Mitä olette mieltä?
Olen sivusta seurannut ystäväreni tarinaa.
Italaialainen kaveri Salosta sotki ystäväreni elämän täydellisesti.
Ystävär (sinkku) asui ja eli ulkomailla, (suomalainen nainen), hän tunsi tämän italialisen
kaverin töiden kautta ja entuudestaan. Kaikki alkoi viattomalla flirtillä. tekstiviesteillä,
puhelinsoitoilla, pitkillä sähköposteilla. Mies lupasi kaiken maan ja taivaan väliltä.
Mies ja nainen tapaili, viettivät aikaa yhdessä. Aina kun nainen tuli suomeen, melkein viikottain
suhteen kiihkeimpänä aikana. Mies "järjesti" itselleen kursseja ja työmatkoja niin että sai viettää
naisen kanssa aikaan. Jonkun ajan kuluttua selvisi että mies oli naimisissa, ja että hänellä oli
lapsi. Mutta suhde oli myrskyissä, onneton ja kuollut. Miehen vaimo oli kylmä ihminen, joka ei
osannut näyttää tunteita, ei osannut elää parisuhteessa, eikä osannut antaa miehelle sitä fyysistä
läheisyyttä mitä hän kaipasi.
Mies puhui koko ajan että oli jättämässä perhettä.Mutta prosessi oli 3 vuotinen, koska avioeron saanti
italian lainsäädännön mukaan veisi kolme vuotta.
Ystäväräeni muutti suomeen, mies lupaili hänelle yhteistä elämää. Häitä, lapsia, yhteistä kotia.
Nainen epäili miehen aikeita koska suhde oli pelkkä fyysistä läheisyyttä (uskomattomia seksikokemuksia) ja mitään
paperia ei ollut esittää erosta. mies haukkui jatkuvasti vaimoaan. Vaimo oli huono vaimo, huono äiti, huono ihminen,
kylmä ja saamaton. Kuitenkin joka päivä mies soitti "vaimolleen" ja esitti että kaikki oli hyvin.
Ystäväreni haki etäisyyttä.. lähti rakentamaan omaa elämää.
Mies ei halunnut uskoa tätä, halusi omistaa/hallita ystäväreni.
Nyt mies ilmoitti että hänelle ja hänen vaimolleen on tulossa toinen lapsi. Hän hallitsee vaimoaan, vaimo tekee mitä hän
pyytää.. Hän pystyy alistamaan ainakin yhden ihmisen. Pitäisikö teidän mielestä vaimon tietää mitä mies on tehnyt?

Vastaukset 3
Vanhimmat
tuo ole ystävättäresi päänvaiva, ei sinun. Ystävättäresi on tasan tarkkaan tiennyt, miten voi käydä. Täysjärkisen ihmisen päässä kyllä soi varoituskellot, kun mies alkaa löpistä että sitten kun ero on selvä ja ei voi vaimoaan jättää kun on sitä ja tätä ja tuota. Vai kellarissako ystäväsi on elänyt? Täysin kokematon? Hankkikoon miehelle lähestymiskiellon, jos muu ei auta. Mitä tuohon viatonta vaimoa sotkemaan, on sillä muutenkin olemista tuollaisen miehen rinnalla.
Naisten välisestä solidaarisuudesta ei kertomisen halussa ole kysymys, koska sitähän ei ole olemassa. Kostoa hautoo ystävättäresi päässään, kun meni ja retkahti varattuun mieheen. Sori, ei tipu sympatioita. V
miksi kirjoitat suurin piirtein saman aloituksen yhtä mittaa..???
hemmetin "ystävär"..??? Suomenkieleen on tullut ilmeisesti uusia sanoja...