Mietin nykyään miksi töissä on niin kovin
rajoittunut ja toisia vähän kunnioitta ilmapiiri.
Tuntuu usein ettei toista ihmistä kunnioiteta
Henkilönä, Hän on vain jokin väline jollekin
prosessille. Olen todella kyllästynyt Ihmisten
aliarvioimiseen, tuntuvat vähättelevän Itseään
aiva mielettömästi.Jotenkin tuosta toiminnasta
itsenä vähättelystä ja ali-arvostamisesta on
tullut jotenkin itsestään selvyys. Sitten sen
tuon toiminnan toinen puoli on oman pätemisen ja
oman itsensä ylikorostaminen. Ei osata kuunnella
ja antaa toiselle aidosti tilaa. Rasittavaa
tuollaiset pelit. Tuollainen toiminta on mieles-
täni hyvää vauhtia ollut Suomalaisen Palvelu
kultuurin tuho, kun katsoo esim Stadissa miten
ihmisiä kohdelaan monen tiskin takana, ei voi kun
ihmetellä mitä työntekijä mahdollisesti ajatelee?
Ei minusta ole kysymys asiakkaiden
epäkohteliaisuudesta, työntekijä on itse hommansa
hankkinut, Hän saa palkan työstään eikä
palveluammatissa tiskin takana ole todellakaan
pakko olla. Sama toimii mielestäni hyvin
Terveyskeskuksissa.Järkyttävää kohtelua. Usein
parasta ko. paikassa on joku nuori aloitteleva
lääkäri joka haluaa aidosti vielä autaa
potilaitaa. On kokemuksia aidosta ja rehellisestä
auttamisesta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Yhteiskunnan ollessa tällaisessa murrosvaiheessa
varmaan itsensä korostamisen henki on joku
suojakeino: "Minä pärjään ja osaan!" Olen joskus
ihan tosissani pohtinut sitä kun Raamatussa
kehoitetaan olemaan nöyrä ja hiljainen. Kuitenkin
tässä maailmassa näyttää pärjäävän kaikkein
kovapintaisimmat ihmiset: Ne oikein paistattelee
menestyksessä. Olen sitä mieltä että kuitenkin
kannattaa arvostaa itseään: En ole sen huonompi
kuin muutkaan; se kannattaa pitää mielessä
Kirjoitin joku aika sitten työharjoittelussa
esiintyvistä asioista. Samanlainen kohtelu ja
meininki myös työharjoittelijoille eri
työöharjoittelupisteissä.Ensin pitäis osata
kaikki paremmin kuin vaki henkilökunta: sitten
jos osaakin hyvin, niin vaki työntekijät alkaavat
pelätä paikkojensa puolesta ja aletaan savustaa
ulos. Jopa ammattikorkeakoululaiset ovat
valittaneet kyseistä käytöstä ja siksi
kirjoitinkin että koko työharjoittelu pitäis
lakkauttaa. Työpaikkakiusaamisen rinnalle on
tullut työharjoittelukiusaaminen.Elikkä entiset
koulukiusaajat ovat siirtneet astetta edemmäs.
Varmaan kohta kyseinen asia siirtyy vanhainkotiin
ja sitten se on seniorikiusaamista. Onneksi
haudas saa olla rauhas. Mutt en pidä kiirettä,
kyll sitä kerkee maata myöhemmi..sitte joskus..
Hyvä Keskustelija.
Luin tuon Sinun kirjoituksen, enkä voi kun
myötätunnolla ajatella miten rajoittuneelta kuu-
lostaa että fiksuja ihmisiä kohdelaan
kuvaamallasi tavalla. Mahtaa olla raskasta olla
jonkun toisen ihmisen arvioitavana, samalla kun
ei ole oikeasti oikeutta ilmentää itseään ja
osaamistaan.
Sairaanhoito puolella on tilanne että opiskelija
on työharjoitteluissa useita viikkoja. On täysin
mahdotonta taata oikeusturvaansa jotakin Rajatila
tasoista, turhautunutta ja rajoittunutta osaston
hoitajaa vastaan. Hänellä ja työryhmällä on
paljon valtaa arvioida sinun toimintaasi
harjoittelu jaksolla. Jos et mielytä, on
arvostelu sen mukaista. Tiedän empiirisesti
tilanteita että opiskelija kävelee kuumemittari
kädessä pitkin osastoa jottei näyttäisi siltä
että laiskottelisi. Ajatelkaa henkistä painetta
joka tällä henkilöllä on?
Kiitos kun kirjoitit.
T. K
rupea työttömäks ja kiskoon kaljaa!