Olen miettinyt mitä pitäisi tehdä, lähteä vai jäädä.... Meillä on mieheni kanssa 4 lasta, vanhin täytti juuri 18 v. Muut lapset 16, 15, ja 10 vuotiaat. Mieheni omistaa yhden miehen remonttifirman, ja näin kesäisin hän on työllistänyt myös meidän lapsia siinä, että ovat saaneet kesätöitä. Vanhin poikamme 18 v. kieltäytyy osallistumasta töihin, hän istuu mieluummin tietokoneella tekemässä nettisivuja tai pelailemassa. Syynä se että työpäivät venyvät tosi pitkiksi ja mitkään sopimukset eivät pidä. Lisäksi usein työmailla tulee riita. Poikamme ei ole remonttialasta kiinnostunut vaan haluaa tähdätä tietokonealalle. Miestäni poikamme haluttomuus hänen töihinsä hiertää ihan raivostumiseen asti. Muutenkin hänellä ei ole läheiset välit poikaamme, keskustelut eivät suju kun poikamme ei siedä isäänsä. Viime syksynä heillä oli riita joka johti käsirysyyn. Se tietysti pahensi vielä ennestään tulehtuneita välejä. Olen usein äitinä saanut olla välien selvittelijä tai jonkinlainen välimies, joka yrittää puhua järkeä vuoroin molemmille osapuolille. Olen väsynyt sellaiseen.
Nyt mieheni on keksinyt uuden keinon käsitellä asiaa, eli kun eilen poikamme sanoi suoraan ettei hän aio tulla töihin mieheni uuteen työkohteeseen, mieheni huusi, että nyt se on sitten itsemurhan paikka!!! Tarkoitti että hän tekee itsemurhan kun ei enää jaksa. Talvella hän uhkasi useaan otteeseen lähtevänsä ja tekevänsä itsemurhan, koska kuulemma kotona kaikki vaan ovat omissa oloissaan ja kukaan ei edes huomaisi jos hän katoaisi. Sanoin hänelle että kyllähän minusta ja meistä eroon pääsee muutenkin kuin tappamalla itsensä. Hän sanoi ettei kaipaa elämää jossain muualla. Miten tuohon pitäisi suhtautua? Mieheni on hyvin diktaattorimainen, hän haluaa että kaikki tekevät kuten hän haluaa. Jopa minä aikuisena ihmisenä. Hän haluaa myös kieltää joidenkin ruoka-aineiden käytön kuten lihatuotteet ja kahvi. Niitä en saisi hänen mielestään käyttää. Lista kielletyistä asioista on pitkä, ja hän alkoi heti suhteemme alussa määräämään minua, korvakorut pois, iskelmämusiikki pois jne. Nyt hän on huomannut etteivät lapset tottele samalla lailla kuin minä aikoinani alistuin hänen tahtoonsa. Nyt hän käyttää näköjään äärimmäistä keinoa, eli itsemurhauhkaa. Pitäisikö meidän pelätä häntä tai hakeutua muualle? Hän on uhannut tappaa vain itsensä, ei meitä ole uhannut koskaan. Hänestä löytyy myös narsistin vikaa, tosin ei kaikilta osin oireet sovi häneen.
Nyt mieheni on keksinyt uuden keinon käsitellä asiaa, eli kun eilen poikamme sanoi suoraan ettei hän aio tulla töihin mieheni uuteen työkohteeseen, mieheni huusi, että nyt se on sitten itsemurhan paikka!!! Tarkoitti että hän tekee itsemurhan kun ei enää jaksa. Talvella hän uhkasi useaan otteeseen lähtevänsä ja tekevänsä itsemurhan, koska kuulemma kotona kaikki vaan ovat omissa oloissaan ja kukaan ei edes huomaisi jos hän katoaisi. Sanoin hänelle että kyllähän minusta ja meistä eroon pääsee muutenkin kuin tappamalla itsensä. Hän sanoi ettei kaipaa elämää jossain muualla. Miten tuohon pitäisi suhtautua? Mieheni on hyvin diktaattorimainen, hän haluaa että kaikki tekevät kuten hän haluaa. Jopa minä aikuisena ihmisenä. Hän haluaa myös kieltää joidenkin ruoka-aineiden käytön kuten lihatuotteet ja kahvi. Niitä en saisi hänen mielestään käyttää. Lista kielletyistä asioista on pitkä, ja hän alkoi heti suhteemme alussa määräämään minua, korvakorut pois, iskelmämusiikki pois jne. Nyt hän on huomannut etteivät lapset tottele samalla lailla kuin minä aikoinani alistuin hänen tahtoonsa. Nyt hän käyttää näköjään äärimmäistä keinoa, eli itsemurhauhkaa. Pitäisikö meidän pelätä häntä tai hakeutua muualle? Hän on uhannut tappaa vain itsensä, ei meitä ole uhannut koskaan. Hänestä löytyy myös narsistin vikaa, tosin ei kaikilta osin oireet sovi häneen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaa valitettavan tutulle. :( Itse perheyrityksessä olleena ja isäni uhkailuja kuulleena, sanoisin pojalle, että tee niinkuin itsestä tuntuu parhaalle ja jos isänsä toteuttaisikin uhkauksensa, niin voimia ja ei saa syyllistää itseään. Olet ikävässä välikädessä, toivotan myös voimia sinulle. Mieti, harkitse, puhu myös ystäville suoraan siitä miltä tuntuu ja mitä tapahtuu. Ilman salailuja. Epäilen, että juttelut miehesi kanssa ei auta? Joten, suosittelen myös ammatti-ihmisten apua, ennenkuin tilanne kärjistyy.
Kaikki pitäisi toimia miten hän määrää ja jos ei otetaan herne nenään.
Yleensä itsemurhalla uhkaava on pelkkä uhkaus mitä ei toteuteta. Yleensä itsemurhalla uhkaavat hakevat itselleen huomiota ja minun näkemyksen mukaan miehesi yrittää saada tuolla uhkailulla perhen toimimaan juuri niin, miten mies haluaisi perheenne toimimaan.
On kuitenkin syytä huomioida, jos hän sanoo "Vie minut järvelle, hukuttaudun!" tai muuta missä hän pyytää viemään jonnekkin, missä voi itsensä tappaa, älä vie, sillä suurella todennäköisyydellä hän tekee niin.
Kunnallista asioliittoneuvojaa voisi suositella. Koska mies kuitenkin on kirjoittanut pitkän listan, mitä perheessä ei hyväksytä, saattaa olla turhaa työtä. Silti aina on mahdollisuus, että hän tajuaa oman tilansa ja miten tuottaa perheen jäsenille ahdistusta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuus
"Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ei koe normaalisti masennusta. Masennus syntyy vain silloin kun hauras persoona hajoaa, itseriittoisuuden ja kaikkivoipaisuuden tunne menetetään. Tällöin ihminen romahtaa. Vertauskuvallisesti ilmaisten narsisti ei taivu vaan taittuu.[5] Tähän masennukseen liittyy itsetuhoisuutta.
Masennus voi syntyä myös terapeuttisessa tilanteessa, kun narsistille selviää oman luonteen tuhoisuus ja käyttäytymisen epätarkoituksenmukaisuus. Se on hyvin tärkeä vaihe, sillä siinä on mahdollisuus, että hän alkaa rakentaa terveempää minää, mutta myös itsemurhariski kasvaa. Tilastollisesti on todettu, että itsemurhat ja vakava masennus ovat keskimäärin yleisempiä narsistisen diagnoosiryppään potilailla"
Kaikkivoipaisuus menetetään, kun lapset ei alistu tahtoon.
Tuo uhkailu voi liittyä viimeisen kappaleen tekstiin, sillä erolla, että hän on huomannut menettäneensä kontrollin lasten suhteen ja yrittää saada itsemurhauhkauksilla perheen "ruotuun".
Voisit ehdottaa miehellesi kunnan avioliittoneuvojaa (virallista nimeä en muista).
Ukko hoitoon ja äkkiä, ettei tee lisää hallaa perhe-elämäänne.
Eikö 18 v. tienaa mitenkään, istuu vain tietsikalla ? Kai nyt kompromisseja voi tehdä asiassa kuin asiassa; joku tietty, sovittu työ, urakka, jonka poika voi tehdä omalla tahdillaan, etteivät päivät veny kohtuuttomiksi. Kyllä normaali-ihmiset pystyvät sopimaan, kun tekeminen ja toimittaminen on molempien edun mukaista. Asia on tietysti erilainen, jos isä ei mielenterveydeltään kykene järjestelemään asioita kuin sillä lailla, miten hän ne itse 'näkee'.
Sulla on tosi kova osa viedä lapsesi joten kuten ehjänä tuollaisesta tilanteesta eteenpäin. Toivottavasti itse olet henkisesti vahva, että jaksat 'taistella' omasta elämästäsikin. Lastesi takia sun on näytettävä esimerkkiä, tuollaisen sairaan mielivallan alla ei tarvitse kenenkään itseään tuhlata. Sillä lailla poikasi on kyllä oikealla tiellä.
Ohjeeksi en voi antaa, mutta silloin kun oma mieäheni liian usein toisti litaniaa; "kyllä sä sitten huomaat kun on liian myöhäistä", sanoin vastaukseksi, että sitten kun se hetki koittaa, niin on yksi iloinen leski lisää. 'Runonlausunta' loppui siihen.
Niin tämä kyseinen mieskin uhkailee kuinka me emme pärjäisi ilman häntä jos hän lähtisi. Meinaa etten millään saisi tyydytettyä kaikkien 4 lapset tarpeita. Kyllä tämä vaikeaa on ollut, siskoni kehoittaa ottamaan eron mutta sekään ei ole helppo homma jättää tuollaista arvaamatonta miestä. Olen antanut ajan kulua ja ajatellut että ehkä tämä surkea perhe-elämä ratkeaa joskus sillälailla että mieheni tosiaan tekee sen itsarin tai lähtee itse, silloin voisin sanoa että minä en ole se joka jätti. Olen miettinyt jos menisin oikeusaputoimistoon kysymään neuvoja, miten esim. menettelemme jos hän toteuttaa aikeensa. Meillä on valtavasti tavaraa talossamme, ei niinkään tarpeellista vaan mieheni kerryttämää turhaa tavaraa joita on keräillyt kierrätyksen lavoilta ym. Lisäksi mitään ei voi myydä, kaikki on kerättävä nurkkiin. Siinäkin on tekeminen että pääsemme kaikista niistä eroon. Kyse ei ole pienistä määristä. Ulkorakennuskin on täynnä. Kun mieheni on poissa kotoa, meillä on ihanan vapauden tunne, ei pelkoa siitä että mieheni tulee paikalle ja taas valittaa tai moittii jostain. Yleensä hänen läsnäolonsa saa ilmapiirin kiristymään, ja kukaan ei viihdykään hänen seurassaan. Kuin huomaamatta mieheni on alkanut jäädä kaiken ulkopuolelle tästä syystä. Hän viettää paljon aikaa omissa oloissaan ja me muut omissa oloissamme joka myöskin hiertää mieheni hermoja suunnattomasti. Kukaan ei halua olla hänen seurassaan.
Hae vaan apua ja ohjeita mahdollisimman monesta paikasta, ainakin itsellesi, itseäsi varten. On se kumma näitten miästen muolimassa, vaikka ne huomoo, että "kukaan ei viihdy seurassa" niin ne ei huomoo, mikä vika ja syy asiainlaitaan on. Ja jos ne huomoo, niin kikkakonsti on itsari tms. sekopäistä mutta ei vahingossakaan oikeanlaisen avun hankita ammattilaiselta sellaisesta paikasta, missä voisi ruotia omia sisäisiä tuntojaan ja ongelmiaan, keksiä kuka minä olen ja miksi ...
Voimaa vapautumiseen, älä anna uhkailun ja pelottelun vaikuttaa omiin valintoihisi, jotka tiedät oikeiksi.
Sitä olen itsekin ihmetellyt miksei mieheni tajua että vika voisi olla hänessä itsessään. Mutta kuten jo alussa kirjoitin niin hänellä on narsistin oireita joihin kuuluu juuri tuo että ei usko itsessään olevan mitään vikaa. Lisäksi mieheni on eronnut ennen minun tapaamistani ja silloin hän on ilmeisesti joutunut sosiaalitoimen kanssa tekemisiin koska erotilanteessa oli myös yhteinen lapsi tämän ensimmäisen vaimon kanssa. Siksi mieheni on erityisen vihamielinen sosiaalitoimistoa ja kaikkea vastaavaa kohtaan. Siksi ei varmasti suostuisi mihinkään juttelemaan ongelmista. Niitä ratkotaan vaan täällä kotona jossa asiat pyörii samaa rataa. Keskusteluissa ulkopuolisen kanssa voisi asiaan saada uusia puolia ja näkemyksiä. Mutta jos sitä ehdottaisin, hän todennäköisesti käskisi MINUN mennä hoitoon, kuten niin usein aina minulle sanoo. Lapsemme eivät pidä isästään ja toivovat hänen aina lähtevän jonnekkin, hänen poissaollessaan meillä on hyvä olla.