Kyllästynyt

Olen todella kyllästynyt avioliittooni. Pitkä avioliittomme on mielestäni aivan minun ansiotani. Mieheni ei ole koskaan arvostanut minua se vaan että huomaan sen nyt vasta yli 30:n vuoden jälkeen. Nyt minusta on tosiaan alkanut tuntua myös etten arvosta enää minäkään häntä. Päinvastoin minua inhottaa kaikki hänen tekemisensä ja kaikki hänen eleensä ym..meillä on 4 aikuista lasta ja 2 lastenlasta. Heidän takiaan kai olen roikkunut tässä avioliitossa. Nyt vaan tuntuu että hermot eivät enää kestä tätä puhumattomuutta, seksittömyyttä, samaa rutiinia päivästä toiseen. Hän on aina tehnyt mitä tykännyt
ollut ulkomailla töissä ja minä aina hoitanut lapset. Mieheni on sairastellut ja olen aina ollut hänen tukenaan kaikessa ja siinäkin yksi syy ettei enää seksiä ole..ymmärrän senkin. Mutta kun itse aloin sairastella hän ei ole tukenut minua lainkaan päinvastoin tuntuu ettei hän anna enää yhtään arvoa minulle..lapsistani olen saanut tukea kyllä, muuten en olisi jaksanut näinkään kauan.
Olen niin kypsä makaamaan hänen kanssaan samassa sängyssä..minkä takia, ajattelen usein iltaisin kun toinen on täysi paska. Ajattelin tänne purkaa ajatuksiani avioliitosta.
672940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Tunnekylmän miehen kanssa niin ei muuta kun erovireille jos ei ole mitään mikä pitää yhdessa ja kertomuksestasi miehesi ei arvosta sinua päykääkään vaan pitää itsestäänselvyytenä ja voi olla pommi kun sanot että eroat ja kerro myös syy eroon niin se voi selvittää asioita joita miehesi ei ymmärrä ja niin edelleen ja ei muuta kun onnea sille minkä tien valitaset.

Äänestä

Ei ole vastaasi kuitenkaan uuttakaan rakkautta tullut...?
Voithan muuttaa erilleen jos et jaksa äijää enää katella.
Listaa paperille ukkosi hyvät ja huonot puolet...kait se nyt kuiteski jossain on hyvä ollut?
Seksi kuihtuu pitkässä suhteessa, valitettavasti! Mutta voin kokemuksesta sanoa, ettei se oikein vieraan kanssakaan maistunut...pitäisi olla rakkautta mukana, mutta ei sitä oo kaupan hyllyillä myytävänä.:)
Itse aloitin monta tuntia viikossa vievän kuntoilun ja löysin siitä uutta puhtia elämääni...miestäni en enää jouda harrastukseltani paljon illoissa näkemään ja liikunnasta olen iltaisin niin puhki, että nukahdan heti kun pään saan tyynyyn..
Liikunnasta on sekin hyvä puoli, että se näkyy kropassa! Ja mieli piristyy kummasti..

Äänestä
  • Ei ole vastaan uutta tullut ja kaiken lisäksi ei ole koskaan muita ollutkaan..13- vuotiaana olen mieheni tavannut. Juu en olisi kyllä uskonut että näin meillä käy.
    Hänellä on tosiaan ollut paljon hyviä puolia aikoinaan..tällä hetkellä kaikki nuo ovat kadonneet..minulla ei tosiaan ole hänelle mitään kerrottavaa eikä mitään puhumisen aihetta.
    Ja kaiken lisäksi hän kuvittelee aina että "eihän hänessä" MITÄÄN VIKAA ole...
    Kyllä tämä avioliitto taitaa nyt olla tässä.

    Äänestä

  • voi voi voi kirjoitti:

    Ei ole vastaan uutta tullut ja kaiken lisäksi ei ole koskaan muita ollutkaan..13- vuotiaana olen mieheni tavannut. Juu en olisi kyllä uskonut että näin meillä käy.

    Vielä sen verran kyselisin kaikilta..kuinka pitkään te olette avioliitossa olleet melkein kuin kavereita..tai kuin sisko ja veli ja sitten lopuksi ei enää mitään. lapset kun tulevat käymään puhumme kyllä normaaalisti..mutta ei kuitenkaan toisillemme...ja kun lapset lähtevät. mieheni istuu ja tuijottaa tv:tä ellei nuku. tätä samaa viikosta viikkoon..tai no jo yli 3 vuotta pian.

    Äänestä

  • voi voi voi kirjoitti:

    Ei ole vastaan uutta tullut ja kaiken lisäksi ei ole koskaan muita ollutkaan..13- vuotiaana olen mieheni tavannut. Juu en olisi kyllä uskonut että näin meillä käy.
    Hänellä on tosiaan ollut paljon hyviä puolia aikoinaan..tällä hetkellä kaikki nuo ovat kadonneet..minulla ei tosiaan ole hänelle mitään kerrottavaa eikä mitään puhumisen aihetta.
    Ja kaiken lisäksi hän kuvittelee aina että "eihän hänessä" MITÄÄN VIKAA ole...
    Kyllä tämä avioliitto taitaa nyt olla tässä.

    Ei miehessäsi olekaan mitään vikaa, eikä sinussa.

    Lapset ovat jo aikuisia. Tehkää kumpikin, mitä haluatte.

    Äänestä

tekisit omalle elämällesi jotain...ilman miestäsi. Uskaltaisit elää, matkustella, jumpata, teatteria, ystävättäriä, eli OMA elämä...kummasti siinä jää itsesnsä ja toisen syyttelyt. Jos sen jälkeen ero tuntuu oikealta niin siitä vaan... onhan lapsen lapset jne...

Äänestä
  • Siinä se juuri onkin kun mielestäni yhdessä ollaan ja tehdään..jos nyt aloitan aivan erillaisen OMAN elämän..niin minkä takia sitten sitä enää toisen ihmisen kanssa on lainkaan,..voi olla että olen niin vaanhollinen mutta jos molemmilla on ihan omat menot niin parempi erota kokonaan..
    Mielestäni paras varmaan olisi joko/tai...en tiedä. Lasteni ja lastenlasteni takia tässä todella olen koittanut pitää jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta.

    Äänestä

  • voi voi voi kirjoitti:

    Siinä se juuri onkin kun mielestäni yhdessä ollaan ja tehdään..jos nyt aloitan aivan erillaisen OMAN elämän..niin minkä takia sitten sitä enää toisen ihmisen kanssa on lainkaan,..voi olla että olen niin vaanhollinen mutta jos molemmilla on ihan omat menot niin parempi erota kokonaan..
    Mielestäni paras varmaan olisi joko/tai...en tiedä. Lasteni ja lastenlasteni takia tässä todella olen koittanut pitää jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta.

    Kun toinen aloittaa ns. uuden OMAN elämän, hän lopettaa toisten syyttelyt. Kun puoliso huomaa että toinen on alkanut elämään OMAA elämää, herättää se hänetkin! Vanhemmalla iällä ei kaikkia tarvitse yhdessä tehdä ja toisessa roikkua....mutta ero on kova juttu "vanhemmalla" iällä, kaikki muuttuu, eikä aina paremmaksi.

    Äänestä

Se että eroaisitte ei paljon muuta tilannetta. Päinvastoin, ellet sitten halua lähteä vapaille markkinoille etsimään uutta miestä.
Se ei olekaan niin helpon yksinkertaista, vaan on täysin onnenkauppaa.
Ensinnäkin siis uuden ja m i e l l y t t ä v ä n kaverin löytäminen, huh mikä työ ja vaiva siinä. Ikäisesi ihmisen parisuhdemarkkinoilla hilluu näitä raaskuja tyrkyllä, joissa myös on vikaa "konepellin" alla.
Törmäisit vain kumppaniin, jossa olisi toisenlaiset viat.

Ikäisesi ihmisen sinkkutarjokkaat ovat pariin kertaan eronneita ja monilla omat lapsensa, lapsenlapsensa, exänsä ja menneisyytensä. Olisitko valmis kuulemaan itsestäsi vertailua siihen ah, niin ihanaksi muuttuneeseen exään. Ja ottamaan vastaan hänen lapsensa kaikenlaiset arvostelut sinusta.
No, jos törmäät sinkkuun, jolla ei ole exiä ja lapsia, eli ei koskaan parisuhteessa, niin NE ovat taas omaa luokkaansa: kranttuja saivartelijoita ja oman elämänsä rutiineihin jässähtäneet.

Sinkkumarkkinat ovat muutenkin muuttuneet siitä kun SINÄ olit etsimässä pariutumista. Olisit aika hyväuskoista riistaa jollekin saalistajalle, joka pyörittelisi tunteistasi mennen tullen.

Joten, miksi ihmeessä eroaisit, jos jotakuinkin pystyt tällä hetkellä katsomaan puolisosi naamataulua. Minusta sinä ITSE olisit remontin tarpeessa! Siis etsi ihan se ikioma juttu, todella sellainen toiminta tai harrastus joka vie sinulta kuin jalat alta, ja joka on oikein sydämen juttu. Pilvin pimein löytyy asioita joille elämänsä voi omistaa.
Sinulla on kuitenkin YHTEINEN menneisyys ja lapset tylsän puolisosi kanssa. Sekin on jotain. Yhteistä hyvässä ja pahassa. Moni sitä arvostaa. Älä usko siihen, että avioliitto pitäisi olla jotain SUURTA tunteenpaloa, yhteisyyttä... se ei nyt ole... voi olla että 10 vuoden päästä onkin.
Emme saa täällä kaikkea, yksi saa yhtä, toinen toista, silleen sitä onnenmurusia jaetaan kohtalonhelmasta. Yhdelle ei koko kakkua anneta. Joku jää todella vähälle kaikilla alueilla.
Sitä varten ihmisten pitäisikin olla toisilleen avuliaita, että voisi jonkun elämää helpottaa.

Äänestä
  • En todellakaan ole etsimässä uutta miestä..mutta tuntuu kyllä että ehkä joku mies minuakin vielä katsoisi ja ehkäpä arvostaisikin. No ei tämäkään helppoa ole asua miehen kanssa mihin on kaikki tunteet kadonneet että melkein inhoan miestäni...
    Enkä koskaan ole ollut etsimässä PARIUTUMISTA...mieheni on ollut elämäni rakkaus.
    Ja minun tunteistani ei kukaan todella heittele mennen tullen..siitä pidän aina huolen.
    Kyllä 30 jälkeen aviopareilla täytyisi olla ihan arvostus toista kohtaan,,tietysti ei sitten enää toisellakaan osapuolella jos toinenkaan ei anna arvoa.

    Äänestä

  • oi voi ja voi kirjoitti:

    En todellakaan ole etsimässä uutta miestä..mutta tuntuu kyllä että ehkä joku mies minuakin vielä katsoisi ja ehkäpä arvostaisikin. No ei tämäkään helppoa ole asua miehen kanssa mihin on kaikki tunteet kadonneet että melkein inhoan miestäni...

    "Mieheni ei ole koskaan arvostanut minua se vaan että huomaan sen nyt vasta yli 30:n vuoden jälkeen..."

    näin kirjoitit. Mietin vain, että MITEN on mahdollista, että 30 vuotta saa aliarvostusta ja VASTA sitten huomaa sen? Tämä on mielestäni käsittämätöntä. Mitä olet ajatellut kaikki nämä vuodet, että et ole huomannut huonoa kohtelua?

    Niin tietysti, en minä ennustajaeukko ole, voit tietysti löytää uutukaisen miehen, joka arvostaa sinua. Tottakai, ja miksi et löytäisi. Sellaisia miehiä ei vain kasva joka oksalla, ja jokainen tuo mukanaan ne omat vähemmän miellyttävät piirteensä.
    Satuprinssiin valkealla ratsussa et tietysti ole uskonutkaan. Ja hyvä tietysti, että osaat varoa onnenonkijoita. Maailma voi olla kavala. Lycka till!

    Kun tulee suhteessa tiettyyn aikakauteen, pitää antaa TILAA toiselle ja alkaa itsekkin harrastaa omia juttuja.Se ei suinkaan tarkoita, että haetaan sänkyseuraa bubista,vaan että alkaa huolehtimaan itsestään, eikä oota siltä kumppanilta aina sitä "viihdytäppäs mua"-asennetta. Oot saanu hyviä neuvoja täältä, ota onkeesi niistä. Rakkautta ei oo paljoa tarjolla ja mitä annettavaa sinulla olisi niillä markkinoilla? Kiihkeää suutelua tekareitten kanssa..? Tiukkaa takapuolta kähmittäväksi..? Roikkutissejä ja käsivarsi"alleja" ihan päivänvalossa oudolle miehelle tarkasteltavaksi..? Ja mites lienee sen alapään kanssa...seisoisko uudella sulholla sitä nuollessa, vai lerpahtasko kesken leikin...?
    Se kuule kannattaa myöntää tosiasiat ja yrittää saaha niistä nykyisistä aineksista vielä jotain kasaan.
    Jos mies on muuten hyvätapainen ja kiltti, niin ei muuta kuin SINÄ ITSE tekemään jotain suhteenne eteen.
    Kyllä se on kuitenkin 50 vuotiaankin mukavampi riisuutua tutun ukon silmien alla, jonka kanssa on kuitenkin joskus ollut kiihkeää ja joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.
    Yritäppäs itse muuttaa asennettasi pirteämmäksi, kyllä se ukkoskin siitä vielä lämpenee kun annat aihetta siihen!

    Äänestä

  • Ota suihin siltä! kirjoitti:

    Sinulle vastaus nim."Ota suihin siltä!"
    Sekö sinun mielestäsi pelastaa avioliiton.???
    Ja myös olen antanut varmaan aikanaan liikaakin tilaa miehelleni..
    Ja olen aina huolehtinut itsestäni ja myös miehestäni...
    Mistä päättelet ettei minulla ole enää mitään annettavaa????
    Ja minulla ei kyllä ole tekareita enkä tosiaan kaipaa mitään kiihkeitä suudelmia..
    Paha sinunkin luulis olevan sanoa kenenkään takapuolesta..onko tiukka vai ei..tai onko roikkutissit tai käsivarsiallit...!!! Ja luulenpa että ei miehellänikään sen enempää niinkuin ei sinullakaan ole kanttia ulkonäöstä sanoa mitään..jokainen voi peilin edessä nähdä itsensä..ja pidän itseäni kyllä ihan ikäisteni tasolla. Ja mitä alapäähäni tulee niin en tarvitse sitä ketään nuolemaan....
    Olet muutenkin nyt vähän harhateillä...itselläsi taitaa olla ed.mainitut ongelmat.
    Ja kun meillä on nyt niinpäin myös että minä en enää hyväksy miestäni sellaisena kun hän on....

    Äänestä

  • Liina Anniina kirjoitti:

    "Mieheni ei ole koskaan arvostanut minua se vaan että huomaan sen nyt vasta yli 30:n vuoden jälkeen..."

    näin kirjoitit. Mietin vain, että MITEN on mahdollista, että 30 vuotta saa aliarvostusta ja VASTA sitten huomaa sen? Tämä on mielestäni käsittämätöntä. Mitä olet ajatellut kaikki nämä vuodet, että et ole huomannut huonoa kohtelua?

    Niin tietysti, en minä ennustajaeukko ole, voit tietysti löytää uutukaisen miehen, joka arvostaa sinua. Tottakai, ja miksi et löytäisi. Sellaisia miehiä ei vain kasva joka oksalla, ja jokainen tuo mukanaan ne omat vähemmän miellyttävät piirteensä.
    Satuprinssiin valkealla ratsussa et tietysti ole uskonutkaan. Ja hyvä tietysti, että osaat varoa onnenonkijoita. Maailma voi olla kavala. Lycka till!

    Ja sinulle nim.merk.Liina Anniiina.

    Se on niin mahdollista..että olet kaikkesi tehnyt perheesi eteen koko tämän avioliiton ajan!!!
    Myös huonoina aikoina...ja sitten kun itse esim. sairastut..huomaat että eihän miehesi tee mitään auttaakseen sinua... tässä vain yksi esimerkki.

    Äänestä

  • voi voi voi-- kirjoitti:

    Sinulle vastaus nim."Ota suihin siltä!"
    Sekö sinun mielestäsi pelastaa avioliiton.???
    Ja myös olen antanut varmaan aikanaan liikaakin tilaa miehelleni..
    Ja olen aina huolehtinut itsestäni ja myös miehestäni...
    Mistä päättelet ettei minulla ole enää mitään annettavaa????
    Ja minulla ei kyllä ole tekareita enkä tosiaan kaipaa mitään kiihkeitä suudelmia..
    Paha sinunkin luulis olevan sanoa kenenkään takapuolesta..onko tiukka vai ei..tai onko roikkutissit tai käsivarsiallit...!!! Ja luulenpa että ei miehellänikään sen enempää niinkuin ei sinullakaan ole kanttia ulkonäöstä sanoa mitään..jokainen voi peilin edessä nähdä itsensä..ja pidän itseäni kyllä ihan ikäisteni tasolla. Ja mitä alapäähäni tulee niin en tarvitse sitä ketään nuolemaan....
    Olet muutenkin nyt vähän harhateillä...itselläsi taitaa olla ed.mainitut ongelmat.
    Ja kun meillä on nyt niinpäin myös että minä en enää hyväksy miestäni sellaisena kun hän on....

    Kyllä vanha akka on aina vanha akka..sinäkin olet jo vaihevuosi-iässä ja näköjään kärttyinenkin...mitäs täällä valitat, jos et kestä totuuksia kuulla!
    Paa ukkos vaan kiertoon. Kiltit miehet kyllä kelpaa aina muille...tuollainen pirttihirmu voi jäädä langalle ruikuttaan. Ala vaan treenata allejas...miehet ei tykkää roikkuvaisista.
    Vapailla markkinoilla olevat miehet kyllä haluaa seksiä ja niitä kiihkeitä otteita..kotonaanhan ne eivät ole niitä saaneet. Ja miksikähän suakin pitäisi muka kunnioittaa? Kunnioitus ansaitaan, ei se mikään päivästäänselvyys ole, sinullekkaan.
    Näkee, että olet ihan ummikko näissä asioissa...sitä valkealla ratsulla sinua hakemaan tulevaa prinssiä ei kuule oikeasti ole kuin saduissa! :D
    Yksinäinen ikäisesi yksiössään ei ole kovin haluttua kamaa...valitettavasti.

    Äänestä

  • mulle ukkos kelpaa!! kirjoitti:

    Oon samoilla linjoilla ed. kanssa.
    Erosin kun täytin 48v ja kaikki miehet, mitä on vastaan tullut sen jälkeen on halunneet vain seksiä!
    Toiveita on tullut laidasta laitaan ja rakkaudesta ei ole kukaan puhunut hölökäisen pöläystä!
    Naida ne aikuiset miehet haluaa ja estotonta seksiä! Kyllä se vaan niin on.
    Ei ne mitään kotileikkiä halua, ovat aikansa sitä jo leikkineet, nyt on halujen aika.
    Ja yksi paskempikin juttu vielä...aika kovia ottaan viinaakin ovat olleet suurin osa...:(
    Joskus on ikävä exän luo,sen kans oli kuitenkin rakkautta aikanaan. Soitellaan me vieläkin joskus.

    Äänestä

  • oi voi kirjoitti:

    Ja sinulle nim.merk.Liina Anniiina.

    Se on niin mahdollista..että olet kaikkesi tehnyt perheesi eteen koko tämän avioliiton ajan!!!
    Myös huonoina aikoina...ja sitten kun itse esim. sairastut..huomaat että eihän miehesi tee mitään auttaakseen sinua... tässä vain yksi esimerkki.

    Ettei ollutkan sulla ihan pyyteetöntä se koilottamasi rakkaus mieheesi?
    Nyt sitten odotat vastapalveluksia itsellesi?
    Jospa olet niin marttyyri asenteeltasi, ettei se ukkos apu kuitenkaan edes kelpaisi, kun tunnut nostaneen itsesi ylemmäksi muita...
    Ehkä et vain näe metsää puilta.

    Äänestä

  • kuuntele kokeneita kirjoitti:

    Oon samoilla linjoilla ed. kanssa.
    Erosin kun täytin 48v ja kaikki miehet, mitä on vastaan tullut sen jälkeen on halunneet vain seksiä!
    Toiveita on tullut laidasta laitaan ja rakkaudesta ei ole kukaan puhunut hölökäisen pöläystä!
    Naida ne aikuiset miehet haluaa ja estotonta seksiä! Kyllä se vaan niin on.
    Ei ne mitään kotileikkiä halua, ovat aikansa sitä jo leikkineet, nyt on halujen aika.
    Ja yksi paskempikin juttu vielä...aika kovia ottaan viinaakin ovat olleet suurin osa...:(
    Joskus on ikävä exän luo,sen kans oli kuitenkin rakkautta aikanaan. Soitellaan me vieläkin joskus.

    50 vuotiaan markkina-arvo on huimasti laskenut, miehet haluaa paljon nuoremman ja kauniimman naisen, ne on jo eronnu siitä 50 vuotiaasta, seksiä kyllä saa ei muuta.Ja jos olet vielä vähemmän kaunis ja pyylevä niin pelisi on pelattu.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Ettei ollutkan sulla ihan pyyteetöntä se koilottamasi rakkaus mieheesi?
    Nyt sitten odotat vastapalveluksia itsellesi?
    Jospa olet niin marttyyri asenteeltasi, ettei se ukkos apu kuitenkaan edes kelpaisi, kun tunnut nostaneen itsesi ylemmäksi muita...
    Ehkä et vain näe metsää puilta.

    Kyllä kautta koko pitkänkin liiton kuuluu vastavuoroisuuden laki koskea molempia. Useimmat yli 50 v miehet suhtautuvat vaimoon kuin äitiinsä. Huolenpitoa ja palvelua ja ennakkoasennetta naisen roolista, joka on sama kuin 30-luvun kotiäidillä. Ei me nykynaiset enää vaan sopeuduta siihen, aika on muuttunut!
    Tasa-arvo ei ole kulunut sanonta, vaan arvostuksen ja keskinäisen kunnioituksen mitta ja ilmentymä.
    Miten palvot miestä, joka on kuin röhkivä kotisika ja jolle olet palvelija ja kaiken toteuttaja.
    Ei ole ihme , että kyllästyy. Eihän se koko elämä voi olla toisten tarpeiden ja mielihyvän toteuttamista. Useimmille tulee seinä vastaan paljon aiemmin kuin 30 v jälkeen.
    En saa enää orkkuja mihen likauisista sukista ja eturauhasvaivoista.

    Äänestä

  • virka muualla kirjoitti:

    Sinulle nim."virka muualla"
    Olen täysin samaa mieltä--ja tälläkin palstalla monet vastailivat ns."rivosti" mitä en kyllä oikein sulata aikuisten ihmisten kirjoittamina..mutta esim.joku kirjoitti "ota suihin siltä"
    Ei todellakaan tee mieli ottaa häneltä enää mitään.
    Olisi vain jo monia vuosia aiemmin täytynyt huomata että kaikki on loppu.
    Eikä tosiaan meidän avioliitto ole pyörinyt minkään seksin ympärillä..mutta voi sitä muutenkin näyttää tunteitaan jos niitä on...tässä meidän avioliitossa on tunteet kuolleet...

    Äänestä

  • oi oi voi kirjoitti:

    Kukahan se käskee sille miehelle äidiksi alkaa?
    Kyllä se mieskin sinne sänkyynsä mieluummin sen verevän vaimon ottaa kuin äitinsä, mutta ei ihme jos asetelma on tuo, niin ei miehelläkään enää seksihalut pelaa.Kuka sitä nyt äitiänsä nais?
    Minä olen ainakin pitänyt pitkässä liitossa siitä huolta, ettei tuollaista asetelmaa edes synny, mikä teillä 2ed. on päässyt syntymään..
    Kyllä vaimo on vaimo ja äiti on äiti.
    Jos on itsensä antanut alistaa pelkäksi kynnysmatoksi, niin enpä menisi toista siitä syytteleen..kuka käski sellaiseksi ryhtyä!
    Erota toki kannattaa, jos tunteet on tuota luokkaa kuin AP:llä. Tuskin sillä miehelläkään mitään sitä vastaan on, voi olla jopa helpottunut kun otat AP asian puheeksi. Eroa miettinyt kauan varmaan hänkin.

    Äänestä

  • 50v.. kirjoitti:

    50 vuotiaan markkina-arvo on huimasti laskenut, miehet haluaa paljon nuoremman ja kauniimman naisen, ne on jo eronnu siitä 50 vuotiaasta, seksiä kyllä saa ei muuta.Ja jos olet vielä vähemmän kaunis ja pyylevä niin pelisi on pelattu.

    Ei meillä pyylevillä rouvilla enää niin flaksi käy, mutta eihän tuo haittaa!
    Ruoka maistuu kuitennii ja kissan kanss telkkaria illat katsellaan.Eipä tässä enää ukkojen kanssa jaksais alkaa millekkään, mukavampi ilman :)

    Äänestä

  • jo 28 vuotta yhdessä kirjoitti:

    Kukahan se käskee sille miehelle äidiksi alkaa?
    Kyllä se mieskin sinne sänkyynsä mieluummin sen verevän vaimon ottaa kuin äitinsä, mutta ei ihme jos asetelma on tuo, niin ei miehelläkään enää seksihalut pelaa.Kuka sitä nyt äitiänsä nais?
    Minä olen ainakin pitänyt pitkässä liitossa siitä huolta, ettei tuollaista asetelmaa edes synny, mikä teillä 2ed. on päässyt syntymään..
    Kyllä vaimo on vaimo ja äiti on äiti.
    Jos on itsensä antanut alistaa pelkäksi kynnysmatoksi, niin enpä menisi toista siitä syytteleen..kuka käski sellaiseksi ryhtyä!
    Erota toki kannattaa, jos tunteet on tuota luokkaa kuin AP:llä. Tuskin sillä miehelläkään mitään sitä vastaan on, voi olla jopa helpottunut kun otat AP asian puheeksi. Eroa miettinyt kauan varmaan hänkin.

    Lapsille ollaan äitejä, miehille naisia ja naimisissaoleville vaimoja!
    Jotkut naiset vissiin sotkee nämäkin roolit keskenään..
    Ei varmaan kukaan mies ole sanonut vaimolleen, että ole mulle äiti!
    Jotkut naiset itse haluaa astua anopin varpaille ja omii senkin roolin itselleen.
    Siitäkin sitten syytellään miestä...

    Äänestä

  • virka muualla kirjoitti:

    Kyllä kautta koko pitkänkin liiton kuuluu vastavuoroisuuden laki koskea molempia. Useimmat yli 50 v miehet suhtautuvat vaimoon kuin äitiinsä. Huolenpitoa ja palvelua ja ennakkoasennetta naisen roolista, joka on sama kuin 30-luvun kotiäidillä. Ei me nykynaiset enää vaan sopeuduta siihen, aika on muuttunut!
    Tasa-arvo ei ole kulunut sanonta, vaan arvostuksen ja keskinäisen kunnioituksen mitta ja ilmentymä.
    Miten palvot miestä, joka on kuin röhkivä kotisika ja jolle olet palvelija ja kaiken toteuttaja.
    Ei ole ihme , että kyllästyy. Eihän se koko elämä voi olla toisten tarpeiden ja mielihyvän toteuttamista. Useimmille tulee seinä vastaan paljon aiemmin kuin 30 v jälkeen.
    En saa enää orkkuja mihen likauisista sukista ja eturauhasvaivoista.

    No ei se ukkokulta kyllä eturauhasvaivoilleen mitään voi! Hyvänen hyssykkä. Ja aika hatara on rakkaus, joka kaatuu likaisiin sukkiin.
    Pitäisikö kaikesta saada orkkuja? En kyllä käsitä, ei avioliitto VOI olla yhtä orkkua aamusta iltaan. Kuka jaksaisi... ja huvittavaa, että sanot ettet ENÄÄ saa orkkuja likaisista sukista.
    Hah! Aika erikoista.

    Ja kyllä vanhemmille naisille tulevat omatkin vaivat, jotka vastaavat eturauhastensa kanssa pähkäilevän miehen vaikeuksia.
    On hikikuureja, unettomuutta, ja vaginat kuivahtaa.

    ... ja mikä vika toisen ihmisen huolenpidossa on? Kuule, ei meistä voi puhua samana päivänäkään 30-luvun naisten asemaan verraten. Totisesti ollaan paljon edetty, jos otat selvää, minkälaisilla asenteilla silloin naisia kohdeltiin.

    Äänestä

"Vielä sen verran kyselisin kaikilta..kuinka pitkään te olette avioliitossa olleet melkein kuin kavereita..tai kuin sisko ja veli ja sitten lopuksi ei enää mitään. lapset kun tulevat käymään puhumme kyllä normaaalisti..mutta ei kuitenkaan toisillemme...ja kun lapset lähtevät. mieheni istuu ja tuijottaa tv:tä ellei nuku. tätä samaa viikosta viikkoon..tai no jo yli 3 vuotta pian."

------> Meillä kesti tasan siitä asti, kun alettiin seurustella, istumista, telkkaria, karkkia, nukkumista. Okei, käy mies töissäkin, joten on siksi väsynyt...mut onko kaikki työssäkäyvät yhtä poikki illalla, ettei mitään jaksa? Niin, ja me ollaan reippaasti alle kolmekymppisiä. Jos sulla on ollut sisarelliset välit vasta muutaman vuoden pitkästä liitosta, niin ole kiitollinen:) Eli sellaista se elämä on, en halua parjata, elämä vaan on tuollaista kaikilla pariskunnilla melkein. Itsekin kyllä mietin, pitäiskö lähteä, ehkä sitä parikyt ja risat-ikäisenä saattaisi löytyä vielä asiallista seuraakin.

Äänestä

ketjun, huomaan että olet "menetetty" tapaus....liian itseäsi täynnä ! Ei muutakuin kiertoon vaan.......

Äänestä
  • Tästäkö ketjusta huomasit??
    Voi olla että alkuperäinen kirjoittaja on liian vaatimatonkin.
    Ja mihin helvetin kiertoon?? Hänen puolestaan sanon että "mene itse kiertoon#

    Äänestä

  • SEURANNUT kirjoitti:

    Tästäkö ketjusta huomasit??
    Voi olla että alkuperäinen kirjoittaja on liian vaatimatonkin.
    Ja mihin helvetin kiertoon?? Hänen puolestaan sanon että "mene itse kiertoon#

    liian suuri matkalaukku, etkä pärjää. Täytyy muitten puolesta urputtaa...AMMATTIURPUTTAJA kukkamekossaan ja läskipohjissaan.

    Äänestä

  • Mekosta mekkoon kirjoitti:

    liian suuri matkalaukku, etkä pärjää. Täytyy muitten puolesta urputtaa...AMMATTIURPUTTAJA kukkamekossaan ja läskipohjissaan.

    Taitaapi olla tuo "seurannut" ihan alkuperänen ap, jolla paloi hihat totaalisesti..
    Ja aivan liian ruusuinen kuvitelma on ap:llä unelmaelämästään ilman siippaansa..
    Turhan monta eronnutta vanhempaa naista oon tavannut kaljakuppiloista örveltämästä ja sääliä hakemasta, kun ovat kuulemma uhranneet elämänsä ukkonsa eteen..
    Nyt sitten nyyhkivät yksinäisinä kaljatuoppiinsa illat pitkät..sääliksi käy..

    Äänestä

  • yksi mies kirjoitti:

    olet aivan oikeassa.

    Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa...
    Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla...
    Kun sutta lähtee pakoon, tulee karhu vastaan..
    mennä ojasta allikkoon...

    Näitä mummoni vanhan kansan viisauksia sain mummoni kasvattamana tyttönä kuulla lapsena. Olenkin sitä mieltä, että ei nuo viisaudet tyhjästä ole syntyneet.

    Erota aina voi, mutta uuden löytyminen on onnenkauppaa. Sama kuin lottoaisi. Baarit täynnä eronneita kaljottelijoita, kyllä sieltä seuraa saa. Niitä kunnollisia ns. fiksuja ja sivistyneitä kumppaneita, jotka toteuttaisi naisen toiveet on perin harvassa.
    Siis runopoikia ei tosiaan niin vain napata, sillä heidän ympärillä käy kuhina kuin piraija-altaassa. Sellainen kumppaninsa huomioonottava runopoika kun vaatii toiselta osapuolelta myös laadukkuutta.
    Ne tuppaavat ottamaan itseään huomattavan nuorempia.
    Siis kaikki nämä liikuntaa harrastavat, kohtuukroppaiset, kulttuurim, ihmissuhteiden taituripojat ovat kysyttyä tavaraa. Naiset, jotka ovat 50 täytyy olla tarjota heille jotain todella luxusta, että alkaisivat vakikumppaniksi vanhemmalle ihmiselle. ;D

    tai oikaistaan, 40 iässä alkaa jo olla laatukumppanin saanti niin ja näin siinä rajalla.
    Jos on 40 naisella jotain neuroosia, jota mäihää ja luulee että äijät on kiinnostunut näistä sielunliikkeistä, niin BINGO! Erehdys.
    Mieluummin 40 naisesta haetaan seksielämystä, kuin jotain sielunelämän syövereiden penkomista. Jotkut äijät kuvittelevat, että vanha puuma on puutteessa elävä himokissa, joka temput taitaa ja on helppo ottaa sekä jättää.

    Maailma on muuttunut raadollisemmaksi, viidakoksi, jos ajattelen alkup. ikää, hänellä aikuisia lapsia, koko elämänsä ja núoruutensa elänyt saman miehen kanssa.
    Vitsit! Aika rulettia alkaa pelaamaan, jos on toiveissa NYT löytää elämänsä mies.
    Itse en tuossa tilanteessa pelaisi uhkapeliä... katselisin ja yrittäisin etsiä elämästä itselleni muuta piristettä.

    Jokainen tekee kuitenkin omat virheensä.
    Jos ruoho näyttää vihreämmältä muilla laitumilla, niin voihan sitä koettaa.

    Äänestä

No muuta hyvä ihminen ensin edes toiseen huoneeseen omaan sänkyyn ja katso, tuleeko edes ikävä!
Siinä eroja haikailee, eikä ole edes miehen viereltä sohvalle asti päässy!
Luulenpa, että ikävä sulla ukkoos tulee ja vilu, kun syksy saapuu ja ajatuksines olet vielä yksinäisempi.
Vielä kun mietit ukkos rinnalle nuorempaa naista, niin loppuu tuollaiset ilmanaikuiset vellomiset!!
Jos seksiä ei oo, niin sinussa on 50% vastuu siitä! Älä pukkaa sitä ukkos syyksi! Pahantuulista emäntää kukaan halua panna! Vastuu suhteen hyvinvoinnista on sinunkin harteilla, ei yksin miehen.
Jos ukossas ei oo tuon kummempaa vikaa, niin tyhmä oot, jos panet sen meneen.
Hommaa itelle harrastus ja anna miehen olla mies.

Äänestä

AP:hän on selvä narsisiti!
Ei osaa toisia arvostaa ollenkaan! Vain MINÄ MINÄ ja MINÄ!

Äänestä

...saiskos AP kysyä, mutta onkos se miehesi kovinkin vielä hyvännäköinen?
Voisin olla kiinnostunut, jos olet päättänyt hänet hylätä?
Asutteko missä päin suomea?

Äänestä
  • Blondille 38 vuotta...Haluatko kaikki "hylätyt miehet"? Vaikka olet blondi ???
    Luulisi sinunkin löytävän muualta kun tältä avioliitto palstalta.

    Ja samoin nim.merk.mulle ukkos kelpaa!!

    MINKÄHÄN ikäinen itse olet?? Jos ukkoni sulle kelpais...??? Missä oma ukkosi on?
    Mikset ole hänestä pitänyt kiinni.
    Laitoit että olen "vaihevuosi iässä" Minun tietääkseni ne on naisilla "vaihdevuodet" ja eivät ne varmaan nyt vaikuta tähän asiaan vaikka olisivatkin alkaneet.
    Enkä valita kirjoitan vain mielipiteitäni ja odotin asiallisia vastauksia.

    Mistä tiedät että ukkoni on kiltti?
    Enkä kovin pirttihirmu ole itsekään tietääkseni. ihan hyvä vaimo ja äiti lapsilleni ja mummu lapsenlapsilleni olen yrittänyt olla.
    Eikä minulla ole treenamisen tarvetta...en naisenakaan tykkää mistään epämiellyttävän näköisistä miehistä.
    Ja laitoit "Ja miksikähän suakin pitäisi muka kunnioittaa? Kunnioitus ansaitaan, ei se mikään päivästäänselvyys ole, sinullekkaan. " älä tule minulle sanomaan tänne miksi minua pitäisi kunnioittaa...Kuka sinua kunnioittaa sanos se......ja minkä takia ..onko sinulla lapsia?????Kunnioittavatko he sinua..minä voin sanoa että lapseni kaikki kunnioittavat todella minua.
    Ja vielä emme todellakaan asu missään yksiössä. Asutko sinä????

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    Blondille 38 vuotta...Haluatko kaikki "hylätyt miehet"? Vaikka olet blondi ???

    Blondi osui ja upposi.....
    Kunnioituksestaan ei pidä puhua itse.

    nyt hajoo;) ;)

    Äänestä

  • piika... kirjoitti:

    nyt hajoo;) ;)

    Blondille piste! Tarkoituksesi olikin varmaan tuo, minkä saitkin aikaiseksi. :D
    Joskus pitää vähän joidenkin "päivästäänselvyyksiä" ravistella!
    Eiköhän tuon AP:nkin silmät vähän avautuneet..

    Äänestä

  • iskikö mustis!! ;))) kirjoitti:

    Blondille piste! Tarkoituksesi olikin varmaan tuo, minkä saitkin aikaiseksi. :D
    Joskus pitää vähän joidenkin "päivästäänselvyyksiä" ravistella!
    Eiköhän tuon AP:nkin silmät vähän avautuneet..

    ...ois täällä yks brunettekin, jota vois kiinnostaa..nuorempikin olisin, kuin blondi..
    Siis missäpäin "herraansa kyllästynyt" rouva asusteleepi?

    Äänestä

  • :D kirjoitti:

    Tampereella asustamme ja olkaa hyvä vaan..nauttikaa toisistanne..sitä en ymmärrä voiko tosiaan noin "avuttomia naisia" olla..ainoa vaan että eipä ole paljon mistä nauttia.
    Ja mustasukkainen en ole ollut koskaan. Eikä ole tarvinnut ollakkaan.

    Tälle ketjulle vaan iästä ja kelpaavaisuudesta: itse puhkesin kukkaan vasta n. 50 v. Olen kyllä ikäistäni nuoremman näköinen, iloinen ja positiivinen luonne. Saan varmasti laatuseuraa , kun haluan. En vaan osta koko lehmää ja olen kierrossa. Tarkoitan eron jälkeen vapaa ja onnellinen. Jos seura ei minua arvosta ja sattuu kohdalle herra, joka ei yleensäkään arvosta muita, en kyllä montaa sanaa vaihda. Kyllä ihmiset voi olla toisilleen ystävällisiä , ei se maksa mitään.
    Peiliin katsoessani olen tyytyväinen, elämä on tasapainoista. Ei ole avioliiton vankilaa, missä toisen kaikki tekeminen tuntuu ahdistavan.
    Aikani yritin korjata, ymmärtää ja joustaa. Ei ole pakko jaksaa loputtomiin. Nyt olen vapaa, yksin silloin kun haluan.

    Äänestä

  • riskin otin kirjoitti:

    Nim.merk. riskin otin.
    Kiitos sinulle noista sanoistasi..noin juuri olen ajatellut..jo pitkään.
    Taidanpa todella vihdoinkin myös astua askeleen eteenpäin ja kerrankin vain ajatella itseäni.

    Äänestä

  • oi voi.. kirjoitti:

    Nim.merk. riskin otin.
    Kiitos sinulle noista sanoistasi..noin juuri olen ajatellut..jo pitkään.
    Taidanpa todella vihdoinkin myös astua askeleen eteenpäin ja kerrankin vain ajatella itseäni.

    Oothan täällä oot ikävää valitustas jo aikas vellonutkin!
    Oikein tervemenoa uuteen elämään ja ikuiseen onneen tällä kertaa!
    Käyppäs jo huomenna kiikuttamassa se eroanomus eteenpäin, niin ehdit viedä tälle kesälle löytää sieltä uimarannolta sen elämäsi MIEHEN, joka tekee sinutkin kerrankin onnelliseksi, kun on aikasi mennytkin noitten kiittämätömien penikoitten,ja niitten penikoitten ja sen sika ukon passaamiseen, joka ei tietenkään oo niitä ulkomaan palkkojakaan kotiin tuonu, vaan huorannu nekin vuodet ulkomailla porttojen kanssa! Semmosia ne on ulkomailla työskentelevät! Huora joka satamassa! Hyvä että pääset moisesta paskaelämästä eroon!!
    Kyllä se tulevan exäs uusi tyttöystävä joutaa passaan niitä mukuloittes jälkeläisiä ja leikkii mummoo siinä missä sinäkin, vietä sinä laakereilla loppuelämä! Ymmärrän sua hyvin!
    Kamalaa on elämäs ollutkin! Kiittämättömiä perkeleitä täynnä! Onneksi muuttuu nyt kaikki!

    Äänestä

  • oi voi voi voi kirjoitti:

    Tampereella asustamme ja olkaa hyvä vaan..nauttikaa toisistanne..sitä en ymmärrä voiko tosiaan noin "avuttomia naisia" olla..ainoa vaan että eipä ole paljon mistä nauttia.
    Ja mustasukkainen en ole ollut koskaan. Eikä ole tarvinnut ollakkaan.

    No hyvä! Tampereelle tytöt siis! Kohta vapautuu komennusmies! jes!

    Äänestä

  • eroa jo ihmeessä!! kirjoitti:

    Oothan täällä oot ikävää valitustas jo aikas vellonutkin!
    Oikein tervemenoa uuteen elämään ja ikuiseen onneen tällä kertaa!
    Käyppäs jo huomenna kiikuttamassa se eroanomus eteenpäin, niin ehdit viedä tälle kesälle löytää sieltä uimarannolta sen elämäsi MIEHEN, joka tekee sinutkin kerrankin onnelliseksi, kun on aikasi mennytkin noitten kiittämätömien penikoitten,ja niitten penikoitten ja sen sika ukon passaamiseen, joka ei tietenkään oo niitä ulkomaan palkkojakaan kotiin tuonu, vaan huorannu nekin vuodet ulkomailla porttojen kanssa! Semmosia ne on ulkomailla työskentelevät! Huora joka satamassa! Hyvä että pääset moisesta paskaelämästä eroon!!
    Kyllä se tulevan exäs uusi tyttöystävä joutaa passaan niitä mukuloittes jälkeläisiä ja leikkii mummoo siinä missä sinäkin, vietä sinä laakereilla loppuelämä! Ymmärrän sua hyvin!
    Kamalaa on elämäs ollutkin! Kiittämättömiä perkeleitä täynnä! Onneksi muuttuu nyt kaikki!

    Nim.merk."eroa jo ihmeessä"
    Mikä helvetti sulla on????
    Olen nyt tosiaan ollut palstalla 5 päivää!!!!
    Vielä kertaan tässä että en ole hakemassa uutta miestä...vaan eroamassa vanhasta....
    Ja lapseni eivät ole kiittämättömiä..päinvastoin...
    Eikä miehenikään ole sika.
    Ja mieheni toi palkkansa kotiin tai oikeastaan menivät suoraan tilillemme.
    Enkä usko että huorasi porttojen kanssa.
    Ja enpä usko että kukaan muu joutuu koskaan passaamaan lasten lapsiani..he pärjäävät kyllä ilman passaamistakin.
    Minä taas en ymmärtänyt sinun tunteenpurkauksestasi mitään...
    Eikä elämäni ole ollut kamalaa.
    Ja toivottavasti ei kaikki muutu---

    Kummallista kun pitää täältä suolisivustoilta hakee varmistus erolle?
    Luulis, että olis jo miehensä kanssa asioista keskustellut, eikä täältä hakis tukee päätöksille, eihän me edes tunneta sun siippaas..?
    Veikkaanpa, ettet mitään eroa hae, kunhan täällä säälipisteitä keräilet.
    Ja jos eroot, ketä kiinnostaa?
    Näitä tylsistyneitä lähiörouvia kyllä riittää, jotka on ukot elättäneet ja hienon elämän mahdollistaneet. Nyt kun vanhuus alkaa kolkuttelemaan, ollaan niin polleeta ja luullaan vielä loppuelämäksi joku tossun alle jallitettava löytyvän, pöh!
    Mutta tervemenoa vaan, kärttykerttujen kerhoon. Kärttyilkää keskenänne.

    Äänestä

  • oi voi sentään kirjoitti:

    Valivalivalivali...Oon minäkin sitä mieltä ettei tuollaista valitusta siis jaksa enää seurata.
    Mut minä lähdenkin tästä toiselle keskustelupalstalle vähän OIKEITA ongelmia tutkailemaan.
    Onnea vaan eroonne, toisilla on ollut ihan oikeita syitäkin siihen, sinä olet vain kyllästynyt.
    Oikea rakkaus on varmaan erinlaista, toivottavasti!

    Äänestä

  • jolojolojooooo.... kirjoitti:

    Kummallista kun pitää täältä suolisivustoilta hakee varmistus erolle?
    Luulis, että olis jo miehensä kanssa asioista keskustellut, eikä täältä hakis tukee päätöksille, eihän me edes tunneta sun siippaas..?
    Veikkaanpa, ettet mitään eroa hae, kunhan täällä säälipisteitä keräilet.
    Ja jos eroot, ketä kiinnostaa?
    Näitä tylsistyneitä lähiörouvia kyllä riittää, jotka on ukot elättäneet ja hienon elämän mahdollistaneet. Nyt kun vanhuus alkaa kolkuttelemaan, ollaan niin polleeta ja luullaan vielä loppuelämäksi joku tossun alle jallitettava löytyvän, pöh!
    Mutta tervemenoa vaan, kärttykerttujen kerhoon. Kärttyilkää keskenänne.

    ed.kirjoittajalle. Mitä sinä haet tältä suolisivustolta sitten?
    LAITOIT EIHÄN ME EDES TUNNETA SUN SIIPPAAS?
    Tunnetko tältä palstalta nämä muut vai?

    Äänestä

  • kaali2 kirjoitti:

    ed.kirjoittajalle. Mitä sinä haet tältä suolisivustolta sitten?
    LAITOIT EIHÄN ME EDES TUNNETA SUN SIIPPAAS?
    Tunnetko tältä palstalta nämä muut vai?

    En minä kyllä ainakaan tekis tällä palstalla päätöstä erosta, niinkuin Ap tuntui tekevän..
    Mieltäänhän saa purkaa, mutta päätökset tehdään ihan muualla.
    Lapsiakin kannattaisi ensin valistaa, ettei tuu ihan puun takaa ja kait sitä nyt pitäs sille miehellekin mainita aatoksistaan ensin,vai?

    Äänestä

  • oi voi sentään kirjoitti:

    Nim.merk."eroa jo ihmeessä"
    Mikä helvetti sulla on????
    Olen nyt tosiaan ollut palstalla 5 päivää!!!!
    Vielä kertaan tässä että en ole hakemassa uutta miestä...vaan eroamassa vanhasta....
    Ja lapseni eivät ole kiittämättömiä..päinvastoin...
    Eikä miehenikään ole sika.
    Ja mieheni toi palkkansa kotiin tai oikeastaan menivät suoraan tilillemme.
    Enkä usko että huorasi porttojen kanssa.
    Ja enpä usko että kukaan muu joutuu koskaan passaamaan lasten lapsiani..he pärjäävät kyllä ilman passaamistakin.
    Minä taas en ymmärtänyt sinun tunteenpurkauksestasi mitään...
    Eikä elämäni ole ollut kamalaa.
    Ja toivottavasti ei kaikki muutu---

    Ai, sinulla onkin ollut ihan perisuomalainen kunnon mies? Toi palkkansa kotiin ja vei suoraa tilille. Sisso! sanoisi mummoni.
    Miehen rakkaus ON just tätä: ei huoraa, raataa ulkomailla töissä peppu ruvella, kantaa palkan kotiin kuuliaisesti ja hienotunteisesti rouvan käytettäväksi.
    Sehän r a k k a u t t a. Etkö huomaa?

    Eikä elämäsi ole ollut kamalaa... voi reppanaiseni, mitä ihmettä sinä haet? Se että porukka on täällä sinulle tilittänyt ja paukuttanut aika kovinkin ottein, on itseasiassa tarkoitettu sinun parhaaksesi, että tajuaisit etkä rikkoisi itseäsi maailmalla.
    Joskus on kuule ihan turhaa hakea "sitä jotain suurta elämää" itsensä ulkopuolelta, maailmalta olosuhteita vaihtamalla...
    onni voi löytyä paljon, paljon lähempää, sinusta itsestäsi, sisältäsi....

    Itse antaisin taivaspaikkani uskollisesta miehestä!
    Luulin liittoni olevan onnellinen ja olin siis itsekkin onnellinen pikkuvaimo, joka arvosti, luotti ja rakasti miestään yli kaiken!
    Sitten tuli kuin itse perkele ja tempaisi maton altani ja mieleni hajosi: miehelläni oli ollutkin työkaverinsa kanssa suhde...siihen loppui tämän tytön onni!
    Ei antanut mieli asian olla vaan pakko oli erota, jäyti se sielua niin paljon, että vanhenin 10 vuotta! Siksi ei aina ymmärrä näitä liittoja, jotka kyllästymisen takia lopetetaan..voihan olla, että pitkissä liitoissa voi olla eri asia...muuta selitystä ei oma mieli ymmärrä..

    Äänestä

Taitaa olla AP:N huonompi puoliskokin linjoilla "herra 45" muodossa, niin on samanlaista valitusta molemminpuolin, että erotkaa vaan, ei tuollaista jaksa kukaan!
Ootteko varmoja, että ette olleet samoissa häissä aikananne? Ettei olis ollu sokkotreffit koko liittonne ja pieleenmenneet sellaiset?

Äänestä
  • No en varmaan tämän palstan vuoksi nyt eroa ota...kunhan kyselin..ja muutamia ihan asiallisiakin mielipiteitä oli. Kiitos vain heille!
    Mut hei ...moniko teistä on miehensä kanssa ollut 33 vuotta????
    Tuskin kovin moni...
    Ja sinulle joka olit ollut 28 vuotta..oletko ihan varma ettei sinun aviomiehesi halua jo erota sinusta??

    Äänestä

  • oi oi oi kirjoitti:

    No en varmaan tämän palstan vuoksi nyt eroa ota...kunhan kyselin..ja muutamia ihan asiallisiakin mielipiteitä oli. Kiitos vain heille!
    Mut hei ...moniko teistä on miehensä kanssa ollut 33 vuotta????
    Tuskin kovin moni...
    Ja sinulle joka olit ollut 28 vuotta..oletko ihan varma ettei sinun aviomiehesi halua jo erota sinusta??

    Kyllähän sitä tietää moniakin keinoja,joilla ehkä saisi uutta henkeä kuolleeseen avioliittoon, Ei vain jaksa. Vastapuolen pitäisi tunnistaa ja huomata , että puolisolla olisi halua parantaa tilannetta. Taas se kuuluisa vastavuoroisuus, Äidiksi miehelleni en ole koskaan alistunut, vaikka hän sitkaasti yrittää. Huomaa vain antavansa periksi kuitenkin liian usein päästäkseen vähemmällä. Ja ainakin tuntuu, että jos ei ole äiti niin emäntä ainakin.
    Kai se on puheen puutetta, kommunikaation kohtaamattomuutta. Toisilleen läheiset saattavat vuosien varrella loukata puolison syvimpiä tunteita, koskaan ei pyydetä anteeksi. Voi olla että avioliiton solmimisen syyt on olleet kestämättömät, pinnalliset. Puuttuu uskallus ja kyky olla avoin ja rakentava. Miestä ei saa häiritä turhilla puheilla.
    Sama mies minulla 32 v , nyt näyttää huonolta.Taidanpa luovuttaa, olen yrittänyt tarpeeksi.Sängyssä ja keittiössä.

    Olet yhä samoilla linjoilla kanssani "virka muualla" ja nim.merkkisikin sopii..tuntuu että vielä jossain elämä on jäänyt junnaamaan näihin rutiineihin että tässä vaan ollaan,,, että olisi parempi molemmille osapuolille jatkaa erikseen omaa elämää.. jos molemmat vielä löytäisivät jotain muutakin elämältä.
    Meillä myös puhumisen puute mutta ei jaksa enää vääntää samoista asioista ja olen kyllä elänyt hänen mukaansa vuodesta vuoteen jota hän vieläkin varmaan odottaa...nyt se on loppu enää ei mennä hänen mukaansa. Ja paljon on mahtunut tähän avioliittoon niin ylä kuin alamäkiäkin..

    Äänestä

Mikään ei ole hienompaa kuin päästä eroon kaiken sanelevasta kaakattavasta vanhasta akasta !
Koko ikänsä se on "passauksellaan" ja siivousintoisuudellaan terrorisoinut koko perhettä, vihdoinkin se on "kyllästynyt" !! Kaiken se on tehnyt itse, mennyt omia luulojaan.
Keski-ikäinen mies pääsee OMAAN rauhaansa, on hienoa oppia tekemään oma ruokansa omalla tavallaan, ettei ole kaamea kaakatus "ettei sitä noin saa tehdä". On hienoa oppia pesemaan pyykkinsä itse, omalla koneella, omalla tavallaan ! On hienoa ettei keski-ikäisen miehen tarvitse enää elää kauhean kaakattajan "säännöillä" vaan voi olla oma itsensä, tehdä niinkuin itsestä tuntuu !! Lukea lehti silloin kun sen aika on, katsoa televisiota silloin kun sen aika on, olla lähtemättä "mattopyykille" silloin kun sen aika on ! Aika on katsella naisia avoimesti, silmän iloa riittää kun kukaan ei controloi ! Lapsetkin katsoo ihan uudesti "Moi mites sä pärjäät iskä" olisko sulla vipata......joo joo ! Että elämä onkin hienoa, kun sen saa tehdä itse! ilman kaameata kaakattajaa..... Soon moro ! (kyllästyjä taisi kyllästyä itseensä)

Äänestä
  • sanottu, vapaus ja itsenäisyys on hieno asia.

    Äänestä

  • saman kokenut kirjoitti:

    sanottu, vapaus ja itsenäisyys on hieno asia.

    Tuo onkin niin hupaisaa, kun emännät luulee, että se miehen maailma kaatuu kun ne lähtee siitä "terrorisoimasta" ja tosiasiassa monet miehet onkin niin onnellisen näköisiä eronsa jälkeen, ettei tahdo silmiään uskoa, kun vastaan tulee! Siis ei kaikki, mutta kuitenkin aika monet.
    Naapurin ukkokin nuortui 10 vuotta, kun emäntä laukkujen kanssa häipyi ja alkoi juttelemaan meille naisille pilke silmissä ja hymy huulilla! Apuakin alkoi tulla asiassa kuin asiassa..
    En sitä sano, etteikö emäntäkin löytänyt parempaa elämää toisaalta, mutta ainakin miehelle ero teki hyvää!
    Ja eihän AP tässä miestänsä surkuttelekkaan vaan kaipaa vain omaan elämäänsä pitkän suhteen jälkeen.
    Kyllä sitä loppuelämälleen saa tehdä ihan mitä haluaa toisten mielipiteistä välittämättä, varsinkin kun on hommansa hyvin hoitanut ja lapset kasvattanut veronmaksajiksi, että Tsemppiä vaan ja rohkeutta toteuttaa haaveesi AP. Miehesi on voinut tuumailla samaa asiaa, ehkä voitte löytää sopuisan eronkin...

    Äänestä

  • Siitä vaan!!! kirjoitti:

    Avioliittoon pitäisi olla pakollisia täydennyskursseja, joissa päivitettäisiin rinnallakulkemisen taitoja, pakotettaisiin keskustelemaan ja kuuntelemaan ja tekemään sopimuksia periaatteista.
    Esimerkiksi kotitöitten jakaminen, seksi,keskustelutaidot ja riitelytaidot.Raha-asiat ja omien harrastusten ja ystävien funktiot.
    Huoneentaulu seinälle ja pistepörssi , johon plussat ja miinukset. Sitten kun miinuksia "punaisella", kutsutaan paikalle erotuomari, joka antaa ohjeet eteenpäin.

    Äänestä

  • rakentaen kirjoitti:

    Muuten hyvä, mutta ei miehet keskustele..yleensä. Ne painelee tukka putkella baariin tai autotalliin, vaikka kuinka sievästi sanot, että nyt pitää keskustella tämän suhteen tilasta.
    Ei ihme, että emännät pimahtaa..kyllähän siinä tuntee itsensä lopulta niin nöyryytetyksi, kun vuosikaudet itse haluaisi asioihin muutosta, mutta ukko on olevinaan niin "fiksu", kun ei alennu keskustelemaan, omasta mielestään riitelemään.
    Eipä siinä auta, kun alkaa viimein puhaltelemaan pölyjä matkalaukuista, omatkin keskustelutaidot muserrettuna.Ei jaksa enään kiinnostaa itseäkään..Ymmärrän ap:tä.

    Äänestä

  • mitä sitä suotta! kirjoitti:

    lähes aina tyhjän jauhamista, mikä ei johda mihinkään, päätöksiä ei synny, mahdottomia vaatimuksia kyllä.
    Kyllä miehet keskustelevat silloin kun asia on kongreettinen, mutta silloin naiset valittavat että miehet jyrää kun päätöksiä syntyy ! Miehet eivät yksinkertaisesti jaksa sitä "sisarlauma" keskustelua jossa ollaan mukamas korjaamassa avioliiton tilaa...mutta joka loppujen lopuksi on pelkkää löpinää......Sitten kun istutaan pöydän ääreen esim avioliitto neuvolassa naisesta tulee yleensä tuppisuu, kun ei ole sisarlöpinälauma avittamassa, vaan neuvonta henkilö pitää puheen asiassa. Totuus tulee julki.....

    Äänestä

  • Oma kokemus... kirjoitti:

    Varmasti jos mies tuollalailla ajattelee, nainen lähtee mieluummin tuollaisesta ylimalkaisesta suhteesta kokonaan pois!
    Jos ne parisuhdevaikeudet on todellakin mielestäsi tyhjää löpinää, niin parempi kun et koko parisuhdetta kohdallesi edes enää ajattele! :D Pysy vain poikaporukoissa, siellä on sun juttus!

    Äänestä

  • varmasti sun kokemus kirjoitti:

    Tuossa yllä jonkun miehen oma kokemus on osatotuutta. Kokototuus on , että jos pari ei ymmärrä toisiaan ,ei halua edes opetella, on soppa valmis.
    Kuuntele ,kuule, vastaa, arvosta, ole osaltasi myöntyväinen silti terveesti itsekäs ja itsenäinen.
    Kysymys on jakamisesta ja vastavuoroisuudesta. Nainen ja mies erilaisia, yhteensovittaminen onnistuu jos on halua. Kumpikaan ei jyrää,neuvottelee ja pitää kiinni sovituista. Loputon saman riitakaavan toisto tappaa ja täysin turhaa.
    Muussa tapauksessa paras olla yksin.

    Äänestä

  • varmasti sun kokemus kirjoitti:

    Varmasti jos mies tuollalailla ajattelee, nainen lähtee mieluummin tuollaisesta ylimalkaisesta suhteesta kokonaan pois!
    Jos ne parisuhdevaikeudet on todellakin mielestäsi tyhjää löpinää, niin parempi kun et koko parisuhdetta kohdallesi edes enää ajattele! :D Pysy vain poikaporukoissa, siellä on sun juttus!

    tässä sitä löpinää tulee...ei järjen häivää......

    Äänestä

Millaisia ihmisiä tänne kirjoittaa, - lyödään ja pilkataan surutta sanan säilällä naista joka murehtii avioliittoonsa tilaa.

Ketjun aloittajalle: Viimeinen korsi kuormaasi taidettiin asettaa miehesi puolelta sillä ettei hän tukenut sinua kun aloit itse sairastella. Ei mikään ihme ettet siedä hänen läheisyyttään.
Onni on että sinulla on rakkaat lapsesi ja lapsenlapsesi. Olet heille tärkeä ja se on pääasia. He arvostavat ja rakastavat sinua, siitä voit iloita ja olla kiitollinen.
Monet miehet ovat ajattelemattomia ja itsekeskeisiä pikkupoikia. He eivät tunnu osaavan keskustella tunteistaan eivätkä tuntemuksistaan ilman että joku selittää heille niitä. Telkkua vaan töllötetään aivot ja tunteet surkastuen eikä nähdä vaimon tarpeita lainkaan,- vain ja ainoastaan omansa.
Pahempiakin tapauksia aviomiehinä kuin sinun löytyy pilvin pimein, tämä tieto tuskin lohduttaa sinua oman tilanteesi takia. Ihmettelen suuresti miten sinä ja heidän vaimonsa jaksavat heitä - kaiketi juuri lasten takia.

Iloitse ajattelevaisuudestasi, huolehtivaisuudestasi ja siitä että olet merkittävä ja tärkeä niin monelle!
Paljon rakkautta, hyviä ja antoisia hetkiä elämääsi, minkä ratkaisun sitten aviolittoosi suhteen teetkin!

Äänestä
  • Sinulle nim.merk."mietiskelijä55"
    Suurkiitokset sinulle kirjoituksestasi...lämmitti todella mieltäni.
    Onhan sentään muutama ihminen täälläkin jotka osaavat aidosti kirjoittaa.
    ja olet näköjään ainoa kuka myös ymmärsit kirjoitukseni sisällön...ja että mitä tarkoitin.

    Sinulle myös hyvää kesän jatkoa ja onnea elämällesi..sinulla ainakin sydän paikallaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi voi kirjoitti:

Olen todella kyllästynyt avioliittooni. Pitkä avioliittomme on mielestäni aivan minun ansiotani. Mieheni ei ole koskaan arvostanut minua se vaan että huomaan sen nyt vasta yli 30:n vuoden jälkeen. Nyt minusta on tosiaan alkanut tuntua myös etten arvosta enää minäkään häntä. Päinvastoin minua inhottaa kaikki hänen tekemisensä ja kaikki hänen eleensä ym..meillä on 4 aikuista lasta ja 2 lastenlasta. Heidän takiaan kai olen roikkunut tässä avioliitossa. Nyt vaan tuntuu että hermot eivät enää kestä tätä puhumattomuutta, seksittömyyttä, samaa rutiinia päivästä toiseen. Hän on aina tehnyt mitä tykännyt
ollut ulkomailla töissä ja minä aina hoitanut lapset. Mieheni on sairastellut ja olen aina ollut hänen tukenaan kaikessa ja siinäkin yksi syy ettei enää seksiä ole..ymmärrän senkin. Mutta kun itse aloin sairastella hän ei ole tukenut minua lainkaan päinvastoin tuntuu ettei hän anna enää yhtään arvoa minulle..lapsistani olen saanut tukea kyllä, muuten en olisi jaksanut näinkään kauan.
Olen niin kypsä makaamaan hänen kanssaan samassa sängyssä..minkä takia, ajattelen usein iltaisin kun toinen on täysi paska. Ajattelin tänne purkaa ajatuksiani avioliitosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu