Tulin eke kerran tälle palstalle, ja syy oli ikävä toisen ihmisen luo. Olen ollut 41 vuotta aviossa, kaiken se kestää ja kaiken se kärsii, näinkö se meni? Mutta nyt minusta alkaa tuntuu että kohta olen se kiukkuinen ja rupsahtanut "eukko" ellen tee asialle jotain, mutta mitähän pitäisi tehdä? näinkin pitkä liitto kaikkien huolien ja monen sukupolven mittainen, voiko sen noin van lopettaa vaikeaa voisi olla, mutta jaksaisinko jos minulla olisi joku jonka kanssa silloin tällöin tavata, ehkä tanssia tai lähteä ulkomaan matkalle jonkun kanssa?? Aviomieheni on niin kyllästynyt minuun tai sitten ei oikein enää huvita, urheilu ja lehdet ovat paljon enemmän kiinostuneempia, ja en ole ainakaan 20vuoteen saanut edes suukkoa ,sexistä puhumattakaan, kun nuorena vaimona halusin että rakastelleen, niin vastaus oli että"nukutaan että aamulla jaksetaan työhön". Mutta nyt mun mitta on täysi, ystäväni sanoo että olen niin nuoren näköinen, kielitaitoinen ja tosi ulospäin suuntautunut, ammattini takana päin, mutta erittäin kiinostunut kaikesta mitä yhteiskunnassa tapahtuu, en ole ns,"helppo nakki"vaan arvoni tunteva nainen, matkustan yksin koska en saa hänestä seuraa, olen ollut onnellinen yksinäisistä ja vapaista matkoista, mutta haluaisin vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, tämä yksin oleminen vaikka olen aviossa, se alkaa tuntua pahalle, onko kenelläkään kokemuksia edem. tilanteesta, kerrotko? otan vastaan mielellään näkemyksiä, ja asiallista sanan vaihtoa.Ystävyydellä kaikkia samassa tilanteessa olevia.
vaihtoehto
dockka
2311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse sinun on itsesi heräteltävä ! Ukkokin on tottunut siihen mitä oli ennen. Avioliitossa pitäisi olla välillä helppojakin nakkeja, ettei aina tartte ruinata. Matkalle nyt.....itseen. Räväytä !
Meillä on yhteisiä vuosia takana reilut 30. Miehelle on aina ollut tärkeintä oma vapaa-ajanvietto. Ei niinkään se rilluttelu vaan urheilu ja harrastaminen sekä satunnaiset tapaamiset ihmisten kanssa eli hakee jatkuvasti seuraa ja "hyvää päivää kirvesvartta" -keskutelukumppania. Vuosia yritin keskustella ja korostaa yhteisen tekemisen ja ajan tärkeyttä, turhaan. Nyt on tilanne se, etten enää kaipaa hänen seuraansa; ei se mitään kummoista olekaan. Mietin, mitä tehdä. Itsenäinen elämä kiehtoisi ja kiinnostaisi kun lapsetkin ovat jo maailmalla. Toisaalta suht hyvä seksi ja jonkin lainen arjen toimivuus puhuvat parisuhteessa olemisen puolesta.
En tiedä kumpi olisi parempi. Yksinäisyys ei sinällään kiehdo. Ystäviä minulla on paljon ja hyvin erilaisia ja olenkin nykyään suuntautunut enemmän näihin kaverijuttuihin kuin parisuhteeseen. Kaipa mies on tyytyväinen kun saa hyvällä omalla tunnolla olla omissa jutuissaan. Meillä on samanlaista siinä mielessä, että miestäni luullaan aina vähintään kymmenen vuotta minua vanhemmaksi vaikka ikäeroa on vain kaksi vuotta. Olemme molemmat 50 ikäisiä.
Kärsin jonkun sortin tyhjän pesän syndroomasta,joka osaltaan vaikuttaa tähän tyytymättömyyteeni ja siihenkin, etten osaa päättää. Ehkä annan ajan kulua ja katson tilannetta uudelleen vuoden parin päästä. eronneet ystävättäreni ovat aina muistuttaneet, ettei kannata kuitenkaan hätiköiden lähteä pitkästä liitosta. Ovat varmasti oikeassa. Toisilla sinkkuelämä toimii, toisilla ei.
Taloudellisesti ei ole hätää ja pärjäisin omillani; on mielenkiintoinen ja hyvä ammatti sekä muutenkin raha-asiat kunnossa; sekään ei meitä yhdessä pidättele. Ehkä tämä vuosikymmenten yhdessäolo on niin turvallista ja jo niin pinttynyt elämäntapa, ettei osaa siitä irrottautua. Hyvänä asiana koen kaikki ne tilaisuudet ja illanistujaiset, joihin osallistumme pariskuntana toisten pariskuntien kanssa. Niihin mies lähtee miellellään ja nimenomaan kanssani kun yhä edelleen pitää minua kauniina ja haluttavanakin; siinä ei siis ole ongelmaa.
Ehkä siis jatkan avioliittoa ja teen oman oloni siedettäväksi, joskus jopa hyväksi. Keksin tekemistä, tapaan ystäviäni jne. Ja päivitän tilannetta.... ja ehkä omalta osaltani kasvatan ymmärtämystä siihen, että me mieheni kanssa olemme hyvin erilaisia ja kai v'älitämme toisistamme omalla tavallamme...