En tiedä onko täällä ennestään tämänlaista ketjua olemassa. Mutta asia hieman vaivaa minua. Olen nimittäin suunnitellut au pairiksi lähtöä ja suurin syy siihen on, että minulla on poikaystävä maassa johon olisin lähdössä. Joten mietin vain mitä hostperheet tälläisesta ajattelisivat.
Voin sanoa että rakastan lastenhoitoa ja lasten kanssa olemista. Ja minua kiinnostaa tuo maa johon olisin menossa ja haluaisin oppia sen kulttuuria ja kieltä, sillä olen harkinnut vakavasti muuttamista myöhemmin. Ja tuo että minulla on poikaystävä ei häiritsisi työtäni. Lisäksi minulla on paljon työkokemusta lastenhoitoalalta ja siivoamisesta.
Mietin myös miten hostperhe suhtautuisivat siihen jos vaikka kävisi niin että joku ilta poikaystäväni tulisi pitämään minulle seuraa samalla kun olen lapsenvahtina. Tai ylipäätään siitä että au pair toisi kavereitaan perheen kotiin. Voin sanoa että minä ja poikaystäväni olemme molemmat raittiita ja tunnollisia ihmisiä, joten tuo että unohdettaisiin lapset yksin ja oltaisiin vain kahdestaan toisella puolella taloa kävisi ikinä.
Otan mielipiteitä vastaan mielelläni koska tämä asia on minulle erityisen tärkeä. Ottakaa huomioon että tämä au pair vuosi samalla olisi minulle harjoitusta siitä millainen tuo maa on ja kielen harjoittelua, eikä vain poikaystävän kaulassa roikkumista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä on ollut Virosta au-pair, jolla oli Suomessa poikaystävä. Ei ollut mitään ongelmaa, koska poika oli kunnollinen ja tunnollinen nuorimies ja päivät töissä. Joskus, kun oltiin tunnettu jo vuoden verran, he hoitivat kerran lapsia kahdestaan illalla ja poika oli meillä yötäkin. Yleensä meillä oli iltatöitä harvoin. Tämä yhdessä hoitaminen tietysti edellyttää, että host-perhe tuntee pojan ja luottaa häneen. Ei kannata heti ensi tapaamisella ehdottaa yöksi jäämistä tai lastenhoitoa yhdessä, vaan anna perheen ensin totutella ajatukseen poikaystävästäsi, ja anna pojan ja perheen tutustua toisiinsa rauhassa.
Oletussääntö on tietysti, että au-pair ei tuo kavereitaan host-perheeseen. Tästä säännöstä tehdään poikkeuksia tapauskohtaisesti ja vierailuista sovitaan aina etukäteen. On meillä ollut sellainenkin au-pair, jonka (romanialaista, vankilataustaista) poikaystävää emme halunneet kutsua meille kotiin lomailemaan. Siinä kyllä kävi valitettavasti niin, että tyttökin sitten lähti takaisin kotimaahansa, mutta ei voi mitään. Ei meille sentään ketä tahansa noin vain tuoda.