Minulla on jo jonkun aikaa ollut särkyä selässä, jossain siinä munuaisten paikkeilla. Ei ole jatkuvaa tai välillä se on niin pienimuotoista etten kiinnitä siihen huomiota. Välillä särkee enemmän ja välillä vähemmän. Yöllä on pakko käydä 1-3 kertaa vessassa. Muuten selkää pakottaa oikein kunnolla. Ennen ei ole joutunut vessahädän takia yöllä heräämään. Mistä tällainen voi johtua? Se on aika inhottavan tuntuista kun jomottaa oikein kunnolla. Joskus nukkumisesta ei tule mitään.
Selkäsärky ja yöllinen vessassa juoksu
Selkäsärky
3323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tarkistuttamaan asia.
Otathan tuossa itsekin munuaiset puheiksi. Oppikirjamaisestihan tuo kuulostaa oireiltaan niistä jotenkin johtuvaksi. Niihinhän nyt voi mennä ihan virtsatietulehduskin tai jokin muun infektion seurauksena tulehdusta altaisiin tai itse munuaisiin.
Mutta miksi ihmeessä kysyä asiasta netissä, kun jo lääkäriin menemällä ja munuaisten toimintaa kuvaavat verikokeet ja vähän mahd. muitakin verikokeita ottamalla jo ollaan huomattavasti viisaampia missä mennään. Pääsääntö nyt kuitenkin on, että jos tuollaista kipua jo on niin kyllä se silloin alkaa jo verikokeissakin jollain asteikolla näkyä.
Jos et saa aikaa, niin tuollaisen kanssa voi mennä jo päivystykseenkin polille jonottelemaan. Ja oikeastaan kannattaisikin... Nähnyt itse parit KUNNON! munuaiskivut, jotka alkujaan pienestä ärtyvät nekin ja voin kertoa niiden voivan olla todella kipeät. Sängystä nouseminen on sama kuin yrittäisi vuorikiipeilyä. Kelju herätys jos puhelinkin on toisessa huoneessa vielä.
Tokihan voin sinulle heittää nyt vaikka ihan lonkalta "munuaisesi ovat oireidesi perusteella jollain lailla häiriötilassa", mutta se ei kokonaisuutta muuta miksikään eli itse et niitä saa puoskaroitua kuntoon ja luultavasti eivät jonkinlaista hoitoa palaudukaan tasapainoon, kun kyse kerran on uudesta ongelmasta eikä jostakin tiedossa olevasta terveysrasitteesta. Jotenkas tyhjennäpä ilta kalenterista ja käväise tohtorissa. TAI ÄLÄ ainakaan juo viinaa, jos haluat edelleen katsella ja kuunnella asiaa reagoimatta siihen mitenkään.
Turhaan hosut. Minullakin juuri oli samanlaisia ongelmia, oikeastaan todennäköisesti vielä pahempiakin. Sitten tein jumppaliikeitä siten, että ne perinteiset kontallaan: vasen jalka ja oikea käsi yhtäaikaa ylös ja sitten päinvastoin. Senjälkeen kontallaan selkää köyristellään kuin kissa. Ensin ristiselkä niin alas kuin mahdollista, siis selkä notkolleen ja mahaa alaspäin. Senjälkeen köyristetään selkää siihen kissa-asentoon eli selkä pyöreäksi ja ristiselän kohta mahdollisimman ylös. Ja avot silloin tuntui toisen puolen selkälihaksessa mahdotonta kireyttä. Sen venyttäminen teki gutaa. Seuraavana aamuna kivut puolittuneet ja senjälkeen ei mitään kipuja eikä tarvi pissallakaan juosta yöllä.
Pönttöviiniä menee kovasti, eikä sillä ole vaikutusta asiaan. Pääasia, että lihaksisto on notkeana!!
Tee samoin!