Halusin jakaa ajatuksiani tilanteestani jossa tunnen junnaavani paikoillaan.
Erosimme entiseni kanssa vuosi sitten ja riitauduimme pahasti. Isona asiana kaiken takana, silloin vielä kummankin tiedostamatta oli exäni aseksuaalisuus. Suhteessamme oli hyvin vähän jopa läheisyyttä ja suukkoja. Muusta ei voi edes puhua. Sovimme välit joitain kuukausia sitten ystävinä koska kumpikin merkitsee toiselle paljon. Omasta puolestani voin sanoa, että olen löytänyt hänestä hienon ystävän, jonka kanssa tunnen sanoinkuvaamatonta yhteenkuuluvuutta. Sovittuamme asiat tuntuu kuitenkin että mikään ei ole konkreettisesti muuttunut. Olen hänelle se läheisin ihminen, jota haluaa useimmiten tavata ja nukumme yhdessä aina kun näemme toisemme.
Oleellisin asia mukautua eroon ja uuteen rooliin toisen elämässä on asioiden käytännön erot, ja ilman niitä tunnen olevani hukassa tilanteessani. Tunnen entistä kohtaan paljon enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä päästäkseni eteenpäin. Kun menemme nukkumaan tunnen samaan aikaan onnellisuutta, että saan jakaa elämääni hänen kanssaan ja samalla onnettomuutta, koska mieleen tulee tunne viime vuodelta kun tyydyn tilanteeseen olevani hänen lähellään hänen tarpeiden mukaan.
Haluaisin jatkaa eteenpäin ja rakastua, olla sellaisessa parisuhteessa, jossa kummankin tarpeet täyttyvät ja suhde on tasapuolinen kumpaakin kohtaan. Olen yrittänyt käydä treffeillä ja olla avoimin mielin mutta lopulta joudun aina myöntämään itselleni kuinka vastenmieliseltä se on tuntunut. Toimiminen vastoin omaa tahtoa tuntuu todella pahalta, vaikka sitä toimiikin järkipohjalta ja haluaa ajatella omaa parasta... vähän monimutkaista.. vaikea selittää. Välillä entiseni kiusoittelee tapaamisista ja jopa kannustaa niihin. Se taas raivostuttaa itseäni. Joskus taas jos tielle tulee 'rakentavia' riitoja niin hän sanoo ettei hänen ole helppo katsella vierestä kun käyn ulkona. Olen kannustanut häntäkin tapaamaan uusia ihmisiä mutta hänestä yksin eläminen ainakin tällä hetkeltä tuntuu enemmän omalta jutulta, varsinkin aseksuaalisuuden puolesta.
Kai aika viimeistään näyttää. Olisi vaan hienoa, jos tilanne olisi selkeämpi. En haluaisi ottaa häneen etäisyyttäkään, koska meidän ystävyytemme on minulle korvaamatonta. Viisaita sanoja otetaan vastaan.. Kiitos niistä etukäteen.
Erosimme entiseni kanssa vuosi sitten ja riitauduimme pahasti. Isona asiana kaiken takana, silloin vielä kummankin tiedostamatta oli exäni aseksuaalisuus. Suhteessamme oli hyvin vähän jopa läheisyyttä ja suukkoja. Muusta ei voi edes puhua. Sovimme välit joitain kuukausia sitten ystävinä koska kumpikin merkitsee toiselle paljon. Omasta puolestani voin sanoa, että olen löytänyt hänestä hienon ystävän, jonka kanssa tunnen sanoinkuvaamatonta yhteenkuuluvuutta. Sovittuamme asiat tuntuu kuitenkin että mikään ei ole konkreettisesti muuttunut. Olen hänelle se läheisin ihminen, jota haluaa useimmiten tavata ja nukumme yhdessä aina kun näemme toisemme.
Oleellisin asia mukautua eroon ja uuteen rooliin toisen elämässä on asioiden käytännön erot, ja ilman niitä tunnen olevani hukassa tilanteessani. Tunnen entistä kohtaan paljon enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä päästäkseni eteenpäin. Kun menemme nukkumaan tunnen samaan aikaan onnellisuutta, että saan jakaa elämääni hänen kanssaan ja samalla onnettomuutta, koska mieleen tulee tunne viime vuodelta kun tyydyn tilanteeseen olevani hänen lähellään hänen tarpeiden mukaan.
Haluaisin jatkaa eteenpäin ja rakastua, olla sellaisessa parisuhteessa, jossa kummankin tarpeet täyttyvät ja suhde on tasapuolinen kumpaakin kohtaan. Olen yrittänyt käydä treffeillä ja olla avoimin mielin mutta lopulta joudun aina myöntämään itselleni kuinka vastenmieliseltä se on tuntunut. Toimiminen vastoin omaa tahtoa tuntuu todella pahalta, vaikka sitä toimiikin järkipohjalta ja haluaa ajatella omaa parasta... vähän monimutkaista.. vaikea selittää. Välillä entiseni kiusoittelee tapaamisista ja jopa kannustaa niihin. Se taas raivostuttaa itseäni. Joskus taas jos tielle tulee 'rakentavia' riitoja niin hän sanoo ettei hänen ole helppo katsella vierestä kun käyn ulkona. Olen kannustanut häntäkin tapaamaan uusia ihmisiä mutta hänestä yksin eläminen ainakin tällä hetkeltä tuntuu enemmän omalta jutulta, varsinkin aseksuaalisuuden puolesta.
Kai aika viimeistään näyttää. Olisi vaan hienoa, jos tilanne olisi selkeämpi. En haluaisi ottaa häneen etäisyyttäkään, koska meidän ystävyytemme on minulle korvaamatonta. Viisaita sanoja otetaan vastaan.. Kiitos niistä etukäteen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
muuttaa tulevana lauantaina (nyt on keskiviikko) lyhyen matkan päähän ulkomaille. Hän oli haikaillut kyseiseen tuttuun kaupunkiin pitemmäksi aikaa asumaan ennenkin. Kun puoli vuotta sitten hänet jätin, hän voi vihdoin toteuttaa unelmansa, aiemmin ei ylikilttinä persoonana olis kehdannut jättää mua yksin. Tein siis päätöksestä hänelle helpomman!
Kuten tekin, me eroamme / erosimme ystävinä. Hän on asunut enimmäkseen yhteisessä asunnossamme, siksikin että hän maksaa tämän kuun loppuun saakka kuluista puolet - mutta huom. hän nukkuu aina eri huoneessa! Olemme toistemme parhaat ystävät, mutta häntä ahdistaa sanomattomasti, jos hän konkreettisesti näkee minut sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa minulla on seksuaalista viritelmää (kaverit ja homokaverit tietysti harmittomia). Siksi olen pitänyt sellaiset viritelmät poissa hänen silmistään, samalla nauttien vihdoin elämästäni naisena, vaikka aina roiskuu kun rapataan ;) älä säkään suhtaudu treffailuun liian vakavasti: käyt jonkun kanssa kahvilla ja sanotte moido, jos ei muuta. Pahimmillaan on pari euroa ja puoli tuntia mennyt kohteliaaseen jutusteluun, ei kai se maailmaa kaada?
offtopic: juuri eilen lopetin pari kuukautta kestäneen tapailun muuten täydellisen miehen kanssa, joka huom. S24:n ilmoituksessaan oli "unohtanut" mainita, että hänen tyttöystävänsä dumppasi hänet alkuvuodesta :/ Vaikka hän on seksuaalisesti ja älyllisesti minulle paras mies ikinä, hän oli hukassa tunteidensa kanssa ja ymmärtäähän sen.. olisipa vain antanut tilanteen ymmärtämisen aineksia minulle ja muille naisille, joita hän yhä Treffeissä viettelee!
Hänelle, sinulle ja minullekin sanon siis, että ei kiirehditä rakastumisiin eikä parisuhteisiin. Mulle alkaa jo yhden yön jututkin riittää. Itse aion olla exääni yhteyksissä skypellä, mesessä, meilillä, tekstareilla, mikä nyt milloinkin on paras metodi. Ehkä sinunkin kannattaisi nähdä exääsi vähemmän fyysisesti? Ystävyyteenhän kuuluu erityisesti ajatusten ja tunteiden jakaminen, ja niit voi jakaa myös puhelimessa, mesellä tai milloin mitenkin. Voitte nähdä fyysisestikin, jos paikalla on myös muita tuttavia. Olisko näistä taktiikoista apua?