Sinulle Tiina

Sinä sait elää haavemaailmassasi kolme kuukautta. Sinä ja minun mieheni leikitte naurettavaa pikku leikkiänne minun selän takana. Minä luulin teitä pelkiksi ystäviksi. Minä olin tyhmä, mutta kuinka tyhmä sinä oletkaan, ja varomaton! Etkö tiennyt että koska minä ja mieheni asumme yhdessä, kaikki lähettämäsi tekstiviestit tulivat minun ollessa vieressä? Etkö tiennyt että lukuisat ystäväni näkivät teidät ja koettivat varoittaa, ja minä pöljä en uskonut. Mutta niinhän siinä kävi että perheenrikkoja-lutka jäi nuolemaan näppejään. En ole nähnyt sinua pitkään aikaan, hävisit maan alle mieheni lopetettua suhteenne, vaikka sitä ennen tunnuit olevan joka helvetin paikassa, pienellä paikkakunnalla, jatkuvasti silmieni edessä. Minä odotan sitä päivää kun törmäät eteeni. Minulla on sinulle helevetin paljon sanottavaa.

Voin kertoa että meillä on nyt kaikki hyvin. Olen voinut antaa miehelleni anteeksi, loppupeleissä, kun minä olin jo valmis eroon, huomasi mieheni kuka oikeasti merkitsee. Annoin hänen kokeilla maistuiko ruoho paremmalle aidan toisella puolella, ei kuulema maistunut.

Ja kuten sinullekin, tiina, sanoin, että tämä on nyt sitten mieheni viimeinen mahdollisuus, ja sen tietää hän itsekin. Tällä hetkellä kaikki menee paremmin kuin koskaan. Ehkä sinä vain tietämättäsi lujitit suhdettamme.

Mutta sinä, Tiina, olet säälittävä nuori nainen. Luuletko elämässä käyvän hyvin sinun pikku-taktiikoillasi? Kannattaa lopettaa tulella leikkiminen ajoissa, mikäli haluat onnea elämääsi, sillä se että kävelee muiden ylitse, valehtelee ja leikkii tunteilla, ei johda mihinkään hyvään. Ja minä selvisin loppujen lopuksi voittajana tästä sodasta. Kärsijöitä olette sinä ja mieheni! Sinä kärsit yksinäisyydessäsi ja mieheni kantaen huonoa omatuntoa. Minä kärsin silloin, mutta nyt voin kävellä pää pystyssä, vahvistuneena, ja onnellisena elämääni eteenpäin. Sinä, Tiina, istut yksin pikku-yksiössäsi ja tuijottelet ikkunasta ulos, hukutat murheesi kolme kertaa viikossa tuoppiin ja ränsistyt jopa ulkonäöltäsi koko ajan. Ja anteeksi vain, minä en ole siitäkään lainkaan pahoillani. Minä en tunne sinua kohtaan oikeastaan mitään. Minä tulen kertomaan sinulle nämä asiat suoraan kun eteeni osut, sillä tuskinpa olet täällä tätä lukemassa. Olet täydellisesti pohjasakkaa!
284912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

mutta miksi petetyt naiset syyttävät aina sitä toista naista, jos mies käy vieraissa panemassa? Mä en oikeesti ymmärrä tuota naisen logiikkaa. Jos mies ei saa kotona sitä mitä haluaa, niin onhan se houkutus silloin suuri aidan toiselle puolelle. Sun mies ei ole puhdas pulmunen, ja tuskin olet itsekkään. Turhaa sinä syytät kolmatta osapuolta, jos miehesi pettää. Ja sama koskee myös miehiä, ei se ole sen toisen miehen vika, jos hän käy vaimoasi panemassa. Kyllä pettäjät ja petetyt saavat syyttää tapausesta vain ja ainoastaan itteensä. Kolmas osapuoli ei välttämättä ole edes tietoinen panonsa siviilisäädystä. Kaikki kun sitä ei aina "muista" kertoa.

Äänestä
  • Sinunko mielestä on ok pitkään jahdata varattua miestä, varsinkin kun tasan tarkkaan tietää tämän siviilisäädyn. Ja toisekseen mitään panemista ei tapahtunut. Luojalle kiitos!

    Äänestä

  • Avovaimo kirjoitti:

    Sinunko mielestä on ok pitkään jahdata varattua miestä, varsinkin kun tasan tarkkaan tietää tämän siviilisäädyn. Ja toisekseen mitään panemista ei tapahtunut. Luojalle kiitos!

    Eipä tietenkään mitään panemista ole tapahtunut, näin pitää tietenkin kertoa kun on käry käynyt.
    Todellisuudessa tämmöinen irto suhde on todellista kiimaa ja panemista oikein viimmeisen takaa.......

    Äänestä

  • Kyllä kaikissa kolmessa on vikaa minunkin mielestä ja kaikkein eniten niisstä jotka ovat avio/aviopari, se kolmas nainen/mies on vaan sopivasti paikalla. Vaan jos tietää, niin pitäishän sitä varattuja vähän kiertää. Ja voihan hyvin olla, että tää mies on tarvinnu "terapeuttia" ja "Tiinasta" sen saanut, kun/jos ei oo panoja tarvinnu.

    Kuule täti, joka tunnut olevan niin katkera "Tiinalle", jos olisit ollut tarpeeks hyvä jo alunperin miehelles, ei hän olis toista kuuntelijaa tarvinnu. Hyvä, jos olet ymmärtänyt muuttua miehesi mukaiseksi. Kuitenkin vähän epäilen tekstisi perusteella...

    Äänestä

  • ninni kirjoitti:

    Kyllä kaikissa kolmessa on vikaa minunkin mielestä ja kaikkein eniten niisstä jotka ovat avio/aviopari, se kolmas nainen/mies on vaan sopivasti paikalla. Vaan jos tietää, niin pitäishän sitä varattuja vähän kiertää. Ja voihan hyvin olla, että tää mies on tarvinnu "terapeuttia" ja "Tiinasta" sen saanut, kun/jos ei oo panoja tarvinnu.

    Kuule täti, joka tunnut olevan niin katkera "Tiinalle", jos olisit ollut tarpeeks hyvä jo alunperin miehelles, ei hän olis toista kuuntelijaa tarvinnu. Hyvä, jos olet ymmärtänyt muuttua miehesi mukaiseksi. Kuitenkin vähän epäilen tekstisi perusteella...

    Jos vaimo ei anna tai muuten tunnu tarpeeksi hyvältä, niin pitää erota ja sitten vasta etsiä uusi. Eikä pettää ja olla niinkuin ei mitään! Ja toinen nainen on toiseksi eniten syyllinen. Itse en koskisi varattuun mieheen pitkällä tikullakaan, kun tiedän miten pahaa se itselle tekisi!

    Äänestä

  • Avovaimo kirjoitti:

    Sinunko mielestä on ok pitkään jahdata varattua miestä, varsinkin kun tasan tarkkaan tietää tämän siviilisäädyn. Ja toisekseen mitään panemista ei tapahtunut. Luojalle kiitos!

    sitä on vaikea sanoa, mutta... sinun Tiina oli vapaa ja miehesi varattu, joten minusta syytä asiassa on enemmän miehessäsi kuin tässä Tiinassa.

    Olen ollut itse samassa tilanteessa ja siinäkin tilanteessa myös naiselle vihainen, mutta tajusin kuitenkin, että se suurin syyllinen oli oma mieheni, ei tämä vapaa nainen.

    Jos mies on ns. "helppoa riistaa" niin kuka kieltää sinkkua yrittämästä ja jos vielä ehkä mies antaa merkkejä, että hänkin on kiinnostunut ja naisen seura kelpaa.

    Anteeksi nyt vain, mutta vaikka ymmärrän, että tämä Tiina sieppaa sinua, niin kyllä se suurin "mulkku" on sinun miehesi.

    Asun muuten myös itse pienellä paikkakunnalla, ja edelleen törmään tähän naiseen.... ja no, hän on minulle ihan yhdentekevä ihminen. En vaivaaa hänellä päätäni.
    Älä sinäkään tällä Tiinalla! Turhaa energian haaskaamista!!

    Äänestä

  • Avovaimo kirjoitti:

    Sinunko mielestä on ok pitkään jahdata varattua miestä, varsinkin kun tasan tarkkaan tietää tämän siviilisäädyn. Ja toisekseen mitään panemista ei tapahtunut. Luojalle kiitos!

    petti minua. Enkä silloin syyttänyt sitä toista naista. Kaiken vihan ja katkeruuden kaadoin silloin mieheni niskaan. Se tyttö oli satunainen sivullinen. Totta kai se tuntuu pahalta, kun näin kenen kanssa mieheni mua petti. Mutta en lähtenyt hakemaan syyllistä mistään muualta. Miehelleni ei riittänyt se, että harrastimme seksiä vähintään 2 päivässä. Ehkä en ollut hänelle tarpeeksi tyydyttävä, mene ja tiedä. Ja en edelleenkään itse hyväksy pettämistä enkä haikaile varattujen miesten perään. Mutta jos todellakin niin on (mitä vahvasti epäilen) ettei miehesi pettänyt sinua tämän Tiinan kanssa, niin miksi sitten itket ja valitat, jos nyt kaikki kerran on hyvin?! Vanhat haavat sä siinä vaan auki revit ja kasvosi menetät, jos rupeat sille Tiinalle riekkumaan.

    Äänestä

  • Ihan kuin olisit elänyt kirjoittamasi asiat..? Unohdit vain sen, että on myös niitä, joilla on aina ollut ja tulee olemaan monia suhteita yhtäaikaa; olivatpa asiat sitten millä mallilla tahansa..

    Äänestä

Pieni huomautus avovaimolle; ei oikein siltä vaikuta kun sanot, ettei tämä Tiina herätä sinussa mitään tunteita. Kyllähän koko kirjoituksesi on katkeruutta ja mielipahaa pullollaan. Ehkä sinun on parasta kuitenkin myöntää itsellesi, että parisuhteesi karikkoihin syyllisiä ovat ainoastaan sinä ja miehesi. Toivotan tietysti sinulle kuitenkin onnea suhteesi jälleenrakentamiseen, mutta koeta olla ensin rehellinen edes itsellesi.

Äänestä
  • Tiedoksi, että olen kyllä katkera sitä naista kohtaan, mutta voin kertoa että minulle on aivan sama mitä hänelle nyt tapahtuu, ei hetkauttaisi vaikka jäisi auton alle, voi kyynel!
    Ja toisekseen, kyllä se on myös tuon nartun vika, kun hän tieten tahtoen jahtasi miestäni pitkän aikaa, vaikka tiesi tarkkaan olomme ja elomme. Ja humalapäissään mieheni lankesi sitten pari kertaa, ei onneksi petiin asti. Minulle tuo nainen esitti aina ystävällistä, vaikka kyllä minä havaitsin syvän ihastumisen hänestä miestäni kohtaan. Ja keinoja ei todellakaan kaihdettu, homma meni häiriköinnin puolelle. Minua ei kannata syyttää, koska ei miehenikään osaa selittää syytä hairahduksilleen, sillä meillä on kaikki asiat ollut kunnossa. On naiivia väittää, etteikö rakastava puolisokin JOSKUS JOISSAKIN TAPAUKSISSA voisi esim. humalassa pettää. Ei tietenkään suurin osa, mutta sanottaisiinko näin raamatullisesti että liha on heikko! Vituttaa tuollainen minun syyttäminen, kaikissa suhteissa on ongelmansa, mutta meillä ne ovat olleet hyvin pieniä, ei sellaisia joiden takia olisi pettämään tarvinnut ryhtyä! ja tiedän toki omat ja mieheni virheet, mutta syytä on tuossa naisessakin vaikka kuka tulisi mitä tahansa minulle siitä vastaan väittämään. Tietäisitte jos olisitte minun tilalla.

    Äänestä

  • avovaimo kirjoitti:

    Tiedoksi, että olen kyllä katkera sitä naista kohtaan, mutta voin kertoa että minulle on aivan sama mitä hänelle nyt tapahtuu, ei hetkauttaisi vaikka jäisi auton alle, voi kyynel!

    Olet katkeruutta ja vihaa pullollaan - säälin sinua. Ole rehellinen itsellesi ja katso peiliin. Onko pettämiseen syy todella muualla? Onko syyllinen todella Tiina? Suhteenne ei ole kunnossa, kun näin pääsi tapahtumaan. Miehesi on häntäheikki, joka pääsi kuin koira veräjästä, kun Tiina sai vihan ylleen. "Jäisi vaikka auton alle" Olet huolestuttavan epätasapainoisessa tilassa. Mietit joka hetki asiaa ja pelkäät, koska tämä taas toistuu. Todennäköistä on, että toistuu koska et pysty elämään enään normaalisti "valvomatta" miestäsi ja häntä kokoajan. Suhteenne on loppusuoralla. Yritä löytää itsesi - opi hyväksymään maailman epäoikeudenmukaisuudet ja ole ennenkaikkea rehellinen itsellesi. Katkeruutesi kovettaa sinut ja vieroittaa ympärilläsi olevat vähitellen seurastasi.

    Äänestä

  • avovaimo kirjoitti:

    Tiedoksi, että olen kyllä katkera sitä naista kohtaan, mutta voin kertoa että minulle on aivan sama mitä hänelle nyt tapahtuu, ei hetkauttaisi vaikka jäisi auton alle, voi kyynel!
    Ja toisekseen, kyllä se on myös tuon nartun vika, kun hän tieten tahtoen jahtasi miestäni pitkän aikaa, vaikka tiesi tarkkaan olomme ja elomme. Ja humalapäissään mieheni lankesi sitten pari kertaa, ei onneksi petiin asti. Minulle tuo nainen esitti aina ystävällistä, vaikka kyllä minä havaitsin syvän ihastumisen hänestä miestäni kohtaan. Ja keinoja ei todellakaan kaihdettu, homma meni häiriköinnin puolelle. Minua ei kannata syyttää, koska ei miehenikään osaa selittää syytä hairahduksilleen, sillä meillä on kaikki asiat ollut kunnossa. On naiivia väittää, etteikö rakastava puolisokin JOSKUS JOISSAKIN TAPAUKSISSA voisi esim. humalassa pettää. Ei tietenkään suurin osa, mutta sanottaisiinko näin raamatullisesti että liha on heikko! Vituttaa tuollainen minun syyttäminen, kaikissa suhteissa on ongelmansa, mutta meillä ne ovat olleet hyvin pieniä, ei sellaisia joiden takia olisi pettämään tarvinnut ryhtyä! ja tiedän toki omat ja mieheni virheet, mutta syytä on tuossa naisessakin vaikka kuka tulisi mitä tahansa minulle siitä vastaan väittämään. Tietäisitte jos olisitte minun tilalla.

    Uskotko tosiaan ettei miehesi rakastellut tätä naista? Jos tämä nainen oli niin ihastunut mieheesi (hänen selkärangattomuudestaan huolimatta), niin eikö hän muka olisi käyttänyt hyväkseen tätä naisellista keinoa (rakastella) kietoakseen miehesi pikkusormen ympäri? Ja luuletko todella että selkärangaton miehesi olisi jättänyt käyttämättä noin oivaa tilanneta hyväkseen. Koska sinua "rakastaa", niin eihän hän voinut olla ihastunut tähän naiseen muuten kuin seksuaalisesti, vai olikohan hän ihan oikeasti rakastunut tähän Tiinaan ja päätti odottaa seksin kanssa siihen saakka kun eroaa sinusta? Siinäpä miettimistä...

    Kuule, on se kumma juttu kun niillä miehillä ei ole homma koskaan loppuun saakka mennyt reissuillaan, heh, heh!

    Äänestä

  • avovaimo kirjoitti:

    Tiedoksi, että olen kyllä katkera sitä naista kohtaan, mutta voin kertoa että minulle on aivan sama mitä hänelle nyt tapahtuu, ei hetkauttaisi vaikka jäisi auton alle, voi kyynel!
    Ja toisekseen, kyllä se on myös tuon nartun vika, kun hän tieten tahtoen jahtasi miestäni pitkän aikaa, vaikka tiesi tarkkaan olomme ja elomme. Ja humalapäissään mieheni lankesi sitten pari kertaa, ei onneksi petiin asti. Minulle tuo nainen esitti aina ystävällistä, vaikka kyllä minä havaitsin syvän ihastumisen hänestä miestäni kohtaan. Ja keinoja ei todellakaan kaihdettu, homma meni häiriköinnin puolelle. Minua ei kannata syyttää, koska ei miehenikään osaa selittää syytä hairahduksilleen, sillä meillä on kaikki asiat ollut kunnossa. On naiivia väittää, etteikö rakastava puolisokin JOSKUS JOISSAKIN TAPAUKSISSA voisi esim. humalassa pettää. Ei tietenkään suurin osa, mutta sanottaisiinko näin raamatullisesti että liha on heikko! Vituttaa tuollainen minun syyttäminen, kaikissa suhteissa on ongelmansa, mutta meillä ne ovat olleet hyvin pieniä, ei sellaisia joiden takia olisi pettämään tarvinnut ryhtyä! ja tiedän toki omat ja mieheni virheet, mutta syytä on tuossa naisessakin vaikka kuka tulisi mitä tahansa minulle siitä vastaan väittämään. Tietäisitte jos olisitte minun tilalla.

    No johan on tekstiä sulta...
    Olen minä ja moni muukin ollut humalassa ja tyrkyllä on ollu miestä kaikista sivilisäädyistä (katopa vaikka keskustelu miesten logiigasta ja baarissa).
    Helvetti viekäät, täytyy aikuisten ihmisten osata käyttää viinaa sen verran, että ei petä ihmistä jota arvostaa, kunnioittaa ja rakastaa.

    Äänestä

  • Ei sinkkuihmisen tarvitse olla vastuussa kuin itselleen omista tekemisistään. Jos ukkosi on niin hölmö, että lähtee leikkiin mukaan, niin turha siinä on muita syyttää! Tiedä vaikka se olisi ollut ukkosi joka Tiinaa jahtasi. Tuskin Tiinan tarvitsee sinua ajatella. Eiköhän jotain vikaa ole siinä suunnassa kun ukkosi vieraisiin meni. Turha nyt ruikuttaa ja syytellä muita. Tämä on ihan ulkopuolisen mielipide. Itse en ole pettäjä enkä ole ollut varatun miehen kanssa.

    Äänestä

  • avovaimo kirjoitti:

    Tiedoksi, että olen kyllä katkera sitä naista kohtaan, mutta voin kertoa että minulle on aivan sama mitä hänelle nyt tapahtuu, ei hetkauttaisi vaikka jäisi auton alle, voi kyynel!
    Ja toisekseen, kyllä se on myös tuon nartun vika, kun hän tieten tahtoen jahtasi miestäni pitkän aikaa, vaikka tiesi tarkkaan olomme ja elomme. Ja humalapäissään mieheni lankesi sitten pari kertaa, ei onneksi petiin asti. Minulle tuo nainen esitti aina ystävällistä, vaikka kyllä minä havaitsin syvän ihastumisen hänestä miestäni kohtaan. Ja keinoja ei todellakaan kaihdettu, homma meni häiriköinnin puolelle. Minua ei kannata syyttää, koska ei miehenikään osaa selittää syytä hairahduksilleen, sillä meillä on kaikki asiat ollut kunnossa. On naiivia väittää, etteikö rakastava puolisokin JOSKUS JOISSAKIN TAPAUKSISSA voisi esim. humalassa pettää. Ei tietenkään suurin osa, mutta sanottaisiinko näin raamatullisesti että liha on heikko! Vituttaa tuollainen minun syyttäminen, kaikissa suhteissa on ongelmansa, mutta meillä ne ovat olleet hyvin pieniä, ei sellaisia joiden takia olisi pettämään tarvinnut ryhtyä! ja tiedän toki omat ja mieheni virheet, mutta syytä on tuossa naisessakin vaikka kuka tulisi mitä tahansa minulle siitä vastaan väittämään. Tietäisitte jos olisitte minun tilalla.

    kirjoituksesi perusteella voisi kuvitella,

    että et pahastuisi jos miehesi vaikka pahoinpitelisi sinua humalassa - saahan humalassa vähän rajummalla otteella ottaa (kummankohan liha olis heikompaa vaikkapa raamatulla lyötynä) ;)

    tai että sinua ei haittaisi jos muutaman mäyräkoiran kurkkuunsa kumonnut miehesi ottaa ja räjäyttää pankin rahan puutteessa (puute kuin puute) ;)

    tai että hyväksyisit että humalatilassa oleva miehesi lainaa omin luvin naapurin uutta Ferraria, mutta palauttaa sen takas parkkiruutuun "reissun" jälkeen - palauttihan se sen vähän käytettynä takas ihan ku "Tiinankin" ;)

    Kyllä se on kuule niin, että ihminen joka hallitsee oman alkoholinkäyttönsä, pitää huolen, että ei mene niin tolkuttomaan tilaan, että on kuin pässi narunperässä vietävissä. Jos ei hallitse omaa alkoholinkäyttöään, niille on ihan oma nimitys ja se on sairautta. Maailmassa on vaan asioita, joita ei saa tehdä tai ei ole hyväksyttävää tehdä ei selvinpäin eikä humalassa.

    Äänestä

Kyllä se tytöt on niin, että syytä saa etsiä aina itsestään jos tulee petetyksi. Huopmioikaa riittävästi puolisoiden tarpeet, niin huomaatte ettei mitään hätää.
Itselläni on tilanne sellainen että vaimollani on erittäin herkät limakalvot vaginassa, eikä yhdyntää voi suorittaa ilman kovaa tuskaa, jotenka emme suorita, käsipelillä sillointällöin vaimoni tyydyttää mminut ja minulle se ei riitä alkuunkaan.
Suuseksi ja anaali ovat vaimolleni tabu, joten kun niitä kyselin käyttöön, oli vastaus selkeäEI, ne sun tarvii hakea muualta...mitäs tohon sanotte, ja mä olen myös hakenut, mutta todella salaa.

Äänestä
  • Sulla on hyvä vaimo!

    Olen sanonut omalle ukko-kullalle, että jos joskus sattuu vaikka joku onnettomuus minulle, että en enää kykene, niin ilman muuta hän saa käydä hyvällä omalla tunnolla tarpeensa tyydyttämässä siellä missä onnistuu. Rakkauteen kuuluu ymmärtää toista.

    Toistaiseksi ollaan omin avuin HYVIN selvitty ja molemmat nautittu.

    Äänestä

Kyllä se kuule on niin että, miehessäsi se vika on eikä siinä Tiinassa, hyvähän se on vierittää syy jonkun toisen niskoille jotta voisit jatkaa elämääsi avomiehesi kanssa, mutta totuus on kuitenkin se ettet voi enään koskaan luottaa mieheesi ja tulet aina epäilemään häntä.
Ei ne miehetkään mitään "idiootteja" ole, jos joku tulee helmojaan heiluttelee niin ei se mies menen joka on sitoutunut... OIKEASTI!
Ymmärrän vihasi, mutta Tiinan syyttelyllä et voita mitään, et varsinkaan itsellesi.
Et varmasti tiedä kuitenkaan täyttä totuutta, voihan olla niin että tässäkin tarinassa onkin ihan joku muu kärsijä... itsesi lisäksi.

Äänestä
  • Kyllähän se vika on miehessäs, jos on niin heikko niin sillon on! Mun mies petti kans aivan räkäkännissä mua ( vieläpä mun silmien alla!) ja en tiiä et onko vika mussa kerta se petti vai missä mut sen vaan sanon ei siihen jätkään pysty enää luottaan, vaikka se on itkien vannonu ettei ikinä enää tee mitään tuollaista, niin en silti pysty luottaan siihen! Ainakun on jotain muita naisia seurassamme, meinaan tulla aivan hulluksi ku ei tiedä et ketä tässä nyt kyttäis et kuka yrittää ja mitä! ja kuka vie kenet...et luottamus on menny kokonaan....eikä se hevillä takasin tule..eikä rokilla...

    Äänestä

Mitäs sitä Tiinaa syyttelet? Ei se sun miestä vieny, ei ketään viedä, väkisin miehessä se vika on ja SINUSSA. Ja jos kerran pettää pettää varmaan toisenkin kerran. Pidä silmäsi auki tai sinuna jättäisin koko miehen ja antaisin Tiinalle....

Äänestä

Jos petetyksi tulemisen jälkeen on tahtoa jatkaa,on silloin nollattava itsensä.Purettava omat tunteet,suru ja itkettävä itkut.Laskettava plussat ja miinukset.KESKUSTELTAVA parinsa kanssa.Olin niin lyötynä itse juuri ennen joulua.Mies kertoi itse yli puolen vuoden suhteesta selkäni takana.Se oli järkyttävintä mitä olin kokenut!Aloin taistella.Sitten tuli viha ja inho.Pakko oli hengähtää pari viikkoa erossa, rypeä itsesäälissä, laskeskella plussia ja miinuksia,huomioida myös lasten fiilikset.Taistella omien tunteiden kanssa.Ja taas yrittää keskustella, kinata, tarkkailla onko toinen tosissaan.Mennä itteesä ja pohtia mitä voisi korjata, miten kasvaa .Ja ne epäluulon tunteet, jotka välillä väkisinkin putkahtavat pintaan mitä ihmeellisimmissä tilanteissa.Sysätä ne syrjään ja kirjoittaa ne vaikka runoiksi myöhemmin. Tärkeintä vain purkaa tunteensa vaikka paperille.Olen sanonut niitä ääneen miehellenikin.Tiedoksi vain missä mennään.Päivä päivältä helpottaa.Kasvettu ollaan molemmat.Mutta sitkeästi yritetään .Kaikkensa ollaan tehty, jos ei enää luonnista.On annettava aikaa,otettava toinen ihminen juuri sellaisena kuin on.Etsittävä sitä hyvää toisesta.En voiketään muuttaa eikä kuka voi minua muuttaa.Mutta voi oppia ymmärtämään.Vaikka se satuttaakin.Tietysti rajansa kaikella.Joskus olin vannonut,että jos mua petetään se on siitä poikki.Mutta ei se ollutkaan niin yksinkertaista.Kaikesta tuskasta huolimatta halusin vielä antaa mahdolisuuden, koska tunteita oli vielä molemmilla. Joskus tämä elämän arki vie niin mennessään, että pitää toista itsestäänselvyytenä ja hups! tajuat sen sitten, kun on jo melkein myöhäistä tai myöhäistä.

Äänestä
  • .se ken ensimmäisen kiven heittää..
    Moraali on jokaisen sydämessä, perusarvot,
    kunnioitus itseä ja toista kohtaan,ottaa vastuu
    kaikista teoistaan.Rakastaa, myös silloin kun toinen sitä vähiten ansaitsee. Elämä heittää joskus, ei voi sanoa ei koskaan. Usko sydämen ääneen auttaa, silloin kun pohja vedetään pois.
    Toisaalta ei ole syyllisiä, on vaan uhreja.
    Ei voi syyttää tikapuuhermostoa (miehillä),
    kaksi siinä on osallisena.Mitkä asiat painavat
    loppupeleissä, vaakakupissa,hetken hurma ja hekuma,vai yhteiselämä, joka on täytetty kaikilla sateenkaaren väreillä. Kuka katsoo kortit loppuun, on lopulta voittaja

    Äänestä

Taitaa totuus kyllä olla niin että miehesi jänisti ja palasi luoksesi, vaikka Tiina antoikin paremmat kyydit kuin sinä.

Äänestä

ovat huoria jo nuorina. Kuten tämä Tiinakin.

Äänestä
  • Kiitos että edes joku Maikin lisäksi pitää hieman edes minunkin puolia. No, ollaan sitten syyllisiä niin täällä nämä naiset, jotka eivät tiedä tällaisesta tilanteesta mitään, ja miehet jotka pitävät pettämistä normaalina, voivat olla tyytyväisiä. Onneksi tiedän itse paremmin.

    Äänestä

  • Avovaimo kirjoitti:

    Kiitos että edes joku Maikin lisäksi pitää hieman edes minunkin puolia. No, ollaan sitten syyllisiä niin täällä nämä naiset, jotka eivät tiedä tällaisesta tilanteesta mitään, ja miehet jotka pitävät pettämistä normaalina, voivat olla tyytyväisiä. Onneksi tiedän itse paremmin.

    hmmm..Ootkohan sä minkä ikänen? En usko että olet AINOA ihminen jolle on käynyt noin..Asiahan vain on niin et kyllähän se on molemmissa vika, sun miehessäs ja siinä tiinassa, mut suurempi vika se on sun MIEHESSÄS! Se on ukkomies, tiina on vapaa, miehes tiesi mitä oli tekemässä, ja mä en ymmärrä ihmisiä(miehiä) jotka on niin kännissä ettei ne tajua mitään!!kuka voi olla niin sevon? Ainahan sä jotain tajuat, ja jos et niin sillon yleensä ollaan sairaalakunnossa..et oisit vaan kirjottanut tuon kirjees omalle avomiehellesi..sinkut on sinkkuja ja varatut varattuja! ja jos ei sitä tajua niin sitte voi vaikka olla olematta..kyllä mäkin syytän mun miestäni ja puhumme asiasta vieläkin (aikaa on kulunut jo 2kk tapahtuneesta) ja olen myös pikkupaikkakunnalta ja näen sitä "toista" lähes päivittäin enkä siltikään sitä syyttele ekana koska virhehän oli mieheni! Onneksi en ole sokea.

    Äänestä

  • niitä muitakin?

    Äänestä

  • Avovaimo kirjoitti:

    Kiitos että edes joku Maikin lisäksi pitää hieman edes minunkin puolia. No, ollaan sitten syyllisiä niin täällä nämä naiset, jotka eivät tiedä tällaisesta tilanteesta mitään, ja miehet jotka pitävät pettämistä normaalina, voivat olla tyytyväisiä. Onneksi tiedän itse paremmin.

    vaan siitä, että mikä on ns. totuus.

    Tämä Tiina on sinkku ja miehesi ei. Niin yksinkertaista se on.
    Vai olenko missannut jotain oleellista??
    Entä jos asiat olisi olleet toisin päin? Sulla olisi ollut peliä jonkun miehen kanssa ja sun miehesi olisi saanut siitä tietää?? Olisiko hän uskonut sun selityksiä??? Epäilenpä vain!

    Jos haluat itse uskoa, mitä olet kirjoittanut, niin se on sun asiasi, mutta kuten huomaat vastauksista, niin enemmistö on sitä mieltä, että vika on kyllä sun miehessäsi, ei Tiinassa.

    Avaa jo hyvä ihminen silmäsi ja ota pää pois pensaasta!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avovaimo kirjoitti:

Sinä sait elää haavemaailmassasi kolme kuukautta. Sinä ja minun mieheni leikitte naurettavaa pikku leikkiänne minun selän takana. Minä luulin teitä pelkiksi ystäviksi. Minä olin tyhmä, mutta kuinka tyhmä sinä oletkaan, ja varomaton! Etkö tiennyt että koska minä ja mieheni asumme yhdessä, kaikki lähettämäsi tekstiviestit tulivat minun ollessa vieressä? Etkö tiennyt että lukuisat ystäväni näkivät teidät ja koettivat varoittaa, ja minä pöljä en uskonut. Mutta niinhän siinä kävi että perheenrikkoja-lutka jäi nuolemaan näppejään. En ole nähnyt sinua pitkään aikaan, hävisit maan alle mieheni lopetettua suhteenne, vaikka sitä ennen tunnuit olevan joka helvetin paikassa, pienellä paikkakunnalla, jatkuvasti silmieni edessä. Minä odotan sitä päivää kun törmäät eteeni. Minulla on sinulle helevetin paljon sanottavaa.

Voin kertoa että meillä on nyt kaikki hyvin. Olen voinut antaa miehelleni anteeksi, loppupeleissä, kun minä olin jo valmis eroon, huomasi mieheni kuka oikeasti merkitsee. Annoin hänen kokeilla maistuiko ruoho paremmalle aidan toisella puolella, ei kuulema maistunut.

Ja kuten sinullekin, tiina, sanoin, että tämä on nyt sitten mieheni viimeinen mahdollisuus, ja sen tietää hän itsekin. Tällä hetkellä kaikki menee paremmin kuin koskaan. Ehkä sinä vain tietämättäsi lujitit suhdettamme.

Mutta sinä, Tiina, olet säälittävä nuori nainen. Luuletko elämässä käyvän hyvin sinun pikku-taktiikoillasi? Kannattaa lopettaa tulella leikkiminen ajoissa, mikäli haluat onnea elämääsi, sillä se että kävelee muiden ylitse, valehtelee ja leikkii tunteilla, ei johda mihinkään hyvään. Ja minä selvisin loppujen lopuksi voittajana tästä sodasta. Kärsijöitä olette sinä ja mieheni! Sinä kärsit yksinäisyydessäsi ja mieheni kantaen huonoa omatuntoa. Minä kärsin silloin, mutta nyt voin kävellä pää pystyssä, vahvistuneena, ja onnellisena elämääni eteenpäin. Sinä, Tiina, istut yksin pikku-yksiössäsi ja tuijottelet ikkunasta ulos, hukutat murheesi kolme kertaa viikossa tuoppiin ja ränsistyt jopa ulkonäöltäsi koko ajan. Ja anteeksi vain, minä en ole siitäkään lainkaan pahoillani. Minä en tunne sinua kohtaan oikeastaan mitään. Minä tulen kertomaan sinulle nämä asiat suoraan kun eteeni osut, sillä tuskinpa olet täällä tätä lukemassa. Olet täydellisesti pohjasakkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu