esimerkkiä:
"
JUURI NYT ›
Eduskunnan virkamiehille yli 20 prosentin palkankorotus
1.7.2010 6:00
A A
Jaakko Hautamäki
Kirjoittaja on politiikan toimittaja.
Jaakko Hautamäki
Helsingin Sanomat
Eduskunnan hallinto-osaston johtaville virkamiehille on tulossa yli 20 prosentin palkankorotus vuoden sisällä.
Eduskunnan kansliatoimikunta päätti viime viikolla nostaa kymmenellä prosentilla samojen virkamiesten palkkoja, jotka saivat viime vuoden palkkauudistuksen yhteydessä jo 12 prosentin korotukset.
Neljä johtavaa virkamiestä muilta osastoilta teki keskiviikkona korotuksista harvinaisen kantelun kansliatoimikunnalle. Muun muassa lainsäädäntöjohtaja Keijo Koivukangas kysyi, noudattiko toimikunta päätöksessään hallintolain säännöksiä. Kirjelmä on eduskunnan hallintohistoriassa hyvin poikkeuksellinen.
Epäily lainvastaisuudesta perustuu siihen, että sekä asian esittelijä, toimistopäällikkö Martti K. Korhonen että valmistelija, henkilöstöpäällikkö Hannu Laitinen hoitivat itseään koskevaa asiaa.
Asia valmisteltiin varapuhemies Tarja Filatovin (sd) kanssa. Hän sanoi keskiviikkona, ettei "asia näytä hyvältä".
"On hyvä kysymys, oliko juuri nyt oikea aika", hän lisäsi.
Filatov sanoi toimineensa aiemmin sovittujen pelisääntöjen mukaan. "

Vastaukset 8
Vanhimmat
Eduskunnan palkanakorotuset ovat tärkeitä. Niihin kyllä löytyy rahaa jos ei muuten niin Tarja Filatov poistaa muutaman etuuden työttömiltä !!
Filatov ja Parpo (SDP/Rauma) tekivät aloitteen orjatyömallista, jonka Risikko allekirjoitti.
Nyt eduskunta on lähes puolittanut osallistavan sosiaaliturvan 4,74 euroon per päivä (Kela). Näin ollen eduskunta näyttää mallia, miten yhteiskunnan kahtiajakoa voimistetaan.
Tämä Laitisen mukanaolo ei kyllä thtään hämmästytä. Ja vielä henkilöstöpäälliköksi valittu, käsiitämätöntä.
Vittu noi pitäs lukita kellariin vedellä ja leivällä elämään vaikka alkuun kymmeneksi vuodeksi, sitten vois katsoa oppivatko tyytymään vähempään.
Kyl näi o
Ansainneet jokaikisen sentin raudanlujalla ammattiosaamisellaan ja korkeakoulututkinnollaan.
Osa ministereistäkin (vähemmistö) on entisen kouluasteen - ei korkea-asteen - koulutettuja.
Kalliita hallintovässyjä, paskaloisturhakkeita.