Kun ensi kertaa tapasin anoppini 15 vuotta sitten, ensin hän oli aivan mukava. Tulimme ihan hyvin toimeen ja muuten. Sitten muutimme mieheni kanssa yhteen ja siitä se alkoi, kun hän yhtenä päivänä raahasi meille harmaan rahin ja asetteli sen appiukon kanssa nojatuolimme eteen ja sanoi "se sopii siihen kuin valettu, niinhän minä sanoin" Mieheni oli vain että "kiitos äiti, tuollaista me olimmekin etsineet" vaikka emme olleet. No en alkanut pyörtää mieheni sanoja, mutta tein harvinaisen selväksi, että päätämme itse asuntomme kalustuksesta. Ja seuraavassa muutossa se menikin sitten yhdelle miehen kaverille.
Sitten kihlauduimme ja järjestimme kihlajaiskahvit, niin anoppi alkoi luettelemaan päiviä jolloin hänelle sopisi. Siis että valitsisimme hänen kalenteristaan meille hääpäivän. En sanonut tuohon sitten mitään ja kun myöhemmin ilmoitimme hääpäivämme, tokaisi anoppi vain " Miksi heinäkuun puolessa välissä, minusta kesäkuun loppu sopisi paljon paremmin, kun heinäkuun olemme yleensä mökillä, vai mitä Mikko? " Mieheni kyllä tokaisi tähän, etteiväthän he sitten lapsuusvuosien ole olleet koko heinäkuuta mökillä ja että me olimme jo päättäneet hääpäivän.
Kun esikoispoikamme syntyi, niin samana päivänä kun olimme kotiutuneet, niin hän rimpauttelee jo oven takana ja ihan kuin se ei olisi riittänyt niin tulee vielä huomautus " Poika on ihan minun Juhani-setäni näköinen, että eikö Juhani olisi juuri sopiva nimi pojalle"
Ja kun pojasta ei sitten Juhania tullut, niin seuraavaa lastamme, tyttöä, hän kutsui heti ensihetkestä asti Annaksi oman äitinsä mukaan ja kun ristiäisissä kuuli, ettei lapsesta Annaa tule, niin hänhän ihan suuttui meille. Kiukutteli varmaan parikin viikkoa.
Kolmannelle lapselle hän ei sentään ollut nimeä valitsemassa, eikä edes yrittänyt.
Aina kun tulee meille kotiin, niin arvioi kriittisesti, sitä kuinka siistiä talossa on ja huomauttelee asiasta kuin asiasta.
Ja jos hän soittaa kotipuhelimeenne (jostain syystä ei ikinä soita kännyköihin) tai tulee käymään, niin me laiminlyömme häntä, vanhaa yksinelävää naista
Sitten kihlauduimme ja järjestimme kihlajaiskahvit, niin anoppi alkoi luettelemaan päiviä jolloin hänelle sopisi. Siis että valitsisimme hänen kalenteristaan meille hääpäivän. En sanonut tuohon sitten mitään ja kun myöhemmin ilmoitimme hääpäivämme, tokaisi anoppi vain " Miksi heinäkuun puolessa välissä, minusta kesäkuun loppu sopisi paljon paremmin, kun heinäkuun olemme yleensä mökillä, vai mitä Mikko? " Mieheni kyllä tokaisi tähän, etteiväthän he sitten lapsuusvuosien ole olleet koko heinäkuuta mökillä ja että me olimme jo päättäneet hääpäivän.
Kun esikoispoikamme syntyi, niin samana päivänä kun olimme kotiutuneet, niin hän rimpauttelee jo oven takana ja ihan kuin se ei olisi riittänyt niin tulee vielä huomautus " Poika on ihan minun Juhani-setäni näköinen, että eikö Juhani olisi juuri sopiva nimi pojalle"
Ja kun pojasta ei sitten Juhania tullut, niin seuraavaa lastamme, tyttöä, hän kutsui heti ensihetkestä asti Annaksi oman äitinsä mukaan ja kun ristiäisissä kuuli, ettei lapsesta Annaa tule, niin hänhän ihan suuttui meille. Kiukutteli varmaan parikin viikkoa.
Kolmannelle lapselle hän ei sentään ollut nimeä valitsemassa, eikä edes yrittänyt.
Aina kun tulee meille kotiin, niin arvioi kriittisesti, sitä kuinka siistiä talossa on ja huomauttelee asiasta kuin asiasta.
Ja jos hän soittaa kotipuhelimeenne (jostain syystä ei ikinä soita kännyköihin) tai tulee käymään, niin me laiminlyömme häntä, vanhaa yksinelävää naista
Vastaukset 7
Vanhimmat
On sulla ollut kamala liitto jo 15 vuotta. Mitäs jos eroisit anopista?
Ensimmäisessä saamassasi vastauksessa sen sarkastisuudesta huolimatta oli viisauden siemen eli oikeastikin ota irti anopista. Kuvauksesi perusteella anoppisi vaikuttaa yksinkertaiselta ihmiseltä, joka ei tule ikinä olemaan mitään muuta. Ja jos haluat vaikuttaa suhteisiinne vain sinä voit muuttaa itseäsi ja ajatuksiasi niin, ettet ota hänen puheitaan ja tekojaan niin vakavasti kuin nyt.
Minullakin oli anoppi, joka mielellään saneli miten meidänkin elämä sujuisi oikein. Todellakin ainoa keino oli ottaa reilu hajurako, jonka aikana anoppi muuttui varovaisemmaksi minua kohtaan. Hänen kuoltuaan olen monet kerrat ehtinyt ajattelemaan, että suurin virheeni oli välittää liikaa hänen asenteistaan ja mielipiteistään. Minussa tuskin ei miniänä ollut mitään vikaa, mutta menin anopin "leikkiin" mukaan nuoruuttani ja epävarmuuttani. Kannoin aivan turhaan kaunaa häntä kohtaan kun toinen ratkaisu olisi ollut vain topakasti sanoa, että olen eri mieltä ja minä hoidan asian näin.
Voimia jatkoon ja luota itseesi!
Kaikkihan niitä nimiä, omia suosikkejaan mielellään ehdottelee. Olen minäkin ehdotellut sukulaisilleni mutta he sitten valitevat oman mieleisensä ja siihen tyytyminen.
Voi herttilei jos nyt joku rahi pilaa koko sisustuksen. Miehesi on oikeassa että antaa anopin tuoda jos se hänelle suurta iloa tuottaa. Minulla on samanlainen oma äitini joka huomauttelee asiasta kun asiasta, olen niin tottunut etten ota vakavasti. Ei ne anopit ja apit ole täällä ikuisuuksia meitä ilostuttamassa :) niin ettei kannata kaikkeen niin takertua jos anoppi saa hyvän mielen. Sinustakin tulee joskus anoppi ja ties kuinka hyvää mieltä saat kun pääset vähän häslään.
ja anoppi tai kukaan muukaan, esim. työkaverisi, ei ole täällä kertomassa, mitä sinä, ap. möläyttelet kaikessa arjen tohinassa.
Olemmeko me nykyisin liian mimoosamaisen herkkiä aavistelemaan toisen puheissa aina piruilua ja kiukuttelua? Millon ap. sinä itse päästit suustasi sammakon? Ei varmaan tule esimerkkiä mieleen?
ei tarvitse huolia sisustukseensa sopimatonta rahia ANOPPIA (tai ketään muutakaan) ilostuttaakseen. Ei anopilla TARVITSE olla tunnetta että pystyy päsmäröimään TOISTEN (aikuisten) ihmisten elämässä. Siis ihan tosi naurettava kirjoitus sinulta. Olisi sinunkin sukulaisilla helpompaa, jos et kiertelisi "ehdottelamassa" (lue: tyrkyttämässä) nimiä ja tuomassa rumia raheja heidän koteihinsa. Tiedätkö, että se on todella itsekästä. Siis että sinulla pitäisi olla iloa elämässä toisten kustannuksella? Mietipä vielä vähän..
kenellepä ***ttuuntunut mahtoi osoittaa sanansa?
Ei näissä rahijutuissa tai vauvan ulkonäöstä puhumisessa aina ole kysymys siitä, että se toinen osapuoli haluaa olla ilkeä. Toisten ihmisten mieliksi vaan on joskus tosi vaikea olla. Joskus kun lukee näitä viestejä, tulee mieleen, että miniän mielestä anoppi ei saa sanoa mitään.
Useimmat ihmiset tosiaankin haluavat olla ystävällisiä ja kilttejä toisille. Miksi he muka haluaisivat ilkeillä poikansa valitulle, eihän siinä ole järkeä.
henkilölle joka kirjoitti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..