Kuusi palestiinalaista haavoittui eilen
Länsirannalla, Hebronin kaupungin lähellä
tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa. Ampujat
olivat israelilaisia.
Palestiinalaiset silminnäkijät kertoivat
uutistoimisto Reutersille, että tulitus kohdistui
autoon, joka kuljetti työmiehiä töihin. Ampujat
ajoivat tämän ajoneuvon rinnalle.
Israelin poliisin tiedottajan mukaan aseissa oli
käytetty ohjusten testauksessa hyödynnettäviä
ammuksia.
Israelin turvallisuusviranomaiset ovat nyt
myöntäneet, että palestiinalaisalueilla liikkuu
aseistettuja ryhmiä, jotka ovat tehneet useita
hyökkäyksiä palestiinalaisia vastaan.
Kiristyneeseen tilanteeseen tuskin saadaan kovin
nopeasti poliittista ratkaisua, sillä eilen
julkaistusta mielipidetiedustelusta käy ilmi,
että lähes 70 prosenttia israelilaisista
kannattaa Ariel Sharonin terroritekoja
palestiinalaisia vastaan ja he eivät halua
taivuttavan Yhdysvaltain vaatimukseen, jonka
mukaan Israelin olisi vedettävä pois joukkonsa
kuudesta palestiinalaisten hallinnassa olevasta
kaupungista.
Israel lähetti sotilaita suurimpiin Länsirannan
kaupunkeihin viime viikolla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannatetaan jyrkästi ja täysin pyyteettömästi
tätä hienoa toimenpidettä.Saisi tapahtua hiukan
useammin.Vastapuoli kun tekee sitä päivittäin.
Tiesitkö, että enemmän kuin kaikissa Israelin sodissa ja Israeliin kohdistuneissa terroristihyökkäyksissä on israelilaisia kuollut liikenneonnettomuuksissa?
Semmoista se siellä on edellen, mikään ei kymenessä vuodessa ole muuttunut.