Voi jee...

Tapasin aivan ihanan miehen chatissa.

On juteltu jo kaksi viikkoa jokapäivä useita kertoja puhelimessa juteltu ihan kaikesta henkilökohtasistakin asioista. En olisi osannut aavistaa kuinka paljon joku ihminen voi viedä mukanaan, tunteet on vahvat molemminpuolin.
Tavattu on kaksi kertaa yleisellä paikalla siis kahvilassa ja kävelyllä puistossa.

Viikonlopulla oli sovittu että yhdessä mentäisiin tanssimaankin ja syömään. Soitin hänelle tästä tanssi treffeistä. Järkytys, puhelimeen vastasi joku nainen. En saanut sanaakaan suustani vaikka olis voinut kysyä edes saanko Mikan puhelimeen. Mykistyin ihan täysin ja katkaisin puhelun.

Nyt en ole saanut edes yhtä tekstaria koko päivänä. En ymmärrä tätä.
Miksi hän kertoi olevansa vapaa jos ei olekkaan?
En ole enää teinityttö olisin kestänyt hyvin totuuden. Nyt jos puhelimessa ollut nainen onkin hänen vaimo olen tosi pettynyt ja tosi loukkaantunut.

Sovittiin vielä ettei hätiköidä tässä suhteessa siis ei olla seksiin asti edetty. Olin tosi positiivisesti yllättynyt kun mies kertoo ettei harrasta seksiä koskaan ensi treffeillä. Siis fiksua ja järkevää.
Itse kyllä myönnän että haluaisin.

En tiedä miksi tänne kirjoitan, on vaan ajatukset niin solmussa.

Tuntuu vaan että tässä vietiin 30v aikuista naista kun pikkutyttöä. Harmittaa että ehdin ihastua.
7348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Chatissa seuraa etsivät taitaa suurinosa olla varattuja muut etsii seuransa livessä siis paareista useimmin.
Kysy siltä mieheltä suoraan tai soita uudestaan ja kysy naiselta joka vastaa.

Äänestä
  • Niin siinä voi helposti käydä koska nämä kaikki chätti palstat täyttyy pääasiassa kiimasista puutteessa olevista ukkomiehistä!! Ei sieltä vapaata miestä vapaa nainen löydä! Harmi se on ku pikkuvaimot pitävät ukkojaan puutteessa!!! Joutuvat sitten chäteistä ettimään itelleen petiseuraa:D

    Äänestä

  • Sinkkunainen69 kirjoitti:

    Niin siinä voi helposti käydä koska nämä kaikki chätti palstat täyttyy pääasiassa kiimasista puutteessa olevista ukkomiehistä!! Ei sieltä vapaata miestä vapaa nainen löydä! Harmi se on ku pikkuvaimot pitävät ukkojaan puutteessa!!! Joutuvat sitten chäteistä ettimään itelleen petiseuraa:D

    eipä vapaat "naiset" edes etsi vapaita miehiä. naimisissa olo on nykyään naisille iso . on vaurautta eikä jää roikkumaan ja on kykyä tyydytellä vaativien naisten himoja, sekä jännitystä tuovaa tuhmuutta jne.
    tuo aloitus on luultavasti vain omantunnon puhdistus, jottei kiinni jäätyään salasuhteesta alkaisi se kolkuttelemaan, se omatunto.
    Vaikka tottahan on ettei naisilla juurikaan omaatuntoa enää ole, on vain rietas sinkkuelämä iloineen ja rientoineen hotellihuoneissa ja perheautojen takapenkeillä. Toisinaan myös lastenkamarissa, kun lapset ja vaimo on pois kotoa. JÄNNITYSTÄ ELÄMÄÄN.

    Äänestä

  • tai jotain... kirjoitti:

    tyypillistä hurskastelua siitä, miten pahasti ja väärin VAPAA nainen tekee... Vapaa tarkoittaa vapaata - eipä täällä kukaan puhise ja tuhise, jos vapaa mies tyydyttää tarpeitaan varatun naisen kanssa. Varattu nainenhan se siinä on rietastelija, mies vaan seuraa "luonnon kutsua". PAH! Minkä helvtin vuoksi vapaan naisen pitäisi kantaa vastuu VARATUN miehen "seuraelämästä", varattuko on vastuusta ja selityksistä vapaa?

    Äänestä

  • et'viittis' kirjoitti:

    mistä täällä aloittajaa syytetään?
    Itsellenikin on käynyt samanlaisesti eli mies on tavatessa antanut ymmärtää että on vapaa ja eronnut vaan sitten jostain puskasta ryntääkin vaimo tai tyttöystävä joka on niin verisen kiukkuinen
    minulle vaikka todellisuudessa petturi ja syyllinen oli se mies joka huiputti kahta naista.
    Aloittajalle tsemppiä koita selvittää se miehen puhelinvastaaja ihan ensin.
    Mies pitää sinua lelunaan.

    Äänestä

No voi se vastaaja olla vaikka äiti tai sisko. Yhden kaverini kännykkään vastasi kerran naapurin tuttavanainen ja sanoi että Make on just nyt kylläkin suihkussa :-D Ja tämä oli tosiaan ihan vain naapuri ja kaverini oli huikannut suihkusta, että "viitsitkö vastata, se voi olla tärkeää niistä auton avaimista".

Mutta kuitenkin, ota nyt ensin mehen taustasta selvää ennen kuin alat tapailla häntä. Minun ex-miehelläni oli treffi-ilmoitus ja hän teeskenteli naisille sinkkua, kävi myös niillä treffeillä kokeilemassa markkina-arvoaan.

Onko miehellä facebookissa sattumalta mitään perheenisukkimaista profiilia?

Äänestä
  • No mitään tietoa en nimen perusteella saa netistä kokeilin kyllä ja harmittaa alkaa kyttäämään mutta tänään nyt sitten tavataan tanssiravintolan ovella, siis sain viestin. Puhelinkin on firman siis työpaikan puhelin. Ajattelin kysyä ihan kasvotusten siitähän sitten asia selviää luulisin niin.
    Oman puheensa mukaan lapsia ei hänellä ole vain yksi ex vaimo menneisyydessä ja erostakin yli vuosi aikaa sentään. Nämä tiedot olen saanut ongittua ja ei nekään ilman tiukkaa kyselyä.
    Menen tanssipaikalle enhän siinä menetä mitään. Tässä vaan on tullut ihan vainoharhaiseksi omien aikasempien huonojen kokemusten takia.
    Sille joka väitti ettei netistä koskaan yhtään vapaata miestä löydä minulla on yksi ystäväpari jotka chatissa tapasivat ja nyt ovat aviossa. Siispä missävaan voi tavata sen oikean.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pikku Piia 30v kirjoitti:

Tapasin aivan ihanan miehen chatissa.

On juteltu jo kaksi viikkoa jokapäivä useita kertoja puhelimessa juteltu ihan kaikesta henkilökohtasistakin asioista. En olisi osannut aavistaa kuinka paljon joku ihminen voi viedä mukanaan, tunteet on vahvat molemminpuolin.
Tavattu on kaksi kertaa yleisellä paikalla siis kahvilassa ja kävelyllä puistossa.

Viikonlopulla oli sovittu että yhdessä mentäisiin tanssimaankin ja syömään. Soitin hänelle tästä tanssi treffeistä. Järkytys, puhelimeen vastasi joku nainen. En saanut sanaakaan suustani vaikka olis voinut kysyä edes saanko Mikan puhelimeen. Mykistyin ihan täysin ja katkaisin puhelun.

Nyt en ole saanut edes yhtä tekstaria koko päivänä. En ymmärrä tätä.
Miksi hän kertoi olevansa vapaa jos ei olekkaan?
En ole enää teinityttö olisin kestänyt hyvin totuuden. Nyt jos puhelimessa ollut nainen onkin hänen vaimo olen tosi pettynyt ja tosi loukkaantunut.

Sovittiin vielä ettei hätiköidä tässä suhteessa siis ei olla seksiin asti edetty. Olin tosi positiivisesti yllättynyt kun mies kertoo ettei harrasta seksiä koskaan ensi treffeillä. Siis fiksua ja järkevää.
Itse kyllä myönnän että haluaisin.

En tiedä miksi tänne kirjoitan, on vaan ajatukset niin solmussa.

Tuntuu vaan että tässä vietiin 30v aikuista naista kun pikkutyttöä. Harmittaa että ehdin ihastua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu