaan täällä koska eivät ole Osoittautuneet Olevansa Parempia."
7176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

.

Äänestä

En ymmärrä juttujasi. Mä ainakin keskustelutaidoillani pärjään ihan jokapaikassa: ainoa missä en pärjää, on jos mua aletaan pilkata ilman todellisuuspohjaa. Silloinkin yleensä vielä korjaan, jos kirjoittaja on mielestäni erehtynyt henkilöstä tai muuta, mutta mahdotonta on pärjätä keskustleuissa sellaisille, joilla ei ole aikeitakaan _keskustella_ siitä, mistä itse kirjoittaa. Esimerkki: jos joku hullu tulee keskusteluissa puhuttelemaan minua vaikkapa joksikin Hannaksi ( tuollaista mulle on tällä palstalla useammankin kerran tapahtunut, enkä tajua miksi) ja jatkaa sitä käytöstään, vaikka asiallisesti korjaan vastineessani, etten ole sen niminen tai tunne ketään sellaista, en pärjää vielä sen jälkeenkin keskustelussa asiatta kimpussani riekkuvalle.

Samatenkaan en pärjää hulluille, jotka yhdessä ja kollektiivisesti käyvät keskustelupalstalla syyllistämään minua palstatekemisistä, joihin ei mulla ole osaa, kuvitellen minua joksikin ihan ihmeeksi, eli en pärjää tyypillisesti hyvillä keskustelutaidoillani epäasiallisille keskustelijoille, jotka vaikka näkevät, että minun kimpussani asiattomasti keskustelussa riekuttaisiin, eivät silti koskaan puutu siihen, vaan jopa itse lisäävät lisää vettä myllyyn.

Lisäksi en pärjää myöskään tyhmille: oma käsitykseni on, että keskustelupalstalle kirjoitettaessa luetaan tai edes yritetään lukea, että mitä kirjoittajan viestissä lukee ja SEN perusteella ensisijaisesti toimitaan ja kirjoitetaan vastineita, mutta tällä kummallisella keskustelupalstalla useidenkin yleistyylinätyylinä kuitenkin on hyökkäillä täysin mielivaltaisen perusteettomin syyllistyksin täysin neutraalistikin - tai jopa ystävällisestikin - kirjoittavan anonyymin kimppuun. Luultavasti(?) ja mahdollisesti ei varmaan havaitunlaisella palstasakilla vaadi kuin yhden tai ehkä pari(??) silkkoja valheita keskustelupalstan tapahtumista rekisteröidyillä nimimerkeillään muille tuntemilleen yhteisöissään jauhavaa, jotta keskustelupalstallakin keskustelu ja pakka sekoittuu raivostuttavasti: rekisteröityneet kohlopäät näemmä - ja ERITTÄIN ikävän kokemukseni mukaan - toimivat näemmä keskustleupalstoilla ennnen kaikkea sen ( voi v*ttu) mukaan ja asennoituvat tuntemattomaankin _sen_ mukaan, että mitä joku heidän palstattunsa tms(?) väittää. En voi sietää tyhmiä ihmisiä, jos siis oikeasti joku on ihan tajuttomasti kontekstisidonnaisen TYHMÄ.

Äänestä
  • Tälläinen palsta mittaa myös todellista laajapohjaista sosiaalista etevyyttä.

    Mitä hyötyä on älykkyydestä (hyödyllinen) jos sitä ei pysty käyttämään kuin hyvin rajoitetussa tilassa sosiaalisten puutteiden (kohtaamisen mahdottomuus) vuoksi?

    Se on aivan yhtä hyödyllistä kuin olla sosiaalisesti erittäin pätevä missä tahansa seurassa (miellyttävä) mutta umpityhmä (hyödytön).

    Äänestä

  • Tanatos kirjoitti:

    Tälläinen palsta mittaa myös todellista laajapohjaista sosiaalista etevyyttä.

    Mitä hyötyä on älykkyydestä (hyödyllinen) jos sitä ei pysty käyttämään kuin hyvin rajoitetussa tilassa sosiaalisten puutteiden (kohtaamisen mahdottomuus) vuoksi?

    Se on aivan yhtä hyödyllistä kuin olla sosiaalisesti erittäin pätevä missä tahansa seurassa (miellyttävä) mutta umpityhmä (hyödytön).

    Tällä palstalla on "sosiaalisesti" erittäin helppoa olla "kyvykäs" niiden, jotka tuntevat muita kirjoittajia - ei muiden. Tää palsta ei perustu mihinkään verbaliikan perusteella toimimiseen: mä ainakin olen havainnut, että hyvä kirjoittaja ei tällaisella palstalla erotu ( enkä nyt puhu välttämättä itsestäni, mikäli luulisit sellaisia...). Kyllä mäkin osaan omien kavereideni keskuudessa heittää hyvää läppää ja jos mulla olisi sellainen tilanne, että mulla olisi tällä palstalla käyviä kavereita, joiden tietäisin aina tulevan puolustamaan minua, kun jostakin tuntemattomuudesta joku lohkaisis jotakin vähänkin ikävää tai nasevaa mun palstasanomisiini, niin mikäs siinä varmaan olisi ollessa... Tosin ihmisen sosiaalisesta älykkyydestähän ei se kerro paskan vertaa, jos joku tekee JULKISESTA kaikille tarkoitetusta keskustelupalstasta jonkun omien kaverisuhteidensa vaalimisen paikan tai pätemiskomppikerhon, vaan kertoo itseasiassa päinvastaisesta ( eli syvästä idiotismista).

    Tietysti neutraalilla ilmaisulla voi ns. voittaa paljonkin, mutta se on todella vaikeaa, jos on tunteva ihminen, ottaen huomioon tän keskustelupalstan jutut. Lisäksi minkäänasteista kohteliaisuutta ei näemmä sympata palsta-ilmaisussa, näemmä: normaali ihminen jos näkee KESKUSTELUN ALOITUKSEN otsikkoon laitettuna sanan "vittu", kokee siitä pahoinvointia junttiudesta, mutta huii haii tän palstan heinähattuja ei näemmä ikinä kilin karvan vertaa sellasetkaan 'pikkukuriositeetit' näemmä haittaa, vaiko miten.?:DDDDD Samaten olen aina ihmetellyt noita naiskirjoittajia, jotka kykenevät olemaan ystävällisiä ihan porsaille sovinistijuttujen kirjoittajille... Mä en kehtaisi, mulla ITSEKUNNIOITUS estäisi sellaisen.

    Vinkki sulle ja muillekin palstan örisijöille: katsokaas ja selailkaas tän keskustelupalstan keskustelunaloituksia ja miettikää, että kuinka monelle niiden laatijoista olisitte ystävällisiä ja kohteliaita, jos samanlaista läppää teille tulisi joku vetämään vaikkapa kirjastossa, ravintolassa tai kadulla bussipysäkillä... Itse asennoidun keskustelupalstaviesteihin aina siten.

    Äänestä

  • ihlhl kirjoitti:

    "Tällä palstalla on "sosiaalisesti" erittäin helppoa olla "kyvykäs" niiden, jotka tuntevat muita kirjoittajia"

    Sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluu myös tuttavuuksien tekeminen. Ei ole olemassa "yleistä neutraalia ilmapiiriä" - ei ikinä, ei missään - joka ei olisi hyvinkin vahvasti altis henkilökohtaisuuksille. Esimerkiksi yliopistopiireissä henkilökemia näyttelee hyvin suurta merkitystä ja se kulkee tiukasti käsi kädessä tieteellisen metodin kanssa. Sosiaaliset huijaukset ja ratsastamiset ja sosiaalisperustainen syrjintä tai hyväksyntä ovat niissäkin tosiasioita - vaikka kaikki tapahtuukin "hunnun alla".

    Lisäksi ryhmä- tai henkilösidonnaisuus HAITTAA keskustelua etenkin mikäli keskustelija pelkää rikkoa sosiaalista struktuuria vastaan. Tällöin siis "tutut palstalla" eivät välttämättä ole minkäänlainen etu vaan he altistavat yksilön mielipiteitä ja kommunikaatiota ryhmäkurille ja miellyttämisenhalulle. Tällöin siis todellakin saattaa käydä niin että se "kredibiliteetti" mikä kullekin syntyy on edelleen statusorientoitunutta. Erinomainen keskustelija pystyy hyväksymään tämän ja murtamaan myös sosiaalisen kahleen, tosin hänen on helvetti soikoon parasta pystyä perustelemaan mielipiteensä.

    "Samaten olen aina ihmetellyt noita naiskirjoittajia, jotka kykenevät olemaan ystävällisiä ihan porsaille sovinistijuttujen kirjoittajille... Mä en kehtaisi, mulla ITSEKUNNIOITUS estäisi sellaisen."

    Sehän nimenomaan suurta. Sehän jättää sovinistisia juttuja kirjoittavan henkilön nimenomaan piehtaroimaan roskassaan kun taas ystävällinen nainen pystyy tuomaan asiallisesti julki oman mielipiteensä ja osoittamaan että on ylempänä. Se että käyttäytyy kauniisti myös huonosti käyttäytyviä kohtaan osoittaa että SIIHEN ON VARAA eikä anna toisen huonon käytöksen olla oman asiansa tiellä.

    Onko tässä tapauksessa siis itsekunnioitus sitä ettei pysty vastaamaan vai onko itsekunnioitus sitä että kunnioittaa asiaansa niin paljon että tuo sen asiallisesti ja kauniisti julki huolimatta siitä mitä muut tekevät? Eikö se joka nenättää herneen nenään toimi juurikin niiden perseilijöiden ehdoilla?

    "Hyväksyä mielipide" ja "Pystyä kommunikoimaan" ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Joku joka on manipuloitavissa aina vastustamaan kulloistakin tyyliä ja luopumaan aiheestaan on helppo provosoitava; helppo vaiennettava. Mitä itsekunnioitus sanoo siihen että sinut voidaan vaientaa asiassa kuin sormia napsauttamalla käyttäytymällä huonosti? Sehän on täydellistä manipulointia.

    "jos samanlaista läppää teille tulisi joku vetämään vaikkapa kirjastossa, ravintolassa tai kadulla bussipysäkillä... Itse asennoidun keskustelupalstaviesteihin aina siten."

    Luultavasti hämmentyisin, mutta nettipalstalla asiaa voi hetken sulatella ja vastata asiallisesti & nokkelasti koska täällä ei ole välittömiä tai edes välillisiä uhkia. Tämä kuitenkaan ei ole kirjasto, ei ravintola, katu tai bussipysäkki. Täällä viesteissä on persistenssi ja harkinta-aika on huomattavasti pidempi.

    Äänestä

jolla "ei voikaan alleviivata kokemustaan, statustaan, ammattiaan, sukuaan, taloudellista asemaansa, koulutusta tai muutakaan vastaavaa asiaa vaan joutuu ihan oikeasti keskustelun itsensä kautta toimimaan ja kohtaamaan asiat..." muodostuu ongelmaksi juuri se, että noista mainitsemistasi asioista ei ole apua.

Ihmiset tahtovat yleensä kuitenkin hankkia ryhmässä jonkunlaisen aseman ja joillakin ei pinna kestä tai kyvyt riitä siihen että asema muotoutuu, vaan he alkavat itse muodostaa sitä. Ja keskustelupalstalla se sitten näkyy enemmän tai vähemmän kummallisena verbaalisena käyttäytymisenä, koska se on tärkein harvoista mahdollisista käyttäytymisen muodoista.

Mielestäni kuitenkin hyvin monet pystyvät kommunikoimaan ja keskustelemaan ilman erityistä persoonansa korostamista. Persoonallisuudessakaan ei kyllä sinänsä ole mitään vikaa. Aika harvat ovat kyvyttömiä kommunikaatioon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tanatos kirjoitti:

Keitä harmittaa se että tälläisellä nimettömällä palstalla KESKUSTELLESSA ei voikkaan alleviivata kokemustaan, statustaan, ammattiaan, sukuaan, taloudellista asemaansa, koulutusta tai muutakaan vastaavaa asiaa vaan joutuu ihan oikeasti keskustelun itsensä kautta toimimaan ja kohtaamaan asiat ns. tajuamalla mistä on kyse ja kykenemällä vastaamaan siihen jollain järkeenkäyvällä tavalla?

"Jos olet niin hieno ja taitava että olet omilla ansioillasi pystynyt saavuttamaan Yleisen Paremmuuden Ihmisenä - niin tokihan sekin yhdellä anonyymillä nettipalstalla ilmenee jo ihan keskustelutasollakin. Jotkut kusipäät vaan aina ei tajua että 'Minä' Olen Todistetusti Muita Parempi ja minua usein harmittaa kun en voi sitä osoittaa mitenkään jolloin on syytä osoittaa että he (yleisesti) eivät ole päteviä keskustelemaan täällä koska eivät ole Osoittautuneet Olevansa Parempia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu