Tutkimus

Tutkimus aiheesta: http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/180276.shtml.

Itse pysyin pitkään hoikkana semmoisella ruokavaliolla, että söin päivässä aamupalan, kaksi lämmintä ateriaa sekä iltapalan. Aterioista toinen yleensä kunnon lihaa sisältävä ateria ja toinen keittoateria. Ei muuten tarvinnut alkaa popsimaan aterioiden välillä turhia välipaloja kuten jugurtteja, leipiä, makeisia yms. Edes herkkuja kuten karkkeja ja suklaata tehnyt mieli. Jos jotain teki mieli syydä vielä noiden lisäksi, niin otin hedelmän tai marjoja. Aikoinaan kun noudatin perinteisiä ruoka-ohjeita useine välipaloineen, niin kilot vaan lisääntyivät. Söin aamuisin silloin monesti kaurapuuroa, ruisleipää ja mustikkakeittoa. Sitten söin noita sokerisia välipaloja kuten jugurttia myslin kanssa, monta lasia päivässä tuoremehua, 4-6-viipaletta leipää päivässä yms. Peruna liha ja pastaruuat oli tavallinen yhdistelmä. Jos tein pelkkää kasvisruokaa, sitä sai syödä valtavat määrät jotta olo tuntui sopivan täydeltä. Olo oli tuolloin aika tukala ja turvonnut! Kun vaihdoin ruokavaliota, niin paino tippui kuin itsestään -8kg. Vähensin reippaasti perunaa, riisiä, pastaa ja leipää. Lopetin turhat välipalat sillä kunnon liha-ateriat eivät sellaisia vaadi. Kannattaa kokeilla!
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tadaaa! kirjoitti:

Tutkimus aiheesta: http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/180276.shtml.

Itse pysyin pitkään hoikkana semmoisella ruokavaliolla, että söin päivässä aamupalan, kaksi lämmintä ateriaa sekä iltapalan. Aterioista toinen yleensä kunnon lihaa sisältävä ateria ja toinen keittoateria. Ei muuten tarvinnut alkaa popsimaan aterioiden välillä turhia välipaloja kuten jugurtteja, leipiä, makeisia yms. Edes herkkuja kuten karkkeja ja suklaata tehnyt mieli. Jos jotain teki mieli syydä vielä noiden lisäksi, niin otin hedelmän tai marjoja. Aikoinaan kun noudatin perinteisiä ruoka-ohjeita useine välipaloineen, niin kilot vaan lisääntyivät. Söin aamuisin silloin monesti kaurapuuroa, ruisleipää ja mustikkakeittoa. Sitten söin noita sokerisia välipaloja kuten jugurttia myslin kanssa, monta lasia päivässä tuoremehua, 4-6-viipaletta leipää päivässä yms. Peruna liha ja pastaruuat oli tavallinen yhdistelmä. Jos tein pelkkää kasvisruokaa, sitä sai syödä valtavat määrät jotta olo tuntui sopivan täydeltä. Olo oli tuolloin aika tukala ja turvonnut! Kun vaihdoin ruokavaliota, niin paino tippui kuin itsestään -8kg. Vähensin reippaasti perunaa, riisiä, pastaa ja leipää. Lopetin turhat välipalat sillä kunnon liha-ateriat eivät sellaisia vaadi. Kannattaa kokeilla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu