Tuo kun sattuu olemaan lempiharrastukseni niin pieni kommentti aiheeseen liittyen kauppojen avautumista odotellessa:
Mistä ihmeestä olette saaneet päähänne, että naiset odottaisivat miehen tarjoavan heille matkoja? Joku Johanna Tukiainen mitä ilmeisimmin sitä toivoo, mutta aika ilmeistä on myös miten hän "korvaa" matkansa.
Mutta juuri tuosta pohjimmiltaan onkin kysymys: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Jos mies maksaisi minun matkani, niin kokisin olevani velvollinen korvaamaan sen hänelle. Matka siis tehtäisiin hänen ehdoillaan; käytäisiin siellä missä hän haluaa, sekstattaisiin kun hän haluaa, syötäisiin paikoissa joista hän pitää, istuttaisiin vaikkapa kuumassa autossa sen sijaan että käveltäisiin kymmenen mailia lähikaupunkiin.
Ei kiitos. Olen matkustellut miesten kanssa (maksaen AINA itse oman osuuteni) ja jo siinä on joutunut tekemään kompromisseja. Tietysti parisuhteessa pitää tehdä kompromisseja, arki on suorastaan täynnä kompromisseja. Mutta jotkut ovat vain tuntuneet liian "kalliilta" kompromisseilta ottaen huomioon sen, että vuodessa on kuitenkin mahdollista olla matkoilla vain lyhyen aikaa. Yksi mies ei olisi halunnut ottaa askeltakaan kävellen, kaikkialle olisi pitänyt mennä autolla. Niinpä minä kiipeilin yksin kallioilla ja hän istuskeli parkkipaikalla; minä kävelin aamiaispaikkaan (300 m!) ja hän ajoi sinne autolla, koska satoi vettä. Samainen mies kuljetti jatkuvasti autossaan mukana vilttiä "spontaanin luontoseksin toivossa". Hei haloo, luonnossa sekstailussa ei ole yhtään mitään spontaania eikä varsinkaan kiihottavaa; punkkeja, muurahaisia, paarmoja, hämähäkkejä, pisteleviä risuja ja havunneulasia... Eikä peseytymismahdollisuutta. Ei kiitos. Yksi inhosi hellettä, minä rakastan sitä. Sama ihminen ei voinut nukkua ellei huone ollut täysin pimennetty, minä rakastan kesäyön valoa ja nukun aina verhot auki. Yksi väitti osaavansa puhua ranskaa (oli opiskellut sitä enemmän kuin minä) mutta ei saanut sanaa suustaan ja jouduin hoitamaan yksin kaiken puhumisen. Jotensakin nöyryyttävää tilata miehelle ruokakin ravintolassa kun hän ei kehtaa sanoa mitään.
Summa summarum: Kun menee yksin tai sellaisessa seurassa, että on etukäteen sovittu että molemmat saavat tehdä omia juttujaan, niin matkasta nauttii kaikkein eniten. Jos joku toinen on matkan maksanut niin silloin tuollaista ei voi vaatia. Mitä silloin kannattaa edes lähteä mihinkään?
Ja tuon kirjoitettuani lähden kaupan kautta "lomalle kotikaupunkiini". Ja teen juuri ja vain niitä asioita, joista itse pidän.

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Mistä ihmeestä olette saaneet päähänne, että naiset odottaisivat miehen tarjoavan heille matkoja?"
No jos miehenä haluat itse lomalle, mutta naiselta puuttuu varoja, niin sitten on maksettava, että päästään lähtemään.
"Jotensakin nöyryyttävää tilata miehelle ruokakin ravintolassa..."
Nöyryyttävää? Jos osaat ranskaa paremmin, mikä siinä on nöyryyttävää?
http://www.youtube.com/watch?v=lZLVi4v7lSM
Tuo "spontaani" luontoseksi toi muistoja mieleen; minäkin tunsin miehen, joka kuljetti takakontissaan paksua huopaa juuri siltä varalta, että spontaanius iskisi päälle. Toinen mies taas järjesti matkan naapurikaupunkiin (huoh, muutaman kilometrin päähän) ja kertoi, että hän vain halusi viettää kanssani laatuaikaa. Yhteisen hotellihuoneen varaamisessa ei kuulemma ollut mitään taka-ajatuksia, koska hän vain halusi loikoa vuoteella, pidellä minua sylissään ja puhua - ja "jos sitten jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu". Mitään ei tapahtunut, koska en lähtenyt koko retkelle, oli vähän liian spontaania minulle...
Raivostuttavinta matkaseuraa ovat kyllä ihmiset, jotka haluavat parkkeerata takapuolensa joko baariin tai terassille ja istua sitten siinä koko loman toljottamassa ohikulkijoita. Olen jo pitkään matkustellut itsekseni, koska kompromissien teko johtaa yleensä riitaan, ja riitelystä en tykkää.
Ai miehet tarjoavat? Muutaman kerran on mies tarjonnut minulle kahvit. Myös 2-3 drinkkiä on eräs työkaveri kustantanut. Joitakin pieniä koriste-esineitä olen synttärilahjoina saanut. Kaikkiin saamiini huomionosoituksiin olen vastannut, kuten tapoihin kuuluu. Ns. perseellä en ole koskaan maksanut mitään. Voin kai suht hyvällä omalla tunnolla sanoa, että en ole hyväksikäyttänyt miehiä taloudellisesti?