Poikaystäväni jätti minut noin 1,5kk sitten. Hänen tunteensa entistään kohtaan palasivat (olin osa syy miksi hän naisen jätti). Luulin pitkään että pääni ei kestäisi. Aluksi tunnelma kotona oli järjetön, otimme vuoroin yhteen ja hetkeä myöhemmin olimme sylikkäin lohduttamassa toisiamme. Rakastan tuota ihmistä suunnattomasti, mutta en tiedä miksi teen asioita hänelle että hänellä olisi syy vihata minua? Olen ollut eron jälkeen paskamainen häntä kohtaan, sattuu niin paljon etten osaa edes sitä muulla tavalla näyttää. Tuosta seurasi se että mies alkoi käyttäytymään minua kohtaan välinpitämättömästi, olin hänelle ilmaa ja minä olin nöyrä. Pyytelin anteeksi käytöstäni, rukoilin häntä takaisin ja koitin muutakin kaikkea epätoivoista johon turhautumiseni ajoi minut.
Sitten oli tällainen vaihe; aina kun olimme samaan aikaan kotona niin minua vain ärsytti, en vain sietänyt ihmistä. En puhunut, en katsonut päinkään ja vähäisetkin lauseet mitä suustani tuli olivat ilkeää vinoilua hänelle.
Nyt sisälläni on tyhjää. En tunne vihaa, en katkeruutta olen turta. Pystyn olemaan asiallinen hänelle, en tunkeudu hänen elämään enkä enää kysele hänen peräänsä.Tulemme toimeen. Ennen itkin ja huusin hänen nähdensä aamusta iltaan. En enää, nykyään itken vain yksin ollessani. Olen hänen silmiensä edessä vahva. Pystyn tuosta tyhjyydestäni kuitenkin tunnistamaan surun. Suren menetystä, sitä ettei tuo ihminen ole minulle enää se sama enkä minä hänelle, hän tuntuu niin vieraalta. Suren että yhteiset unelmamme murskautuivat ja sitä että jään yksin muistelemaan meidän yhteistä aikaa. Hän sanoi ettei ole juurikaan ajatellut, analysoinut tai kaivannut meitä. Hän puskee jo eteenpäi (tai no entisen kanssa eteenpäin jos nainen tämän vielä huolii).
Alkaako jättäjä läpikäymään myöhemmin eroa? Taino onhan tässäkin keississä siitä todiste että kyllä.
Yhteinen asuntomme on kuin kuoleman pesä, koitan mahdollisimman paljon olla poissa täältä. Tarkoittaako tämä tyhjyys siis sitä että olen jo vaiheessa hyväksyminen? Vai onko pahin vielä edessä kun joudun oikeasti kokemaan miltä tuntuu olla erossa rakkaasta kun hän pakkaa elämänsä ja lähtee ovesta?
Hän sanoi minulle: " Haluan nyt vain olla ystäväsi. Emme olleet vääriä toisillemme, oli vain väärä ajankohta. En halua antaa turhaa toivoa, mutta kohtaamme vielä jos se todellakin niin on tarkoitettu"
Nyt kun tata kirjoitan niin vaikuttaisi siltä että mies on eksyksissä itsensä kanssa....
En uskalla päästää lopullisesti irti, mutta odottaminen on raskasta.
Sitten oli tällainen vaihe; aina kun olimme samaan aikaan kotona niin minua vain ärsytti, en vain sietänyt ihmistä. En puhunut, en katsonut päinkään ja vähäisetkin lauseet mitä suustani tuli olivat ilkeää vinoilua hänelle.
Nyt sisälläni on tyhjää. En tunne vihaa, en katkeruutta olen turta. Pystyn olemaan asiallinen hänelle, en tunkeudu hänen elämään enkä enää kysele hänen peräänsä.Tulemme toimeen. Ennen itkin ja huusin hänen nähdensä aamusta iltaan. En enää, nykyään itken vain yksin ollessani. Olen hänen silmiensä edessä vahva. Pystyn tuosta tyhjyydestäni kuitenkin tunnistamaan surun. Suren menetystä, sitä ettei tuo ihminen ole minulle enää se sama enkä minä hänelle, hän tuntuu niin vieraalta. Suren että yhteiset unelmamme murskautuivat ja sitä että jään yksin muistelemaan meidän yhteistä aikaa. Hän sanoi ettei ole juurikaan ajatellut, analysoinut tai kaivannut meitä. Hän puskee jo eteenpäi (tai no entisen kanssa eteenpäin jos nainen tämän vielä huolii).
Alkaako jättäjä läpikäymään myöhemmin eroa? Taino onhan tässäkin keississä siitä todiste että kyllä.
Yhteinen asuntomme on kuin kuoleman pesä, koitan mahdollisimman paljon olla poissa täältä. Tarkoittaako tämä tyhjyys siis sitä että olen jo vaiheessa hyväksyminen? Vai onko pahin vielä edessä kun joudun oikeasti kokemaan miltä tuntuu olla erossa rakkaasta kun hän pakkaa elämänsä ja lähtee ovesta?
Hän sanoi minulle: " Haluan nyt vain olla ystäväsi. Emme olleet vääriä toisillemme, oli vain väärä ajankohta. En halua antaa turhaa toivoa, mutta kohtaamme vielä jos se todellakin niin on tarkoitettu"
Nyt kun tata kirjoitan niin vaikuttaisi siltä että mies on eksyksissä itsensä kanssa....
En uskalla päästää lopullisesti irti, mutta odottaminen on raskasta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.